On se vaan kumma, että lähes joka viikko Kymen Sanomissa herra Eklund jakaa suuria viisauksiaan. Välillä uskonasioissa ja välillä politiikassa tai sitten molemmissa samassa kirjoituksessa. Onko lehti jonkinlainen Eklundin tai kaltaistensa äänitorvi? Kohta menee harkintaan tilauksen lopettaminen. Pitääkö Eklundin puuttua toisten uskonasioihin? En usko että ketään kiinnostaa mihin Eklund uskoo, vai uskooko mihinkään, herran poliitisesta näkemyksestä puhumattakaan. Alkaa suorastaan ärsyttää saman paskan jauhaminen viikosta toiseen Eklundin kirjoituksissa. Älyäisi jo pitää vapaat ajatuksensa omana tietonaan. En usko, että ne kiinnostavat ketään paskan vertaa.
Outo Eklund
Jo riittää
10230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jo aivan alusta asti demarit on taistelleet kirkkoa vastaan ja Eklund ainoastaan tekee puolueensa aatteille ja opeille sopivaa työtä asiassa.
Mieltäni askarruttaa kysymys, onko Kotkassa lestadiolaisuus taustaisia henkilöitä, ovatko he valtion kirkon piirissä sekä onko heitä kirkollisvaali ehdokkaina. Olisi hyvä tietää kun lähtee vaaliuurnille, hieman arveluttaa jos menee ääni herätysliikkeelle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lestadiolaisuus
Lestadiolaisuus
Liike on opillisten erimielisyyksien takia jakaantunut noin 19 osaan, joista nykyisin toimii noin 15; Suomessa niistä on toiminut noin 10.
Suomen suuntauksia ovat elämänsanalaisuus, esikoislestadiolaisuus, kontiolaisuus, peuralaisuus, rauhansanalaisuus, sillanpääläisyys, Uusheräys ja vanhoillislestadiolaisuus, joka on suurin ryhmä ja käsittää noin kolme neljäsosaa lestadiolaisista.
Lestadiolaisuudessa ei juuri ole vieroksuttu yhteiskunnallista osallistumistakenen mukaan?. Eduskunnassa on istunut yli 40 lestadiolaistaustaista kansanedustajaa.[94] Varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, missä lestadiolaisia on paljon, pääsee kunnanvaltuustoihinkin paljon lestadiolaisia.
Lestadiolaiset äänestävät lähinnä keskustaa ja kokoomusta, sekä jonkin verran ruotsalaista kansanpuoluetta ja kristillisdemokraatteja, joiden arvopohjan monet heistä ovat perinteisesti katsoneet olevan lähinnä omaansa. Lestadiolaisuuden vanhoilla suunnilla on kielteinen asenne vasemmistoon
Vanhoillislestadiolaisuutta on kritisoitu erityisesti ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä. Naisten, lasten ja homoseksuaalien ihmisoikeuksien toteutumisessa nähdään ongelmia.
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä elää homoseksuaaleja, mutta liikkeen keskusjärjestön SRK:n kannaoton (2005) mukaan homoseksuaalisuus on synti. He eivät siten voi elää avoimesti homoseksuaalisuutensa tunnustaen. Lestadiolaiselle homoseksuaalille ei ole luvallista elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Liikkeessä opetetaan, että homoseksuaalisuus on synnillinen taipumus, josta voi "vapautua Jumalan armon voimin"
Moni vanhoillislestadiolaistaustainen on kokenut irrottautumisen herätysliikkeestä sosiaalisesti ja psyykkisesti vaikeana.[128][129][130]. Vanhoillislestadiolaisuuteen kasvatetaan kotona ja lapsi liitetään jo pikkulapsena lestadiolaiseen uskonyhteisöön.
Moni nuori on kokenut liikkeen kontrolloivaksi ja ahdistavaksi, ja onkin joutunut rakentamaan identiteettinsä, elämäntapansa ja ystävyyssuhteensa alusta alkaen uudelleen mm. terapian avulla.
Ainakin Paroset Haminassa ja joku iso perhe Kaarniämesssä,siällä pitävät palopuheita ja kuulemma lukevat postillaa.
Eivät kaiketi jua Viinaa eikä pelaa pelikorttia.Elävät jotain 1800 lukua.
ajaa puolueensa asiaa. Luulisi että järkeviä demareita hävettää mutta eipä vaan tule puolueelta moitteita joten hyväksyvät täysin eklundin teesit. Kuvottaa, minun ääntäni ei demarit enää saa. Ennenmmin vaikka persut!
että kyseisen yksilön kohdalla on kyse traumatisoituneesta henkilöstä jolla on pakkomielle arvostella toisten ihmisten asenteita, uskomuksia, ideologioita, jne.. Oireet voi esiintyä toisellakin tavalla mutta tämä tapaus on hyvin tyypillinen.
Lääkehoitoa parempia tuloksia näissä tapauksissa on saavutettu pitkäkesktoisella ja intensiivisellä terapialla mutta hoitoa ei voida aloittaa kenellekään mikäli asiakas ei itse hae apua ongelmiinsa tai ei tunnista niitä.
Sinänsä mielipiteistä ei kannata ulkopuolisten olla huolissaan koska todellisessa elämässä niistä ei ole uhkaa kenellekään.
miksi ihmeessä yhdet ja samat kirjoittavat aina Kymen Sanomiin ja eikö toimitus itse voi karsia kyseisen tyypin jatkuvia kirjoituksia ? No ei tietenkään voi ainakaan silloin, kun haukutaan kaikkia muita paitsi demareita. Lehden toimituksella pitäisi olla jonkinlainen moraali olla julkaisematta aina yhden ja saman henkilön höpinöitä, jos ei niissä ole mitään tolkkua.
Sinäkö katsot olevasi tolkun mittari? KySa julkaisee myös niitä debatteja, joita Eklundin kirjoitukset aikaan saavat.
Yleensä syvä viha jotakin instituutiota vastaan kumpuaa jostakin ikävästä tapahtumasta joka on jättänyt trauman. Esimerkiksi joku pedofiili kirkon työntekijä vetää väkisi riparipoikaa perseeseen niin kammohan siitä jää koko kirkkoa kohtaan vaikka vika oli yksittäisen sairaan ihmisen. En väitä että Eklundia olisi kukaan väkisin vetänyt mutta siis yleisellä tasolla karrikoitu esimerkki.
on todellisuudessa sosialidemokratian asialla ja eklundit, vehkasalot ovat niitä harvoja menneisyyden äänitorvia joilla on vielä tarve todistella itselleen julkisesti olevansa vielä älyissään. Lukijoille
nämä neuvostohenkisten poliitikkojen kirjoitukset on pääasiassa hupaista luettavaa ;)
Välillä tuon eklundin räpellyksiä lukiessa on saanut nauraa katketakseen! Että osaa olla vasemmistolaisen typerät mielipiteet!! Pioneerileireille lähetettiin tuhansia lapsia Suomessakin aivopesuun ja kommunismin oppeihin mutta se oli Eklundin mielestä aivan OK vaikka miesparka jaksaa jauhaa kasteen saavista vauvoista joka on mielestäni "hieman" vähemmän haitallista kuin kommunistiksi käännyttäminen.