Tiedoksi porilaisille Uusi Aika lehdessä 22.10.2010 julkaistu mielipidekirjoitukseni isäni Manne Kallion kirjasta.
Kulissit uskomattoman elämän takana
Isäni Manne Kallion kirjoittama kirja ”Uskomaton elämäni” on herättänyt paljon keskustelua tämän lehden mielipidepalstalla. Muut kunnallispolitiikassa mukana olleet porilaiset muistavat 40 vuotta sitten tapahtuneet asiat eri tavalla kuin Kallio. En ihmettele tätä, koska Kallio muistaa myös monet omaa perhettään koskevat seikat eri tavalla kuin muut perheenjäsenet tai perheen läheiset ystävät. Tätä taustaa vasten kirjan nimi tuntuu melko osuvalta.
Kallio osallistui Porin kunnallispolitiikkaan silloin, kun me tyttäret olimme pieniä. Lapsen näkökulmasta vanhemman poliittisen uran seuraukset olivat raskaat. Politiikka oli jotain, joka vei isän pois kotoa. Tosin meidän kohdallamme isän odottaminen kääntyi jo aikaisessa vaiheessa joksikin aivan muuksi.
En tiedä, oliko alkoholin käyttö tavallista tuon ajan poliittisissa tapaamisissa vai oliko tapana jatkaa kokouksia ravintolassa, mutta usein isä palasi niistä kotiin yömyöhään ja humalassa. Me lapset opimme pian pelkäämään näitä yöllisiä paluita, koska ne olivat väkivaltaisia; isä purki äitiini myös poliittiset turhaumansa.
Jotenkin haluan uskoa, että isälläni oli politiikkaan ryhtyessään hyvä tarkoitus ja tavoitteita. Hän ehkä halusi jopa parantaa maailmaa. Mutta politiikka jos mikä on ryhmätyötä, ja jossain vaiheessa huomionkipeälle ja itsekeskeiselle yksinpuhelulle pannaan piste. Sama pätee perhe-elämässä.
Pian sen jälkeen, kun Kallion ero sosiaalidemokraattisesta puolueesta oli tapahtunut, hän sai käteensä myös avioerohaasteen. Äitini uskalsi lopulta hakea avioeroa meidän lasten vaatimuksesta. Emme olisi jaksaneet enää. Molemmissa eroissa tapahtui isäni mielestä suuri vääryys; me muut olimme liian keskinkertaisia ymmärtääksemme hänen erinomaisuuttaan. Isäni vihjaus siitä, että avioeron syynä olisi ollut äitini suhde toiseen mieheen, on ala-arvoinen.
Elämänkertateoksessa ihmisellä on mahdollisuus kirjoittaa itsestään unohtumaton. Tässä onnistuu parhaiten kirjoittamalla totuudenmukaisesti ilman katkeruutta, toisia kunnioittaen ja jättämällä itsekorostus vähemmälle. Valitettavasti isäni ei tässä onnistunut.
Kesällä 2010 edesmenneen äitini Aino Kallion muistoa kunnioittaen
Maria Saarinen os. Kallio
Turku
Kulissit uskomattoman elämän takana
Isäni Manne Kallion kirjoittama kirja ”Uskomaton elämäni” on herättänyt paljon keskustelua tämän lehden mielipidepalstalla. Muut kunnallispolitiikassa mukana olleet porilaiset muistavat 40 vuotta sitten tapahtuneet asiat eri tavalla kuin Kallio. En ihmettele tätä, koska Kallio muistaa myös monet omaa perhettään koskevat seikat eri tavalla kuin muut perheenjäsenet tai perheen läheiset ystävät. Tätä taustaa vasten kirjan nimi tuntuu melko osuvalta.
Kallio osallistui Porin kunnallispolitiikkaan silloin, kun me tyttäret olimme pieniä. Lapsen näkökulmasta vanhemman poliittisen uran seuraukset olivat raskaat. Politiikka oli jotain, joka vei isän pois kotoa. Tosin meidän kohdallamme isän odottaminen kääntyi jo aikaisessa vaiheessa joksikin aivan muuksi.
En tiedä, oliko alkoholin käyttö tavallista tuon ajan poliittisissa tapaamisissa vai oliko tapana jatkaa kokouksia ravintolassa, mutta usein isä palasi niistä kotiin yömyöhään ja humalassa. Me lapset opimme pian pelkäämään näitä yöllisiä paluita, koska ne olivat väkivaltaisia; isä purki äitiini myös poliittiset turhaumansa.
Jotenkin haluan uskoa, että isälläni oli politiikkaan ryhtyessään hyvä tarkoitus ja tavoitteita. Hän ehkä halusi jopa parantaa maailmaa. Mutta politiikka jos mikä on ryhmätyötä, ja jossain vaiheessa huomionkipeälle ja itsekeskeiselle yksinpuhelulle pannaan piste. Sama pätee perhe-elämässä.
Pian sen jälkeen, kun Kallion ero sosiaalidemokraattisesta puolueesta oli tapahtunut, hän sai käteensä myös avioerohaasteen. Äitini uskalsi lopulta hakea avioeroa meidän lasten vaatimuksesta. Emme olisi jaksaneet enää. Molemmissa eroissa tapahtui isäni mielestä suuri vääryys; me muut olimme liian keskinkertaisia ymmärtääksemme hänen erinomaisuuttaan. Isäni vihjaus siitä, että avioeron syynä olisi ollut äitini suhde toiseen mieheen, on ala-arvoinen.
Elämänkertateoksessa ihmisellä on mahdollisuus kirjoittaa itsestään unohtumaton. Tässä onnistuu parhaiten kirjoittamalla totuudenmukaisesti ilman katkeruutta, toisia kunnioittaen ja jättämällä itsekorostus vähemmälle. Valitettavasti isäni ei tässä onnistunut.
Kesällä 2010 edesmenneen äitini Aino Kallion muistoa kunnioittaen
Maria Saarinen os. Kallio
Turku
Vastaukset 1
Vanhimmat
Väärinkäyttäjät tavallisesti kieltävät väärinkäytön koskaan tapahtuneen - tai järkiperäistävät vahingollisen käyttäytymisensä. Kieltäminen on keskeinen osa väärinkäyttäjän kykyä/kyvyttömyyttä "katsoa itseään peiliin".
Kieltämisen keinoja on monia. Uhrien vaatiessa selityksiä useimmat väärinkäyttäjät pyrkivät vyöryttämään syyn uhrien niskoille tai he välttelevät koko aihetta
Väärinkäyttäjillä ja -kohtelijoilla on usein narsistisia piirteitä. Niinpä he kiinnittävät enemmän huomiota muotoon kuin sisältöön. Koska heidän Narsistinen Lähteensä on riippuvainen yhteiskunnasta - naapurit, työtoverit, kollegat, pomot, ystävät, sukulaiset - he hoivaavat tahratonta mainetta, johon kuuluvat rehellisyys, uutteruus, uskonnollisuus, luotettavuus ja säännönmukaisuus.
Yksi keino minimoida kontaktia väärinkäyttäjän kanssa on esittää hänelle kiistattomia todisteita hänen väärinkäytöksistään. Väärinkäyttäjät - kuten narsistit - eivät voi sietää kritiikkiä tai erimielisyyttä.
(Sam Vankinin teoksesta)