Kerro

mikä mussa on vialla? Jotta tiedän petrata ennen kuin yritän iskeä päätäni seuraavaan seinään. Sillä sullehan minä en kelpaa. Tähän ei kelpaa vastaukset "olet kiva, mutta et ole minun tyyppiäni."
11591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kysyy, niin olis helpompi vastata.

Äänestä

"me emme voi olla emotionaalisesti lähellä ihmistä, jolle emme voi olla vihaisia"

Äänestä
  • pitänyt meidän tapauksessa paikkaansa. Jotenkin vain olen kuvitellut, että olisimme viimein päässeet edes hieman lähemmäksi toisiamme. Minä kyllä kestän sen, että minulle ollaan vihaisia, ehkä oppimista on enemmän omien tunteideni esiin tuomisessa. Siinä lienee vielä paljonkin opittavaa. Kun olet oppinut tukahduttamaan negatiiviset tunteet, jotta kelpaisit edes joten kuten, jotta sinua ei aina hyljättäisi, hankalaa siitä on hetkessä eroon päästä. Vaatii luottamusta, jotta pystyy näyttämään tunteensa, ne negatiiviset varsinkin. Ja sen rakentamiseen menee aikaa.

    Äänestä

  • ei ihan kirjoitti:

    pitänyt meidän tapauksessa paikkaansa. Jotenkin vain olen kuvitellut, että olisimme viimein päässeet edes hieman lähemmäksi toisiamme. Minä kyllä kestän sen, että minulle ollaan vihaisia, ehkä oppimista on enemmän omien tunteideni esiin tuomisessa. Siinä lienee vielä paljonkin opittavaa. Kun olet oppinut tukahduttamaan negatiiviset tunteet, jotta kelpaisit edes joten kuten, jotta sinua ei aina hyljättäisi, hankalaa siitä on hetkessä eroon päästä. Vaatii luottamusta, jotta pystyy näyttämään tunteensa, ne negatiiviset varsinkin. Ja sen rakentamiseen menee aikaa.

    Kommunikaatio? Vaikka itse ajattelisit ilmaiseesi jonkun asian selkeästi, jos kysyisit häneltä miten asian ymmärsi, voisit yllättyä. Et tunne häntä, hän ei tunne sinua.

    Äänestä

  • ei ihan kirjoitti:

    pitänyt meidän tapauksessa paikkaansa. Jotenkin vain olen kuvitellut, että olisimme viimein päässeet edes hieman lähemmäksi toisiamme. Minä kyllä kestän sen, että minulle ollaan vihaisia, ehkä oppimista on enemmän omien tunteideni esiin tuomisessa. Siinä lienee vielä paljonkin opittavaa. Kun olet oppinut tukahduttamaan negatiiviset tunteet, jotta kelpaisit edes joten kuten, jotta sinua ei aina hyljättäisi, hankalaa siitä on hetkessä eroon päästä. Vaatii luottamusta, jotta pystyy näyttämään tunteensa, ne negatiiviset varsinkin. Ja sen rakentamiseen menee aikaa.

    Ehkä se luottamus rakentuu pikkuhiljaa kun oppii tuntemaan toisen? Silloin uskaltaa tuoda myös niitä negatiivisa tunteita esille. Mielestäni nämä palstat eivät ehkä ole paras paikka luottamuksen rakentamiseen ja tutustumiseen. Täällä kun tulee niin helposti väärinkäsityksiä.

    Äänestä

  • en luota helposti kirjoitti:

    Ehkä se luottamus rakentuu pikkuhiljaa kun oppii tuntemaan toisen? Silloin uskaltaa tuoda myös niitä negatiivisa tunteita esille. Mielestäni nämä palstat eivät ehkä ole paras paikka luottamuksen rakentamiseen ja tutustumiseen. Täällä kun tulee niin helposti väärinkäsityksiä.

    onkin vain paikka johon purkaa ajatuksiaan. Tutustuminen hoidetaan irl.

    Äänestä

...sinussakaan!

Kyllä mulle kelpaisit jos olisi ihminen jota joskus aina kaipailen :)

Hänessä nyt on vikoja vaikka millä mitalla, mutta kelpo jannu kaikenkaikkiaan jos summaa kaiken yhteen :)

Äänestä

No siis mullehan kelpaa vain täydellinen ihminen -olenhan itse myös sellainen. En tee koskaan virheitä ja harkitsen tarkoin kaikki tekemiseni. Vaadin samaa myös kumppaniltani. Suoritan kaiken -työelämässä, siviilissä, rakkaudessa. En tiedä mistä tunteesta kaikki aina höpöttävät?? Kun hoitaa hommat niin kuin kuuluu, ei tule mitään ongelmia. Näin se vaan on. Jos jotain tunnetta kumppanissa ilmenee, se on syytä mahdollimman pian eliminoida hymistelemällä, antaen ymmärtää kuinka naurettava on moisella typeryydellä ja tehden selväksi kaikille kuinka tärkeä ihminen tässä oikein porhaltaa. Jos kuitenkin joskus tuo alkukantainen piirre saa minusta vallan, kierin hetken tuossa itsesääliksi kutsutussa tunteessa ja olen niin raukka, että jopa kumppani häkeltyy asiasta ja antaa minulle hetken hellyyttä. No, mutta siitä ei puhuta seuraavana päivänä, vaan se on kiusallista ja se vaietaan kuoliaaksi.

Elämä täytyy olla juuri sellaista, millaisena muut saattaisivat ulkopuolisen silmin nähdä täydellisyyden. Sillä se uskottavuus saavutetaan. Aina löytyy kilpailijoita, mutta nuo hännystelijät ja liikoja itsestään kuvittelevat pienet pässinpäät peitotaan riittävällä kapasiteetilla eli älyllä.

Koskaan -ei koskaan saa poiketa millään muotoa ympäristön odotuksista. Olipa kyseessä sitten piha tai auto tahi työ. Ja sen suurimman kiinnityksen on suotavaa olla sitten omakotitalo. Mahdollisiman suuri tai ainakin sopivan konservatiivinen. Valmiiksi ajateltua ja siltä tarkoin normein kaavoitetulta alueelta.

Äänestä
  • ...kirjoittiko tämän mies jolla on vaimona nainen, joka päättää kaiken? Vai nainen, jonka mies päättää kaiken?
    Vai joku joka rakastui täydelliseen ihmiseen?

    Ei sieltä tossun alta pääse muutoin kun karkaamalla, jos alat keskustella asiasta niin se ei johda mihinkään.

    Äänestä

  • Alistus alistus kirjoitti:

    ...kirjoittiko tämän mies jolla on vaimona nainen, joka päättää kaiken? Vai nainen, jonka mies päättää kaiken?
    Vai joku joka rakastui täydelliseen ihmiseen?

    Ei sieltä tossun alta pääse muutoin kun karkaamalla, jos alat keskustella asiasta niin se ei johda mihinkään.

    no eiköhän toi olet paras henkilän kirjotus ollu vähän satiiria :)

    Äänestä

  • ei pidä uskoa :) kirjoitti:

    no eiköhän toi olet paras henkilän kirjotus ollu vähän satiiria :)

    ...siinä kerrottiin ihmisestä, joka haluaa pitää kirjoittajaan tiettyä etäisyyttä, kirjoittaja ei näe muuta kuin pintaa ja se harmittaa häntä?

    Täydellisyyden esittäminen on hyvä kuori silloin kun ei halua tutustua sen paremmin? Ei se estä henkilöä avautumasta jollekulle toiselle?

    Kukin taapertaa tavallaan, saahan sitä yrittää suorittaa elämänsä, kukaan ei estä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rehellisesti, kirjoitti:

mikä mussa on vialla? Jotta tiedän petrata ennen kuin yritän iskeä päätäni seuraavaan seinään. Sillä sullehan minä en kelpaa. Tähän ei kelpaa vastaukset "olet kiva, mutta et ole minun tyyppiäni."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu