Kirjoitan nyt tänne palstalle vaikka naispuoleinen olenkin...
Olen miettinyt miksi toiset isät eivät tapaa lapsiaan vaikka heillä se mahdollisuus olisikin?Miksi ei yökylään tms?
Mikä teillä aiheuttaa sen että ette ole lastenne kanssa tekemisissä?Vaikka siis ok välit lapsen äitiin,asuu lähellä jne.Ettekö vain halua/jaksa nähdä lapsia vai mikä on syy?Haluatteko jatkaa uutta elämää ilman lapsia tms?
Itse ehdotin eksälle tapaamissopimuksen tekemistä sitten kun lapsemme sen ikäinen että menee isälle yökylään ym mutta lapsen isä ei ole sellaisia edes miettinyt vielä(?)!Miksihän ei ole miettinyt lainkaan :(...
Olen miettinyt miksi toiset isät eivät tapaa lapsiaan vaikka heillä se mahdollisuus olisikin?Miksi ei yökylään tms?
Mikä teillä aiheuttaa sen että ette ole lastenne kanssa tekemisissä?Vaikka siis ok välit lapsen äitiin,asuu lähellä jne.Ettekö vain halua/jaksa nähdä lapsia vai mikä on syy?Haluatteko jatkaa uutta elämää ilman lapsia tms?
Itse ehdotin eksälle tapaamissopimuksen tekemistä sitten kun lapsemme sen ikäinen että menee isälle yökylään ym mutta lapsen isä ei ole sellaisia edes miettinyt vielä(?)!Miksihän ei ole miettinyt lainkaan :(...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hassua ettei kukaan ole uskaltautunut kertomaan mitään...
Itse en ole eronnut ja asun siis vaimoni ja lapseni kanssa, mutta olen monesti miettinyt että jos meille tulisi ero ja kohtalokseni tulisi tavata lastani vain joka toinen viikonloppu, niin se olisi äärimmäisen tuskallista. Kahden viikon välein olisi pari päivää mukava olla ja sitten revittäisiin taas sydän rinnasta. Lapsella on oikeus isään, mutta ainakin omalla kohdallani lapsen isä taitaisi ottaa hengen itseltään tuota menoa. Vaihtoehtona on yrittää unohtaa ja keskittyä omaan uuteen elämään täysillä. Ainakin se olisi kivuttomampaa.
Mutta kuten sanoin tämä on vain minun näkemykseni ja minä asun lapseni kanssa.
tuntoja on minulla.
Erosin itse 15 vuotta sitten.Nuorin oli vasta muutaman vuoden.
Eroni jälkeen muutin kauas,useiden satojen kilometrien päähän ja samaan aikaan tein myös konkurssin.
Elin noin 600 eurolla kuussa saatavalla rahalla josta maksoin laskuni.
Autostakin jouduin luopumaan,silti minulta vaadittiin että kustannan itse lasten kyyditykset ja kuljetukset kahdesti kuussa.
No,siihen ei itseasiassa ollut varaa,mutta exälle se oli "mun häpeäni".
Velkavankeudessa olin yhteensä 12 vuotta.
Kun tapasin tulevan vaimoni,niin tuloni meni tietenkin uuden yhteisen perheen rakentamiseen.Vaikka tulot alkoivat kasvamaan ei lasteni kyyditseminen 500 km:n päästä ollut asia numero yksi.
Ja olihan aikaa mennyt jo niin monta vuotta ettei se ollut enää käytännössä mahdollistakaan koska lapset olivat jo minusta vieraantuneet.
Näiden ex-vaimojen on helppo pitäytyä siihen helppoon asenteeseen:"kaikki on sun syytäsi".
Myös yhteiskuntamme rakentuu sossutanttojen kannalta katsottuna siihen.
Entä oletko silti tavoitettavissa jos lapset haluavat tulla luoksesi jne?Joskushan se menee niin että lapsuus ja teini-ikä menee ilman isää mutta sitten vanhemmiten isää ruvetaankin näkemään enemmän kun osataan itse ajatella ja ehkä ymmärtääkin asioita paremmin kuin lapsena..
Mutta en saa heihin yhteyttä.
Puhelin numerot on salaisia ja on suoraan sanottu:"älä ota yhteyttä".
Facebookissa kun lähetin muutaman viestin:"mitä kuuluu" tyyliin,tuli esto.
Eikä ole enää kysymys mistään alle kaksymppisistä.
Ainoa syy on se että en tunnusta enää heidän uskontoaan.
Jos olisin linnankundi tai sillan alla asuva pummi olisi asia toisin.
Silloin voisi herua sääliä.
Mutta tässähän ei nyt ole säälin vonkaamisesta,vaan periaatteesta ja halusta olla tunnustamatta ahdasmielistä lahkoa.