Autatko

Kun puolisosi on uupunut, autatko häntä kaikissa mahdollisissa asioissa, lähdetkö mukaan lääkärille. Vai pakenetko työhön,, kavereiden luokse, harrastuksiin. Siis jätät hänet huolehtimaan kaikesta kodista. lapsista ja luultavasti hänkin tekee ensin pitkän ja kuluttavan työpäivän tässä helvetin kilpilullisessa maailmassa. Sitten kun hän on valmis kaiken tämän välinpitämättömyyesi vuoksi sinut jättämään, olet kuin marttyyri. Etkä tässäkään vaiheessa taru ohjiin ja lähde tekemään kaikki kodin työt ja auta häntä saamaan uupukseen hoitoa. Kiroan kaikki tällaiset puolisot, jotka eivät osallistu kodin asioiden hoitoon ja toisen auttamiseen, sillä tänään naisetkin tekevät ihan yhtä pitkän työpäivän ja varmati yhtä vaativan, sillä nainenhan joutuu vielä tekemään kaksinkertaisen määrän työtä miehiin nähden, saadakseen saman aseman.
2302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tästähän oli juuri hiljaittain tutkimus...naiset eivät todellakaan tee samanlaista työpäivää kuin miehet. On kaikenmaailman hoitovapaita sun muita äitiyslomia. Muu aika käytetään kahvitaukojuoruiluun...

Äänestä
  • Tiedän varmasti että on ainakin minulle ja tyttärelleni, yhtään miestä ei enää iltaisin näkynyt työaikana paikalla, oli mentävä harrastuksiin tai perheen luo, vaikka kaikki tauot oliki käytetty naisille lirkutteluun ja alapään juttujen kertomiseen. Näistä olimme tehneet valituksen, mutta myös nämä tauot olivat paljon pitempiä, mitä sopimuksen mukaan saisi olla. Jos oli joku pyhän aatto, kyllä lähtivät heti puolilta päivin. Tein kovaa tulosta, samoin tyttäreni tekee koko Suomelle arvokasta työtä, ei ole pelkkä myyntitykki ja paskan haastaja vaan toimii koko yhteiskunnan turvallisuuden eteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raivoan tästä kirjoitti:

Kun puolisosi on uupunut, autatko häntä kaikissa mahdollisissa asioissa, lähdetkö mukaan lääkärille. Vai pakenetko työhön,, kavereiden luokse, harrastuksiin. Siis jätät hänet huolehtimaan kaikesta kodista. lapsista ja luultavasti hänkin tekee ensin pitkän ja kuluttavan työpäivän tässä helvetin kilpilullisessa maailmassa. Sitten kun hän on valmis kaiken tämän välinpitämättömyyesi vuoksi sinut jättämään, olet kuin marttyyri. Etkä tässäkään vaiheessa taru ohjiin ja lähde tekemään kaikki kodin työt ja auta häntä saamaan uupukseen hoitoa. Kiroan kaikki tällaiset puolisot, jotka eivät osallistu kodin asioiden hoitoon ja toisen auttamiseen, sillä tänään naisetkin tekevät ihan yhtä pitkän työpäivän ja varmati yhtä vaativan, sillä nainenhan joutuu vielä tekemään kaksinkertaisen määrän työtä miehiin nähden, saadakseen saman aseman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu