Olen käynyt pian 4 fysiikan kurssia, mutta tuli semmonen ole, ettei jaksaisi enää keskittyä siihen. Mietin, kannataisiko yksinkertaisesti luopua fysiikasta. Saisin näes otettua silloin ensi vuoden kurssejakin jo ja muuten aika raskas abivuosikin helpottuisi 3 kurssilla. En tosin tiedä vielä, minne lukion jälkeen aion suuntautua. Mietin myös kemian ja biologian välillä ratkaisua.
Yksi vaihtoehto olisi tietysti, että jättäisin fysiikka 5 kurssin käymättä, mutta ottaisin itseä enemmän kiinnostavan fy6 eli sähköopin kuitenkin. Oikeastaan ajatuksissa on elektroniikka-ala luonnontieteellisistä aineista, ( tarvitaanko siihen muuten kemiaa?). Muita ajatuksia on kauppatieteellinen, liikuntatieteelinen tai joku lentokenttäammatti. Olisiko siis yhden fysiikan kurssin jättäminen välistä järkevää vai kannattaisiko lopettaa kokonaan, vaikka varmuutta ammatista ei ole?
Toivoisin aika pikaisesti mielipiteitä ja kiiton jo etukäteen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisko jollakin joitain mielipiteitä??
Onko edes mahdollista hypätä 5 kurssin läpi fysiikassa? Kannattaa kuitenkin ottaa kun kerran sähköoppi kiinnostaa.
Voi sen ottaa sen sähköopin kurssin ja sen kyllä pääsee läpi ilman kurssin 5 tietoja. Hyvää arvosanaa et voi kuitenkaan saada jos ei ole kurssin 5 tietoja hallussa. Sähköopin kurssilla opitaan mm. Kirchoffin lait,ohmin laki,sarjaan ja rinnankytkennät,pariston kuormituskäyrä,potentiaali ja virta yms joihin ei tarvitse kurssin 5 tietoja, mutta sähköstatiikan puolella tulee muutamia tehtäviä joissa kurssin 5 tietoja voi tarvita kuten esimerkiksi jos hiukkasta kiihdytetään ympyräradalla tms. Sitten sähkömagnetismin kurssilla joka tulee tuon sähköopin kurssin jälkeen tarvitsee esim. kurssilla 5 opittua momenttia jos haluaa *syvällisemmin* ymmärtää miten vaikka sähkögeneraattori tai sähkömoottori toimii. Samoin sielläkin kurssilla astuu kuvaan magneettikentät joitten kautta voi olla taas tehtäviä joissa hiukkasen liike liittyy jotenkin ympyräratoihin tai sen tapaisiin ratoihin. Jokainen edellinen fysiikan kurssi on siis tarpeellinen seuraavien kurssien syvempään ymmärtämiseen vaikka läpi ne toiset kurssit voi päässä ilmanki noita edellisiä.
Kannttaa jättää se fysiikka. Jos haluat elektroniikkaa esim. teknillisiin yliopistoihin opiskelemaan, niiden pääsykokeet usein pohjaa lukion fysiikkaan ja matikkaan tai voi suoraankin päästä. Oikeastaan kaikissa korkeakouluissa joudut joka tapauksessa opiskelemaan samat asiat kuin lukion fysiikassa ja vielä huolellisemmin jos insinööriksi haluat. Kurssit 6 ja 7 kannattaa vähintään ottaa jos siis elektroniikasta tykkäät. Ellet sitten joksikin sähkömieheksi amikseen aio.