Mitä on usko?

Tässäpä kirkastetaan, mitä usko on.

"Uskossa on kyse syvältä kumpuavasta luottamuksesta, erityisestä tavasta vastata kunnioitusta ja pelkoa herättävään mysteeriin."

Jemimalta:
"Yhdysvaltalainen teologi Harvey Cox on tuoreessa kirjassaan The Future of Faith (2009) korostanut vahvasti uskon (faith) ja uskomusten (beliefs) eroa tulkitessaan käynnissä olevaa uskonnollista murrosta. Uskossa on kyse syvältä kumpuavasta luottamuksesta, erityisestä tavasta vastata kunnioitusta ja pelkoa herättävään mysteeriin.

Uskomuksilla sen sijaan tarkoitetaan väittämiä ja mielipiteitä, joita voidaan pitää tosina tai epätosina ja joilla tätä mysteeriä pyritään artikuloimaan. Coxin mukaan kirkko teki perustavan virheen alkaessaan opettaa, että kristillinen usko merkitsee luottamusta kirkon edustamiin uskomuksiin. Hän argumentoi, että kristillisten yhteisöjen opillinen kirjavuus ensimmäisten kolmen vuosisadan aikana viittaa siihen, että kristittyjä yhdisti alunperin usko, joka ilmeni luottamuksena Jeesukseen, eivät niinkään uskomukset, joiden avulla tätä uskoa pyrittiin ilmaisemaan eri yhteyksissä.

Protestanttisen reformaation myötä Raamattua alettiin entistä vahvemmin käyttää opillisten kysymysten ratkaisemiseen, mikä vauhditti kristikunnan jakautumista yhä uusiin tunnustuskuntiin. Viimeistään moderni aika on tehnyt selväksi, että yritykset perustaa kirkon ykseys joukkoon normatiivisia uskomuksia - olivatpa ne kuinka "raamatullisia" tahansa - johtaa helposti päinvastaiseen lopputulokseen.

Uskonnolliset ihmiset ovat nykyisin joka tapauksessa paljon kiinnostuneempia eettisistä ohjenuorista ja hengellisistä harjoituksista, joilla yksinkertaista uskoa voidaan vaalia, kuin opinkappaleista ja niihin ankkuroidusta sosiaalisesta identiteetistä."

Jemima ajatellee lähinnä vl-oppia ja siihen uskovia sekä hajaannuksia ja "eriseuroja".

Itse ajattelen kaikkia ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä usko on. He ovat joko ateisteja tai uskovaisina itseään pitäviä, joiden usko on uskomista uskomuksiin, itse kehiteltyihin tai muiden kehittelemiin.
Kun tuollaisille ihmisille sanoo "uskon Kristuksen vapahtajakseni", he luulevat sen tarkoittavan konkretiaa. He katsovat sormea, kun sillä osoittaa heille kuuta. He eivät tiedä sen tarkoittavan, että minun ei tarvitse pelätä tuntemattoman edessä, koska en tunne itseäni tuomituksi.
7112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jumalan Valtakunnassa ei uskota, Jumalan valtakunnassa ollaan Jumalanvan Valtakunnan tietoudessa!
Jeesuskaan ei ollut uskossa!
Usko tarkoittaa sitä, että uskoo Jumalaksi epäjumalaa.
Usko on Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen kieltämistä ja esim. kirkollisissa rituaaleissa Heidän pilkkaamista.
Tuon tietävät kaikki jotka sielullisesti tuntevat Heidät!
1Joh. 2:4
Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

Äänestä
  • Eipä ihme, että niin moni rukoilee hartaasti lähtemisen armoa.

    Äänestä

  • Niin, kai se on ikuista taiteilua luottamusasemalla rahastamisen ja luottamusaseman väärinkäytön välillä. Toisaalta, kun ihmisellä on tarve uskoa yliluonnolliseen ja sillä voi rahastaa, ja toisaalta liiallinen ahneus johtaa ennen pitkää hankaukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Tosin senkin voi kääntää marttyriaksi. Mutta taiteilua se on, ja silläkin voi elää. Siinä mielessä jumalan sana on ikuista, että sillä on rahastettu kautta aikojen.

    Äänestä

  • '' kirjoitti:

    Niin, kai se on ikuista taiteilua luottamusasemalla rahastamisen ja luottamusaseman väärinkäytön välillä. Toisaalta, kun ihmisellä on tarve uskoa yliluonnolliseen ja sillä voi rahastaa, ja toisaalta liiallinen ahneus johtaa ennen pitkää hankaukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Tosin senkin voi kääntää marttyriaksi. Mutta taiteilua se on, ja silläkin voi elää. Siinä mielessä jumalan sana on ikuista, että sillä on rahastettu kautta aikojen.

    En ymmärtänyt höikäsenpölläystä kirjoituksestasi. Miten se liittyy tuohon viestiin johon vastasit?

    Äänestä

  • Sama se puhuuko uskosta vai Jumalan valtakunnan tietoisuudessa olemisesta. Sisältö ratkaisee, ei nimitykset.
    Mutta et ilmeisesti ymmärtänyt mistä tuossa lainauksessa oli puhe, kun käytät usko-sanaa tarkoittamaan uskoa uskomuksiin.

    Äänestä

  • Huh huh! kirjoitti:

    Eipä ihme, että niin moni rukoilee hartaasti lähtemisen armoa.

    mieti selvyyksi niin ei tarvitse uskoa!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko_ja_järki
    Usko ja järki ovat kaksi asiaa, joille käsitykset todellisuudesta voivat perustua. James Swindalin mukaan usko on järjen ohella vakaumusten lähtökohta. Järki käsitetään tavallisesti älyllisen, esteettisen, moraalisen tai uskonnollisen tutkimuksen periaatteeksi, joka sisältää jonkinlaisen algoritmisen todistuksen ajatuksen. Usko puolestaan ilmenee vakaumuksena, joka ei ainakaan sillä hetkellä ole todistettavissa järjellä ja on siten eräänlainen luottamuksen ja hyväksymisen asenne.[1] Uskon ja järjen suhde on uskonnonfilosofian keskeisiä ongelmia.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko
    Usko tarkoittaa 1) tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luuloa, 2) luottamusta jonkin olemassaoloon, toteutumiseen, arvoon tai muuhun, 3) uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista[1].

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto
    Uskonnon alkuperä
    Pääartikkeli: Uskonnon alkuperä

    Antropologi Maurice Blochin mukaan uskonnot ovat ihmisen mielikuvituksen tuote. Ihminen on ainut uskontoa harjoittava eläin, koska eläimistä ainoana ihmisellä on riittävästi mielikuvitusta. Mielikuvitus on todennäköisesti kehittynyt ennen uskontoa, koska uskonto vaatii kyvyn kuvitella jotain, mikä ei ole läsnä hetkessä. Myös usko siihen, että elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen, vaatii todella paljon mielikuvitusta.[5] Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan evoluutio on luonut ihmisille mielellisen rakenteen, joka kannustaa käyttäytymään tietyllä tavalla.

    jne

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Sama se puhuuko uskosta vai Jumalan valtakunnan tietoisuudessa olemisesta. Sisältö ratkaisee, ei nimitykset.
    Mutta et ilmeisesti ymmärtänyt mistä tuossa lainauksessa oli puhe, kun käytät usko-sanaa tarkoittamaan uskoa uskomuksiin.

    samoin ajattelevat Jumalan ja Jeesuksen Lakia rikkovat herra epäjumalan palveljat jotka ovat raahanneet omia uskovaisia, pikku lapsiakin herran helevetin tuleen noitarovioita poltellen!

    Rikkomalla yhtäkään kohtaa Jumalan Mooseksella antamasta ja Jeesuksen vahvistamasta Laista on lainrikkoja!

    Mistä johtuu, että luterilaistenkin lapset syntyy muka syntisinä tai perisyntisinä?
    Eikö luterilaisten lapset synnykkään Jumalan lapsina; vaan syntyvät epäjumalan perisynti lapsina?
    1 Joh 3:9. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."

    Kikkailetko homoja, pedofiilejä vai insesti isiä tai mahdollisesti pöntössä paasaavaa herra epäjumalaa!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskomassa? kirjoitti:

Tässäpä kirkastetaan, mitä usko on.

"Uskossa on kyse syvältä kumpuavasta luottamuksesta, erityisestä tavasta vastata kunnioitusta ja pelkoa herättävään mysteeriin."

Jemimalta:
"Yhdysvaltalainen teologi Harvey Cox on tuoreessa kirjassaan The Future of Faith (2009) korostanut vahvasti uskon (faith) ja uskomusten (beliefs) eroa tulkitessaan käynnissä olevaa uskonnollista murrosta. Uskossa on kyse syvältä kumpuavasta luottamuksesta, erityisestä tavasta vastata kunnioitusta ja pelkoa herättävään mysteeriin.

Uskomuksilla sen sijaan tarkoitetaan väittämiä ja mielipiteitä, joita voidaan pitää tosina tai epätosina ja joilla tätä mysteeriä pyritään artikuloimaan. Coxin mukaan kirkko teki perustavan virheen alkaessaan opettaa, että kristillinen usko merkitsee luottamusta kirkon edustamiin uskomuksiin. Hän argumentoi, että kristillisten yhteisöjen opillinen kirjavuus ensimmäisten kolmen vuosisadan aikana viittaa siihen, että kristittyjä yhdisti alunperin usko, joka ilmeni luottamuksena Jeesukseen, eivät niinkään uskomukset, joiden avulla tätä uskoa pyrittiin ilmaisemaan eri yhteyksissä.

Protestanttisen reformaation myötä Raamattua alettiin entistä vahvemmin käyttää opillisten kysymysten ratkaisemiseen, mikä vauhditti kristikunnan jakautumista yhä uusiin tunnustuskuntiin. Viimeistään moderni aika on tehnyt selväksi, että yritykset perustaa kirkon ykseys joukkoon normatiivisia uskomuksia - olivatpa ne kuinka "raamatullisia" tahansa - johtaa helposti päinvastaiseen lopputulokseen.

Uskonnolliset ihmiset ovat nykyisin joka tapauksessa paljon kiinnostuneempia eettisistä ohjenuorista ja hengellisistä harjoituksista, joilla yksinkertaista uskoa voidaan vaalia, kuin opinkappaleista ja niihin ankkuroidusta sosiaalisesta identiteetistä."

Jemima ajatellee lähinnä vl-oppia ja siihen uskovia sekä hajaannuksia ja "eriseuroja".

Itse ajattelen kaikkia ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä usko on. He ovat joko ateisteja tai uskovaisina itseään pitäviä, joiden usko on uskomista uskomuksiin, itse kehiteltyihin tai muiden kehittelemiin.
Kun tuollaisille ihmisille sanoo "uskon Kristuksen vapahtajakseni", he luulevat sen tarkoittavan konkretiaa. He katsovat sormea, kun sillä osoittaa heille kuuta. He eivät tiedä sen tarkoittavan, että minun ei tarvitse pelätä tuntemattoman edessä, koska en tunne itseäni tuomituksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu