Oon umpikujassa. Mua ahdistaa tää kierteessä eläminen niin. Tuntuu, ettei syömishäiriö jätä mua koskaan, se vaan muuttaa muotoaan.
Sairastuin 15 vuotiaanana anoreksiaan. Vuodeosastolla olen ollut kahdesti, ja muutamia kertoja päiväpotilaana. Alipainoinen olin neljä vuotta, välillä lievästi, välillä sairaaloisesti. Paranemisyrityksiä oli lukuisia, kunnes tämä viimeisin tuntui vihdoin onnistuvan. Täyttäessäni 20 vuotta, ylitin vihdoin normaalipainon rajan -painoni "normalisoitui".
Mittani ovat olleet jo yli vuoden 165/50-52. Kuukautiseni ovat toimineet normaalisti neljän vuoden tauon jälkeen jo puoli vuotta. Jaksan paremmin, olen taas oma itseni. En enää tavoittele laihuutta, vaan yritän hyväksyä itseni näin. Kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta kun ei ole.
Ahmimiskohtaukset ovat alkaneet piinata minua. Ahmimista esiintyi jo painonnostovaiheessa, ja vaikka osastolla painoni hillitysti nostettiinkin, saattoi kotilomilla lievää ahmimista ilmaantui. Ongelma ei tuntunut kuitenkaan yhtä suurelta kuin nyt. Painon ei nimittäin tulisi enää nousta, sillä tämän hetkisenkin kehon hyväksyminen on vaikeaa, enkä pysty ajattelemaan itseäni enää yhtään suurempana.
Ahmimista esiintyy n. kerran viikossa. Syömäni määrät ovat järkyttäviä. Huolestuttavinta on se, että ne kasvavat kasvamistaan. Ahmimispäivänä syön lähemmäs 10 000 kcal. Kyllä, luitte oikein. Ennen määrät pyörivät siinä 5000 kcal pintaan, ja tämän jälkeen olin aivan ähkyssä. Pikkuhiljaa 5000 kcal syömispäivät eivät enää tuntuneet missään, ja määrät alkoivat kasvaa. Päivinä, jolloin kohtaus iskee, syön KOKOAJAN. Siis aivan kokoajan, en tunne pohjaa. Vaikka söisin pizzan ja puoli kiloa suklaata, ei minulle tule edes paha olo. Tunti tuon jälkeen jatkan syömistä, esimerkiksi pussilla sipsiä ja litralla jäätelöä. Olen kuin transsissa, en välitä mistään. Päämäärättömästi syön ja syön, kunnes tulee ilta, ja sammun sänkyyn. Minua huolestuttaa juuri se, etten tunne mistään määristä ällötystä tai täyttä oloa. Ennen sentään liika makea sai oloni kurjaksi, mutta nyt sitä seinää ei enää tule vastaan.
Ahmista ilmaantuu vaikka söisinkin normaalisti ja tasapainoisesti. Toki joskus myönnän sortuvani kompensaatioon ja syön seuraavat päivät niukemmin, koska pelkään painoni nousevan. Olen kuitenkin monesti syönyt esimerkiksi koko viikon aivan normaalisti, ja sunnuntaina saattaa ahmiminen kuitenkin laueta. Tämän on johduttava siis jostain muusta kun niukasta syömisestä. En vaan tajua mistä.
Tämän ansiosta inhoan itseäni. Ennen itsekurini oli loputon, en sortunut koskaan. Vuosia hallitsin itseni, mutta enää siitä ei ole jälkeäkään. Olen jo hyväksynyt sen, etten pysty siihen itsekuriin enää palaamaan, enkä haluakkaan, mutta miksi en voi syödä normaalisti, tasapainoisesti niinkuin kaikki ystäväni. Miksi en voi syödä yhtä jäätelöä vetämättä viittä litraa heti perään? Miksi yksikin karkki laukaisee koko päivän kestävän ahmimissession? Ahmimiseni siis eivät kestä vain sitä yhtä hetkeä, vaan kohtauksen iskiessä koko päivä on pyhitetty valtavalle mättämiselle.
Olen niin väsynyt tähän. Päällisin puolin elän aivan normaalia elämää: käyn töissä, opiskelen, vietän aikaa ystävieni kanssa yms. Ahmimiset vievät kuitenkin itsetuntoani ja pilaavat kaiken. Seuraavana päivänä olen aivan turvoksissa, naamakin on paisunut. Silmäni ovat pienet viirut ja huulet ihan jättimäiset. Ihoni on kosketusherkkä ja kaikkiin paikkoihin sattuu. Mistä tuokin johtuu. Kidutan kehoani. Tämän on loputtava, en voi koko loppu elämääni sortua tämän kaltaisiin ahmimiskohtauksiin.
Auttakaa minua.
Olisi niin helpottavaa kuulla etten ole yksin. Haluaisin kysyä teiltä:
1.Onko täällä ketään muuta, kuka kärsii anoreksian jälkeisestä ahmimisesta? Oletteko keksineet ratkaisua ongelmaa?
2. Entä onko kenelläkään käynyt niin, että määrät kasvavat kasvamistaan ja tuntuu, ettei mikää riitä? Tiedän, että monet ahmivat esim. 3000 kcal päivässä, mutta onko ketään kuka söisi samanlaisia määriä kuin minä?
Kiitos paljon vastauksista!! Olisi muutenkin mukavaa, jos keskustelua aiheesta heräisi. Uskon, että meitä on monia, ja omien kokemusten jakaminen voi auttaa sekä itseään että muita. :)
anoreksiasta ahmimiseen.
7
1238
Vastaukset
- Rel
1. Kyllä, minä olen. Tarinasi on muuten täysin samanlainen kuin omani, mutta sairaalassa olen ollut 4 kertaa. Aloitin juuri 3 vuoden tauon jälkeen ravitsemusterapeutilla käymisen. Psykoterapiassa kävin vielä vuosi sitten, en enää. Toivon, että ravitsemusterapeutti auttaa. Olen myös itse todella motivoitunut. En halua tuhlata sairauteeni enempää kuin 5 vuotta!
2. Kyllä määrät kasvavat. Mutta tällä hetkellä ahmintamäärät pienenevät. Seuraavan päivän paha olo on karmaiseva, en tottavie halua pilata elämääni ja vapaapäiviäni. Esim viimeksi kun ahmin söin n. 4000 kcal.
Miksi oikeastaan ahmit? Onko se tapa käsitellä tunteita? Vai onko sinulla käsittelemättömiä asioita sairaudestasi?
Take Care :)
Sinä olet oman elämäsi herra ja kehosi ainut kertainen.- aloittaja....
Tuon lauseen yritän juuri pitää mielessäni: kehoni on ainukertainen ja saannut kokea jo niin paljon pahaa.ensin kituuttamista ja nyt toisin päin. haluaisin olla hyvä keholleni ja ennen kaikkea mielelleni, en tajua mikä saa päässäni aina aika ajoin ahmimisvaihteen napsahtamaan.
Juttelin perheeni kanssa käytöksestäni. Kerroin heille ongelmastani. Asun siis vielä kotona. Minua hävetti myöntää tätä ääneen, mutta tarvitsen nyt tukea tämän kanssa. Sovimme että kerron heille aina jos tuntuu, että kohtaus on iskemässä. Säälittävää, aikuinen ihminen ei osaa hallita syömisiään.
En tosiaan tiedä, onko tässä kyse jostain tunneperäisestä. Tavallaan mielestäni täysi olo on jotenkin turvallinen. Toisaalta inhoan sitä, mutta toisaalta rakastan. Ristiriitaista. Täysi olo voi kuitenkin olla ilman, että tarvitsee syödä koko maailmaa tyhjäksi!! sen kun tajuaisin. No, eikai tässä tajuamisesta ole kyse, vaan jostain syvemmästä.
Hienoa kuulla, että määräsi ovat pienenemään päin! Toivoin todella, että ravitsemusterapeutista on sinulle apua. Minua se ainakin auttoi paljon ollessani vielä pahasti anorektinen. Tsemppiä kauheasti, tilanteesi antaa minullekkin toivoa! Kyllä me tää vielä voitetaan. :) - hirri86
aloittaja.... kirjoitti:
Tuon lauseen yritän juuri pitää mielessäni: kehoni on ainukertainen ja saannut kokea jo niin paljon pahaa.ensin kituuttamista ja nyt toisin päin. haluaisin olla hyvä keholleni ja ennen kaikkea mielelleni, en tajua mikä saa päässäni aina aika ajoin ahmimisvaihteen napsahtamaan.
Juttelin perheeni kanssa käytöksestäni. Kerroin heille ongelmastani. Asun siis vielä kotona. Minua hävetti myöntää tätä ääneen, mutta tarvitsen nyt tukea tämän kanssa. Sovimme että kerron heille aina jos tuntuu, että kohtaus on iskemässä. Säälittävää, aikuinen ihminen ei osaa hallita syömisiään.
En tosiaan tiedä, onko tässä kyse jostain tunneperäisestä. Tavallaan mielestäni täysi olo on jotenkin turvallinen. Toisaalta inhoan sitä, mutta toisaalta rakastan. Ristiriitaista. Täysi olo voi kuitenkin olla ilman, että tarvitsee syödä koko maailmaa tyhjäksi!! sen kun tajuaisin. No, eikai tässä tajuamisesta ole kyse, vaan jostain syvemmästä.
Hienoa kuulla, että määräsi ovat pienenemään päin! Toivoin todella, että ravitsemusterapeutista on sinulle apua. Minua se ainakin auttoi paljon ollessani vielä pahasti anorektinen. Tsemppiä kauheasti, tilanteesi antaa minullekkin toivoa! Kyllä me tää vielä voitetaan. :)takas porukoille,sillä illat ovat pahimpia.
Mä en halua ahmia,mut tuntuu että kroppa huutaa ruokaa..
mittani ovat 164-44 et on varaa nostaa,mutta 2000kcal tuntuu nyt hyvältä syödä,vaikka nälkä jääkin.
En uskalla lisätä ruokaa vielä.
Koko seuraava päivä on pilalla jos ahmii ed iltana.Mä ahmin muroja,porkkanaa,ja sellaistaa.
Lievittää hiukan.
Koita syödä esim isomman aterian illalla, niin olet oikeasti kylläinen,ja saat vähemmän kaloreita kuin jos ahmit 10.000kcal. yö vaikka salaatin ja jädeä,tai tee ison kattilallisen puuroa,keittoa tms.
Käy vaikka kävelemässä kun huomaat että kohtaus on tuloillaan.
Se palkitsee sinua lopulta.
Muista syödä, ja nauttia unelmien mitoistasi. Olet hoikkaa hoikempi nyt,ja tosin pari lisäkiloa ei olii pahitteeksi.
Muista ettei ruoka lopu,ja ei ole pakko ahmia.Must tuntuu että kroppa yrittää ottaa talteen kaiken menetetyn."post traumaattinen" -reaktio.
Asun ite porukoilla, ja tää järjestely auttaa nyt ainakin minua.
Olen sentään 24,ja ostin kämpän 18v-vanhana ja muutin pois.
Siitä se bulimareksia alkoi minulla ja jatkui kunnes kroppa lakkasi antamaan ylen.
kamalaa oli aloittaa syömisen ihan itse,ja mielitekoja oli ihan kamalasti.
Tsemppiä sulle!!! - ieattoomuch
hirri86 kirjoitti:
takas porukoille,sillä illat ovat pahimpia.
Mä en halua ahmia,mut tuntuu että kroppa huutaa ruokaa..
mittani ovat 164-44 et on varaa nostaa,mutta 2000kcal tuntuu nyt hyvältä syödä,vaikka nälkä jääkin.
En uskalla lisätä ruokaa vielä.
Koko seuraava päivä on pilalla jos ahmii ed iltana.Mä ahmin muroja,porkkanaa,ja sellaistaa.
Lievittää hiukan.
Koita syödä esim isomman aterian illalla, niin olet oikeasti kylläinen,ja saat vähemmän kaloreita kuin jos ahmit 10.000kcal. yö vaikka salaatin ja jädeä,tai tee ison kattilallisen puuroa,keittoa tms.
Käy vaikka kävelemässä kun huomaat että kohtaus on tuloillaan.
Se palkitsee sinua lopulta.
Muista syödä, ja nauttia unelmien mitoistasi. Olet hoikkaa hoikempi nyt,ja tosin pari lisäkiloa ei olii pahitteeksi.
Muista ettei ruoka lopu,ja ei ole pakko ahmia.Must tuntuu että kroppa yrittää ottaa talteen kaiken menetetyn."post traumaattinen" -reaktio.
Asun ite porukoilla, ja tää järjestely auttaa nyt ainakin minua.
Olen sentään 24,ja ostin kämpän 18v-vanhana ja muutin pois.
Siitä se bulimareksia alkoi minulla ja jatkui kunnes kroppa lakkasi antamaan ylen.
kamalaa oli aloittaa syömisen ihan itse,ja mielitekoja oli ihan kamalasti.
Tsemppiä sulle!!!Jeps. Sama homma täälläkin. syyslomalla söin viikon putkeen, että sellaista. Mitat aika samoissa kun alottajalla. Anorektinen kausi oli ekan kerran tosin pari vuotta sitten ja sairaalas en ole koskaan ollut. Pelkään että miten lihavaksi vielä muutunkaan. Mitään sairautta en tosiaankaan halua elämääni, ja ahminta on ihan kamalaa. Silti aina teen sitä :(. On mielialalääkkeet, psykiatri, terapia... mikään vaan ei tunnu oikeen autavan.
- laskurissakiinni
ieattoomuch kirjoitti:
Jeps. Sama homma täälläkin. syyslomalla söin viikon putkeen, että sellaista. Mitat aika samoissa kun alottajalla. Anorektinen kausi oli ekan kerran tosin pari vuotta sitten ja sairaalas en ole koskaan ollut. Pelkään että miten lihavaksi vielä muutunkaan. Mitään sairautta en tosiaankaan halua elämääni, ja ahminta on ihan kamalaa. Silti aina teen sitä :(. On mielialalääkkeet, psykiatri, terapia... mikään vaan ei tunnu oikeen autavan.
Täällä on entinen BED:läinen, joka laihdutti 107 kg:stä yli 50 kiloa. Tänä aamuna painoni oli siis 55,5kg. Laihdutin tuon määrän 10 kuukaudessa, eli todellakin vähillä eväillä on menty.
Noh nyt kun mittani ovat n. 55kg/170cm, minun täytyisi melkeinpä vähän lihoa.. Ainakin yläkropasta, sillä luut törröttävät todella rumasti. Mutta syömisestä on tullut ihan hirveää taas. En osaa syödä _normaalisti_. En tiedä, mitä on normaali syöminen. Tällä hetkellä syön n. 1400-1500 kcal päivässä. Kalorilaskuri on joka päivä apunani.
Minulla on vain älyttömiä mielitekoja. Esimerkiksi tänään olen lähdössä laivalle. Olen katsonut viikon ajan buffettimenun päivittäin etukäteen ja haaveilen, mitä kaikkea haluan syödä. Samoin taxfreen ostoslistaa on mietitty jopa öisinkin.. Olen kieltänyt itseltäni niin monia ruokia, että nyt kun pääsee pois kalorilaskurin ääreltä, pelkään syömisten menevän taas överiksi. Niin kävi viime reissullanikin.. Lihosin 4 päivän reissun aikana 5kg, jotka onneksi kyllä lähtivät alle viikossa, mutta kuitenkin.
Rasittaa, että joudun turvautumaan kalorilaskuriin, jotta osaan syödä oikein, enkä repsahda. Tuntuu kun söisin laskurin takia, enkä itseni. Ajattelumallini on "laskuriin en nyt pääse, voin syödä siltä kaikkea hullusti salaa". Kaloreistakaan se ei sinänsä ole kiinni, sillä tiedän suurimman osan ruokien kalorit ulkoa..
Aloitin jo aamupalankin eri tavalla kuin yleensä, heti söin enemmän. Puuro raejuustolla ja mehukeitolla oli normaalia, mutta siihen vielä päälle ruisleivästä toinen puoli voilla, kinkulla ja juustolla puolikas banaani. Kaikista sairaintahan tässä on se, ettei tuo kai edes ole mikään kovin suuri määrä aamupalaksi..? Ahdistaa vain tuo hiilarien määrä.
Koitan hokea itselleni, että voin ihan hyvin syödä enemmän, maistaa kaikkea kohtuudella, ettei ruoka lopu maailmasta, voin syödä tästä samasta suklaasta palan vaikka huomennakin, mutta ei. Rajaan herkut herkkupäiviin ja silloinkin on täysin pakko laskea kaikki kalorit, muuten repsahdan todella todella pahasti. Olisi helpompi jakaa sitä herkkujen määrää useammalle päivälle, mutta pelkään sen jotenkin lihottavan minua, vaikka söisinkin saman kalorimäärän kuin yleensä.. - ieattoomuch
laskurissakiinni kirjoitti:
Täällä on entinen BED:läinen, joka laihdutti 107 kg:stä yli 50 kiloa. Tänä aamuna painoni oli siis 55,5kg. Laihdutin tuon määrän 10 kuukaudessa, eli todellakin vähillä eväillä on menty.
Noh nyt kun mittani ovat n. 55kg/170cm, minun täytyisi melkeinpä vähän lihoa.. Ainakin yläkropasta, sillä luut törröttävät todella rumasti. Mutta syömisestä on tullut ihan hirveää taas. En osaa syödä _normaalisti_. En tiedä, mitä on normaali syöminen. Tällä hetkellä syön n. 1400-1500 kcal päivässä. Kalorilaskuri on joka päivä apunani.
Minulla on vain älyttömiä mielitekoja. Esimerkiksi tänään olen lähdössä laivalle. Olen katsonut viikon ajan buffettimenun päivittäin etukäteen ja haaveilen, mitä kaikkea haluan syödä. Samoin taxfreen ostoslistaa on mietitty jopa öisinkin.. Olen kieltänyt itseltäni niin monia ruokia, että nyt kun pääsee pois kalorilaskurin ääreltä, pelkään syömisten menevän taas överiksi. Niin kävi viime reissullanikin.. Lihosin 4 päivän reissun aikana 5kg, jotka onneksi kyllä lähtivät alle viikossa, mutta kuitenkin.
Rasittaa, että joudun turvautumaan kalorilaskuriin, jotta osaan syödä oikein, enkä repsahda. Tuntuu kun söisin laskurin takia, enkä itseni. Ajattelumallini on "laskuriin en nyt pääse, voin syödä siltä kaikkea hullusti salaa". Kaloreistakaan se ei sinänsä ole kiinni, sillä tiedän suurimman osan ruokien kalorit ulkoa..
Aloitin jo aamupalankin eri tavalla kuin yleensä, heti söin enemmän. Puuro raejuustolla ja mehukeitolla oli normaalia, mutta siihen vielä päälle ruisleivästä toinen puoli voilla, kinkulla ja juustolla puolikas banaani. Kaikista sairaintahan tässä on se, ettei tuo kai edes ole mikään kovin suuri määrä aamupalaksi..? Ahdistaa vain tuo hiilarien määrä.
Koitan hokea itselleni, että voin ihan hyvin syödä enemmän, maistaa kaikkea kohtuudella, ettei ruoka lopu maailmasta, voin syödä tästä samasta suklaasta palan vaikka huomennakin, mutta ei. Rajaan herkut herkkupäiviin ja silloinkin on täysin pakko laskea kaikki kalorit, muuten repsahdan todella todella pahasti. Olisi helpompi jakaa sitä herkkujen määrää useammalle päivälle, mutta pelkään sen jotenkin lihottavan minua, vaikka söisinkin saman kalorimäärän kuin yleensä..haluisko joku vaihdella ajatuksia vaikka sähköpostitse tms muuten? tuntuu jotenkin vaikealle löytää ihmisiä, jotka kuitenkin ovat normaalipainoisia tmv mutta kärsivät ahmimisesta kuten itse. Nyt olen päättänyt että en syö muita herkkuja kun karkkia 2xvko max.200g kerrallaan. ei tee edes mieli muita... pelkään silti että painoni nousee kamalasti, nousi tosiaan ton viikon ahmimisen seurauksena paljon ja osa jäi jäädäkseen. tän on pakko loppua :(. Suurin ongelma mulla on et ratkeen ahmii vanhemmilla ihan kamalasti. kotona olen alkanut syömään tätä linjaa: aamiainen, salaattia ja ehkä leipää..sit vedän vielä karkkia ton jos tekee mieli, eli korvaan sit oikeeta ruokaa tällä. parempi sekin kai kun ahmiminen?? pelkään lihomista kamalasti kun en saa liikkua (fyys.syy) nyt hetkeen.oon vaan himassa.
mulla kai auttaa vähän se et miettisin ruokaa vaan täytteenä.energian lähteenä.nytkin syön karkkia koska tekee mieli.se on sallittua.ei kiellettyä..
- Sumppi Vantaalta
Olen anoreksiaa pitkään sairastaneen äiti. Tunnen tuon ääripäästä toiseen "loikkaamisen". Ehkä osittain keho sanelee tuota ahmimispakkoa, kun se on ollut niukalla ravinnolla, niin kun pääsee ravinnon makuun, keho tahtoo lisää ja lisää rajattomasti, "pahan päivän varalle". Se on verrannollinen köyhään ja rahattomaan ihmiseen, joka on kituuttanut lähes mitättömällä rahamäärällä, ja jos sitä rahaa alkaa tulla lähes mielin määrin, niin sitähän rohmuaa niin paljoin, kuin sielu sietää vastaanottaa, vaikka ei edes tarvitsisi.
Onneksi ruoan kanssa on toisin, sillä meillä ei ole kuitenkaan tiedossa nälänhätää, jos emme sitä itse tietoisesti valitse. Ruokaa riittää, joten psyykkaus siihen ajatukseen, että saan myös huomenna syötävää, se ei lopu tähän, saattaisi auttaa. Myöskin yritä järkeistää itsellesi, että jos sinun on "pakko" ahmia, niin ahmisit sellaista, mikä ei ole kaloripitoista, eli mistä sinun ei tarvitse huolestua, että taas lihot entistä enemmän.
Näissä asioissa kannattaisi myös ajatella, että kirjoittaa järkevät asiat paperille, ja kun "mopo alkaa karata käsistä", lukee sitä tekstiä, minkä järki on sanellut. Yrittää sisäistää sen ja lähtee vaikka lenkille, tai sitten ei yksinkertaisesti hanki kotiin sellaista niin paljoa, mitä ei voi olla syömättä. Toisaalta voit myös olla armollinen itsellesi, sillä jokainen ihminen joskus sortuu syömään yli tarpeen. Tärkeintä kuitenkin on, että voit todeta, että olet koko ajan paranemaan päin, eikä päinvastoin.
Tsemppiä sinulle, olet itsellesi läheisin ja rakkain ihminen, yritä ajatella itsesi parasta, se tuo iloa myös läheisimmillesi, joten voit tuottaa iloa muillekin. Jaettu ilo on moninkertainen ilo!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat
Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi2502431Mietin sinua nainen
Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten651615- 741414
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.591285Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1611212Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta
Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa951132- 87988
- 81972
Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin
Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi57932- 99825