Onko Sahkon kehittäminen juuttunut asemasota-vaiheeseen? Maa-alueet ovat olleet jo vuoden kaupungin omistuksessa ja mitään liikettä ei ole tapahtunut. Vai eikö sinne olekaan kiinnostuneita tulijoita? Tarvittaisiin vähän lisää rivakkuutta kun kauppakilpailuasetelma Sastamalan kanssa lisääntyy.
Sahko
WalMart
171409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vuosi on lyhyt aika kun yhteiskunnallisesta toiminnasta on kysymys. Alueelle pitää laatia mm. asemakaava, joka vie oman aikansa. Rakentaa kunnallistekniikka ja paljon muuta. Ostettuun maa-alueisiin on kiinnostusta.
Esim. Kivirannan kartanon ja meijerin välinen maa-alue, johon yritettiin myös asuntomessuja, on vienyt kymmenen vuotta ennenkuin on täyttymässä. Alueella on muistaakseni yksi tontti vielä myymättä.
Olen 64-vuotias ja muistan hyvin kun Loimijoen yli mentiin pitkin rautasiltaa, Sahkon jälkeen oli pelkkää peltoa kunnes tultiin Ookilaan. Kaupungin vihdoinkin omistukseensa saama alue Sahkosta on niin suuri, että hetkessä sitä ei rakenneta. Ja hyvä niin.
Vielä 80-luvulla kaupungin strategiaan ei kuulunut liike-elämän levittäytyminen Sahkoon. Osa syy oli käsittääkseni keskustan kauppiaissa, jotka itse aktiivisesti osallistuivat silloin paikallispolitiikkaan ja alueen maanomistajissa, jotka panttasivat maittensa myyntiä alueelta.
Mistään ei löydy sellaisia rahoja, että yht'äkkiä vaan joku Sahko rakennettaisiin valmiiksi.
rakentamiseen mutta kaupungin tulisi kiirehtiä sitä läpi kulku katua siihen
että saisi säätärin/vapiksen risteystä vähän rauhoitettua
Kaupunkimme keskustan liikeenteelinen pullonkaula, ns. miljoonaristeys, saa kiertoliittymän ensivuoden aikana. Vuonna 2012 rakennetaan Härkäpakarin ja Säästömarketin risteykseen liikenneympyrä, mikäli joulukuussa kaupunginvaltuusto niin päättää.
Ne on kalliita systeemejä rakennettavaksi. Veroäyriä ei voi kyseisen investointien vuoksi korottaa maan huippulukemiin. Ajellaan rauhallisesti.
Kyllä kaavoitus / toteutus saavuttaa jo vammalalaisen tason jos ja kun Kauppiaskadun jatkeeseen on rahaa vasta vuonna 2013, siis 4 vuotta oston jälkeen? Kuka niitä tontteja ostaa jos ei sinne ole pääsyä?
viellä pilluva matakamies maan?? Ennen pelitti hyvin sekkii homma sahkon kerrostaloissa...
Kertovat männäviikolla Sahkon autokauppoja kierrelleen savolaismiehen sanoneen kierrellässään suomalaista Saab-autoa: "Suap ettee, suuap takkoo". Joten voi edellinen viestin lähettäjä olla oikeiila jäljillä.
ja hevosella pääsee, minne vaan
mutta tiukkaa tekkee
Komiat on Sahkon hahmotelmat lehtien mukaan. Kumma jos ei valtateiden risteys houkuta keskusliikkeitä. Toivotaan hankkeelle menestystä!
Kyllä Huittinen alkaa olla myöhässä kauppojen rakentamis aikeille koska Forssaan tuli iso prisma keskus, Tampereelle tuli uusi prisma keskus, Nokialle uusi Citymarket ja Kankaanpäähän uusi citymarket ja nyt aletaan rakentaa ihan Huittisten rajakaupungille Loimaalle prisma keskusta ja kohta citymarkettia. Tässä on ongelma kaikki isot kaupat on jo niin lähellä Huittista että kaupat näkee että ei ole kannattavuutta enään rakentaa, että Huittinen on pahasti myöhäs.
Lueppa sinäkin Huittisten kaupan palveluverkkoselvitys niin ymmärrät että Huittisilla, Loimaalla ja Forssalla on kaikilla oma talousalueensa.
Turun osuuskauppa on laskenut että Huittisten vampulasta ja punkalaitumelta ja ihan huittisista asti käydään jo kaupassa kun Loimaan Prisma valmistuu.
asuinalueen maine yksistään tekee sen että kukaan isoista kauppa ketjuista ei sahkolle ala rakentaan!Slummi alue eikä muu!
Kun Vammalassa valitus on geeneissä ja Cittarin teko menee jäihin niin sille Keskon pääjohtajalle voisi kaupunki tarjota Härkäpakarilla kahveet veronmaksajien piikkiin ja samalla viittoilla kädellä vähän etelään päin ja todeta että tuohon suuntaan sopisi sitten paaluttaa. Mieluummin vaikka heti.
Sahko taitaa jäädä toteuttamatta taittaa Sastamala saada citymarkettinsa
Mua ei kyllä haittaisi yhtään vaikka Sahkoon ilmestyisi Gigantti ja Henkkamaukka. Sen jälkeen ei nuorisollakaan olisi enää mitään asiaa Poriin.
Tarttis nämä Sahkon maat kierrättää vammalalaisen kiinteistöyhtiön kautta niin voisi Keskokin olla kiinnostunut. Yksityinen voisi olla innokkaampi neuvottelija kuin kaupunki. Jos sille aluetta markkinoivalle (?) SRV:lle on jotakin maksettu niin mistähän hyvästä?