En oikein tiedä minne tämä aihe kuuluu..Laitoin sen nyt kuitenkin tänne.
Itselleni on siis alkanut muodostua ongelmaksi menettämisen pelko. Luulen syyn siihen olevan aika selvä, minuun kohdistui yläasteaikaan koulukiusausta, ja koko kaveripiiri jätti minut yhtäkkiä ulkopuolelle. Monien kanssa heistä olin ollut kaveri monta vuotta. Tilanne ei koskaan palanut ennalleen, ja koulukin loppui ja kyiseiset ihmiset unohtuivat täysin ja nyt siitä onkin jo monia vuosia vierähtänyt. Nyt olen kuitenkin myöhemmin huomannut ikäviä tunteita koskien oikeastaan kaikkia ihmisiä elämässäni joilla on minulle merkitystä. Olen muutenkin erittäin ihmisläheinen ihminen, mikään ei ole minulle niin tärkeää elämässä kuin hyvät ystävät. Yritän itsekin aina parhaani mukaan olla sellainen, ja ehkä asetan odotukset muita kohtaan liian korkealle, sillä tunnen usein pettyväni, että en saa takaisin yhtä paljon kun annan.
Monesti, jos joku ystävistäni jättääkin vastaamatta viestin, tunne heti että se oli nyt sitten tässä. Masennun, tunnen heti että olen menettämässä hänet, ehkä sanoin jotain väärin..Tiedän kuitenkin, että mitään erikoista ei ole, ei mitään syytä miksi ks. henkilö minut jättäisi. Tosin ei sitä ollut ennenkään, kun niin tapahtui. Tosin yläasteikäiset eivät ole vielä kovin kypsiä muutenkaan..
Onko kukaan teistä kokenut samanlaista?
Menettämisen pelko
Mäudchen
2
338
Vastaukset
Minua kiusattiin kokp peruskoulun ajan ja ylä-asteella tämä senkunvaan paheni. Enkä vieläkään haluaisi hirveästi muistella niitä.
- ei tarvitse pelätä
minulla on sama ongelma että pelottaa jos ystävä hylkää minut kerran lähetin sille tekstarin ja ihmettelin kun se ei ollu vastannu koko päivänä eikä ollu muhun missään yyhteydessä pelkäsin niin paljon mutta onneksi se oli ollut mökillä ja puhelin oli vain jäänyt kotiin ei sinun kannata pelätä että ystäväsi jättää sinut ja jos ne jättäisi niin heillä ei olisi pääkopan sisällä muuta kuin ontto kallo älä siis pelkää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 19711742
- 585539
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462847- 402445
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k152374Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut341983Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,471929Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131911Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71627- 341570