Ministeri paljasti ikäsyrjivän asenteensa.

Eduskunnassa keskusteltiin 28.10.10 työeläkkeistä. Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (KD) kysyi ministeri Juha Rehulalta (KES.) hänen nykyistä kantaansa ns. 50/50 työeläkeindeksiin josta ministeri oli takavuosina tehnyt aloitteen. Valitettavasti hän ei vastannut kysymykseen reilusti vaan ryhtyi selvittämään hallitusohjelmassa olevaa eläkeläisten kulutuskori- indeksiä joka sekin on toteuttamatta, mutta aivan eri asia kuin tämä leikattu indeksi.

Ministeri jatkoi vielä, että on muitakin tapoja kohentaa eläkeläisten ostovoimaa. Oli hyvä että ostovoiman kehitystarve on ministeriössä huomattu. Onhan siellä hallitusohjelmassa se verotuksen oikaisukin jolla ostovoimaa voisi myös korjata. Ministerin viittaus sadantuhannen kansaneläkkeen muuttamisesta takuueläkkeeksi ei sen sijaan liittynyt työeläkkeistä tehtyyn kysymykseen lainkaan.

Ministerin ikävä vihjaus eläkkeiden maksamiseen ylipäätään, masensi pitkän työuran tehneitä eläkeläisiä, ikään kuin ansaitut lakisääteiset eläkkeet olisivat armonpaloja. Työeläkepolitiikka sovittiin jo v.1962 ja siitä alkoi työn osasta otettujen eläkemaksujen virta työeläkelaitosten kassoille jotka ovat nyt paisuneet yhteensä 130 miljardiin euroon ja niiden vuosituotot ovat jo pitkään olleet jakovaraisia.
Leikatun indeksin heikentämää ostovoimaa voisi kohentaa myös siihen varatun rahaston tuotoista.
Taloudellista ikäsyrjintää torjumaan on perustettu www.senioripuolue.fi
13244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mielestäni viimeinen palkka tulisi olla eläke ja niin on muutamia vuosia.

Äänestä
  • Työeläkehän on ansaittua jälkipalkkaa, johon syntyy oikeus työstä maksettavan eläkevakuutusmaksun perusteella.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Työeläkehän on ansaittua jälkipalkkaa, johon syntyy oikeus työstä maksettavan eläkevakuutusmaksun perusteella.

    että päättäjät ovat sitä mieltä, että tämä nykyinen työssä käyvä sukupolvi maksaa meidän eläkkeemme. Totuushan on, että olemme ne jo aikanaan maksaneet, on viety palkasta eläkemaksut sekä työnantaja on joutunut maksamaan. Mihin ne rahat on hävinneet? Jos kerta nykyinen sukupolvi maksaa eläkkeemme, vaaditaan takaisin ne rahat, jotka meiltä on viety palkasta!

    Äänestä

  • väärin muista, niin eräs tv-toimittaja testasi kuukauden ajan elämistä toimeentulotuen suuruisella rahalla.
    Taitaa olla jokusia vuosia aikaa dokumenetista, mutta hyvin siitä kävi selville elämisen niukkuus.

    Oliskohan ollut Lipposen aikana, koska asiasta tehtiin tv-sketsejäkin. Lipponen asumassa vuokrakaksiossa Jakomäessä jne. kuten myös Tuomioja samanlaisissa oloissa.
    Voin muistaa sketsissä "esiintyneiden" nimet väärin, mutta sos.demuja olivat. Samoihin aikoihn telkussa oli ns.köyhyyskeskutelu, joka ei johtanut mihinkään.
    Viitaten tuohon antamaasi linkkiin.

    Moni mies haluaisi vierihoitoon ja rintaruokintaan, heh:))

    Äänestä

  • muurin väistä kirjoitti:

    väärin muista, niin eräs tv-toimittaja testasi kuukauden ajan elämistä toimeentulotuen suuruisella rahalla.
    Taitaa olla jokusia vuosia aikaa dokumenetista, mutta hyvin siitä kävi selville elämisen niukkuus.

    Oliskohan ollut Lipposen aikana, koska asiasta tehtiin tv-sketsejäkin. Lipponen asumassa vuokrakaksiossa Jakomäessä jne. kuten myös Tuomioja samanlaisissa oloissa.
    Voin muistaa sketsissä "esiintyneiden" nimet väärin, mutta sos.demuja olivat. Samoihin aikoihn telkussa oli ns.köyhyyskeskutelu, joka ei johtanut mihinkään.
    Viitaten tuohon antamaasi linkkiin.

    Moni mies haluaisi vierihoitoon ja rintaruokintaan, heh:))

    Demarit eläkeläisen ostovoiman giljotiini!

    Äänestä

  • Häpeä ja mieti ninimierkki "koskas meillä". Ikärasismi on hyvin alhaista.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Häpeä ja mieti ninimierkki "koskas meillä". Ikärasismi on hyvin alhaista.

    Elikkäs, minkähän ikäisenä luulet minun tänne kirjoittavan ?

    Tuolla tyylilläkö meidän asioita hoitaisit jos ääniä saisit tarpeeksi, kuten nyt täällä palstalla ?

    Äänestä

Turha selitellä ikäpyramidia. Eläkeläiset ei tuota mitään ja niitä on enenpi kuin työttömiä. Tai enenpi kuin lapsia. Se ja sama höpistä indeksesistä tai rahastoista, eläkeläiset maksaa liikaa yhteiskunnalle. Hah, aikanaan hyväosaiset eläkeläiset sai syytingin kotoaan. Siinä oli jauhot , kananmunat, asumiset. Sen vastikkeeksi ne autteli lastenlastewnhoidossa jne, niin kauan kuin pystyivät. Paskaosaisemmat vanhukset eli kerjäämällä. Nyt vanhukset kuvittelee elelevänsä epsanjassa lihavilla "eläkkeillä" iloisesti aurinoa ottaen tervfeenä satavuotiaaksi asti.

Vitut, eläkeläinen on parhaimmillaan haudassa nykyään.

Äänestä
  • Pelkällä arvostelulla joku yrittää perustaa uutta puoluetta, ohitan vasemmalta tuollaiset pyrkyrit.
    Eipä ollut mitään esillä joihin mielenkiintoni olisi herännyt.
    Haurailla eväillä ja oudolla tavalla yritetään, ja eläkeläisten pitäisi luottaa että sieltä se apu tulee.

    huhuuuu eikä edes metsä vastaa!

    Äänestä

puolueeseen oikopäätä, joka saa aikaan lakiesityksen, jossa eläkeläisille annetaan se murhapilleri niin halutessaan. Otan sen ilomielin, niin ei tarvitse tässä kiistellä siitä, kenen vaivoina on. Mitähän varten sekin ehdotus tyrmättiin,kun me oikeasti emme välitä toisistamme paskan vertaa? Mitä sitä salaamaan. Näennäistä höpötystä eläkeläisten ja vanhojen puolesta muka, vaikka kukaan ei halua kynttä nostaa asian eteen. Antakaa ne pillerit tai piikki niinkuin eläimille. Sehän voisi olla ilmainen, jolloin siitä saa jopa matkailuvaltin. Tulkaa tänne kuolemaan ilmaiseksi! Niin ei tarvitsisi minunkaan laukata eri lääkäreillä,että saan koottua riittävän varaston, jolla pääsen maatumaan.

Tietysti on ikäsyrjintää, kun kansa on jakautunut jo aikaa siten hyvätuloisiin ja todella köyhiin. Rikas maksaa vähemmän veroja yhteiseen pottiin kuin köyhä. Molemmissa ryhmissä on eläkeläisiä. Varakasta ei ole varaa syrjiä, köyhäää syrjitään aina ja kaikialla. Eläkeläisyydestä asia ei ole kiinni vaan massista. Se on aina ollut maailman ja jokamiehen laki.

Äänestä
  • Ei kannata masentua kun on vielä vaikutusmahdollisuus.
    Vaikeimmassa asemassa ovat 30 vuotta sitten eläkkeelle jääneet veteraanit joiden lähtöeläkkeen reaalinen ostovoima on pudonnut jopa 30 %. Aikanaan vähään tyytyneenä he eivät valita vaan sopeutuvat tilanteeseen. Suuret ikäluokat alkavat vähitellen tutustumaan myös leikatun indeksin ostovoiman heikennysvaikutuksiin ja he tuskin seuraavat sivusta tätä ansaitun eläkkeen pilkkomista.
    www.senioripuolue.fi on perustettu tarpeeseen, lähde kehittämään toimintaa.

    Äänestä

  • E.K Järvenpää kirjoitti:

    Ei kannata masentua kun on vielä vaikutusmahdollisuus.
    Vaikeimmassa asemassa ovat 30 vuotta sitten eläkkeelle jääneet veteraanit joiden lähtöeläkkeen reaalinen ostovoima on pudonnut jopa 30 %. Aikanaan vähään tyytyneenä he eivät valita vaan sopeutuvat tilanteeseen. Suuret ikäluokat alkavat vähitellen tutustumaan myös leikatun indeksin ostovoiman heikennysvaikutuksiin ja he tuskin seuraavat sivusta tätä ansaitun eläkkeen pilkkomista.
    www.senioripuolue.fi on perustettu tarpeeseen, lähde kehittämään toimintaa.

    Lähde mukaan eduskuntavaalikampanjaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


E.K Järvenpää kirjoitti:

Eduskunnassa keskusteltiin 28.10.10 työeläkkeistä. Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (KD) kysyi ministeri Juha Rehulalta (KES.) hänen nykyistä kantaansa ns. 50/50 työeläkeindeksiin josta ministeri oli takavuosina tehnyt aloitteen. Valitettavasti hän ei vastannut kysymykseen reilusti vaan ryhtyi selvittämään hallitusohjelmassa olevaa eläkeläisten kulutuskori- indeksiä joka sekin on toteuttamatta, mutta aivan eri asia kuin tämä leikattu indeksi.

Ministeri jatkoi vielä, että on muitakin tapoja kohentaa eläkeläisten ostovoimaa. Oli hyvä että ostovoiman kehitystarve on ministeriössä huomattu. Onhan siellä hallitusohjelmassa se verotuksen oikaisukin jolla ostovoimaa voisi myös korjata. Ministerin viittaus sadantuhannen kansaneläkkeen muuttamisesta takuueläkkeeksi ei sen sijaan liittynyt työeläkkeistä tehtyyn kysymykseen lainkaan.

Ministerin ikävä vihjaus eläkkeiden maksamiseen ylipäätään, masensi pitkän työuran tehneitä eläkeläisiä, ikään kuin ansaitut lakisääteiset eläkkeet olisivat armonpaloja. Työeläkepolitiikka sovittiin jo v.1962 ja siitä alkoi työn osasta otettujen eläkemaksujen virta työeläkelaitosten kassoille jotka ovat nyt paisuneet yhteensä 130 miljardiin euroon ja niiden vuosituotot ovat jo pitkään olleet jakovaraisia.
Leikatun indeksin heikentämää ostovoimaa voisi kohentaa myös siihen varatun rahaston tuotoista.
Taloudellista ikäsyrjintää torjumaan on perustettu www.senioripuolue.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu