en oikee tiiä mikä mua vaivaa, mut mul on vaa kadonnu elämänhalu, en jaksa olla koskaa kavereiden kanssa ja on aina surulline olo.. tuntuu kans et en tunne mitää ketää kohtaa, en äitiä en isää en siskoa en kavereita en ketäään ! oon tosi nuori tyttö vielä ja kaikki varmaa luulee et tää johtuu murrosiäst. ja nii mäki toivon, mut onks tää normaalii ? itken itteni välil uneen vaik ei ois mitään erityist syyt enkä nuku hirvee hyvin, mua ei innosta mikään. saatatte miettii et tää on iha turhaa laittaa nettii tälläst mut en osaa ees kuvitella mite pahalta must tuntuu. mua on myös kiusattu ala-asteella mut ylä asteel se loppu mut siitä jäi traumat sen takii en luota melkeen kehenkää.. mul on sellane olo et ei mua tarvita täällä ku ei kukaa välittäis kuitenkaa. mulla oli viime vuonna melkeen sama juttu ja kerroin siitä mun isälle ja se sano että ei tollaseen saa mitään apua, sen takia en ole nyt puhunut tästä kenellekkää koska pelottaa et tähä ei oo mitää helpotusta, tää on kidutusta haluun pois täältä
ei tunteita ei elämänhalua
eksynytpikkutyttö
2399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannata jäädä yksin mustien ajatustensa kanssa! Tiedän, koska itse olen ollut allapäin monta vuotta, padonnut ilkeitä asioitani sisälleni. Nyt syksyllä päätin vihdoin tehdä muutoksen ja menin juttelemaan kouluni mielenterveyshoitajan kanssa. Hänen mielestään oli päivän selvää, että kyseessä oli keskivaikea masennus. Jo pelkkä juttelu jonkun ihmisen kanssa, joka kuuntelee voi auttaa. Minun kohdallani ainakin näin tuntui olevan, koska oloni parani huomattavasti jo ensimmäisen jutustelukerran jälkeen. Minua hoidetaan nyt terapiahoidolla ja lääkityksellä (lääkkeisiin suhtauduin aluksi todella negatiivisesti ja torjuvasti, mutta koska lääkäri selitti miksi lääkitys on tarpeen, niiden aloittaminen tuntui järkevältä). Mene siis ihmeessä puhumaan jollekin aikuiselle ihmiselle koulullasi joka hoitaa näitä asioita (kouluterveydenhoitaja tai vaikkapa kuraattori). Kyllä sinunkin kohdallasi vielä aurinko alkaa paistamaan :)
Vai eksynyt pikkutyttö... Käyt kuitenkin koulua ja pystyt hoitamaan sen homman, joka on tällä hetkellä elämässäsi tärkeintä. Että siinä mielessä et kyllä ole eksyksissä.
Sua ei tarvita täällä? Ketä sitten tarvitaan? Ja kyllä läheisillesi ihan varmasti ON merkitystä sillä, oletko täällä vai et, tuntuu susta itsestäs miltä tahansa. Pidä tää mielessäsi, ja muista, että se, miltä susta ITSESTÄ tuntuu, EI ole sama kuin millaisena toiset ihmiset sut näkee ja mitä heille merkitset.
Ja ihan yleisenä tekijänä omasta kokemuksesta voin sanoa, että tää syksykin saattaa tuoda masentuneet ajatukset pinnalle, jos siihen (kaamosmasennukseen) on taipumusta. Muista huolehtia päivittäisestä D-vitamiinin saannista, joko pillerinä tai juomalla vähintään puoli litraa maitoa. Ja sytytä vaikka tuikku tähän pimeyteen...