EU-tuet?

Milloin eestiläiset ajattelitte maksaa takaisin ne miljoonien EU-tuet joita Suomen rahoistakin on eestipelleille annettu? Pieni vihje. Seksityöllä ei niitä ihan noin vain makseta.
14491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Että mitä ja kenelle pitäisi maksaa takaisin?
Nuorempi valtiomiehen basilli ei oikein taida ymmärtää EU:n tarkoitusta. Eikö pyrkimyksenä ole kehittää yhtenäinen ja vahva, myös tasa-arvoinen Eurooppa, jossa voimme elää ilman sotia ja kahnauksia. Euroopan historiahan on surullista luettavaa. Lisäksi Euroopan pitäisi pärjäillä maailman muiden mahtien joukossa ja vaikuttaa siihen ettei tämä koko planeetta tuhoudu.
EU on aina auttanut heikoimpia jäseniään kehittymään lähemmäksi vahvempien tasoa, ja niiden vahvempien taloudellisen tuen avulla. Solidaarisuudeksi sitä kai yleensä sanotaan. Aluksi avunsaajia olivat Portugali, Krlanti, kreikka jne, myöhemmin sitten keskisen Itä-Euroopan maat.

Äänestä
  • hieno viesti edelliseltä. Solidaarisuutta!

    Äänestä

  • saksalaispankit (myös ranskalaiset) rahoittivat ns. heikompia maita ja niiden yrityksiä. kreikkaa, portugalia ja muita. tällä lainarahalla kreikkalaiset, portugalilaiset ja ne muut osteli saksalaisia tavaroita.saksassa tuottavuus kun on aivan ylivoimainen muihin eu-maihin verrattuna. eli käytännössä saksalaisyritykset on kilpailukykyisempiä kuin esim. kreikkalaiset vaikka palkkataso korkeampi. siksi köyhänkin kannatti ostaa saksalaista, kun vielä rakoituskin järjestyi.

    eli saksan talous kehittyi ja kreikka ja muut velkaantuivat ja kadottivat kilpailukykyään.
    eräänä kauniina päivänä tuli tässä saksalle erittäin hyvin sopivassa kuvioissa kuitenkin seinä vastaan eli mm. kreikka oli velkaantunut tappiin saakka.
    silloin saksakin muisti taas solidaarisuuden: kreikkalaisten ja muiden heikompien velkojen maksussa ja takauksissa tarvitaan SOLIDAARISUUTTA. eli saksa otti voitot niin kauan kuin niitä pystyi ottamaan. tappiot maksatetaan nyt solidaarisesti muilla.

    euroopan unionin tarkoitushan on olla solidaarinen, onhan?

    Äänestä

  • eurostoliitto kirjoitti:

    saksalaispankit (myös ranskalaiset) rahoittivat ns. heikompia maita ja niiden yrityksiä. kreikkaa, portugalia ja muita. tällä lainarahalla kreikkalaiset, portugalilaiset ja ne muut osteli saksalaisia tavaroita.saksassa tuottavuus kun on aivan ylivoimainen muihin eu-maihin verrattuna. eli käytännössä saksalaisyritykset on kilpailukykyisempiä kuin esim. kreikkalaiset vaikka palkkataso korkeampi. siksi köyhänkin kannatti ostaa saksalaista, kun vielä rakoituskin järjestyi.

    eli saksan talous kehittyi ja kreikka ja muut velkaantuivat ja kadottivat kilpailukykyään.
    eräänä kauniina päivänä tuli tässä saksalle erittäin hyvin sopivassa kuvioissa kuitenkin seinä vastaan eli mm. kreikka oli velkaantunut tappiin saakka.
    silloin saksakin muisti taas solidaarisuuden: kreikkalaisten ja muiden heikompien velkojen maksussa ja takauksissa tarvitaan SOLIDAARISUUTTA. eli saksa otti voitot niin kauan kuin niitä pystyi ottamaan. tappiot maksatetaan nyt solidaarisesti muilla.

    euroopan unionin tarkoitushan on olla solidaarinen, onhan?

    EU:ssa?

    Äänestä

  • taloudellinen panos kirjoitti:

    EU:ssa?

    Transportation as such

    Äänestä

  • EU:hun liityttyään, eikä sellainen rappiovaltio koskaan ollutkaan kuin Viro, Puola ym. Virossa ja Puolassa ei ole tapahtunut mitään merkittävää kehitystä, vaikka ovat saaneet satojen miljardien EU-tukia. Slaavit ja baltit haluavat vain loisia varakkaiden EU-maiden kustannuksella. Ne eivät halua tehdä töitä parantaakseen omien valtioidensa taloudellista tilannetta. Niitä ei olisi ikinä pitänyt ottaa EU:hun. Virolaisten "solidaarisuus" suomalaisia kohtaan on sitä, että suomalaisten pitää elättää niitä täällä ja ne saa jättää töistäänkin verot maksamatta. Ikävä ei tulisi, vaikka ne kaikki lähtis laivalla saman tien Viroon.

    Äänestä

  • 22 kirjoitti:

    EU:hun liityttyään, eikä sellainen rappiovaltio koskaan ollutkaan kuin Viro, Puola ym. Virossa ja Puolassa ei ole tapahtunut mitään merkittävää kehitystä, vaikka ovat saaneet satojen miljardien EU-tukia. Slaavit ja baltit haluavat vain loisia varakkaiden EU-maiden kustannuksella. Ne eivät halua tehdä töitä parantaakseen omien valtioidensa taloudellista tilannetta. Niitä ei olisi ikinä pitänyt ottaa EU:hun. Virolaisten "solidaarisuus" suomalaisia kohtaan on sitä, että suomalaisten pitää elättää niitä täällä ja ne saa jättää töistäänkin verot maksamatta. Ikävä ei tulisi, vaikka ne kaikki lähtis laivalla saman tien Viroon.

    Irlannin talous on kuralla, sitä uhkaa samanlainen talouskriisi kuin Kreikkaa, Espanjaa ja Portugalia.
    Eestiläiset eivät elä EU-maiden kustannuksella, kyllä he elättävät itse itsensä.
    Tuo on pahemman luokan solvausta hyvää naapuria kohtaan.

    Äänestä

  • nopeasti.... kirjoitti:

    Onko joku nähnyt täällä meillä virolaisia kerjäläisiä??

    Eikös he kaikki paina töitä. Pitkää päivää ja pienellä palkalla. Jonkun täytyy tehdä kun oma väki ei viitsi, osaa tai kykene.
    Taputtakaa karvaisia käsiä ja olkaa tyytyväisiä, että naapurit ovat tulleet auttamaan.

    Eesti maksab EU-le 3,2 miljardit krooni aastas liikmemaksu.
    Eesti saab Euroopa Liidult sadu tonne toiduabi (makarone, jahu ja helbeid). Kas poleks Eestil kasulikum selle raha eest oma rahvale ise osta toiduaineid...
    Eesti maksab EU-le ligi 5 miljardit krooni . Tagasi "abirahadena" aga maksimaalselt 1,8 -2 miljardit

    Äänestä

  • Eikös näin ole kirjoitti:

    Onko joku nähnyt täällä meillä virolaisia kerjäläisiä??

    Eikös he kaikki paina töitä. Pitkää päivää ja pienellä palkalla. Jonkun täytyy tehdä kun oma väki ei viitsi, osaa tai kykene.
    Taputtakaa karvaisia käsiä ja olkaa tyytyväisiä, että naapurit ovat tulleet auttamaan.

    ja eläkeläisiä roskapönttöjä tonkimassa.

    Äänestä

Jos puhut niistä entisöimistuista, joita Viro sai uuden itsenäistymisen jälkeen, ovat ne nk. maailmanperinnön entisöintiin tarkoitettuja varoja. Tallinna, ent. Reval/ Rääveli, on hansakaupunki ja erittäin hyvin säilynyt neuvostoajan tuhovimmalta. Niitä entisöimistukia jaettiin myös Latvialle ja muillekin uusille eurooppalaisille maille. Riiassa on montakin kaunista vanhaa rakennusta hansalaisten ajalta.
Virossa tuilla ehostettiin nimenomaan Wanhan Kaupungin rakennuksia.

Viro myös palautti ennen neuvostoajan miehistystä alkuperäisille omistajille kuuluneet omaisuudet ja mikäli alkuperäiset omistajat olivat kuolleet, omaisuudet palautettiin heidän jälkeläisilleen. Myös Suomessa kerrottiin median välityksellä mm. ällistyneistä saksalaisista, joille Viron silloinen presidentti Lennart Meri oli itse allekirjoittamallaan viestillä ilmoittanut, että tutkimusten mukaan kirjeen saaja on todistetusti SenjaSen jälkeläinen ja siten oikeutettu omistamaan esim. kartanon, maatilan, metsäpalstaan, kaupunkitalon tms.
Teeveessä näytettiin Viroon matkanneita perillisiä, jotka tutkailivat perintöjään, miettivät mitä tehdä niille. Moni joutui myymään perintönsä sillä moni perijä oli huonossa taloudellisessa tilanteessa eikä kyennyt maksamaan esim. rakennusten kunnostamista. Siihen saumaan suomalaisetkin osasivat tarttua ja ostivat näitä omaisuuksia pois alkaen sittemmin korjauttaa niitä.

Epäilen kirjoittajan olleen Neuvostoliiton hajoamisen ja sitä seuranneen hansakaupunkien entisöimisajan aikaan niin nuori, ettei tullut seuranneeksi talouspolitiikkaa? Olisi kannattanut opiskella edes koulussa asioita ennenkuin alkaa kirjoittamaan täällä silkkaa paskaa.

Äänestä
  • Siinäpä sitä tuli sanottua, elämän kulku on aika monimutkaista, etenkin kun puhutaan Viron kokemien kaltaisista muutoksista.
    Ja ei ole sellaista kansainvälistä oikeutta, mikä kaiken ihan kohdalleen takaisin korvaisi. Itse pidin hyvänä sitä apua, mitä annoimme Virolle 90-luvulla. Tullatessa käytettiin aika väljästi termiä "humanitaarinen apu" ja säästyttiin maksuilta, ja toimitettiin meille tarpeetonta naapurin tarvitsijoille. Ja kun joskus keskustelimme virallisesta kehitysavusta, jota sitäkin annettiin lähialuetuen nimellä, ja Afrikan käyneinä kerroimme esimerkkejä sieltä, kommentoi hymyilevä virkamies, että voimme värviä mustaksi jos se avun saantia helpottaa.

    Äänestä

  • Pahin hätä ohi kirjoitti:

    Siinäpä sitä tuli sanottua, elämän kulku on aika monimutkaista, etenkin kun puhutaan Viron kokemien kaltaisista muutoksista.
    Ja ei ole sellaista kansainvälistä oikeutta, mikä kaiken ihan kohdalleen takaisin korvaisi. Itse pidin hyvänä sitä apua, mitä annoimme Virolle 90-luvulla. Tullatessa käytettiin aika väljästi termiä "humanitaarinen apu" ja säästyttiin maksuilta, ja toimitettiin meille tarpeetonta naapurin tarvitsijoille. Ja kun joskus keskustelimme virallisesta kehitysavusta, jota sitäkin annettiin lähialuetuen nimellä, ja Afrikan käyneinä kerroimme esimerkkejä sieltä, kommentoi hymyilevä virkamies, että voimme värviä mustaksi jos se avun saantia helpottaa.

    rikastui näillä suomesta saaduilla tukirahoilla 90-luvulla. hienoja omakotitaloja nousi tallinnan lähialueille ja muutama hulppea mökki saarenmaan rannoille.

    kai jotain meni avuntarvitsijoillekin, mutta koska rahanjaon kontrolli ja lait olivat erittäin puuttellisia, niin avustusrahoista meni suuri osa "orpojen lasten vanhempien kahvikassaan".

    sama jatkuu vieläkin, mutta hienostuneemmin. lisää voi lukea täältä
    http://www.ap3.ee/article/2010/11/3/eas-jagab-miljoneid-varahaldusfirmadele

    Äänestä

Sitä kun eletään typerässä lapsellisessa fantasiamaailmassa ja luullaan niin glamouria olevan. Tietysti siinä jää tajuamatta ettei niitä tukiaisia ole annettu mersun ja muun pelleilyn ostoon tyhmälle virolaiselle poliitikolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

snoop dogg kirjoitti:

Milloin eestiläiset ajattelitte maksaa takaisin ne miljoonien EU-tuet joita Suomen rahoistakin on eestipelleille annettu? Pieni vihje. Seksityöllä ei niitä ihan noin vain makseta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu