Hei !
Olen kerran aikaisemmin kokeillut ennustajaa ja hänen ennustuksensa auttoi ainakin minua.
Minulla on ollut todella raskasta miltei koko vuosi 2010, vain muutamia kunnon ilonhetkiä on ollut. Siksipä haluaisin kovasti tietää millainen tie minua nyt odottaa.
Olisitko siis voinut katsoa millaiselta näyttää tuleva kohdallani, jotta osaisin varautua ?
Ongelmia minulla nyt tänä vuonna on ollut ainakin parisuhteessa(kaikista raskaimpia, ja ne ovat vieneet myös voimiani kaikista eniten), perheen kanssa, joskus myös ystävien. Sekä sain juuri tietää, että saatan sairastua luukatoon.
Kiitos paljon jos pystyt vastaamaan tähän.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.