Kesästä asti olen kai ollut masentuneena ja yhessä vaiheessa luulin jo sen menneen ohi mut tuli takas kahta kauheempana. Tälläkin hetkellä mun pitäis olla koulus (niinku edelliset 4pvkin olis pitäny) mut oon kotona... yksin koiran kans. Mul on aina ollu vaikeuksii koulun kans, 7-8lk meni aivan päin helvettiä mut 9 meni jo vähän paremmin ja sain keskiarvoks noin 6.2. Lintsasin joko "kaverin" kans jolloin tuli tehtyä TYHMIÄ asioita tai sitten olin yksi kotona. Nyt oon vuotta nuorempien kans palvelualalla eikä tämäkään yhtään kiinnosta niin tulee lintsattua.
Sosiaalinenki elämä on yhtä helvettiä, arjet vietän kotona ja viikonloppuna tulee usein oltua yksin auton kans liikkeellä kun kotona ei jaksa olla. Kavereiden kans en jaksa olla ku se vaan on nii vaikeeta, toiset käyttää huumeita ja toiset on liian "kilttejä". Vaikka mieli ei tekis lähteä kavereiden kans mihinkään niin silti lähen koska tiedän et mun kannattaa pitää heihi edes jotai yhteyttä. Joskus harvoin kaveri saattaa soittaa ja pyytää lähtemää johonki jolloin mennään sen kaverin luo (jota en oikeen tunne enkä jaksa tutustua) ja ehkä saan pilveä. Toisten kavereiden kans ei tule muuten oltua muutaku jos käyn baarissa, eli 1-2krt 2kuukaudessa. Usein kavereille tulee valehdeltua jos he kysyvät mitä oon tehny. En halu kuulostaa tylsältä ja masentuneelta joten keksin jotain esim. et oon ollu kaverin kans joka ei heijän kans liiku. Ainii, nyt lupauduin lähtemään viikoksi ruottiin lomalla vaikka ei yhtään kiinnosta. Lupauduin vaan sen takia etten täysin eristäydy sosiaalisesti.
Kesän alussa sain "tyttöystävän" pariks viikko mut se loppu hyvin nopeesti. Näin jälkeenpäi tajuan et olin tosi negatiivinen enkä osannu olla oma itseni koska pelkäsin suhteen menevän poikki heti. Tuon takia se varmaan meniki poikki.
Harrastuksenki alotin kesällä siin toivos et se sais nostettua mut täältä paskasta, mut sekin on jäänyt vähälle alkuhuuman jälkeen.
Jep, oon niin sisäänpäisuuntautunu ihmine ku olla ja voi!
Vanhemmat luulee et mun asiat menee hyvin ja he pitää mua tosi fiksuna ihmisenä. Sen takia en heillekkään halua kertoa mitään koska sitte he huolestuu ja "pettyy". Lääkäriin en halua/uskalla mennä koska sitten masennus tulee lopulta kaikille ilmi, jota en halua. Masennuslääkkeitäkää en halua kaikkie niiden sivuoireiden takia, etenkään lihota en halu koska oon nii helvetin pinnallinen ihminen vaikka en sellanen ihminen haluais olla.
Mieles on käyny ajaa sellanen kolari josta ei henkiin jää mut sitäkään en uskalla tehä. Jos asuisin yksin ni tulis tod näkösesti masennuttua lisää ja vedettyä purkki unilääkkeitä.. Sitä tavallaan toivoisin vaikka se ois itsemurha jolta en haluais sen näyttävä. Tai sitten musta tulis huumeidenkäyttäjä ja eläisin hetken aikaa niiden voimal ja joutuisin hoitoo tai jotain pahempaa. huoh
En keksi enää montaa syytä miks täällä pallolla viel tallaan mut meen vaan päivä kerral ja toivon parempaa. Miksi musta on tullu tämmönen? En tiiä.. Oon hyvästä perheestä jossa ei oo päihderiippuvuutta eikä suurempia taloudellisia vaikeuksia. Isoveli kuitenki murrosikäsenä tais käyttää jotain aineita (ehkä pelkkää kannabista, ehkä kovempi aineita. en tiiä ei olla puhuttu siitä) jonka takia joutui suljetulle ja sai masennuslääkkeitä. Nykyää hänel menee hyvin. Samaa veljeä kuitenkin silloin pelkäsin koska saatto yhtäkkiä tulla vetämään turpaan, mut tuskin tää siitä johtuu.
Sitten on vielä niitä asioita jota en edes täällä kehtaa kertoa.
..... ei vaan jaksa tätä paskaa :(
18v lähistöllä pk
Sosiaalinenki elämä on yhtä helvettiä, arjet vietän kotona ja viikonloppuna tulee usein oltua yksin auton kans liikkeellä kun kotona ei jaksa olla. Kavereiden kans en jaksa olla ku se vaan on nii vaikeeta, toiset käyttää huumeita ja toiset on liian "kilttejä". Vaikka mieli ei tekis lähteä kavereiden kans mihinkään niin silti lähen koska tiedän et mun kannattaa pitää heihi edes jotai yhteyttä. Joskus harvoin kaveri saattaa soittaa ja pyytää lähtemää johonki jolloin mennään sen kaverin luo (jota en oikeen tunne enkä jaksa tutustua) ja ehkä saan pilveä. Toisten kavereiden kans ei tule muuten oltua muutaku jos käyn baarissa, eli 1-2krt 2kuukaudessa. Usein kavereille tulee valehdeltua jos he kysyvät mitä oon tehny. En halu kuulostaa tylsältä ja masentuneelta joten keksin jotain esim. et oon ollu kaverin kans joka ei heijän kans liiku. Ainii, nyt lupauduin lähtemään viikoksi ruottiin lomalla vaikka ei yhtään kiinnosta. Lupauduin vaan sen takia etten täysin eristäydy sosiaalisesti.
Kesän alussa sain "tyttöystävän" pariks viikko mut se loppu hyvin nopeesti. Näin jälkeenpäi tajuan et olin tosi negatiivinen enkä osannu olla oma itseni koska pelkäsin suhteen menevän poikki heti. Tuon takia se varmaan meniki poikki.
Harrastuksenki alotin kesällä siin toivos et se sais nostettua mut täältä paskasta, mut sekin on jäänyt vähälle alkuhuuman jälkeen.
Jep, oon niin sisäänpäisuuntautunu ihmine ku olla ja voi!
Vanhemmat luulee et mun asiat menee hyvin ja he pitää mua tosi fiksuna ihmisenä. Sen takia en heillekkään halua kertoa mitään koska sitte he huolestuu ja "pettyy". Lääkäriin en halua/uskalla mennä koska sitten masennus tulee lopulta kaikille ilmi, jota en halua. Masennuslääkkeitäkää en halua kaikkie niiden sivuoireiden takia, etenkään lihota en halu koska oon nii helvetin pinnallinen ihminen vaikka en sellanen ihminen haluais olla.
Mieles on käyny ajaa sellanen kolari josta ei henkiin jää mut sitäkään en uskalla tehä. Jos asuisin yksin ni tulis tod näkösesti masennuttua lisää ja vedettyä purkki unilääkkeitä.. Sitä tavallaan toivoisin vaikka se ois itsemurha jolta en haluais sen näyttävä. Tai sitten musta tulis huumeidenkäyttäjä ja eläisin hetken aikaa niiden voimal ja joutuisin hoitoo tai jotain pahempaa. huoh
En keksi enää montaa syytä miks täällä pallolla viel tallaan mut meen vaan päivä kerral ja toivon parempaa. Miksi musta on tullu tämmönen? En tiiä.. Oon hyvästä perheestä jossa ei oo päihderiippuvuutta eikä suurempia taloudellisia vaikeuksia. Isoveli kuitenki murrosikäsenä tais käyttää jotain aineita (ehkä pelkkää kannabista, ehkä kovempi aineita. en tiiä ei olla puhuttu siitä) jonka takia joutui suljetulle ja sai masennuslääkkeitä. Nykyää hänel menee hyvin. Samaa veljeä kuitenkin silloin pelkäsin koska saatto yhtäkkiä tulla vetämään turpaan, mut tuskin tää siitä johtuu.
Sitten on vielä niitä asioita jota en edes täällä kehtaa kertoa.
..... ei vaan jaksa tätä paskaa :(
18v lähistöllä pk
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on itsellä melkein saman ikäinen poika kuin sinä olet.Olen itse ollut myös masentunut ja se diagnosoitiin keskivaikeaksi.Syön tällä hetkellä mielialalääkettä siihen. Suosisttelen myös sinulle,että kerrot rehellisesti vanhemmillesi tuntemuksistasi ja että haluaisit tukea heiltä.Uskon,että he varmasti ymmärtävät ja haluavat auttaa,jos vaan kerrot selkeästi missä mennään.Voit myös koulussa käydä kuraattorin tai terveydenhoitajan luona.Heillä on vaitiolovelvollisuus.He ainakin kuuntelevat ja pystyvät kertomaan mahdollisuuksista avun saamiseksi. Ja nykyään on niin monia erilaisia mielialalääkkeitä,että kaikista ei tule sivuvaikutuksia ja jos tulee,niin ne ovat todella lieviä,ettet edes niitä välttämättä itse huomaa tai kukaan muukaan. Toinen lääke sopii toiselle ja toinen toiselle. Ehdotan,että soitat rohkeasti vaan alueesi mielenterveystoimistoon ja kerrot tilanteesi.Sieltä minäkin sain apua ja elämäni on takaisin raiteillaan.Toki ymmärrän,että voimasi ja jaksamisesi ovat kirjoituksesi mukaan lopussa,mutta apua saat,jos jaksat vaikka yhden puhelinsoiton tai käynnin mainitsemillani tahoilla. Olet nuori ja sulla on elämä edessä ja jos mäkin keski-ikäinen sain elämän haluni takaisin,niin uskon vahvasti,että sinäkin saat. Voimia ja halauksia, Erään nuoren äiti
Usko Jeesukseen voi muuttaa elämäsi, jos tahdot