Marraskuun lopulla olisin menossa selkavaivasten kuntoutukseen. Kokemuksia oli kiva kuulla!
Tuntuu niin oudolta, kun kuntoutus kestää 9 vrk ja täysin vieraat ihmiset ja yöpyminen kahden hengen huoneissa...
Kelan järjestämään kuntoutukseen
5
8505
Vastaukset
- ,,,,,
noin 10 vuotta sitten Kelan kuntoutuksessa (Siuntiossa). Ihan mukavaa oli, vaikka vaivat ei siitä kyllä parantuneetkaan. Siellä tutustuu muihin raihnaisiin ja saa sitä ns. vertaistukea. Ohjelmaa oli niin paljon, että välillä tuli ihan kiire. Ruoka oli hyvää, ja sai istua valmiiseen pöytään. Itse olin vähän aikaa yksin vaikka oli kahden hengen huone, vasta muutaman päivän päästä sain huonekaverin. Siellä tutustuu väkisinkin uusiin ihmisiin mikä on ihan hyvä juttu, koska yksinhän täällä kipujen kanssa kärvistellään. Rohkeasti vaan, hyvin se menee.
- Kuntoutuja
Olen ollut kaksi kertaa ja eri ihminen seurana. Toisen oudon kanssa kaksi viikkoa ja toisen kanssa viikon. Vieläkin olen yhteydessä ensimmäisen jakson huonekaveriini, sattui kyllä niin samanlainen tyyppi kuin itsekin olen.
Tosi hyvin meni ja pian tutustuttiin. Jos ei kaverin kanssa synkkaa yhtään niin huonekaveria saa vaihtaa. Jos on oikein erakko ja ahdistaa niin tuolla kuntoutuspaikassa oli mahdollisuus lisämaksusta (20 euroa per yö) yöpyä yksin.
Itse asun yksin, mutta sopeuduin tosi hyvin toisen kanssa. Kyllä ne taitavat siellä vähän katsoa, että tulee suunnilleen samanikäinen kaveri huoneeseen. Ei siellä huoneessa olla kuin illat ja yöt. Voin sanoa, että sen verran on menoa, että kahdeksalta meinaa jo silmät painua kiinni.- Anonyymi
Jos viihtyy mieluiten yksin ja haluaa valvoo pitempään niin sama kait vaikka maksaa sen extran, ja meitä on niin monenlaisii ihmisii ja kaikkien kaa ei vaan jaksa.
- aslakkki
olin kuntoutuksessa kahden hengen huoneessa. Huone oli aika tilava, joten jäi hyvin "ilmaa" toisen vuoteeseen. Koin olevani koko kurssin ajan outo lintu ja erilainen. Tietty kaikki esittelyt ja ryhmätyöt alussa on vähän kankeita, mutta äkkiä sitä tutustuu
Huonekaveri oli ihan mukava. Huoneessa ei ollut televisiota ja kaveri oli pitkälle iltaan katsomassa tv:tä yleisissä tiloissa. Kävin yksikseni ajoissa nukkumaan. Väliajat olin yksin. Vähän häiritsi kaverin ulkona ramppaaminen tupakalla . Jos vessatouhut jännittää, aina voi soveltaa niitä yksinäisiin hetkiin tai käydä yleisissä tiloissa wc:ssä.
Voithan tietysti soittaa kuntoutuspaikkaan etukäteen ja tiedustella onko mitään mahdollisuutta saada yhden hengen huonetta. Muuten kurssi ohjelma on tosi kiva ja hyvää ruokaa. - elliivo
Olin 15 vuotta sitten tules-painonhallinta-kuntoutuksessa Ilomantsin Pääskynpesässä.
Aivan ihana oli muuten tuo kuntoutus mutta ensimmäinen kahden viikon jakso oli vähän hankala huonekaverin vuoksi. Hän oli hyvin ahdistuntu ja masentunut ihminen ja minä kova kuorsaamaan. Oli kammottavaa herätä usein yöllä siihen kun hän seisoi sänkyni vieressä ja herätteli minua kun kuorsasin.
Kaksi seurantajaksoa sain olla yhden hengen huoneessa kun tämä kämppikseni oli joutunut psykiatriseen hoitoon ja joutunut keskeyttämään kuntoutuksen. Minulta kysyttiin haluanko samaan huoneeseen toisen kurssin parittoman kanssa niin sanoin että mielummin yksin.
En halunnut kuorsata enää muita ihmisiä hullujenhuoneelle :)
Kuntoutus oli muuten aivan luksusta ja mukavan porukan kanssa pidettiin hauskaa niin että raikui.
Yksi sieltä jäi "joulukorttikaveriksi".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2483161Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell191760Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231453Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1341294- 1041258
- 801248
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531072Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135972
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967