Syntymäpäiväpaikka hakusessa

00dd66

Täytän muutaman viikon päästä 20vuotta, ja en keksi miten juhlistaisin ikääntymistäni.
Asun porukoitteni luona ja meidän asunto on remontissa, eli vaikka porukat lähtisi pois, en pysty juhlia täällä pitämään kaikkien remonttisotkujen/työkalujen ym seassa.

Olen miettinyt tilan vuokraamista? Mutta kaikki tuntuu yllättävän kalliilta, hinnat liikkuu 200euron paremmalla puolella.
Asun pääkaupunkiseudulla. Ja haluaisin että tila olisi sellaisessa paikassa että sinne pääsisi helposti julkisilla kulkuneuvoilla.
Onko kenelläkään mitään hyvää paikkaa tiedossa?
Eli viikonlopuksi, perjantai tai lauantai ilta.
Vieraita olisi 15-30.
(Riippuen siitä millaiset juhlat saan aikaiseksi, jos isommat juhlat niin sitten kutsuisin vähän enemmänkin porukkaa.)

Olen suunnitellut jo leipomukset, boolit, pöydän koristelut, tilan koristelut ym jo kaiken valmiiksi.
Nyt puuttuu vain paikka missä juhlat voisi pitää. :(

Otan myös muita ideoita vastaan sen suhteen millaiset synttärijuhlat voisin pitää.
Baariin en kuitenkaan hirveästi haluaisi lähteä, koska siellä kaikki ihmiset lähtevät omille teilleen, ja en muutenkaan jaksa baareissa hillumista.

Mutta kaikki ideat syntymäpäivieni viettoa varten otan mielelläni vastaan.
Minun pitäisi jo tämän viikon loppuun mennessä saada asia hoidettua ja kavereille ilmotettua, että varmasti kaikki pääsisivät tulemaan.

Kiitos avusta!:)

0

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1127
      2. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        50
        1100
      3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1097
      4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        1019
      5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        932
      6. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        182
        930
      7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        867
      8. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        89
        867
      9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        107
        831
      10. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        51
        713
      Aihe