perämoottorin asennus

neuvokaapa aloittelijaa perämoottorin
asennuksessa. kuinka syvällä potkuri laitetaan
kulkemaan ja kuinka "nokalleen". olis varmaan
hyvä saada jonkin laisia lähtö kohtia asennukseen.
1511430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No juu, tuon varmaan tiesit muutenkin.

Perusasennus on seuraava; keskelle, pystysuoraan,
ja kavitointilevy pohjan tasalle. Jotkut ovat
yrittäneet kompensoida potkurin sivuvetoa
epäkeskoasennuksella, ts potkuri ei olekaan
veneen keskilinjalla. Pienillä moottoreilla
vaikutus on kuitenkin olematon/vähäinen
(olettaisin että kyseessä on pieni moottori,
muuten olisit kiikuttanut sen jo ammattilaisen
kiinnitettäväksi).

Äänestä
  • Kahvasta ajettavan koneen, kun vene on
    uppoumavene, voi aivan hyvin asentaa peräpeilin
    keskiviivalta sivuun. Mukavampi käsitellä ja
    ajaa, eikä kampea vinoon häiritsevästi.

    Äänestä

Alussa on hyvä kiristää/tarkistaa
kinnitysruuvien pito useen kertaan kunnes
peräpeili painuu sen verran että
kiinnitysruuvit "löytävät paikkansa"

Äänestä

Sitten kun asennus on onnellisesti ohi, muista
lukita moottori kunnolla. Muuten joudut vähän
ajan päästä aloittamaan alusta, eli uuden
moottorin ostamisesta.

Äänestä
  • no en taida laittaa :)

    jos tuon 200kg murikan tuosta kuka käsipelissä
    vie niin vieköön :)

    hauskaa jussia vaan...

    Äänestä

  • rantarosvo kirjoitti:

    no en taida laittaa :)

    jos tuon 200kg murikan tuosta kuka käsipelissä
    vie niin vieköön :)

    hauskaa jussia vaan...

    Tässä ei varmaan ollut kyse 200 kilon
    moottorista, kun aloittelija, joka kyselee
    perusasioita, on itse tekemässä asennusta.

    Lukkoon vaan. Perämoottoreita varastetaan nykyään
    valtavat määrät.

    Äänestä

  • Julle kirjoitti:

    Tässä ei varmaan ollut kyse 200 kilon
    moottorista, kun aloittelija, joka kyselee
    perusasioita, on itse tekemässä asennusta.

    Lukkoon vaan. Perämoottoreita varastetaan nykyään
    valtavat määrät.

    no joo... siinä oot oikeessa että varkauksia
    tapahtuu paljon! joten tarkkana kandee olla.
    Ei sen puoleen miksi ei aloittelijankin moottori
    voisi painaa 200kg ja suorittaa asennusta itse?
    Itsellä tilanne oli näin... nyt on jo 5 tuntia
    takana vauhdikasta veneilyä.

    Äänestä

  • rantarosvo kirjoitti:

    no joo... siinä oot oikeessa että varkauksia
    tapahtuu paljon! joten tarkkana kandee olla.
    Ei sen puoleen miksi ei aloittelijankin moottori
    voisi painaa 200kg ja suorittaa asennusta itse?
    Itsellä tilanne oli näin... nyt on jo 5 tuntia
    takana vauhdikasta veneilyä.

    Multa vietiin yks 50heppanen kone, nykynen 70hv
    on sellasen teräslukituksen takana, että sopii
    yrittää rosvon perkeleet!! =o)

    Äänestä

  • MeMyselfAndI kirjoitti:

    Multa vietiin yks 50heppanen kone, nykynen 70hv
    on sellasen teräslukituksen takana, että sopii
    yrittää rosvon perkeleet!! =o)

    Niin, ja jos ei putputtelusta niinkään välitä
    niin ainakin airot kannatta lukita. Ei tarvitse
    laiturilta onkia.

    Äänestä

Saan huomenna Suzukin semmosen 5 heppasen 4-t moottorin tommoseen vanhaan soutupaattiin jota tossa oon restauroinu. Ihan uus kone, vene maalia vailla ja kauhee kiire vesille. (lomaa vielä vähän jäljellä...kesää kylläkin). Etukäteisvalmisteluihin tietty kuuluu myös vaneristen uusien palojen asentaminen takalaitaan moottoria varten, mutta: Mahtaisko kukaan tietää, että kuinka paksu se takalaita saa olla. Lasikuituveneestä on kyse, ja tarkoitus laittaa vesivanerit molemmin puolin. Oon netistä koittanu bongata, mutta tuloksetta. Eli siis, kuinkahan paljon ne "kiinnityskidat" mahtaapi antaa myöden. Tähän vinkkejä kaipailisin. 160hv vesijetillä ajelu on nyt tältä kesän alulta ohi...

Äänestä

kyseessä 2hp kone vai 300hp ?

Äänestä
  • Niin, en tiiä vastasitko mulle vaiko jollekkin muulle...Mutta 5hp koneesta ainaski mulla oli kysyttävää. Sori, jos häiritsin/erehdyin.

    Äänestä

  • Tuleva kalamies kirjoitti:

    Niin, en tiiä vastasitko mulle vaiko jollekkin muulle...Mutta 5hp koneesta ainaski mulla oli kysyttävää. Sori, jos häiritsin/erehdyin.

    Oon vaan hiukan töpseli näitten aparaattien kanssa. Mutta kysymällä neuvoa, saa tietoa, ja välttää pahimmat virheet. Kuten isäni on sanonut: Silloin kun loppuu tieto, alkaa luulo. Luulo alkoikin jo tämän surkuhupaisan soutupaatin entisen omistajan aikana. Paattia on lasikuitukorjattu siihen malliin, että eilisen hiomisen jälkeen selkänahassa tuntuu mukavasti lasikuitupiikkejä. Noh, venehän sitten tuntuu joskus (toivottavasti ei jouluna...) kuin ite tehdyltä.

    Äänestä

Perusperiaate peämoottorin asennuksessa on, että se kannattaa laittaa aina niin syvälle kun voi.
Sen verran jättää näkyviin, että vetokäynnistyksen remeli on juuri ja juuri pinnalla.
"asian katsoi nyt Kassisen seuraaja"

Äänestä

Nääs kun se potkuri on yleensä sitä pyörittävään laitteeseen jotenkin yhteydessä, niin on pidettävä mielessä se sääntö, että ainakin se potkuri on kauttaaltaan vedessä, ja sitä pyörittävä koneisto on visusti kiinni perälaudassa. Sama ohje pätee myös keskimoottoriin, jonka on on oltava hyvin pultattuna petiinsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelija kirjoitti:

neuvokaapa aloittelijaa perämoottorin
asennuksessa. kuinka syvällä potkuri laitetaan
kulkemaan ja kuinka "nokalleen". olis varmaan
hyvä saada jonkin laisia lähtö kohtia asennukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu