"MOT:n vastaus: Ohjelman pääpointtina oli havainto, että vuonna 2005 käyttöön otetun uuden lääkekokeita koskevan säännöstön jälkeen ei yksikään kolesterolilääkkeiden tehoa koskeva tutkimus ole pystynyt osoittamaan kolesterolin alennuksesta koituvaa hyötyä, ei vähäisen eikä korkean riskin potilailla, ei kuolevuuden vähentymisenä eikä edes sydäntautitapahtumien vähentymisenä.
Kaikki ne hoitotutkimukset, johon arvoisa käypähoitotyöryhmä viittaa, on tehty ennen sääntöuudistusta, jolloin lääkekoetta sponsoroinut lääkeyritys saattoi keskeyttää kokeen milloin tahansa ja haudata negatiiviset tulokset ikiajoiksi."
Kaikki ne hoitotutkimukset, johon arvoisa käypähoitotyöryhmä viittaa, on tehty ennen sääntöuudistusta, jolloin lääkekoetta sponsoroinut lääkeyritys saattoi keskeyttää kokeen milloin tahansa ja haudata negatiiviset tulokset ikiajoiksi."
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hölynpölyä. Kolesterolilääketutkimuskia ei edes tehdä nykyään niin kuin esim. 10 vuotta sitten, koska aiemmat näytöt ovat jo niin vahvat, ettei sellaista kannata tutkia loputtomiin mikä jo tiedetään. Resurssit kannattaa suunnata höydyllisemmin uusien tuntemattomien asioiden tutkimiseen. Esim. siihen, miksi toiset hyötyvät statiineista enemmän kuin toiset.
"He ovat sijoittaneet kaikki kultamunansa yhteen koriin, jonka nimi on statiini. Kolesteroli on pahis, joka täytyy nurjertaa. Mitään muuta ei heidän mieleensä mahdu. Kuitenkin kolesteroli on vain yksi riskitekijä yli kolmestasadasta muusta vastaavasta, ja niitä ei ole huomioitu lainkaan. Kolesteroli ei ole sairauden syy, vaan riskitekijä. Professoreilta on jäänyt huomioimatta tämä yksinkertainen, mutta oleellinen, tosiasia. Tämä yksipuolisuus on rikos kaikkia sydänpotilaista kohtaan. Syy, miksi asiat ovat näin, on yksinkertainen: Raha. Ne muut kolmesataa eivät tuo mellevää elämää professoreille, kuten tuovat statiinit. "
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=207
Myös verenpaine on sydäntautien riskitekijä. Miksei Heikkilä ala vastustaa myös veranpainelääkkeitä? Onhan tutkimuksia, että mitä vanhemmaksi ihmiset elävät, sitä korkeampi on heidän verenpaineensa.
"Riittävä D-vitamiini taso vähentää sydäririskiä 33%." ja kylmä lisää..."Kylmä ilma lisää äkkikuoleman riskiä. Asteen lämpötilan aleneminen lisää riskiä 2 %:a eli 10 asteen lämpötilan aleneminen on jo 20 %:n riski jne."
Jos meillä on oikeat sapuskat ja sopivasti liikuntaa ilman paineita vielä voisimme elää niin onko verenpainetta? Elämän tavat pitäisi olla ettemme tarvitse lääkkeitä.
Ja on vain kolesteroli tutkijoita kuten tuossa yhdessä avauksessa on todettu.