Kaipaisin apuja, neuvoja, samankaltaisia tarinoita... Kissamme Manu tuli meille viime jouluna n. 7 kk ikäisenä. Se vaikutti aivan normaalilta pennulta leikkineen kaikkineen. Jo silloin se puri jalkoihin, mutta johdonmukaisella koulutuksella se lopetti pikkuhiljaa jalkojen puremisen.
Kesällä helteiden aikaan Manu kuitenkin pääsi tipahtamaan parvekkeeltamme 4. kerroksesta ja oli omilla teillään 6 viikkoa, kunnes saimme sen loukulla kiinni. Se oli laihtunut, mutta tunnisti meidät heti ja loukusta pois päästyään alkoi vallaton kehrääminen ja puskeminen, eikä se asuntoakaan tuntunut vierastavan, vaikka olimme katoamisen aikana muuttaneet uuteen asuntoon. Tarkistutimme Manun eläinlääkärillä, eikä siitä löytynyt kuin pari punkkia, muuten terve kisu. Ensimmäinen viikko katoamisen jälkeen meni Manun kanssa köllötellessä, se kaipasi kokoajan syliin ja normaalista poiketen leipoi lähes koko ajan tassuillaan. Mutta kyllä se käyttäytyminen siitä sitten tasaantui.
Olemme kuitenkin huomanneet, että nyt Manu jälleen puree meitä jalkoihin ja välillä jopa oikein suuttuu jos tuot käden väärässä asennossakin kohti päätä (kun pitäisi vain rapsuttaa). Se tuijottaa kulmien alta ja meinaa hyökkäillä. Josku olen yrittänyt lepytellä sitä silittelemällä, mutta sitten se saa otteen kädestäni hampaillaan ja se puree ihan tosissaan. Vanhat konstit eivät ole auttaneet sitä lopettamaan puremista.
Muuten Manu on lempeä ja seurallinen, aivan yhtä ihana kisu kuin ennenkin, mutta vielä 2 kuukautta kotiutumisen jälkeenkin sillä tuntuu olevan ikään kuin pelko siitä että joku uhkaisi sitä. En tiedä mitä se luonnossa kohtasi ja ihmettelen tuollaista käytöstä ihan senkin takia, kun ei katissa näkynyt mitään tappelun tms. jälkiä.
Niin että mahtaisiko nyt kenelläkään oleen samanlaisia kokemuksia, entä miten olisi mahdollista saada Manusta nuo pelkotilat pois, niin ettei tarvitse emäntäänsä ja isäntäänsä purra tosissaan. :/ Lopettamista en ole edes punninnut vaihtoehtona, joten muunlaisia ratkaisuja kaivattaisiin, kiitos!
Kesällä helteiden aikaan Manu kuitenkin pääsi tipahtamaan parvekkeeltamme 4. kerroksesta ja oli omilla teillään 6 viikkoa, kunnes saimme sen loukulla kiinni. Se oli laihtunut, mutta tunnisti meidät heti ja loukusta pois päästyään alkoi vallaton kehrääminen ja puskeminen, eikä se asuntoakaan tuntunut vierastavan, vaikka olimme katoamisen aikana muuttaneet uuteen asuntoon. Tarkistutimme Manun eläinlääkärillä, eikä siitä löytynyt kuin pari punkkia, muuten terve kisu. Ensimmäinen viikko katoamisen jälkeen meni Manun kanssa köllötellessä, se kaipasi kokoajan syliin ja normaalista poiketen leipoi lähes koko ajan tassuillaan. Mutta kyllä se käyttäytyminen siitä sitten tasaantui.
Olemme kuitenkin huomanneet, että nyt Manu jälleen puree meitä jalkoihin ja välillä jopa oikein suuttuu jos tuot käden väärässä asennossakin kohti päätä (kun pitäisi vain rapsuttaa). Se tuijottaa kulmien alta ja meinaa hyökkäillä. Josku olen yrittänyt lepytellä sitä silittelemällä, mutta sitten se saa otteen kädestäni hampaillaan ja se puree ihan tosissaan. Vanhat konstit eivät ole auttaneet sitä lopettamaan puremista.
Muuten Manu on lempeä ja seurallinen, aivan yhtä ihana kisu kuin ennenkin, mutta vielä 2 kuukautta kotiutumisen jälkeenkin sillä tuntuu olevan ikään kuin pelko siitä että joku uhkaisi sitä. En tiedä mitä se luonnossa kohtasi ja ihmettelen tuollaista käytöstä ihan senkin takia, kun ei katissa näkynyt mitään tappelun tms. jälkiä.
Niin että mahtaisiko nyt kenelläkään oleen samanlaisia kokemuksia, entä miten olisi mahdollista saada Manusta nuo pelkotilat pois, niin ettei tarvitse emäntäänsä ja isäntäänsä purra tosissaan. :/ Lopettamista en ole edes punninnut vaihtoehtona, joten muunlaisia ratkaisuja kaivattaisiin, kiitos!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Unohtui vielä mainita, että kissa myös puree "paremman puutteessa" omaa jalkaansa. Tätä se on tosin tehnyt koko ajan mitä se meillä on ollut. En tiedä kunnolla kissan historiasta, mutta me olemme siis sen 3. koti. Ensimmäisessä kodissa se sai syödäkseen vain tyyliin kuivia makaroneja ja kuulemma omistajat olivat jotakin "huumehörhöjä". Toisessa kodissa 2-vuotias lapsi leikki kissan kanssa liiankin rajusti ja he joutuivat kissan ja lapsen turvallisuuden takia luopumaan kissasta. Meillä se on saanut hellää hoivaa eikä meillä ole lapsia, jotka "höykyttäisivät" sitä. Joltain stressioireilta nuo kyllä minusta vaikuttavat, vaikkei tietoa/kokemusta asiasta kylläkään ole...
käynyt kyllä teidän kissanne :( Saattais olla, että pureminen on reaktio joka juontuu pennusta, epäväkaasta ympäristöstä joita on tainnut molemmat aikaisemmat kodit järjestää... Kisu on ehkä oppinut lapsen käsittelyssä puolustautumaan noin, eikä osaa erottaa, milloin ihmisen käsi haluaa vain silittää??? Itseläni on kissa, joka myös saattaa purra silittäessä ja katsekin muuttuu villiksi ja häntä vispaa.... Nykyään se ei tosin sitä juurikaan tee, minä kun purin takaisin... en tietenkään lujaa mutta niin että tuntui (niskaan siis purin, enn esim. jalkaan tms. arkaan paikkaan). Nyt kissa tekee niin, että jos rapsuttelu tms. alkaa ärsyttämään, se lähtee pois eikä hyökkää käteen kiinni. Kissa ei välttämättä tiedä tai osaa arvioida sitä, miten paljon pureminen sattuu, varsinkin jos se on otettu hyvin nuorena ja se ei ole saanut leikkiä sisarustensa kanssa ja kaiken lisäksi lapsi on riepotellut sitä. Meilä sujuu nyt oikein hyvin ja kisut ulkoilevat onnellisina aitauksessaan josta on vapaa pääsy sisälle ja ulos tuuletusluukusta koska tahansa. Myös se on rauhoittanut toista kissaani, tämä puolittainen vapaus :) Epävarmuutta voi koettaa vähentää esim. Feliway-haihduttimella, sillä se rauhoittaa kissaa ja tuo turvallisuudentunnetta. Itse käytin sitä pissamisongelmaan (nurkkiin pissailua) johon se myös auttoi :)
itse myös kattimme "lapsuuden" olevan yksi aiheuttaja. Olen lukenut tuosta Feliway:sta, ehkä sitä voisi tosiaan koittaa käytännössä :) Harmi kun ei kissat kerro meille mikä niitä harmittaa... ;)
Meidän naukulainen tuli meille aika nuorena pentuna löytö kissana, aikaisemmasta elämästä ei ole tietoa. Kissa oli pienestä pitäen raju otteissaan eikä kestänyt hellyyttä kuin vähän kerrallaan, puoli villi. Puri myös lujaakin kättä (jos silitti väärästä kulmasta tai ihan ilman syytä yhtäkkiä) ja saattoi hyökkäillä jalkoihin. Olen lukenut, että mukana voisi pitää hiiriä ja heitellä niitä kissalle kun hyökkää jalkoihin.
Aikamoisia yhteenottoja on otettu vuosien mittaan, olen myös purrut takaisin. Olen nöpsöttänyt nenään ja kissa on huitonut takaisin. Kun hyökkäsi käteen valitin kovaäänisesti, pääsi irti. Jos hyökkäsi entistä ravommalla, olen nostanut niskasta (jotta päästäisi irti). Tämän jälkeen on yleensä oltu vielä ravompia, käänsin selän.
Katti on rauhoittunut kasvaessaan (5v) ja rajat on vedetty, eikä se niin kivaa ollut. Enää ei rupea koluamaan kättä jos haluaa pois sylistä, on ilmeisesti huomannut että pois pääsee muutenkin.
Sen minkä huomsin, että kun meillä oli laina kissa noin kuukauden, oli katti tämän jälkeen entistäkin hellempi otteissaan. Ilmeisesti kissamme sai tasaista palautetta toiselta kissalta, että mikä ottaa kipeää. Nyt jos menen pörröttämään mahasta, ei kissa ota niin rajusti kiinni kuin ennen.
Ilmeisesti meillä on luottamus lopulta rakentunut vuosien myötä, kissa kuitenkin nukkuu selällään rötköttäen. Nykyisin leikin kissani kanssa vaanimisleikkejä. Menen nurkan taaakse ja kurkin siltä. Katti menee vaanimis asemiin ja hyökkäilee eteen pörhistellen. Joskus säikäytän itse ja katti juoksee pakoon uuden kulman taakse.