Olen tämän viikon seurannut mielenkiinnolla keskustelua tällä palstalla. Näyttää olevan perinteiset uskon kysymykset kovassa puntarissa. Erityisesti ehkäisyä on kyllä käsitelty monelta kannalta ja jopa kirja luvattu kirjoittaa.
Lienee tuosta ehkäisystä kirjoitettu kirjoja ennenkin.
Mieltäni alkoi askarruttamaan se kuinka pitkään tällä palstalla on keskustelua käyty ja onko se käynyt koko palstan ajan yhtä kiivaana?
Joku palstan konkareista voisi vastata.
Näyttää nimittäin siltä, että joillakin tänne kirjoittelu on elämäntyö joka vie yöt ja päivät.
Olen VL ja kannatan avointa keskustelua kaikista uskon perusteista niin avoimesti nimellä kuin nimettömänä.
Useat VL:n ulkoiset tavat (ehkäisy, TV, musiikki, hiustyylit)on sellaisia joista aikoinaan on varmaan keskusteltu ja yhdessä päädytty johonkin ratkaisuun. Ongelma vain on siinä että esim minunlaiseni 70-luvulla syntyneet ja nuoremmat eivät vain tiedä miten näihin huomiota kiinnittäviin ratkaisuihin on päädyttty.
Vanhemmat ihmiset varmaan voisi valaista asiaa niin tällä palstalla, kuin srk:n julkaisuissa ja tilaisuuksissa.
Lienee tuosta ehkäisystä kirjoitettu kirjoja ennenkin.
Mieltäni alkoi askarruttamaan se kuinka pitkään tällä palstalla on keskustelua käyty ja onko se käynyt koko palstan ajan yhtä kiivaana?
Joku palstan konkareista voisi vastata.
Näyttää nimittäin siltä, että joillakin tänne kirjoittelu on elämäntyö joka vie yöt ja päivät.
Olen VL ja kannatan avointa keskustelua kaikista uskon perusteista niin avoimesti nimellä kuin nimettömänä.
Useat VL:n ulkoiset tavat (ehkäisy, TV, musiikki, hiustyylit)on sellaisia joista aikoinaan on varmaan keskusteltu ja yhdessä päädytty johonkin ratkaisuun. Ongelma vain on siinä että esim minunlaiseni 70-luvulla syntyneet ja nuoremmat eivät vain tiedä miten näihin huomiota kiinnittäviin ratkaisuihin on päädyttty.
Vanhemmat ihmiset varmaan voisi valaista asiaa niin tällä palstalla, kuin srk:n julkaisuissa ja tilaisuuksissa.
Vastaukset 20
Vanhimmat
että jonkun tahon olisi hyvä kertoa jo meille 70-lukulaisillekin,mihin kaikki kiellot ja säännöt perustuu.
Palsta on ollut olemassa ...hmm...olisiko vuodesta 2001 tai 2002. Aluksi palsta oli vain Herätysliikeet nimellä, mutta kun sielläkin puhuttiin vain v-lestadiolaisuudesta, palsta erotettiin Herätysliikkeet palstasta ja nimeksi tuli Lestadiolaisuus.
Itse olen seuraillut palstaa ihan alusta alkaen (siis ensimmäisestä sivusta alkaen) ja tietenkään aluksi keskustelu ei ollut näin vilkasta. Silloin se oli jopa mielenkiintoisempaa, kun porukkaa oli vähemmän. Itse en enää kirjoittele palstalle (tätä vastausta lukuunottamatta) ja luenkin enää harvoin. Tällaiselle konkarille ongelma on se, että samoista asioista jankutetaan jatkuvasti, joten mielenkiinto hiipuu. Mutta näinhän sen pitää ollakin! Lisäksi mielenkiinto on hiipunut ko. aihepiiriä kohtaan muutenkin näiden vuosien aikana henk.koht. elämässä, joten palstalla ei tule käytyä.
Sen jälkeen, kun Päivämiehessä oli kirjoitus tästä palstasta, tuli tänne räjähdysmäisesti uusia lukijoita ja kommentoijia, kaiketi siis vl:ia. Siitä asti palsta on ollut makuuni liian nopeatempoista. JA kun palstalle saatiin seriffi, meni mielenkiintoni vieläkin enemmän alas päin, sillä välillä kyseessä on selkeästi tunteella tapahtuvaa sensuuria. On eri asia poistaa asiattomat viestit kuin poistaa henkilökohtaista näkemystä loukkaavat viestit.
ei mainittu tätä palstaa, eikä mitään muutakaan - nimeltä. Ei vl:iä sen jutun jälkeen tullut, vaan ihan muita. Edelleenkään seriffi ei ole "sensuroinut", vaan poistanut 100% roskaa ja asiattomuuksia!
Itselläni ei tuota Päivämiehen numeroa ole nyt tässä, jotta voisin asian tarkistaa ja harmi vaan ei näytä nettiversiostakaan löytyvän, mutta muistelen, että ellei nimeltä mainitukaan, niin ainakin palstasta oli puhdas kuva! Siis valokuva tietokoneen näytöstä, missä palsta oli auki. Näin muistelen, mutta satavarma en ole. Minulle ei ainakaan jäänyt epäselväksi, mistä palstasta oli kyse.
Sano mitä sanot, mutta vl:t _ovat_ merkittävästi lisääntyneet palstalla sen kirjoituksen jälkeen.
Sensuuri asia: Ei ole olemassa mittaria, jolla sataprosenttisuus voitaisiin mitata. Joka tapauksessa olen eri miletä asiasta kuin sinä. Jos asia liippaa _millään tavoin_ vanhoillislestadiolaisuutta ja teksti on kirjoitettu asiallisesti, sitä ei tule poistaa.
Mutta olen sitä mieltä, ettei täältä ole poistettu asiallisia viestejä. Nytkin on varsin jyrkkään sävyyn kirjoitettuja kritisointeja.
Tässä taas nähdään lestadiolaisen ihmisen yksinkertaisuus. Väittää nyt, että Päivämiehessä olleen kirjoituksen jälkeen palstalle on tullut lisää MUITA kuin vl:ia. Päivämiestä kuitenkin lukee arviolta 85%:sti ainoastaan vl:t. Ja selvästi ainakin väki lisääntyi kirjoituksen jälkeen.
Sama asia kun lestadiolaiset yrittää sinnikkäästi väittää, että ei ole seurayleisön syy, että kondomit loppuu lähikaupoista ja -kioskeilta suviseurojen aikaan.
...nyt kun käytin termiä "yksinkertainen", mutta jotta saisin tästäkin asiallisemman kuuloisen, niin saanen selittää, että ihan asiallisesti en ymmärrä miten syy-yhteyksiä/syy-seurauksia ei nähdä. Eli ihan rehellisesti epäilen, että vain yksinkertainen ihminen ei niitä huomaa.
pahalla tahdollakaan voi sanoa yksinkertaisesti, ainakaan siinä tapauksessa jos tuntisit minut ;)
Mutta: perustin huomioni vain siihen, miten parin viime kuukauden aikana on kirjoiteltu. Suurin osa on ei-vl:iä.
tuli pieni kirotusvihre. Siis: "minua ei pahalla tahdollakaan voi sanoa yksinkertaiseksi". Ah tätä kuumuutta, joka vie tarkkaavaisuuden! Ja voi tätä perfektionismia.
...ehkä voisitte jo lopettaa tuon melko lailla kuluneen jutun,joka on kerrottu niin kauan kuin minä muistan,että "kortsut loppuivat lähikaupoista!".
Mielestäni tuon jutun kertominen(anteeksi vain),osoittaa myös kertojastaan jotain.
Onko joku tehnyt tilastotietoa näiden kortsujen ostajista.Oliko heillä myös usko ja hyvä omatunto matkaseuranaan.
Suviseurakentälle mahtuu hyvin monenlaista tossunkuluttajaa:myös ed.mainittuja kulutushyödykkeitä käyttäviä.
Oletko nyt sitä mieltä, että kortsut eivät ole loppuneet näistä kaupoista vai ovat? Ei ota oikeen selvää tuosta sinun epäjohdonmukaisesta sepostuksestasi. Toisaalta näytät uskovan siihen itsekin, kun puhut "monenlaisista tossunkuluttajista", mutta toisaalta ensimmäinen kappale tekstissäsi antaa ymmärtää, että pidät sitä vai legendana tyyliin "ikkunallinen pesukone".
Toiseksi, minä en kertonut sitä juttua tässä minään faktana vaan käytin sitä vertailukohteena selventääkseni mielipidettäni toiseen asiaan.
Kolmanneksi, väitinkö, että vl:t ovat nämä kortsut ostaneet? Puhuin seurayleisöstä.
Olet taas yksi tapaus, joka vahvistaa käsitystäni, että lestadiolaiset ovat yksinkertaisia.
käytkö itse kiertelemässä suviseura-alueen ymåäristöt ja ostamassa kaupat tyhjiksi?
Tuo on aika yksinkertaisuutta vihjata kortsujen ostosta, koska yksikään uskovainen jolla on jäännöskään uskosta ei osta niitä. Ja kun tämä on tosi, niin yksinkertaisuus on sellainen joka ei usko tätä vaaan jankkaa että ne kortsut loppu kortsut loppu kortsut loppu. Vaikka loppuiskin niin sillä ei ole mitään tekemistä vanhoillislestadiolaisuuden kanssa.
Vanhoillislestadiolaisia ärsyttää kun otetaan aina tuollaisia vihjaavia väitteitä, joilla ei ole yhtäpitäviä uskonnollisen totuuden kanssa.
Jehovan todistajiakin ärsyttäisi jos konventin aikana uutisoidaan että veriletut loppui kaupasta.
Samoin Helluntailaisia, jos väitetään että Juhannuksena loppui tupakat Keuruulta.
"Tuo on aika yksinkertaisuutta vihjata kortsujen ostosta, koska yksikään uskovainen jolla on jäännöskään uskosta ei osta niitä."
tässä.
Kenenkään muiden usko ei ole kortsuista kiinni kuin vanhoillislestadiolaisten.
Sinällänsä tämä jauhaminen suviseurakortsuista on ääliömäistä.
"Samoin Helluntailaisia, jos väitetään että Juhannuksena loppui tupakat Keuruulta."
Siellä ei myydä tupakkia. Tupakan myynti omien kesäjuhliensa yhteydessä on vanhoillislestadiolaisten "etuoikeus".
Onkohan muuten koskaan tehty tutkimusta, kuinka suuri prosentti vl-saarnaajista polttaa tupakkaa eli on nikotiinin orja ja tietoisesti tuhoaa Pyhän Hengen temppeliä?
On se todella HÄIKÄISEVÄN USKOTTAVA näky, kun vl-saarnaaja tumppaa Norttinsa ja kiipeää saarnapönttöön julistamaan Jumalan sanaa.
HUH HUH!!!
edes edellisen viestin vai onko luetun ymmärtämisessä vikaa. Jos väität ettei Keuruulla myydä tupakkaa niin käy siellä toteamassa.
(Keuruulla en tarkoita isoa kirjaa)
huhhuh hellettä hyvää kesää, mutta makkarat tuhoaa lähes yhtä pahasti temppeliäs niin älä sitte syö läskiä. Vaadi sellaista kieltoa myös tupakan rinnalle.
Ennemminkin sinä olet yksinkertainen, kun päädyt moisiin johtopäätöksiin. Sinulle tärkeimmät asiat näyttäisivät olevan vl:ien kritisoiminen yksinomaan typerien urbaanilegendojen ja perättömien huhujen perusteella. Siinä on sitä kompetenssia, todellakin!
"Onkohan muuten koskaan tehty tutkimusta, kuinka suuri prosentti vl-saarnaajista polttaa tupakkaa eli on nikotiinin orja ja tietoisesti tuhoaa Pyhän Hengen temppeliä?
On se todella HÄIKÄISEVÄN USKOTTAVA näky, kun vl-saarnaaja tumppaa Norttinsa ja kiipeää saarnapönttöön julistamaan Jumalan sanaa.
HUH HUH!!!"
Rajoitapa Melperi vähän. Tupakanpoltto on vl:ien piirissä vähentynyt ja vähentymässä samaa tahtia ellei nopeamminkin kuin muussa väestössä. Synniksi me emme sitä saarnaa, kun se ei sitä ole, mutta asiaa pidetään kyllä koko ajan esillä. Ei näy enää rauhanyhdistysten edessä tupakkarinkejä. Ringiksi asti ei tupakoijia monessa paikassa ole.
Mulle tupakka on ainakin synti. Joka poltaa tupakkaa, on tupakka sille isäntä ja tupakoitsija on tupakan orja, eli TUPAKKA ON EPÄJUMALA!!
Ja sehän vaarantaa terveyttäkin, terveyden vaarantaminen omasta halusta ei varmaankaan ole Raamatun mukaista.
että vanhoillislestadiolaisille lähes kaikki normaali ihmiselämä on "syntiä". Mm:
- korvakorut
- kevyt meikkaus
- hiusten värjäys
- urheilukilpailujen seuraaminen
- TV
- jne.
Mutta...
TUPAKOINTI on vanhoillislestadiolaiselle KUNNIA-ASIA!!!
Ellei siellä vl-johtoporukassa olisi niin paljon NIKOTIININ ORJIA, niin asia hoidettaisiin kuntoon parissa kuukaudessa. Alettaisiin paukuttaa saarnaa siitä, miten tupakointi TURMELEE ja TUHOAA Pyhän Hengen temppeliä ja että sen on loputtava vl-herätysliikkeen sisältä.
Mutta kun saarnaajat ovat ilmeisesti itse kaikkein kovimpia NORTTI-KEISAREITA.
Pakko nyt laittaa. Kerro tässä vaikka sinä meille, missä kohti raamattua kielletään polttamasta tupakkaa?
Tämä vähän sarkastinen kommentti oli pakko laittaa.