tunnen itseni ahdistuneeksi kotona kun kukaan ei tue minun harrastuksia tai mitään tämän tapaista. olen 15v ja uskon olevani itse herkässä iässä. minusta tuntuu että kun en saa tukea keltään (muutamilta ystäviltä ja kaikilta muilta jotka tunnen) vaikuttaa masentumiseen ja sen kautta fyysiseen olooni. viime aikoina asiat on mennyt entistä huonommin kun ennen, valittamista perheessä, välit kaverien kanssa haurastuvat entiseltään ja vielä rankat koulupäivät.esim: minun synttäreitä ei juhlittu millään tavalla toisin kuin muitten sisaruksien ihan normaalisti. ja uskon että joulukin menee päin p*rsettä taas. itsemurha on käynyt mielessä mutta... ajattelin vaan kysyä että mitä mieltä te olette tästä kun en keksinyt enään mitään, onko normaalia vai ei?
perheongelmia
mano.k
3297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun iässäsi tunteet jylläävät voimakkaina, ehkä voimakkaampina kuin koskaan myöhemmin. Tässä iässähän elinikäinen maailmankatsomuskin muodostuu. Siinä mielessä sanoisin normaaliksi tunnetilojasi.
Omasta 15-vuotisuudestani on ikuisuus. Sattumalta kävi niin, että jouduin onnettomuuteen (oma syy), ja sain elinikäisen vamman. Tuolloin moni asia suhteutui uudelleen. Se oli ensimmäinen näköalapaikka elämässä, jossa oli tilaisuus arvioida elettyä ja miettiä tulevaa, sitä millainen se tulisi olemaan.
Toivon sinulle keinoja pitää kiinni positiivisista seikoista elämässäsi. Kannattaisiko kirjoittaa muistiin tuntemuksia ja arvioida itse niitä myöhemmin?
Kyll'h'n tuntemuksesi tosiaan kuulostavat sinunu ikäiseltäsi normaalilta. Mutta en ymmärrä vanhempiasi, että muiden sisarusten synttäreitä juhlittiin paitsi sinun? Minusta tuollainen on väärin ja ei ainakaan auta sinua missään suhteessa. Luulen että sinun kannattaa puhua vanhempiesi kanssa, tai edes kysyä minkä takia he noin tekivät sinulle.
Pidä myös reippaasti niiihin kavereihin yhteyttä, jos he ovat saman ikäisiä kuin sinä niin luulen heidän ajattelevan aivan samoin. Mutta vaikka kuinka tuntuu vaikealta aina kannattaa pitää ystävistä kiinni, vaikkei se olisikaan helppoa :)
No jaa, omasta nuoruudestani voin sanoa sen verran, että pidin itseäni jotenkin huonompana tai arvottomampana kuin sisarukseni, just senkin takia, ettei synttäreitä juhlittu yms. Kerran sitten tuli jossain "kohtauksessa" (riidassa) äitini kanssa sanottua tämä ääneen ja hän oli ihan ällistynyt, tyyliin: "Synttärit?! Siis synttärit...Ei tullut mieleenkään, että sulle olis pitänyt jotain lasten mehukestejä järjestää. Eikä kyllä olis huvittanutkaan, oot sä sen verran käynyt hermoille viime aikoina".