Tästä aiheesta oli ainakin yksi aiempikin keskustelu, mutta koska tilanteeni on hieman erilainen pääti tehdä uuden, vaikka sama aihe onkin.
Eli, parin kuluneen päivän aikana ulosteeni on ollut lähes täysin mustaa. Olen syönyt suht normaalisti ja olo on ollut aivan normaali. Ei mitään kipuja vatsassa tms. Huolestuin tietty vähän, koska ei tälläistä ennen ole sattunut. Ulostaessa joudun usein ponnistelemaan melkoisesti saadakseni suolesta jotain ulos, mistä on joskus johtunut se, että on paperiin on pyyhkiessä tullut kirkkaan punaista verta jonkin pienen haavan takia. Myös tätä tummaa ulostetta on joutunut ponnistelemaan, mutta loppujen lopuksi pönttöön pulahtaa vain sellaisia kiinteitä pupun pipanoita kuitenkin suurempia tummia palleroita. Verta ei ole paperiin pyyhittäessä jäänyt.
Netistä sitten kun aloin katsella syitä tähän löysin vain tietoja mahahaavasta ja mahdollisesta syövästä, mistä johtuen alkoi huoli heti tuntua mahassa, ei maha muuten ole lainkaan kipeä ollut.
Voiko liian vähä nesteen juomiseni olla syy tummaan ulosteeseen? Auttaako juominen (ei mikään alkoholi) ulosteen värin muuttamiseen takaisin normaaliksi? En ole koskaan tupakoinut tai juonut alkoholia, koska olen vielä 17, enkä ole nyt mustikoitakaan tai tietääkseni mitään erityisen rautapitoista syönyt.
Onko heti syytä varata aikaa lääkäriin, vai meneekö tilanne ohi itsestään?

Vastaukset 1
Vanhimmat
juoda puolitoista litraa päivässä. Eiköhän väri ja koostumus siitä muutu.