syömishäiriö(-kö?)

hälytyskellot alkoivat soimaan äskettäin lukiessani erästä sivustoo syömishäiriöistä..siinä kerrottiin mm. jokaisen henk.koht oireista.. löysin muutamia kuten palelun,hiustenlähdön,tärinän,käsien ja jalkojen ainaisen kylmyyden, huimauksen ja silmien sumenemisen ylösnoustessa, poissaolevuuden ja päänsäryn.. palelen melkein koko ajan ja hiuksia on lähtenyt huimasti viime vuoden aikana, huippausta esiintyy melkein jatkuvasti ylösnoustessa ja kerran olin vähällä pyörtyä. voiko siis olla lievää syömishäiriöö? paino on kuitenki pysynyt aika lailla samassa parin vuoden aikana 163/49..syön aika vähä mutta maha tulee nopeesti täyteen eikä ruoka kerta kaikkiaan maistu sen jälkeen.. joskus esiintyy jaksoja jolloin tuntuu ett hällä väliä millään ja että tekee mieli vaan syödä herkkuja, en kuitenkaa oksenna mutta esiintyy hirveetä masista syömisen jälkeen..välillä taas en syö paljo mitään.. mieliala vaihtelee niin että välillä masentaa ihan älyttömästi ja välillä tuntuu taas onnelliselta.. mitä mun pitäis tehä? ei syöminen oikeen innosta ja en haluis puhuu kellekää vaikka vanhempani ovat kuitenki tainneet tajuta ettei kaikki oo okei.. mä tajuun tän mutt silti en jaksa välittää, tulee vaan olo ett pakko laihuttaa et mustakin tykättäs.. johtuneeko siitäki etten oo seurustellu viel ja kaveriporukassa melkein kaikki seurustelee/on seurustellu...
1266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

puhu terkkarille. saat apua. sun EI TODELLAKAAN tarvitse laihduttaa ollakseks hyväksytty, oot nyt jo todella laiha.muista, että kaikki on erilaisia kehoiltaan eikä kukaan saa tulla kertomaan sulle että olisit muka jotenkin liian lihava seuraan tms.
sairastin itse anoreksian, ja voin sanoa että olo on miljoona kertaa parempi (ja miehetkin kiinnostuneita) kun on enemmän kiloja. [152/45]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä teen kirjoitti:

hälytyskellot alkoivat soimaan äskettäin lukiessani erästä sivustoo syömishäiriöistä..siinä kerrottiin mm. jokaisen henk.koht oireista.. löysin muutamia kuten palelun,hiustenlähdön,tärinän,käsien ja jalkojen ainaisen kylmyyden, huimauksen ja silmien sumenemisen ylösnoustessa, poissaolevuuden ja päänsäryn.. palelen melkein koko ajan ja hiuksia on lähtenyt huimasti viime vuoden aikana, huippausta esiintyy melkein jatkuvasti ylösnoustessa ja kerran olin vähällä pyörtyä. voiko siis olla lievää syömishäiriöö? paino on kuitenki pysynyt aika lailla samassa parin vuoden aikana 163/49..syön aika vähä mutta maha tulee nopeesti täyteen eikä ruoka kerta kaikkiaan maistu sen jälkeen.. joskus esiintyy jaksoja jolloin tuntuu ett hällä väliä millään ja että tekee mieli vaan syödä herkkuja, en kuitenkaa oksenna mutta esiintyy hirveetä masista syömisen jälkeen..välillä taas en syö paljo mitään.. mieliala vaihtelee niin että välillä masentaa ihan älyttömästi ja välillä tuntuu taas onnelliselta.. mitä mun pitäis tehä? ei syöminen oikeen innosta ja en haluis puhuu kellekää vaikka vanhempani ovat kuitenki tainneet tajuta ettei kaikki oo okei.. mä tajuun tän mutt silti en jaksa välittää, tulee vaan olo ett pakko laihuttaa et mustakin tykättäs.. johtuneeko siitäki etten oo seurustellu viel ja kaveriporukassa melkein kaikki seurustelee/on seurustellu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu