Masseur ja muut azor-tietäjät,mitä osaatte kertoa ko. hotellista, sen sijainnista jne.
Hotel Caloura resort
3
590
Vastaukset
- lomailija
Sijainti hyvä - rannalla. Hieman etäällä kaupungista eli majoittuminen sinne edellyttää melkeinpä auton vuokraamista. En ole itse siellä majoittunut, mutta olen kuullut siitä pelkästään hyvää.
Kannattaisi tuohon kysymykseen laittaa maa ja kaupunki, jotta muutkin tietäisivät, mistä kyse.
Kyse siis Azoreilla sijaitsevasta hotellista. - Haukkaturisti
Olin siellä kaksi viikkoa. Vanhoja kirjoituksiani varmaan löydät haulla. Siisti paikka. Miellyttävä ympäristö. Oli siellä illanviettoja ja elävää musiikkia, mutta ei se ole mikään biletyspaikka. Sitä kaipaavien kannattaa hakeutua keskustan hotelleihin. Bussit kulkevat noin km päästä "Ukkotorilta" (Aqua de Pau), josta löytyvät kaupat ja pankkiautomaatti. Matkatoimiston retkille bussit hakevat torilta. Sitä varten ei tarvitse omaa autoa. Taksi on halpa. Useimmat siellä näkyivät vuokraavan auton muutamaksi päiväksi, jotkut koko ajaksi. Itse pärjäsin hyvin ilman. Nämä ovat näitä makuasioita, Haluaako lomallaan herätä aaltojen kohinaan, kukon lauluun tai aasin hirnuntaan vai liikenteen meluun. Minä halusin edellistä enkä pettynyt.
Caloura Resort Hotel sijaitsee Calouran niemimaalla Lagoan kunnassa noin 17 km itään Ponta Delgadan kaupunkikeskuksesta. Caloura kuuluu hallinnollisesti Água de Pauhin. Caloura on paitsi luonnonkaunis myös rauhallinen, sillä alue on suhteellisen harvaan asuttua. Asutus on pitkälle vanhaa loma-asutusta.
Bussit Ponta Delgadaan, Vila Franca do Campoon, Povoaçãohin ja Furnasiin kulkevat Água de Paun keskustan läpi, johon Calourasta on jonkin verran kävelymatkaa. Seudulla on jonkinasteisia korkeuseroja, mutta terveelle matkailijalle ne eivät tuota vaikeuksia.
Mitään merkittäviä palveluja tai huveja ei Calourassa enempää kuin Água de Paussakaan ole. Ravintolan pari Água de Pausta löytää, samoin pikkukauppoja, minimercadoja.
Calourasta on tällä palstalla kirjoiteltu viestejä runsaasti, tässä linkki näihin aikaisempiin viestiketjuihin:
http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/caloura tid:5550?perpage=25&term_keywords=caloura
Hotelleita ruhallisessa ympäristössä löytyy myös Ponta Delgadan pikkukaupungista. Liikenteen meluhaitoista sen hotelleille ei tällä palstalla ole tullut valituksia. Matkailijan on päätettävä, haluaako hän yöpyä paikassa, jossa on palveluja vai lähempänä luontoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788