Sait minut lepertelyilläsi koukkuun vuosia sitten.
Olin kaunis, tyylikäs, älykäs, innoittava ja mitähän kaikkea löpisitkään.
Kuitenkin nimittelit minua luuseriksi, ämmäksi etkä halunnut kuunnella huoliani (samaan aikaan olit silti hyvin huolissasi eräästä toisesta naisesta)
Mielipiteesi vaihtuivat pävittäin, oli vaikea seurata mikä tänään mahtoi olla hyvää ja mikä pahaa.
Keskustella sai ainoastaan silloin kuin sinä halusit ja siitä aiheesta, josta sinä pidit.
Ja...tietenkin piti olla samaa mieltä kuin sinä.
Olin niin nöyryytetty etä jopa surin, kun jätit minut.
Se on ainut järkevä tekosi, kiitän siitä nyt.
Uikutit perääni monesti, onneksi järkeni oli jo eheytynyt enkä antautunut.
Kesti kauan kun paranin henkisestä väkivallastasi, kävin jopa terapiassa. Sait minut sairastumaan, sitä et saa anteeksi ikinä.
Mutta onneksi paranin ja minulla on voimaa varoittaa muita sinusta ja sinunlaisistasi. Et siis voittanut, minä voitin.
Ja, mikä parasta: esim.KAIKKI yhteiset ystävämme inhoavat sinua mutta tykkäävät minusta. Yleensakin olen kuullut että kukaan ei pidä sinusta. Ei kukaan. Ja sinä kun luulit ihan muuta.
Olet ilkeä, pahansuopa, itsekäs ja omahyväinen paska.
Hyvä ettei sinulla ole ketään ystäviä. Nyt saat kärsiä pahuudestasi. Jos sinulla olisi älyä, katuisit ja yrittäisit parantaa tapasi. Mutta ei sinulla ole, kitiset yksinäisenä ja kaikki me halveksimme sinua. Nämä muiden ihmisten mielipiteet perustuvat todella puhelinsoittoihin ja live-keskusteluihin.
Eivät siis ole minun arvailuita vaan tosiasioita. Miltäs nyt tuntuu, ilkeä, kaikkien vihaama paska?

Vastaukset 13
Vanhimmat
.. vaikuttaa, että et ole vielä lähelläkään parantunutta.
Vai lueppa tekstisi uudelleen, oikein ajatuksella. No niin, sitähän minäkin, aika kamala ihminen olet pahoine ajatuksinesi.
Kumpi teistä on se paska? Molemmatko?
Näytät olevan itse sellainen miksi toista haukut.
SAA PUHUA RUMIA!
Ap kuulostat erittäin katkeralta ihmiseltä. Otan osaa jos joku toinen ihminen on onnistunut pahuudessaan tekemään sinusta tuollaisen. Sinun kannattaisi hakea silti apua tuohon pyhään vihaasi, siitä on vain itsellesi haittaa. Päästä siitä irti niin elämä alkaa hymyillä :)
Ei "joku" tee kenestäkään tuollaista. Kyll ap kantaa itse omista sanomisistaan vastuun, siitä ei voi syyttää ketään muuta, vaikka olisi kuinka katkera.
Katkeruudessaan täytyy varoa, ettei syyllisty itse ilkeilyyn ja pahansuopaisuueen.
Kaikki se paha mitä kantaa sisällään, niin kääntyy itseään vastaan.
Öö no tota, "joku" voi tehä ihmisest tollasen. Se viha, suru, tuska ja inho. Must melkee tuli katkera paska mut sit tajusin et mitä se oikeesti yritti. Kai se must vähän vainoharhasen on tehny, mut yritän parantuu. Siis mun pointti on et jotkut on vaa niin älyttömän pahoi ihmisii et ne pilaa muitten luonteet. Tosin et se kenest sellanen paha tulee jonku ihmisen takii on myös paha.. Mitä mä selitän. d:
miten lapsellista tekstiä...
En ihmettele että äijä lähti kun joutuu kuuntelemaan tuollaista. No huh huh.
Sun elämäs on varmaan pelkkää draamaa? Vaikutat vähän sellaiselta ihmiseltä?
Kaikki vaan sanoo tykkääväs susta kun ei jaksa sun hyökkäyksiä?
Ja kaikki muut täällä palstalla on parantuneita paitsi aloittaja? Miksette te hyvät ihmiset koskaan kato vittu peiliin itse??!! JA eiköhän aloittajalla ole ihan OIKEUS vihata??? Vitun Jeesuksen esittäjät, menkää lutkuttaa jeesuksen munaa. PRKL! Te ootte ihan sairaita! Te ette vitut tiedä mistään mitä te puhutte, mutta puhutte kumminkin! Ja vitut mun kielenkäytöstä! Unohtuiko rakkaat ihmiset, että viha on osa teidän sieluanne, teidän tunne, teidän omaisuus ja se pitää kokea? Vitun vitut menkää opettelee kävelee ennen kun sanotte miten kävellä.
Ja vielä se lisäys, että näyttää siltä, että kukaan täällä kirjoittanut ihminen EI TAJUA asiasta mitään, kellään ei ole KOKEMUKSIA asiasta. Toinen ihminen voi satuttaa niin paljon toista, että se kestää jopa useita vuosia ennen kuin pääsee yli! JA TÄÄLLÄ TE LYÖTTE LYÖTYÄ!!! EI VITTU! JUURI TEIDÄNLAISTENNE IHMISTEN TAKIA TÄMÄ MAAILMA ON PASKA PAIKKA, HERÄTKÄä jo vittu!
yritä kestää aloittaja, olen sinun puolella
ON OIKEUS TUNTEISIIN KUTEN AP:LLÄ ON!KAI TOLLASEST OIKEESTA PASKASTA NYT AINA JOTAIN JÄÄ.TOIVOTTAVASTI ÄIJÄ MÄTÄNEE HELVETISSÄ!!!!!ETTEKÖ KUULLEET ETTÄ AP JOUTUI KÄYMÄÄN JOPA TERAPIASSA JA JÄTKÄ VAAN PATSASTELEE!!!!!LUONNEHÄIRIÖISELTÄ KUULOSTAA JÄTKÄ!!EI SELLASET PARANNU KOSKAAN EIKÄ NE KYKENE MIHINKÄÄN OIKEAAN PARISUHTEESEEN IKINÄ.YLEENSÄ HEITÄ VAIN PELÄTÄÄN...
Hei! Olen tämän ketjun aloittaja.
Kirjoitin miten sairastuin exäni vuoksi.
Olen kiitollinen, että terapian ohella tajusin voivani kirjoittaa tälle viha-palstalle.
(Siis viha. Ei möksötys, harmitus, kenkutus-palstalle)
Kirjoittamiseni helpotti oloani. Lisäksi jo 10 vuotta kestänyt onnellinen parisuhteeni
on myös parantanut minua, kiitos siitä kuuluu lisäksi ihanalle ja täysijärkiselle miehelleni. MInun ja exäni silloiset ystäväni ovat myös auttaneet ja ovat nyt tietysti minun nykyisen mieheni ystäviä.
Pelottavan monet lukijat puolustivat exääni. Heillä on siihen oikeus, mutta puolustakaa yhtä rohkeasti niitä naisiakin, joita hän kohtelee kuulemma tänäänkin yhtä ailahtelevasti ja nykyään aggressiivisestikin.
En jaksa uskoa, että hänen tyttöystävissään voisi aina olla vika, niinkuin moni lukijoista näytti epäilevän minua.
(Ja kunpa hän ei soittelisi enää minulle vaikka en tietysti vastaa hänen puheluihinsa tai viesteihinsä.)
Hyvää kesää kaikille ja erityisesti teille harvoille jotka uskoitte kokemukseni olevan niinkuin sen olin kirjoittanut.
Et nyt osaa laskea, vaikka olisit aloittaja ei tuosta ole vielä kahta vuotta, kymmenestä puhumattakaan.
Eli 1 vuosi 7 kk ja 24 päivää.
Aloitus oli:
pahaa tulevaisuutta
1.11.2010 01:13
sanwossain
25.6.2012 02:04
Hei! Olen tämän ketjun aloittaja.
Mutta vihan on sallittu tunne se on kuitenkin vain yhden ihmisen sisäinen tunne ja hajottaa ennen kaikkea vain kantajansa.
Hallitse vihasi ja käännä se itsellesi sisäiseksi vahvuudeksi.
Et ole yhä yhtään exsääsi parempi, tuskin lukijat tarvitsevat siitä todisteluja tai tuota kilpailua kunka entiset ystävät ovat nyt teidän..
Ikävää jos toista vuotta tapahtumasta on kulunut ja ruuvaat yhä samaa so'ntaa.
Hei! Enpä ruuvaile! . Jos luit uuden viestini huomasit varmaan toiveikkaan ja leppoisamman sävyn.
Onneksi silloin pari vuotta sitten ei tarvinnut hallita vihaansa, nyt olen vahva.
Siksi uudessa viestissäni en kertonut enää mitään vihalla, vain nykyiset tosiasiat, siis kulumiset.
Antaapa koirien haukkua, karavaani se vaan kulkee!
Ja niin kuljen minäkin, rinkka on jo pakattu.
Annanpa tietokoneen huilata...
Moi moi!
..."Kuulumiset", piti sanomani.