Mikä vikana kun ei syty? Puhallin lähtee
pyörimään vähän ajan päästä kaasusolenoidi
napsahtaa kipinäpuola alkaa rätisemään
kiivaaseen tahtiin,mutta ei syty.Kaasua tulee
ainakin solkulle asti.Poltinpää puhdas.
pyörimään vähän ajan päästä kaasusolenoidi
napsahtaa kipinäpuola alkaa rätisemään
kiivaaseen tahtiin,mutta ei syty.Kaasua tulee
ainakin solkulle asti.Poltinpää puhdas.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä oli samoja ongelmia. Palotilassa oleva
tunnustelija -piikki likaantuu ja lämppäri
luulee, ettei liekkiä ole ja vetää kraanat
kiinni. piikin puhdistaminen voi auttaa. Lisäksi
jouduin vielä muuttamaan joidenkin vastuksien
arvoja joilla sain palontunnistusrajaa alaspäin.
empä nähnyt piikkiä palotilassa.Poltinpäässä on
kaksi puikkoa n.2mm paksuja, lienee
kipinävehkeet.Missä liekkitunnistin??
Juuri nuo piikit toimivat samalla liekin
tunnistimina ja niihin kertyy ohut kerros päälle.
Kokeile hioa ne hienolla vesihiomapaperilla
kiiltäviksi. Vastusarvojen muuttelu onkin jo
vaikeampaa ja suosittelen huollossa käyntiä.
(eivät tosin osaa kyllä sielläkään sitä korjata)
kiitos tiedosta. vika löytyi,m.vent.jumppasessa
hyvä kun pelaa