Miten olette jaksaneet töissä ja yleensäkin elämässä te yli kuusikymppiset naiset? Itse olen huomannut että tässä iässä on ihan pakko alkaa huolehtimaan itsestään paljon enempi kuin nuorempana, ellei halua jäädä sängynpohjalle odottelemaan viikatemiestä. Itse olen työpäivän jälkeen melko tööt ja otankin aina pienet kauneusunet. Kunnollinen yöuni on tärkeää, harmi vaan että vanhempana ei ole enää hyviä unenlahjoja. Ulkoilu ja liikunta on mielestäni parasta terveys-ja kauneushoitoa, siitä ei saisi tinkiä koskaan. Lihoa ei saisi koska se kostautuu terveydessä heti ja muutenkin muuttuu paljon kömpelömmäksi. Pitäisi syödä vaan terveellistä ruokaa ja nauttia kakenlaisia vitamiineja jne. Parisuhdekin on muuttunut sellaiseksi kaveruudeksi, seksistä ei jaksa enää edes uneksia. Tärkeintä kai olisi säilyttää se elämänliekki joka kantaa vaikka ikä tuokin tullessaan kaikenlaista remppaa.
60-vuotiaan naisen huolto
55
7561
Vastaukset
- elämää nähnyt
Älä nyt tyttö höpise kyllä seksi hyvää tekee kuusikymppisellekkin.Olemmeavio pri 65-72 nautitaan ainakin kerran viikossa!Mutta olemme olleet yhdessä vasta 48vuotta.
- totuus esiin
60,v naisella ei ole enään mitää käyttöä
sillä ei toimi mikään naidessakin makaa kuin kullut lahna,että jos sattuu liikahtamaan niin pitää kysyä sattuiko sinua
ei toimi mikään muu kuin peräsuoli ja sekin juonosti, - bnmmmmmmmmmmm
totuus esiin kirjoitti:
60,v naisella ei ole enään mitää käyttöä
sillä ei toimi mikään naidessakin makaa kuin kullut lahna,että jos sattuu liikahtamaan niin pitää kysyä sattuiko sinua
ei toimi mikään muu kuin peräsuoli ja sekin juonosti,tuossa suhteessa kaikki kuuskymppiset naiset?
- .
bnmmmmmmmmmmm kirjoitti:
tuossa suhteessa kaikki kuuskymppiset naiset?
Kuuskymppisten seksi sekoilut on turhia, ei kukaan tän ikänen oikeesti halua sitoutua enään kehenkään !
- julli...
. kirjoitti:
Kuuskymppisten seksi sekoilut on turhia, ei kukaan tän ikänen oikeesti halua sitoutua enään kehenkään !
Opettelehan ensin oikeinkirjoitus ennenkuin tulet tänne totuuksia laukomaan.
- elän ja nautin
. kirjoitti:
Kuuskymppisten seksi sekoilut on turhia, ei kukaan tän ikänen oikeesti halua sitoutua enään kehenkään !
Miksi pitäisi sitoutua? Seksistä voi nauttia ilman sitoutumisiakin.
- bnmmmmmmm...
. kirjoitti:
Kuuskymppisten seksi sekoilut on turhia, ei kukaan tän ikänen oikeesti halua sitoutua enään kehenkään !
pitäisi sekoilla, jos on taattu ja turvallinen partneri?
- Että silleen*
totuus esiin kirjoitti:
60,v naisella ei ole enään mitää käyttöä
sillä ei toimi mikään naidessakin makaa kuin kullut lahna,että jos sattuu liikahtamaan niin pitää kysyä sattuiko sinua
ei toimi mikään muu kuin peräsuoli ja sekin juonosti,Asia on juuri päinvastoin. Itse olen halukas ja liukastuskin toimii, kiitos hormonikorvaushoidon.
Siksi otinkin nuoremman miehen kun itseni ikäisistä ei ole mihinkään.
Viagra on vaarallista, naapurin mies kuoli kesken tiimellyksen viagran käytön seurauksena. - Ihminen, ei esine
totuus esiin kirjoitti:
60,v naisella ei ole enään mitää käyttöä
sillä ei toimi mikään naidessakin makaa kuin kullut lahna,että jos sattuu liikahtamaan niin pitää kysyä sattuiko sinua
ei toimi mikään muu kuin peräsuoli ja sekin juonosti,ei ole koko ikänään ehtinyt oppia mitä rakasteleminen oikeasti tarkoittaa. Tuskin kukaan aikuinen nainen vapaaehtoisesti huolii lähelleen itsekästä, tietämätöntä miestä, joka täysin tietämättömänä kuvittelee itsensä suureksikin rakastajaksi. Nuorempana se taisi olla välttämätön paha monessa parisuhteessa, mutta tässä iässä ei monikaan nainen enää viitsi jatkaa, jos joutuu jatkuvasti vain antamaan ja jää aina itse ilman.
Hellä tai miksei rajukin rakastaja, joka on oppinut rakastelemisen salat ja tuntee naisen(sa) erogeeniset salaisuudet, pystyisi herättämään vaikka muumion nauttimaan naiseudestaan ja yhteisistä hetkistä. - Kun mies väheksyy tai parjaa naista, hänen kannattaisi katsoa peiliin ja hankkia lisätietoa. Turha haukku kertoo enemmän haukkujasta kuin sen kohteesta. - Ei enää ikinä!!
Ihminen, ei esine kirjoitti:
ei ole koko ikänään ehtinyt oppia mitä rakasteleminen oikeasti tarkoittaa. Tuskin kukaan aikuinen nainen vapaaehtoisesti huolii lähelleen itsekästä, tietämätöntä miestä, joka täysin tietämättömänä kuvittelee itsensä suureksikin rakastajaksi. Nuorempana se taisi olla välttämätön paha monessa parisuhteessa, mutta tässä iässä ei monikaan nainen enää viitsi jatkaa, jos joutuu jatkuvasti vain antamaan ja jää aina itse ilman.
Hellä tai miksei rajukin rakastaja, joka on oppinut rakastelemisen salat ja tuntee naisen(sa) erogeeniset salaisuudet, pystyisi herättämään vaikka muumion nauttimaan naiseudestaan ja yhteisistä hetkistä. - Kun mies väheksyy tai parjaa naista, hänen kannattaisi katsoa peiliin ja hankkia lisätietoa. Turha haukku kertoo enemmän haukkujasta kuin sen kohteesta.Varsinkin meidän ikäluokkamme miehissä on vielä sellaisia kun kirjoitit.
Oma aviomieheni oli juuri tuollainen typerys. Haukkui minua lasten saannin jälkeenkin kuin olisin ollut rikkoutunut leikkikalu. Olisi pitänyt olla heti sairaalasta tultua olla timmissä kunnossa ja valmiina seksiin.
Olin nuori ja uskoin olevani huono, yritin parhaani mukaan miellyttä tuota egoistia.
Tällä luonnolla potkisin perseelle moista "rakastajaa", äijäpaha kuvitteli että seksi tarkoittaa sitä että hän tyydyttää itsensä minun avullani.
Laittoi juomukondominkin väärinpäin, hänen mielestään juomujen kiihoittava vaikutus piti kohdistua hänen vehkeiseensä. - Että silleen sano
totuus esiin kirjoitti:
60,v naisella ei ole enään mitää käyttöä
sillä ei toimi mikään naidessakin makaa kuin kullut lahna,että jos sattuu liikahtamaan niin pitää kysyä sattuiko sinua
ei toimi mikään muu kuin peräsuoli ja sekin juonosti,ihmistä vain itsetyydytyksen välineenä, niin epäilemättä kokemuksesi on todennäköinen ja uskottava.
- Iitaliitanen
Ei enää ikinä!! kirjoitti:
Varsinkin meidän ikäluokkamme miehissä on vielä sellaisia kun kirjoitit.
Oma aviomieheni oli juuri tuollainen typerys. Haukkui minua lasten saannin jälkeenkin kuin olisin ollut rikkoutunut leikkikalu. Olisi pitänyt olla heti sairaalasta tultua olla timmissä kunnossa ja valmiina seksiin.
Olin nuori ja uskoin olevani huono, yritin parhaani mukaan miellyttä tuota egoistia.
Tällä luonnolla potkisin perseelle moista "rakastajaa", äijäpaha kuvitteli että seksi tarkoittaa sitä että hän tyydyttää itsensä minun avullani.
Laittoi juomukondominkin väärinpäin, hänen mielestään juomujen kiihoittava vaikutus piti kohdistua hänen vehkeiseensä.ovat riemastuneena todenneet, että he ovat saaneet kokea vasta yli 50-vuotiaana mitä oikea rakasteleminen tarkoittaa ja oppineet nauttimaan aikaisemmin ikäväksi velvollisuudeksi kokemastaan asiasta. Kumpikin kertoi aikaisemmin epäilleensä ja ihmetelleensä puheitani, kun olin kertonut sen merkitsevän itselleni ihanaa ja tärkeää osaa parisuhteessa oman rakkaani kanssa.
Ilman on parempi kuin huonon kumppanin kanssa. - Sherehite
totuus esiin kirjoitti:
60,v naisella ei ole enään mitää käyttöä
sillä ei toimi mikään naidessakin makaa kuin kullut lahna,että jos sattuu liikahtamaan niin pitää kysyä sattuiko sinua
ei toimi mikään muu kuin peräsuoli ja sekin juonosti,Tämä on totuus naisestasi korkeintaan sinun kanssasi. Toivottavasti hän saa koottua vielä voimansa ja lähdettyä pois kuolettavan halveksuntasi ulottumattomiin - niin että tulee tilaisuus aivan päinvastaisen miehen tapaamiseen. Asenteesi tappaa taatusti halun minkä ikäiseltä naiselta tahansa. Sitten pääsetkin jo yleistämään: Kun ovellasi tuskin jonottaa minkään ikäisiä naisia, niin naisissahan se vika aina on!
- kokenutkaikkitietää
totuus esiin kirjoitti:
60,v naisella ei ole enään mitää käyttöä
sillä ei toimi mikään naidessakin makaa kuin kullut lahna,että jos sattuu liikahtamaan niin pitää kysyä sattuiko sinua
ei toimi mikään muu kuin peräsuoli ja sekin juonosti,Puhu vain itsestäsi, veltto k...!
Asia on just toisin päin, eturauhasvaivat, saa pelätä pettääkö sydän jos vähän enemmän liikehtii. - Karu.totuus
elän ja nautin kirjoitti:
Miksi pitäisi sitoutua? Seksistä voi nauttia ilman sitoutumisiakin.
Kirjoittelee kupan, tippurin ja muiden tarttuvien sukupuolitautien mahdollinen kantaja..... Tutkimusten mukaan nykyään eniten sukupuolitauteja kantavat yli 6-kymppiset. Lappi on oikein kuppasten luvattu maa. Mene sinne vaan talvea viettämään riemurinnoin viettämään!!
https://www.is.fi/terveys/art-2000000967871.html
- elämän lahjat
Kyllä se on samoin myös miehillä, tuskin on montaa ilman jotain sairautta, tietenkin joillakin pareilla on onni ollut matkassa elämässä.
- .
kuuskymppine pärjää hyvin ilman seksiäki ,,, jopa paremmin kuin huonon kaverin kaaa..
- mkj..
Kenties sä, mut ei kaikki eli ei viitsitä yleistää.
- jocus*
Kaikki me pärjäämme paremmin yksin kuin huonon kaverin kanssa, ikään katsomatta. Huono kaveri on sinänsä epätarkka ilmaus. En ole koskaan etsinyt itselleni parasta kumppania (mitä se sitten merkinneekin), vaan sopivinta.
jocus* kirjoitti:
Kaikki me pärjäämme paremmin yksin kuin huonon kaverin kanssa, ikään katsomatta. Huono kaveri on sinänsä epätarkka ilmaus. En ole koskaan etsinyt itselleni parasta kumppania (mitä se sitten merkinneekin), vaan sopivinta.
monista, eli silloin pitäisi olla kovasti valinnanvaraa :)
- beessi
jocus* kirjoitti:
Kaikki me pärjäämme paremmin yksin kuin huonon kaverin kanssa, ikään katsomatta. Huono kaveri on sinänsä epätarkka ilmaus. En ole koskaan etsinyt itselleni parasta kumppania (mitä se sitten merkinneekin), vaan sopivinta.
tuo kuulostaa, tuo sopivimman etsiminen. Etsin itsekin sopivinta, kun etsin esim. asuntoa, autoa, sohvaa, koiraa tms..
Kumppaniksi kelpuutan vain itselleni parhaan, sopivin tai ei. Tai kelpuutan ja kelpuutan, ei ole vaihtoehtoja. - jocus*
beessi kirjoitti:
tuo kuulostaa, tuo sopivimman etsiminen. Etsin itsekin sopivinta, kun etsin esim. asuntoa, autoa, sohvaa, koiraa tms..
Kumppaniksi kelpuutan vain itselleni parhaan, sopivin tai ei. Tai kelpuutan ja kelpuutan, ei ole vaihtoehtoja.Eikö "itselle paras" tarkoita juuri sopivinta?
- jocus*
Pirrejuupas kirjoitti:
monista, eli silloin pitäisi olla kovasti valinnanvaraa :)
En minä nuorinta, kauneinta, nöyrintä ja rikkainta valitsisi, vaikka siihen olisi mahdollisuuskin. Enkä välttämättä edes uskollisinta. Seuran hakijoilla näyttävät toiveet kovin vakioituneilta.
- beessi
jocus* kirjoitti:
Eikö "itselle paras" tarkoita juuri sopivinta?
- jos hyvä tuuri käy.
Itselleni paras on vain se, keneen rakastun ja ketä voin rakastaa. Jollain tavalla sopiva täytyy tietysti ihmisen olla, että häneen voin rakastua. Ehkä kuitenkin rakastun enemmänkin ihmiseen, jollaiseksi itse hänet mielessäni kuvittelen. Rakastun siis häneen aivan omana itsenään, mutta se on kuitenkin vain minun mielikuvani ja käsitykseni hänestä - jos se on aivan väärä, niin hän ei ole sopivin, vain paras :) Ja vaikka mielikuvani olisikin lähellä oikeaa, eihän sekään vielä tarkoita, että minä olisin hänelle se sopivin.
- Homo sapiens
tee oloa paremmaksi kuin rakkaan hemmottelu. Ihmettelen miksi niin moni pariskunta näyttää luopuneen hellyydestä ja läheisyydestä tässä iässä ja valittaa ettei seksi enää kiinnosta.
Iloinen ilme, rakastava katse, hellät kosketukset kirkastavat harmaatakin päivää. Kiireetön hierontahetki saa kehon nauttimaan ja lisää hyvänolon tunnetta. Sellaisia voisi harrastaa puolin ja toisin vähintään kerran viikossa. Voisi vähentää lääkityksen tai ostopalvelujen tarvetta. Oletteko kokeilleet?- ?
Entä sitten , kun puoliso on kuollut, ikä painaa , lähestyy seitkyt kauheeta vauhtia, mistä löydät kaverin, kuinka jaksat etsiä, luulempa että useampi on mieluummin yksin kuin vaivautuu ketään etimään!
- tanssien hautaan
? kirjoitti:
Entä sitten , kun puoliso on kuollut, ikä painaa , lähestyy seitkyt kauheeta vauhtia, mistä löydät kaverin, kuinka jaksat etsiä, luulempa että useampi on mieluummin yksin kuin vaivautuu ketään etimään!
Heitä on tanssilattiat täynnä ja miksei data siihen on kylläkin huonot kokemukset.
Parhaassa maassa on myös naisten haku ja miesten haku, että voi testata itseään. - so what
? kirjoitti:
Entä sitten , kun puoliso on kuollut, ikä painaa , lähestyy seitkyt kauheeta vauhtia, mistä löydät kaverin, kuinka jaksat etsiä, luulempa että useampi on mieluummin yksin kuin vaivautuu ketään etimään!
Seitsemänkymppiä lähestyy minullakin kovaa vauhtia ja leskeyttä on kestänyt jo kuusi vuotta.
Tässä ajassa olen oppinut elämään yksin ja nauttimaan siitä kun saa olla ja mennä niin kuin haluaa.
Saa nukkua kun nukuttaa, syödä omien mieltymysten mukaan ja harrastaa asioita mistä aidosti pitää. Tiliä ei tarvitse tehdä kenellekään, eikä kuunnella nalkutusta
Minusta ei ole enää pomppimaan toisen mieltymysten mukaan, eikä muuttumaan jonkun ihanne naiseksi. En enää haluaa hoitaa, passata enkä elättää ketään.
Tuntuu, että moni tässä iässä viihtyy yksikseen eikä haluaa uutta miestä/naista rinnalleen , kuka mistäkin syystä.
Periaatetasolla kirjoittelusi pitää paikkansa.
Itse olen sitä mieltä että parisuhteessa vastuu kaikesta on viime kädessä miehellä.
Asia täytyy hoitaa ennakkohuollon omaisesti kuten kiinteistöt, autot, tekniikka ylipäätään.
Hoito on kokoaikaista eikä ajoitu mihinkään ikäkauteen.
Iän lisääntyessä huollon merkitys kasvaa.
1. Puoliso on houkuteltava pois töistä jo edellisellä ( 50 ) vuosikymmenellä.
Poikkeuksena itsesäädeltävät free-lancer työt tai pienimuotoinen yritystoiminta.
2. Hyväksyttävä ne aineelliset puitteet jotka siihen mennessä on saatu kokoon.
3. Kannustettava vaimoa häntä kiinnostavan harrastus- ja virkistystoiminnan piiriin. Oma reviiri!
4. Varattava enemmän aikaa jo aikaisemmin yhteisiksi muodostuneisiin harrastuksiin.
Mahdollisesti uusiakin.
5. Huolehdittava vaimon kaikinpuolisesta viihtyvyydestä hänen intresseistään lähtien.
Ml. kotiaskareet.
6. Ja hyvin tärkeänä osana ukon on huolehdittava omasta kunnostaan ja terveydestään.
7. Yllä luetellut asiat jotain muuta niin rouva voi tuntea itsensä halutuksi ja tärkeäksi ko. parisuhteessa.
Kuten sanoin, mielestäni vastuu on aina miehellä!- Homo sapiens
palvoa, hemmotella ja passata vastaamalla omalta osaltaan yhteisestä hyvästä - vapaaehtoisesti ja ilolla.
- paappa-45
laiska-lasse kirjoitti:
Yksikään feministi ei ilmeisesti ole lukenut tänne saakka.
kuuskymppiset naiset!!!!!!!!!!
Parasta seksiä kokenut yli kuuskymppisenä. paappa-45 kirjoitti:
kuuskymppiset naiset!!!!!!!!!!
Parasta seksiä kokenut yli kuuskymppisenä.Tarkoitin ettei yksikään feministi reagoinut sovinistiseen otsikointiini.
Ole onnellinen että olet viimein löytänyt täyttymyksen!- beessi
laiska-lasse kirjoitti:
Tarkoitin ettei yksikään feministi reagoinut sovinistiseen otsikointiini.
Ole onnellinen että olet viimein löytänyt täyttymyksen!sinänsä anna aihetta sen kummemmin reagoida. Ainakaan tällaiselle tasa-arvofeministille.
Kohdat 1, 2, 3 ja ehkä myös 4 olivat minusta pikemminkin peruskotityrannin kuin perussovinistin tekstiä.
Parisuhteen molemminpuolinen tyydyttävyys ja harmonia tietenkin on molempien vastuulla. Itselleni kyllä sattuu sopimaan sellainen malli, jossa mies päättää ja hoitaa "isot" asiat. - 60 on valttia!
beessi kirjoitti:
sinänsä anna aihetta sen kummemmin reagoida. Ainakaan tällaiselle tasa-arvofeministille.
Kohdat 1, 2, 3 ja ehkä myös 4 olivat minusta pikemminkin peruskotityrannin kuin perussovinistin tekstiä.
Parisuhteen molemminpuolinen tyydyttävyys ja harmonia tietenkin on molempien vastuulla. Itselleni kyllä sattuu sopimaan sellainen malli, jossa mies päättää ja hoitaa "isot" asiat.Hei elämänvalo!!Kyllä osuit naulankantaan aiheessasi.Näin on meidän jutut.
Tähän ikään on jo senverran mutu tuntumaa "köriläisiin",että parempi yksin kun huonon keverin kanssa.Irtonumeroita taas saa kyllä,jos siltä tuntuu.Miksi ottaa koko lehmän, jos maitoo saa litroittain?? - tuhkuri
60 on valttia! kirjoitti:
Hei elämänvalo!!Kyllä osuit naulankantaan aiheessasi.Näin on meidän jutut.
Tähän ikään on jo senverran mutu tuntumaa "köriläisiin",että parempi yksin kun huonon keverin kanssa.Irtonumeroita taas saa kyllä,jos siltä tuntuu.Miksi ottaa koko lehmän, jos maitoo saa litroittain??on usein erittäin tiukka tuhkaluukku. Nam!
beessi kirjoitti:
sinänsä anna aihetta sen kummemmin reagoida. Ainakaan tällaiselle tasa-arvofeministille.
Kohdat 1, 2, 3 ja ehkä myös 4 olivat minusta pikemminkin peruskotityrannin kuin perussovinistin tekstiä.
Parisuhteen molemminpuolinen tyydyttävyys ja harmonia tietenkin on molempien vastuulla. Itselleni kyllä sattuu sopimaan sellainen malli, jossa mies päättää ja hoitaa "isot" asiat.> peesi
Mitäs tyranniaa 1 -> 4 periaatteissani on?
Huolenpitoa, vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien luomista, kannustusta omiin harrastuksiin yms.
Millä perusteella tuosta pitäisi naisen kieltäytyä tai pahoittaa mielensä?
Vielä kahden vuoden jälkeenkin sanelevat nuo periaatteet elämäni ko. sektoria.
Vaimoni tekee itse valinnat!
Oletko itse nyrkin ja hellan välissä kun olet antautunut "isoissa" asioissa?
- i_a**'
Joka aamuhan kävelen tuon "nelijalkaisen tyttöystäväni" kanssa tuon yli viiden kilometrin lenkin... Loukkasin aikanaan tuon vasemman polveni... Kipuilee mokoma, joten soittelin perhelääkärilleni jotta jälleen ennen hiihtokautta tuota "kukonhelttaa" polveen muutama kerta... No, ensi viikon keskiviikkona sitten jne... Edellinen kuuri antoi 2,5 vuotta tervettä kävelyä... :)
- Ihan tyytyväinen
Kuulin juuri tuntemaltani taxikuskilta, että KAIKKI naiset juoppottelee, KAIKKI miehet haluavat vain seksiä, JOKAISESSA avioliitossa petetään ja että koko elämä on vain yhtä pariutumista (kuten eläimillä) niin risteilyillä, ravintoloissa, oiskohan kirjastoissakin noin, tai linja-autossapa vasta mukavaa olisi nipistellä miesten pyllyjä, ihan vain siksi, että me KAIKKI olemme juoppoja, seksiaddikteja ja uskottomia toisillemme.
Näin 60-kymppisenä on kiva kuunnella 30-vuotiaan tarinointia siitä, millainen tämä maailmamme on, vaikka vähän harmittaa noin "karmiva" maailma, missä kukaan ei kunnioita ketään, eikä herrasmiehiä ole olemassakaan, ei kun panemaan. No, onneksi tämän ikäisenä pärjää hyvin ilman seksiä, ei tarvitse lähteä joukkoon sorjaan täyttämään tilastollista totuutta siitä, että meistä ei kenestäkään ole muuhun kuin juopottelemaan ja nusimaan. - tid
Mikä oli unelma????
Aika kaikella oli mies tai nainen, tärkein on rakkaus. - ei oppi ojaan kaada
Olet aivan oikeassa mitä tulee 60 elämäntyyliin.
Mikä juuri harmittaa on tuo ettei energiaa riitä yhtä paljoon kuin ennen: 12-14tuntisten työpäivien jälkeen ei jaksa paljon muuta kuin nopeaan suihkuun ja nukkumaan. Aiemmin sita jatkoi vielä muutamalla tunnilla. Nukkui sitten kun oli aikaa, lauantaisin tai sunnuntaisin.
Toisaalta taas kaikki nuo kokemukset ja opit mitä matkanvarrella on tullut kerättyä! Miten äärettömän rikastuttavaa se onkaan ollut. Kohta puolin taitanee olla viisainta vähentää työpäiviä ja jatkaa kokemusten keräilyä, vielä kun on tämänkin verran energiaa! On niin paljon nähtävää ja opittavaa. Tuon kun tekee aivan vain omaksi ilokseen se tuntuu niin paljon mielekkäämmältä.
Niin kauan kun on halua kokea, oppia, tehdä, nähdä uutta, se pitää elämänliekin palamassa! - ei oppi ojaan kaada
Olet aivan oikeassa mitä tulee 60 elämäntyyliin.
Mikä juuri harmittaa on tuo ettei energiaa riitä yhtä paljoon kuin ennen: 12-14tuntisten työpäivien jälkeen ei jaksa paljon muuta kuin nopeaan suihkuun ja nukkumaan. Aiemmin sita jatkoi vielä muutamalla tunnilla. Nukkui sitten kun oli aikaa, lauantaisin tai sunnuntaisin.
Toisaalta taas kaikki nuo kokemukset ja opit mitä matkanvarrella on tullut kerättyä! Miten äärettömän rikastuttavaa se onkaan ollut. Kohta puolin taitanee olla viisainta vähentää työpäiviä ja jatkaa kokemusten keräilyä, vielä kun on tämänkin verran energiaa! On niin paljon nähtävää ja opittavaa. Tuon kun tekee aivan vain omaksi ilokseen se tuntuu niin paljon mielekkäämmältä.
Niin kauan kun on halua kokea, oppia, tehdä, nähdä uutta, se pitää elämänliekin palamassa! - Nursing problem
Kohota, nosta, hinkaa ja hankaa;
kyllä on naisen elämä rankkaa.
Veltostuu vatsa ja roikkuu rinta,
eikä sileä ole enää reidenkään pinta.
Alkaa vaivata tanttatauti,
unohda se ja elämästä nauti!
Höyrytä, haudo ja itseäs helli,
kylvetä, kuori ja yrteissä kelli.
Pääsee näin valloilleen kehon kieli,
hohtavat silmät ja virkistyy mieli.
Katsoo pian pelistä uusi nainen,
lähes täydellinen, siis sinunlainen!
Eli siis anna aikaa itsellesi, tee sitä mikä tuntuu hyvältä, toteuta unelmiasi.Pidä itsestäsi huolta niiden asioiden parissa mitkä tuntuvat mieluisilta.- tuisul
Hei!
Kiitos kannustuksesta. Näin pitää ajatella. Olemme täällä vain kerran : )
- lötköä on jo
eihän pehmeä satu, joten turhaan kyselet:sattuuko sinua?, vastaus sulle:totuus esiin.
- Kaupunkilainen
Ihan samoja tuntemuksia, koko ajan saa olla itseään rasvaamassa, lääkkeitä on repullinen (lääkärin määräämiä vitamiinit erikseen) ja työpäivä vie mehut ihan toisella tavalla kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten.
Kuitenkin olen toistaiseksi terve, vaikka pieniä kolotuksia siellä täällä onkin. Haluaisin ennen kaikkea enemmän vapaa-aikaa, ja ehkä hiukkasen enemmän rahaakin niin, että voisi toteuttaa joitakin kalliita haaveita.
Unenlahjat ovat hyvät, vaikka heräilenkin öisin vähintään kerran. Nukahdan kuitenkin helposti uudestaan, mutta uni jää vähäisemmäksi kuin ennen, koska joudun nousemaan pitkän työmatkan vuoksi niin aikaisin. Työmatkat onneksi loppuvat noin puolentoista vuoden kuluttua. - tasaarvoako?
miehillä taas paksut roikkuvat jutut, vaikkapa kulmakarvat tuovat vaa charmia..kun ikääntyy
- tuisul
Siksi koska työ on mielekästä, asiakkaani rakkaita . Olen epäsosiaalinen, viihdyn numeroiden parissa . Eräpäivät rasittavat , sikäli odotan eläkepäiviä. Vielä vajaa pari vuotta eläkkeelle.
Miltäs se nyt tuntuu aloittajasta yli seitenkymppisenä, jos enää on hengissä, kun tuossa kunnossa oli jo seitsemän vuotta sitten?
Tuleeko yhtään mieleen, että voi kun olisi vielä niinkuin syksyllä 2010?- YhdessäVoiOllaParemp
Miten olette jaksaneet töissä ja yleensäkin elämässä te yli kuusikymppiset naiset? Itse olen huomannut että tässä iässä on ihan pakko alkaa huolehtimaan itsestään paljon enempi kuin nuorempana, ellei halua jäädä sängynpohjalle odottelemaan viikatemiestä.
Itse olen työpäivän jälkeen melko tööt ja otankin aina pienet kauneusunet. Kunnollinen yöuni on tärkeää, harmi vaan että vanhempana ei ole enää hyviä unenlahjoja.
Ulkoilu ja liikunta on mielestäni parasta terveys-ja kauneushoitoa, siitä ei saisi tinkiä koskaan.
Lihoa ei saisi koska se kostautuu terveydessä heti ja muutenkin muuttuu paljon kömpelömmäksi. Pitäisi syödä vaan terveellistä ruokaa ja nauttia kakenlaisia vitamiineja jne.
Parisuhdekin on muuttunut sellaiseksi kaveruudeksi, seksistä ei jaksa enää edes uneksia. Tärkeintä kai olisi säilyttää se elämänliekki joka kantaa vaikka ikä tuokin tullessaan kaikenlaista remppaa.
Kannattaisiko yrittää silitellä ja hemmotella välillä vähän kumppania, jolloin hänkin voisi innostua ja teille voisi koittaa parempiakin päiviä? Hellyys ja ihokosketus voi tuntua hyvältä ihan ilman orgasmeitakin.
Odottelen mieluummin sängyn pohjalla omaa kuin viikatemiestä.
Yhteiset ulkoiluretket ja muut harrastukset voisivat myös tuoda monenlaista hyvää. Yhteiseen eloon.- yksinhyväelämä
Töissä jaksan hyvin jos saan olla töissä itselle mielekkäässä paikassa. Kaikki ne vuodet voin huonosti kun oli pakko olla muualla töissä. Ne vuodet repivät minut rikki ja siitä yritän nyt toipua. Tykkään töiden jälkeen olla yksin ja omassa hiljaisessa rauhallisessa elämässä. En kaipaa mikäänlaista läheisyyttä kenenkään kanssa. Jos minulla ei olisi niitä muutaman vuoden vaikeita aikoja saattaisi tilanne olla toisenlainen. Ehkä nyt kaipaisin kaveria harrastuksiin ja arkiseen elämään, mutta nyt minulla ei ole jaksamista siihen. Olen aina ollut sellainen että haluan itse selvittää omat asiani ja inhoan sitä että muut puuttuvat elämääni.
- teretule
Suomalaiset naiset kauniita kaikki. Yritin löytää onnea ex Suomesta muutamia kuukausia oli. En osannut laittaa oikeinpäin puita takkaan. Norjassa samoin. Satumaassa Ruotsissa palaa takka.
Minun naisella pitää olla akateeminen tutkinto ja lisät niin hyvin kulkee.
Alkuun--- huolto ota loma, huora pukit se on apina naisen 60 huolto. - Arvaatkotuon
Kuka tietää,,mikä on ns. kuivanusu??? Sodan käyneet varmasti..
- kerho
Eläkkeellä, ilman työelämän häirintää on helpompi huoltautua.
52 vuotisena alkanut joutoaika on tehnyt oman harkinnan mukaiset huollot mahdollisiksi.
Ryhmäliikuntaa, harrastekerhoja, viikkokoukset. Niissä on viikon huolto-ohjelman runko.
Mieheni kanssa vuosittain useampi ulkomaan matka ja tarvittaessa reisut lastenlasten kaitsemiseen.
Ikäihmisten seksin harrastamisessa lienee eroja sekä aktiivisuudessa, että harrastamisen muodoissa. Täytän itse maaliskuussa 70v ja minua useita vuosia vanhempi mieheni on minua aktiivisempi. Tunnen siitäkin tyydytystä, että hänen silmissään koen olevani vieläkin haluttu.
Aktiivisuuden erosta johtuen olen määrittänyt rajannut seksimme pariin kertaan viikossa.
Vaikka koen olevani enemmän antavana osapuolena niin eipä se hukkaan mene minunkaan kohdallani. Säilyy vahva, keskinäinen kiintymys.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että pari kymmentä vuotta sitten elimme muutaman vuoden hieman toisen tyyppisessä tilanteessa.- taas.taas
Flegmaatti ja muija ne jaksaa selostaa seksielämäänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275