SIDOTULLA OMALLATUNNOLLA
Uskomme myös Jeesuksen puhdistaneen omantuntomme täydellisesti, kun Hän uhrasi itsensä ristillä
ja maksoi kaikkien syntiemme edestä, sekä niiden, jotka olemme tehneet että niiden, jotka tulemme tekemään.
- - kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta
uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista
teoista palvelemaan elävää Jumalaa! Hebr. 9:14
Kun enää ei ole lainkaan syntiä, ei enää tarvita myöskään minkäänlaista uhria, koska Jeesus on
sovitustyönsä kautta valmistanut meille jokaiselle täysin kirjoittamattoman lehden.
*************************************************
*** Mutta sillä joka on samassa veneessä itsevanhurskauden perkeleen kanssa, on tarve työstää sopiviksi katsomiaan syntejä ja nostaa niitä ylös armon merestä.***
*************************************************
Vielä kerran: uskommeko synnin olevan enemmin anteeksiannettu ja maksettu, kun tunnustamme
sen ja saamme kuulla syntien anteeksiantamisen sanan sen sijaan että vain uskomme sen?
Se merkitsee, että emme olisi ristiinnaulinneet koko vanhaa ihmistä, vaan voimme kuitenkin viitata johonkin itsessämme (siis, että minä olen tunnustanut syntini ja että minä olen saanut kuulla syntien anteeksiantamisen sanan).
Silloinhan ei olisi enää kyse vain armosta. Silloin emme olisi tulleet Hänen kuolemansa kaltaisiksi, mikä johtaa uskomaan omiin tekoihin.
Uskomme, että saamme syntimme anteeksi vain uskolla Jeesukseen, Hänen sovitustyöhönsä ja vereensä, ja että Johannes kirjoittaa juuri tästä ikuisesti pysyvästä evankeliumista
Ilmestyskirjassa: Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ilm. 14:6
Sekä:
- - jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen,
hänen armonsa rikkauden mukaan. Ef. 1:7
Sekä:
- - jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa
vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit - -
Room. 3:25
Uskomme myös Jeesuksen puhdistaneen omantuntomme täydellisesti, kun Hän uhrasi itsensä ristillä
ja maksoi kaikkien syntiemme edestä, sekä niiden, jotka olemme tehneet että niiden, jotka tulemme tekemään.
- - kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta
uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista
teoista palvelemaan elävää Jumalaa! Hebr. 9:14
Kun enää ei ole lainkaan syntiä, ei enää tarvita myöskään minkäänlaista uhria, koska Jeesus on
sovitustyönsä kautta valmistanut meille jokaiselle täysin kirjoittamattoman lehden.
*************************************************
*** Mutta sillä joka on samassa veneessä itsevanhurskauden perkeleen kanssa, on tarve työstää sopiviksi katsomiaan syntejä ja nostaa niitä ylös armon merestä.***
*************************************************
Vielä kerran: uskommeko synnin olevan enemmin anteeksiannettu ja maksettu, kun tunnustamme
sen ja saamme kuulla syntien anteeksiantamisen sanan sen sijaan että vain uskomme sen?
Se merkitsee, että emme olisi ristiinnaulinneet koko vanhaa ihmistä, vaan voimme kuitenkin viitata johonkin itsessämme (siis, että minä olen tunnustanut syntini ja että minä olen saanut kuulla syntien anteeksiantamisen sanan).
Silloinhan ei olisi enää kyse vain armosta. Silloin emme olisi tulleet Hänen kuolemansa kaltaisiksi, mikä johtaa uskomaan omiin tekoihin.
Uskomme, että saamme syntimme anteeksi vain uskolla Jeesukseen, Hänen sovitustyöhönsä ja vereensä, ja että Johannes kirjoittaa juuri tästä ikuisesti pysyvästä evankeliumista
Ilmestyskirjassa: Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ilm. 14:6
Sekä:
- - jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen,
hänen armonsa rikkauden mukaan. Ef. 1:7
Sekä:
- - jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa
vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit - -
Room. 3:25
Vastaukset 94
Vanhimmat
Ethän tee tyhjäksi vain Jeesuksen sanoja:
Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Anokaa, niin teille annetaan.
Tee niin kun nyt sanoit, niin sinäkin pelastut helvetista.
Ano voimaa kääntymykseen Kristukselta, ja etsi Jumalan sanasta Raamatusta, niin tulet löytämään sinäkin tien taivaaseen. Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä. Joka Hänen kauttansa menee se pelastuu.
Olen löytänyt sen rauhan, jonka Jumala sanassaan on luvannut "minun rauhani minä annan teille"
Etkä puhtaasta evankeliumista ole edes kiinnostunut, vaikka rauhan sanot sinulla itselläsi olevan.
Se sijaan sinä julistat ihmistekoja, ihmisten perustamia yhdistyksiä ja omaa vanhurskautta ihmisille, pelastukseksi helvetistä.
Tässä on niin suuri ristiriita, Jumalan sanan kanssa, että sanon sinulle Jeesuksen Kristuksen nimessä, vaikene!
En voi estää sinua puhumasta, etkä sinä minua.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Itsevanhurskailla ei sen sijaan ole muuta julistettavaa kun waatimuksensa ihmioppeineen ja tekoineen, aina liha parannusyrityksiä myöden.
Jes. 52:7 O kuinka suloiset ovat evankeliumin saarnaajain jalat vuorilla, jotka rauhaa julistavat, jotka hyvää saarnaavat, autuuden ilmoittavat, jotka Zionille sanovat: sinun Jumalas on kuningas.
Nah. 1:15 Katso, suloisten saarnaajain jalat ovat vuorilla, niiden jotka rauhaa julistavat; pidä sinun juhlapäiväs, Juuda, ja maksa lupaukses; sillä ei se jumalatoin pidä enään tuleman sinun päälles, joka on kokonaan hävitetty.
Room. 10:15 Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
Kun käytät w:tä? *puistaa päätään* Aika uskomaton meininki!
Luovu hengellisestä ylpeydestäsi.
Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.
Hylkää ihmisopit ja kaikki yhdistysuskot isäinsäädöksineen, ne ovat roskaan.
Ja ahkeroi voittaaksesi omaksesi Jeesuksen Kristusen.
...vanhoillislestadiolaisuudessa totta on.
Joko sinunkin silmäsi alkavat pikku hiljaa raottua ja korvasi avautua puhtaalle Jumalan sanalle.
Jumalan sana ei muuten sitten ole mikään vitsi, että tee parannus pilkkapuheistasi ja usko evankeliumi Kristuksesta.
mikä rauha sinustakin huokuu. Oisko kyse jostakin uudesta hedelmästä, jota ei Raamattu tunne?
Omavanhuskaus saatana ei rauhaa saa, ennen kun helvetissä.
Miksi sinne julkistettaisiin rauhaa, missä tämä saatana jyllää enkeliksi naamioituna? Ei todellakaan!!!
Parannusta parannusta. Tehkää ihmessä parannus uskomalla yksinkertainen ja puhdas evankeliumi Kristuksesta.
Nuin sinä et ole ymmärtänyt ainuttakaan asiaa, miksi Jumala on ihmisen luonut, omaksi kuvakseen Jumala on ihmisen luonut, jokaisen ihmisen. Et sinä, eikä yksikään ihminen pysty sanomaan, kuka on syntinen, eikä yksikään ihminen ole oikeutettu tuomitsemaan lähimmäistään helvettiin, et edes sinä nuin. Eikä yksikään ihminen pysty tuomitsemaan toisen uskoa vääräksi, jos ihmisellä on Jumala sydämmessään, on aivan sama mihin lahkoon tai kirkkokuntaan hän kuuluu. Ihmisellä voi olla Jumala sydämmessään, vaikka hän olisi kirkosta eronnut.
Sinä nuin vetoat lähes jokaisessa asiassa Lutheriin ja syytät muita ihmistekojen julistamisesta.
Sinä itse tunnut olevan se suuri ristiriita, etkä tiedä kuka olet.
Minä sanon sinulle, että pidä turpasi kiinni ja sanon sen ihmisenä.
"Minä sanon sinulle, että pidä turpasi kiinni ja sanon sen ihmisenä."
tuolle punttipäälle.
Älä neuvo isääsi. Jokainen on syntinen ja sen näemme Raamatusta kun vaan viitsisit katsoa.
Jumalan sana tuomitsee jokasen helvettiin ainoastaan Kristus voi hänet pelastaa. Kristus pelastaa sen joka uskoo ja kastetaan. Jumalan sanaan minä vetoan, eikä Martti velikään muusta puhunut.
Minä olen Jumalan lapsi ja taivaan perillinen Jeesuksessa Kristuksessa.
Mutta selvitäpäs sinä nyt vuorostasi hävytön nuija kuka sinä olet?
Tuskin olet nimimerkin "mopo" isä.
Ja nimittelet sinusta täysin oikeaan osuneen kommentin kirjoittanutta henkilöä "hävyttömäksi nuijaksi".
Eiköhän totuus ole se, että sinä tällä palstalla päättömästi riehuva ja monia HARHAOPPEJA opettava PÄSSINPÄÄ olet se NUIJAPÄÄ!!
Yksi HARHAOPPI, jota sinä opetat ilmeisesti ainoana Suomessa:
"Ihminen ei voi vaikuttaa lainkaan omaan pelastukseensa. Jumala on etukäteen valinnut tietyt ihmiset pelastukseen ja tietyt kadotukseen."
Kerrohan TÖRPPÖ, voiko joku tosissaan opettaa noin suuresti Raamatun kanssa ristiriidassa olevaa oppia?
Niin - kyllähän yksi NUIJAPÄÄ voi. Meinasin unohtaa.
Älkääs sedät hermostuko! Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin (mitä Melperin ja Nuinin kommentteihin tulee)!!!
ole minun isäni, minulla oli oikeudenmukainen isä
kuka ei lähettänyt ketään lähimmäistä helvettiin. Minun isäni oli Mannerheimin ristin ritari, ei sinunlaisesi löysäpöksy. Isäni joutui sotaan 17 vuotiaana nuorukaisena, mistä sodan jälkeen hänet
tuomittiin sotarikollisena vankeuteen, koska hän oli puolustanut maataan liian tehokkaasti. Sodan jälkeen isäni toimi sotainvaliidien veljesliitossa
auttaen vähävaraisia vammautuneita omaan kuolemaansa asti. Sinä nuin et voisi koskaan täyttää isäni paikkaa.
Ihmisen synnit punnitaan siellä viimeisellä portilla ja sinä et ole siellä kukaan, etkä ainakaan se, kuka sen portin avaa ja kuka sen lyö kiinni...
Minusta tuo hävytön nuija puhui hävyttömiä valheita, ja sinä toinen nuija sanot aamenta.
Siinä on nyt rinnan kaksi samanlaista nuijapäätä.
Etten tarkemmin analysoisi.
Milloin kehitytte aikuisiksi? ;)
Vai ritari. Miten noin moukkia kehtaat kirjoittaakin törkysuu.
Sillä merkillä (vaikka olisikin) ei ole taivasasioiden kanssa mitään tekemistä.
En ymmärrä yhtään mitä sinä höpötät isistä, minulla on viisi lasta enkä käen poikia pesääni kaipaa.
Minun ritarini on Jeesus Kristus, joka on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas.
Itse olen ollut aikuinen jo muutaman vuosikymmenen ajan.
Mutta aina minä potkaisen sivuun, jos koira alkaa kitulleni kusemaan, en minä siinä odota moista lorottajaa.
sopimatonta !!
Miksi nimittelet toisia Jumalan lapsia kintuille kuseskeleviksi koiriksi?
on öykkäri.
Juuri näin he tekevät
Eivät Jumalan lapset, vaan kasvattajan, eli lain alaiset vanh. lestadiolais- killit, jotka eivät tunne edes kristinopin perusasioita, mutta silti opettavat ja tuomitsevat Kristuksen lunastamia opetuslapsia helvettiin.
Näin he tekevät siksi, koska eivät tunne sisällöllisesti Jumalan sanaa. Joitakin lauseita Raamatusta kyllä, joita he tulkitsevat omien himojensa mukaisesti.
He juuri ylpeinä kuseskelevat päivästä toiseen tällä nettisivulla Kristukseen uskovan kituille ylpeillen siitä miten he ovat autuutensa ansainneet noudattamalla yhdistyksensä järjestyssääntöjä ja isäinsä perinnäissäädöksiä tarkasti ja kuuluvat muka ainoaan oikeaan yhdistykseen maan päällä.
Voi kumpa te näkisittekin sokeutenne, niin Kristus voisi sanansa kautta teitä valaista, mutta kun te sanotte näkevänne, niin teidän sokeutenne pysyy.
Sinähän se olet se "totuuden" torvi täällä, joka vain ja ainoastaan tietää. Kaikki, jotka etivät ole samaa mieltä tuosta sinun eksyttävästä uskonopetuksesta, tuomitset itse helvettiin.
Et ole edes vastannut tuonne epelin kysymykseen, että missä on se seurakunta, jossa Kristus on? Et ilmeisesti osaa edes vastata, vaan huutelet sellaista, joka tukee typerää ihmisoppiasi. Muista mitä Luther sanoi seurakunnasta.
Viimeisenä tuomion päivänä. Siitä ei tarvitse kenenkään huolehtia.
Ainoastaan siitä ON HUOLEHDITTAVA, että evankeliumi julistetaan puhtaana Jumalan tekona Jeesuksessa Kristuksessa, jonka jokinen saa uskolla omistaa, ilman yhtäkään ihmistekoa.
Puhumattakaan että armon saa jokainen vapaasti uskoa ilman ylpeiden ja itseriittoisten valehtelevien ihmisten yhdistyksen lupaa.
Lakatkaa vihdoin valehtelemasta ihmisille Jumalan sanalla sekoitettua lakihenkistä yhdistys- oppianne. Tuollainen omavanhurskas valehteleminen puhtaan evankeliumin nimissä, on raskas synti Jumalan sanaa vastaan.
että älä opeta isääsi, etkö sinä muista mitä kirjoitat. Kirjoitatko muuten juttusi alkoholin vaikutuksen alaisena. Säälin lapsiasi, sillä jos sinä olet samanlainen isä, minkä kuvan kirjoituksesi antaa, on sinun kotisi täynnä vihaa ja säälin myös vaimoasi, koska aikasemmin kirjoitit, että vaimosi ei määrää ruumiistaan, eli
hänen pitää alistua haluillesi silloin, kuin sinä
tahdot. Tuntuu kuin mielesi vaatisi todella nopesti ammattiapua, sillä tällä menolla myrkytät
myös läheistesi mielen, sillä sinä olet erittäin dominoiva tapaus.
Rakkaudella ja itsehillinnällä meidän pitäisi näitä asioita pohtia, eikä ruveta riitelemään, koska jos toiselle vihastuu, se on sama kuin tappaisi jonkun.
Ootko Nuin huomannut, että Esikoisissakin on sellaista porukkaa, jotka voisi siirtää vanhoillisten seuroihin? Siis tarkotan sellasia kellä on huivit vähän liian kireellä
Juurihan sinä pääsit itse haukkumasta toisia esikoisia, joilla on huivit liian kireällä! Älähän, kuule, esitä parempaa kuin olet. Sinäkö yksin saisit haukkua muita ja sitten neuvot, että soh! soh! olkaapa muut ihmisiksi.
Joo, mutta en ruvennut siitä riitelemään. "huivi kireällä" tarkottaa että ihminen on laki henkinen. Mä en sitä tarkottanu mitenkään haukkumisena. Anteeksi jos loukkaannuit
Sanot olleesi aikuinen jo vuosikymmeniä, mutta olet kaikista huonoin käytöksessäsi, mitenkä tämä sopii yhteen sinun aikuisuuden kanssa.
Puhdistuksen ajat ovat raskaita ja niissä joutuu nöyrtymään jokainen rukoilemaan Jumalalta oikeaa mieltä nähdä asiat niin kuin Hän on tahtonsa ilmoittanut.
Raamattu kertoo Paavalin kirjeistä, joissa Paavali lähestyi seurakuntia asiasta nuhdellen. Paavali nuhteli seurakuntia kiivaudella heidän omista töistään ja teoistaan, joilla he pyrkivät uskoa vahvistamaan. Paavali vimakkaasti saarnasi autuuden olevan yksin armosta.
Room. 4
4 Mutta sille, joka työtä tekee, ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta.
5 Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
16 Sentähden tulee se uskosta, että sen pitää armosta oleman: että se lupaus pitää vahva oleman kaikelle siemenelle, ei sille ainoastaan, joka lain alla on, mutta myös sille, joka Abrahamin uskosta on, joka on meidän kaikkein isämme,
Room. 11
6. Mutta jos se armosta on, niin ei se ole enään töistä, sillä ei armo muutoin armo olisikaan. Mutta jos se on töistä, niin ei se silleen armo ole; muutoin ei työ enään ole työ.
Gal. 5
4 Te olette Kristuksen kadottaneet, jotka lain töillä tahdotte vanhurskaiksi tulla, ja olette armosta luopuneet.
Ef 2
8 Sillä armosta te olette autuaiksi tulleet, uskon kautta, ja ette itse teissänne: Jumalan lahja se on:
9 Ei töistä, ettei yksikään kerskaisi.
Totisesti Herra on hyvä.
Ja hän pelastaa kyllä ne jotka Häntä etsivät. Hyvää taivasmatkaa sinulle Siru.
Ei ole helppo tulla epäonnistuneena Kristuksen tykö.
Moni tulisi niin mielellään lahja kourassa, ja niistä lahjoista riittää juttua vuosi kaupalla.
Mutta kun Kristus tulee syntisen lähelle ja tarjoaa armoa ilman ansoita niin johan suut menevät tukkoon. Olen havainnut tämän saman ilmiön monesti ennenkin.
Tunnistatteko te nyt tästä itsenne oman vanhurskauden rakentajat?
Miksi lahjaksi ilman omia ansioita saatava armo ei teille kelpaa? MIKSI???
en tunnista meneväni lahja kourassa.
Kylven siinä armossa joka päivä; puhtaassa, täydellisessä rakkaudessa, johon en ole omalta puoleltani lainkaan kykenevä.
Niin tyhjänä ja syntisenä minä olen saanut sen armon omalle kohdalleni lahjana omistaa, ettei mikään oma työ siihen voi kelvata, vaan yksin armo evankeliumin kautta omistettuna. Jumala armahtaa syntisen valtakunnassaan Pyhän Hengen saarnan kautta.
Miten te vaatisitte muilta kuitenkin töitä autuaaksi tullaksensa, jos itse uskoisitte armosta?
Minä etotan kyllä hengelliseksi tarkoitetun sadun todesta, Kiitos siitä Jumalalle.
Ihminen nimittäin puhuu, niinkuin uskookin, ja olen seurannut "puheitanne" jo pidempään.
Kiitos siis hyvistä saduista, mutta opetelkaa uskonmaan jatkossa, niin kuin nyt kirjoitatte.
Ja tietäkää se, että Jumalan Sana on kaikille sama ja antaa juuri sen, minkä lupaakin.
Autuus on tosiaan lahja ja se saadaan armosta ihan ilmaiseksi. Jokainen sen saa joka uskoo Sanan, eli Kristuksen vanhurskauden omakseen.
HALLELUUJAA! Maailmassa on toinenkin synnitön Jeesuksen lisäksi! Nuin on niin hyvä uskovainen, että hän näkee ylettömässä pöyhkeydessään kaiken! Kysykää Nuinilta! Nuin tietää! Nuin tuntee! Nuin osaa Raamatun ylös-, alas- ja takaperin!
Ilmeisen turhauttava kertoa yhtään mitään, jos heti lyödään saduksi asiat, joita haluaa kertoa?
Pidätkö satuna kaikkea sitä, mitä joku sinulle kertoo?
Millaiset lasit on omavanhurskaus teidän päähänne laittanut? Minähän olen juuri siksi puhunut koko ajan Kristuksesta, koska Kristus pelastaa syntisen armosta ilman ansioita.
Te olette sen sijaan "yhdistysuskovia" ja "jumalanvaltakuntauskovia", joiden jumalanvaltakunta on heidän yhdistyksensä ja omavanhurskaus lihan parannuksineen uskonsa perustana.
Jos te tuntisitte Kristuksen ei näitä keskusteluja tarvitsisi käydä lainkaan.
Ikävä katsoa kaltaistasi rauhatonta ihmistä, joka purkaa vihaa ja katkeruutta VL:iin sen vuoksi, että häntä ärsyttää ruksalla kateederille ryntäys ja ei uskalla siellä asiaansa sanoa ja täällä tulos näkyy selvästi. Paha olo pitää aina purkaa johonkin ja VL:t ovat varsin hyvä kohde. Näet juuri saman asian siellä ruksalla, jonka luulet näkeväsi VL:ssä.
Jatka valitsemallasi tiellä, mutta yritä löytää rauha, niin ei tarvitse katkeroitua mihinkään.
Nimittäin niin kauan kun te Kristuksen asemesta kumarratte yhdistystänne jumalanvaltakuntana. Ja sen vääriä Raamatun vastaisia ihmioppeja Jumalan sanana.
Jumalan valtakunta on nimittäin kaikkialla siellä missä Kristus asuu. Kenen sydämessä kristus asuu hän on Jujmalan valtakunnan keskellä.
Kiitos Jeesus rakkaudestasi, minäkin saan asua valtakuntasi keskellä. Ja armosta ilman yhtäkään omaa ansiota.
Omassa vanhurskaudessa rypövä ei näistä iloista ja siitä vapaudesta tiedä yhtään mitään, mitä Jeesuksessa Kristuksessa on.
jiasuihavjmaidh wirh waqgfa ufb aufag ygaihgfauohg uoa auohgeuoe !!!
Minulla on syvä ilo ja rauha sydämessäni, Siksi en saata vaieta myöskään siitä mitä silmilläni päivittäin luen täältä.
Millaista uskomatonta ihmiopin ja ihmistekojen sekoitusta, siis sontaa, täällä valuu, myös vanhoillislestojen toimesta.
Ja mikä pahinta, että sitä kehdataan nimittää Jumalan sanaksi.
Emme neuvo katselee taivaasta Kristusta.
Se on Kristusta tuoda sitä tänne alas maan päälle uskon sanomalla suoraan sydämeen.
Kun pilkkaa Jeesuksen opetuslasta kohtaan.
On kuule hieno pointti uskoa Jeesukseen, ei ole jutuillasi mitään vaikutusta jota toivoit, vaan ainoastaan ilo, ettei tarvitse sinun laillasi puhua kielillä. Voi sensijaan veisata uusin kielin kiitosvirren Herralle, Vapahtajalle ja Lunastajalle.
Tee sinäkin parannus, usko evankeliumi, sitä et koskaan kadu.
sinunkin tapauksessasi!
Taisi tulla sinulle nyt himan isompi vahinko.
Rukoile nyt kiireesti anteeksiantamusta näistä pilkkapuheista Kristusta vastaan!
Minussa itsessäni asuu Kristus, en minäkään häntä taivaasta neuvo kenenkään etsimään, vaan uskon sanasta, joka sinullekin nyt näin julistettu on minun, Herran palvelijan kautta.
Jumalan valtakunta on nyt tullut tässä sinun lähellesi. Anna siis sovittaa itsesi Jumalan kanssa Jeesuksessa kristuksessa.
Taisi tulla sinulle nyt himan isompi vahinko.
Rukoile nyt kiireesti anteeksiantamusta näistä pilkkapuheista Kristusta vastaan!
Minussa itsessäni asuu Kristus, en minäkään häntä taivaasta neuvo kenenkään etsimään, vaan uskon sanasta, joka sinullekin nyt näin julistettu on minun, Herran palvelijan kautta.
Jumalan valtakunta on nyt tullut tässä sinun lähellesi. Anna siis sovittaa itsesi Jumalan kanssa Jeesuksessa kristuksessa.
Sitä en tiedä mikä sinussa puhuu, mutta sen tiedän nyt, että evankeliumia Kristuksesta sinä vihaat henkeen ja vereen asti, joten et ole ainakaan Jumalasta syntynyt.
Olin yksi niistä tarkoittamastasi kolmesta (3) satusedistä, tarkoitin itseäni.
lääkärin vastaanotolle.
Tu connais la terminologie réligieuse en francais? Il me paraît que le mot 'détournement' peut-être n'est pas lequel il faut utiliser pour exprimer le concept de "parannus". Pénitence, peut-être? Conversion?
Est-ce que tu ais entendu utiliser le mot 'détournement' dans cette signification ou tu y ais arrivé a utiliser ce mot là toi-même?
Ei tarvita muuta, kun luopua kaikesta siitä mitä on ansiokseen kerännyt ja ottaa armo armona vastaan. Armo on tarjolla sinulle, kuten on ollut minullekin ja olen sen ottanut kiitäen vastaan. Monesta itse hankitusta on pitänyt luopua.
Olen varmaankin elänyt hurkaamman elämän kun sinä konsanaan, mutta kun siitä ei ole mitään hyötyä, ainoastaan Jeesuks Kristus pelastaa.
Mutten tarpeeksi hyvin :) Détournementhan tarkoittaa esimerkiksi merkityksen kaappaamista tai toisaalle johtamista - suomeksi sanottuna vakiintuneiden merkitysten horjuttamista niiden omilla keinoilla (mainosmaailmassa esimerkiksi, brändien vastaiset "mainokset"). Esimerkiksi totisesta tehdään humoristinen... ;)
Pénitence (muun muassa) tosiaan on oikea termi, kun puhutaan parannuksesta. Luin viimeksi ranskaa lukiossa, kirjoitinkin sen. Ajattelin aloittaa opinnot uudestaan yliopistossa.
Eipä ollut mitään millä voisit väittää evankeliumia vastaan. Ainoaksi sanottavaksesi jäikin minua tlpeästi halveksiva pilkkapuheesi.
Okei, ajattelin vain, että ehkä viittasit siinä Nuinin edellisessä viestissä olleeseen parannuskehotukseen, ja sinänsä olisi loogista muodostaa sanansta 'kääntynyt' ranskalainen sana päättelemällä, että koska 'kääntyä' on 'tourner' (siis konkreettisesti), niin sitten kääntymys voisi olla 'détournement'.
Pénitence varmaankin on lähimpänä. Tiedän kyllä, että tätä palstaa lukee joskus eräs, joka voisi tietää tähän vastauksen, joten jäämme odottamaan... Pénitence kyllä kuulostaa ehkä enemmän siltä jokapäiväiseltä parannukselta ja katumukselta kuin varsinaiselta kääntymykseltä.
Itsekin joskus suunnittelin opiskella ranskaa yliopistossa, mutta se jäi, ja tässä vaiheessa näyttää epätodennäköiseltä, että koskaan se toteutuisikaan, mutta eihän sitä tiedä, mitä vielä innostuu tekemään, koska opiskelu on niin kivaa.
Kun nuin uudestiheräsit, sen sijaan että olisit hylännyt siihen asti eriseurassa hankitun eriseuran teoista niin pysyit eriseurassa ja aloit tapella Jumalan valtakuntaa vastaaan. Kun et ymmärtänyt että eriseurat on vihollisen työtä. Inhimmilisesti haluat yhdistää ne mutta ei eri henkiä ei voi yhdistää kun oikea viisaus joka ylhäältä on on eriseuratoin.
että saisit lääkkeet tuohon sairauteesi.
Kristuksen seura ei sinulle kelpaa.
Jumalan valtakunta on sisäisesti minussa, eikä tulisi mieleenikään tapella sitä vastaan, jossa minulla on lahjaksi uskon ja kasteen kautta saatu iankaikinen elämä.
Sinustakaan ei ole minun irroittajakseni Kristusesta, on sitä itse saatanakin jo 54 vuotta yrittänyt ahkerasti, onnistumatta, sillä Kristus on onneksi sinua ja saatanaakin vahvempi. Hän pitää huolen minusta.
On sama kuin kallioon päätäsi takoisit, yhtä hyödytöntä.
Se on kuule itsessään lääke ja sen on Herrani ja Mestarini Kristus minulle ansainnut ja lahjoittanut. On Hyvä elää ja hyvä kuolla Jeesuksessa Kristuksessa.
Mutta ellei Hän teille kelpaa, ei se minun lääkitsemisestäni parane, teidän pimeytenne, kyllä te tarvitsette itse myös Kristuksen vapahtajaksenne ja puhtaan evankeliumin Sanan.
Vakavaa on sen sijaan se, ettette näe lainkaan kuinka hengellisesti pimeitä te itse olette.
Useimmistä vanhoillislestadiolaisista kirjoittajista.
Järkyttävää, jokainen päivä joka idästä nousee aina vain vahvistaa yhä enemmän ja enemmän tämän seikan.
Heillä ei todellakaan ole millä he häpeänsä peittäisivät. Ainoastaan heillä on tuo läpi näkyvä hengellinen ykpeytensä.
En yhtään ihmettele jos siitä joukosta moni lähteekin pahoinvoivana ulos.
ja kauhistusta, on sinun loppumaton ylpeytesi. Moiselle pöyhkeydelle ei ole vertaa!
Eikä se ihme ole kun tuossa oman vanhurskauden tekojen suossa rämpii. Kyllähän vapaa ja lioinen kristitty rrsyttävä on. Olihan vanhempi veli joka pellolla työssä rammpi hänkin, vihainen kun Isä nuoremmalle veljelle syötetyn vasikan tarjosi hänen ilojuhlilleen.
Sama se on tänäänkin oman vanhurskauden töitä raatavan orjattaren, Haagarin poika vihaa aina vapaata lupauksen mukaa syntynyttä saaran poikaa. Näin se on ollut ja näin se tulee olemaankin.
Room. 4:4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
Room. 4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
Room. 4:6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
Room. 4:7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
Room. 4:8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
Kiitos Jeesus rakkaudestasi minua kohtaan, sinä pelastit minut kadotuksen kuopasta!!!
tuon ilmestyskirjan tulkinnassa. Sillä kyllä saa niin halutessaan todistettua mitä tahansa. Etupäässä USA:sta tulevat ns. karismaatiset liikkeet ja kaikenlaiset Mellerit tekevät ilmestykirjan avulla temppujaan ja ennustavat mailmanloppuja, vaikka Raamatussa selvästi sanotaan ettei tuomiopäivä ole ihmisen tiedettävissä.
Mielestäni emme ole viellä tulleet aikaan, jolloin ilmestyskirja on ihmisen tulkittavissa. Joudumme helposti harhapoluille sitä tulkitessamme.
Ja se on pääasia. Eivätkä nämä tekstit ole minun tekemiäni.
Koskas Leo Meller tai karismaattiset liikkeet on ennustanut tuomiopäivää? Mä en oo ainakaan koskaan kuullut sellasta. Ainoastaan Adventisteista ja Jehovista olen kuullut.
Leo Meller on hyvin vakava mies.
Oletko koskaan lukenut mistä Luther sanoi Kristuksen löytyvät. Hän sanoi, "jos siis tahdot löytää Kristuksen, etsi ne ihmiset jotka uskovat Kristukseen, heidän joukostaan Hän löytyy. Tarkkaile heitä ja pitäydy heidän opetuksessaan."
Tämä löytyy Lutherin kirkkopostillasta.
Kristus asuu minussa, ja se on totta. Sen Henki todistyaa minun henkeni kanssa.
Joukosta joukosta kyllä, tottakai Kristus omiensa keskellä on, mutta ei sitä joukkoa olisi, ellei Jumalan sana sitä joukkoa olisi synnyttänyt.
Ei seurakunta sanaa synnytä, vaan sana synnytää seurakunnan.
Missä se seurakunta on?
oletkin itsetyytyväisyyteen ja omavanhurskauteen paisunut!
Niin tee hyvä ihminen parannus itsetyytyväisyydestäsi ja yhteisötyytyväisyydestä, uskomalla evankeliumi
Kristuksesta.
Minun sieluni ja henkeni on tyytynyt Kristukseen. Hän on täyttänyt minut Hengellään ja olen siitä alati ylen iloinen ja onnellinen, siksi soisin tuon saman ilon ja onnen, missä itse saan armosta joka päivä elää, kaikille muillekin.
Miten omavanhurskas käyttäytyy puhtaan evankeliumin kuullessaan. On paljon pimeätä sakkia, etten tarkemmin sano. Mutta itseltähän se pois on.
Olipa mukana valvovia kristittyjäkin se on ihana asia se.
oli vahvoja kristittyjä?
Nimittelet toisia uskovaisia Jumalan lapsia kintuille kuseskeleviksi koiriksi.
Eivät Jumalan lapset, vaan kasvattajan, eli lain alaiset vanh. lestadiolais- killit, jotka eivät tunne edes kristinopin perusasioita, mutta silti opettavat ja tuomitsevat Kristuksen lunastamia opetuslapsia helvettiin.
Näin he tekevät siksi, koska eivät tunne sisällöllisesti Jumalan sanaa. Joitakin lauseita Raamatusta kyllä, joita he tulkitsevat omien himojensa mukaisesti.
He juuri ylpeinä kuseskelevat päivästä toiseen tällä nettisivulla Kristukseen uskovan kituille ylpeillen siitä miten he ovat autuutensa ansainneet noudattamalla yhdistyksensä järjestyssääntöjä ja isäinsä perinnäissäädöksiä tarkasti ja kuuluvat muka ainoaan oikeaan yhdistykseen maan päällä.
Voi kumpa te näkisittekin sokeutenne, niin Kristus voisi sanansa kautta teitä valaista, mutta kun te sanotte näkevänne, niin teidän sokeutenne pysyy.
Miksi nimittelet tällä palstalla jokaista, joka on sinun kanssasi eri mieltä "kintuille kuseskeleviksi koiriksi"? ym. nimityksillä?
Miksi et tyydy arvostelemaan Raamatun vastaisia vl-HARHAOPPEJA vaan auot päätäsi kaikelle mikä liikkuu?
Miksi luulet, että Luther on vähintäänkin puolijumala, joka ei erehtynyt missään?
Miksi opetat typerää oppia, että ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa omaan pelastukseensa. Osa ihmisistä syntyy sinun oppisi mukaan pelastettuna ja osa syntyy kadotuksen lapsena. Miksi tällaista harhaa opetat?
Miksi luulet olevasi erehtymätön?
Miksi et osaa käytöstapoja?
Miksi pilaat oman oikeutetun kritiikkisi vl-HARHAOPPEJA kohtaan öykkäröimällä raivotautisen koiran tavoin kommenteissasi?
Miksi?
Sinähän olet oikea tuomari, jolla on valta sanoa mitä hyvänsä.
Se on ärtynyt kun ei ole saanu unta.
Melperin nimityksistä sais aika hyvän kokoelman. Ne on huvittavia eikä mua ärsytä.
Tee nyt hyvä ihminen parannus ylpeydestäsi kun sen jo itsekin kerran olet huomannut.
Minun tehtäväni EI ole arvioida kuka on Jumalan lapsi. Minulla ei ole siihen edellytyksiä.
Jumalalla on valta pelastaa kenet HÄN tahtoo.
Siis myös lähes kaikessa kristioppia väärin opettavan vanhoillislestankin Jumala on voimallinen pelastamaan.
Tässä on vain siitä kysymys, että evankeliumi saa kaikiua puhtaana ihmiopeista ja ihmisten perustanien itsekeskeisten yhdistyksien isäin saastasta.
En sinulta mitään järkevämpää kommenttia odottanutkaan.
Kun on aikansa mesonut ja reuhunnut palstalla sekä MENETTÄNYT KASVONSA 1) kaikkien uskovaisten 2) kaikkien ateistien silmissä, niin eväät alkaa silloin olla varsin vähissä.
Näin on kuule näreet sinun kohdallasi KORSKA-Kalle!!!
täällä koko ajan omaa ihmissaastaasi esittelet?
Täyttääkö Nuin piirteet lempinimelle:
Kasvonsa menettänyt HARHAKALLE ja KORSKAPELLE?
Saat itse päättää.
koko ketjussa. Muistutatte melkoisesi lautapääsonneja.-
Hyvä Nuin! On hienoa saada lukea, että olet uskomassa armon alla, etkä turvaa ihmistekoihin. Tekstisi muistuttaa vertauksissaan Laestadiusta, joka oli uskomassa yksin armosta syntinsä anteeksi, toisin kuin moniaat VL-eriseuroissa tänä päivänä. Älä vain vaikene räksyttävien rakkien edessä! Totista evankeliumia ja lain hirmuista tuomiota on julistettava heille, jotka pimeydessä elävät ja ovat sidotut ihmiskäskyihin.
Olen käynyt tuon häpeän ja syyllisyyden kuilun lävitse ja elänyt omassa vanhurskaudessa ja tiedän siksi mitä on elää helvetin pelossa ja taivaan toivossa vuosia ahkerana parannuksentekijänä.
Puhun siis asiasta jonka tarkkaan tiedän. Teen tämän täysin tietoisena siitä, että vastuun kannan Jumalan edessä siitä mitä täällä sanon. Olen valmis menemään Kristukseni eteen tämän asiani kanssa, vaikka tästä paikasta.
Joskus SRK: jäsenten pilkkaava rienaus Jumalan Pyhää sanaa vastaan ja henkilökohtaisuuksiin menevä pilkka ärsyttää minut puhumaan kovastikin, mutta pohjimmiltaan minä haluan, että heilläkin olisi sama ilo ja vapaus sekä ymmärrystä ylempi rauha Jeesuksessa kristuksessa joka minulla itsellänikin on. Kunnia Jumalalle kaikesta ja kiitos Jeesus rakkaudestasi munua kohtaan.
Kiitos myös sinulle J.T., lähimmäiseni uskossa Kristukseen, rohkaisusta ja tuesta tässä taistelussa, joka ei ole meidän, vaan kristuksen.
kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?
että jaksaa taas yön meuhkata täällä.
ollakin hyvä taktiikka, yöllä voi lytätä viestejä kaikessa rauhassa, kun ei ole vastaajia
pitäiskö meidän järjestää yöpäivystys?