Itse olen sairastanut jonkin moista syömishäriö-bulimiaa noin 1 ja puol (jollen jopa 2 vuotta). Minulla on kaveri jonka kanssa käyn samaa koulua, ja hän tiesi että minulla on syömishäiriö. Hän meni kertomaan terkkarille minusta, ilman minun tahtoa. (Periaatteess olin helpottunut, ajattelin että pääsisin ehkä eroon tästä p*skasta.. Mutta toisaalta TODELLA vihainen sillä en halunnut luopua tästä) Terkkari soitti vanhemmilleni sillä oli ala-ikäinen ja keskusteli tästä heidän kanssaan, MUTTA vanhemmat eivät ottaneet sitä tosissaan ja sanoivat vaan terkkarille ettei mitään hätää ole, joten apu mitä olin saamassa, ei tullutkaan.. Se olisi vaa ollut niin hyvä tilaisuus että kaikki olisivat järjestyneet kuntoon, mutta en halua enää joutua siihen tilanteeseen, se hävetti niin..
Oisko kellään mitään neuvoa mitä vosin tehä koska ite en halua ottaa yhteyttä terkkareihin enkä todellakaan kertoa vanhemmille!
Oisko kellään mitään neuvoa mitä vosin tehä koska ite en halua ottaa yhteyttä terkkareihin enkä todellakaan kertoa vanhemmille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
siis kyse on vanhemmistani, he eivät usko että minulla on mikää hätänä, joten jos joku ehdottaa hoitoa, he sanovat että ei.
"en halua ottaa yhteyttä terkkareihin enkä todellakaan kertoa vanhemmille"
Mikset? Jos kerran haluat apua, olisivat nuo melko ensisijaiset avunhakukeinot. Voit toki vaikka soittaa terveyskeskukseen ja kysyä, mitä apua he voisivat järjestää tai mistä sinun kannattaisi hakea apua. Sieltä varmana sanotaan, että ekaksi terkkarille, jotenkajotenka.
nokun hävettää.. ..sitä on hankala selittää.. osa minusta sanoo että haluan apua ja osa että en.. en edes saisi kerättyä rohkeuttani sanoakseni, sillä vanhempieni ja minun välini eivät ole maailmanparhaat. Ja se vielä murskasi uskallustani mennä sillä silloin kun terkkari sai tietää, kerroin hänelle jotain mutta sitten vanhempani eivät uskoneet, jotenkin tulee olo että ei siitä olisi muutenkaan hyötyä..
Kannattaisi käyttää nyt hyödyksi se kaikki apu, jota alaikäiselle tarjotaan, aikuispuolella apua on paljon hankalampaa saada, usko pois! Päävastuu elämästäsi on sinulle itselläsi, vaikka onkin todella surullista kuulla, että vanhempasi eivät ota asiaa tosissaan. Mutta, olisi tärkeää että otat askeleen itse ja haet apua. Parasta olisi,että voisit puhua vanhemmillesi, koska alaikäisenä he olisivat kuitenkin tärkeä osa tukeasi hoidossa. Jos tuo kuulostaa liian pahalta, seuraavaksi kannattaisi hakea apua terkkariltasi, koska hänen kautta voisit saada parhaiten yhteyden muuhun hoitoon. Hyötyisit varmasti jos pääsisit puhumaan jonkun ammattiauttajan kanssa ja voisitte miettiä mitä syömishäiriösi takana on ja puhua samalla huonosta väleistä vanhempiisi. Myös minulla olis todella huonot välit vanhempiini, mutta hoitoon menemisen myötä välit ovat parantuneet ja perheet tuki ja rakkaus on tällähetkellä tärkein motivaationi parantua anoreksiasta.
Milestäni sinun pitäisi muistaa se raaka totuus, että syömishäiriöön voi kuolla, oksentaminen on VAARALLISTA, ja elimistö ei oikeasti kestä sitä painetta, jota alipaino tai muu rääkki keholle tuottaa. Tässä linkki josta voit lukea niistä kaikista haitoista, joita sairastamalla itsellesi aiheutat; http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00111#s1
Mutta haluan vain tosiaankin muistuttaa sinulle, että olet loppupelissä itse vastuutta elämästäsi. Jos teet sen valinnan, ettet hae hoitoa vaan jatkat sairastumista, tulet VARMASTI katumaan sitä myöhemmin. Mitä kauemmin sairastat, sitä vaikeampi sinun on parantua. Ketään ei voida pakottaa parantumaan, ei myöskään kroonikkoa.
itse myös sain alaikäisenä MELKEIN apua. mutta vanhemmat olivat sitä mieltä, että on tyttö terve. nyt sitten viisi vuotta myöhemmin olen syvällä p*askassa. syvemmällä, kuin uskoin että on edes mahdollista upota.
mutta mielestäni tuo terveydenhuolto ei tässä kohtaa toimi, sillä eivät vanhemmat voi tuntea miltä heidän lapsestaan tuntuu. heillä ei pitäisi olla oikeutta estää lapsensa hoitoonpääsy, korkeintaan sanoa oma mielipiteensä. toki se on paha paikka, kun ihminen, jonka itse on tähän maailmaan kasvattanut, sairastuu. mutta ei siinä auta häpeä, itsesyytökset tai asian huomiottajättäminen. jos lapsi tarvitsee apua, hänen kuuluu sitä saada!
mutta maailma on epäreilu paikka. ei saa olla köyhä tai kipeä, jos tahtoo pärjätä. aina sille vain ei itse voi mitään.