ihme vehkeitä.
Tunti sitten kuului ulkoa hirmu rysäys ja kun menin katsomaan oli tuuli kaatanut
ison puun tien poikki.
Vähän mietin että mites aamulla töihin, mutta sitten muistin että onhan puuvajassa
vanha Parner-moottorisaha jonka ostin parillakympillä loppuun käytettynä eräältä
metsurilta joskus 70-luvun lopulla. Vehje painaakin varmaan liki 10 kiloa.
Mökkipuut on sillä tehty, eli käyttöä ollut pari kertaa kesässä.
En paljoa odottanut kun kaivoin vanhuksen vajan nurkasta esiin ja aloin käynnistellä,
ilma sentään vain pari astetta plussalla.
Kolmas nykäisy ja käynnistyi!
Siitä sitten saha kainaloon, otsalamppu päähän ja sateeseen ja tuuleen puuta
paloittelemaan.
Uskollinen Parner ei jättänyt lyöntiäkään väliin vaan hoiti homman tosi kiitettävästi
ja olen jos sisällä kuivattemassa itseäni ja sahaa.
Täytyykin alkaa vanhusta hoitaa ja huoltaa vähän paremmin tästälähtien, nimittäin
en usko että näin kestäviä sahoja enää nykyisin valmistetaankaan, tätä ei paranekaan
antaa mennä piloille.

Vastaukset 9
Vanhimmat
noi vanhat on tehty työkaluksi ja oikeasta materiaalista.ei pahemmin löydy muovia.mulla vanha homelite xl12.vuosimalli jotain64 tai65.on ne hienoja vehkeitä.haeppas kaupasta nykypäivän muovilelupartneri,niin näet mitä on paska. kyllä se on niin,että vanhat arvot ja vanhat koneet kunniaan
Ovat hirveän hankalia käyttää raskaita käynnistää jne eikä tarvitse kovinkaan vanhoihin versioihin mennä 1980 luvun sahatkin ovat huonoja tämänpäivän sahoihin verrattuna.
Itse ammatti sahurina ollut 10v.Tämän päivän shassa eronomia tärinä arvot rajoittu.Itsellänni vielä 2 sahana huskan 254 xp .ei rajoitettu päästö arvoilla 8 piikkisellä vetorattaalla.Pyörittää komeasti ketjua monen ammattimetsurin kanssa juteelleena sanovat että 242xp-254 xp voittanutta tule ottaavat maakeesti kiekua.
Voin verrata vain oman liki 50 vuotta vanhan Partnerini ja parin naapurin uudemman sahan
välillä
"Ovat hirveän hankalia käyttää"
-osittain totta, rautaiset kädensijat pultattu suoraan runkoon (=täristää), pakoputki
miltei vain putki (=ääntä riittää), painavia (=käyttäjällä täytyy olla hauista)
"raskaita käynnistää"
-kone itsessään on niin raskas ettei tule perässä kun narusta kiskaisee, seikka helpottaa käynnistystä
"huonoja tämänpäivän sahoihin verrattuna."
-totta lienee että nykypäivän pullamössöpojat eivät jaksaisikaan näitä
vanhempia sahoja käyttää.
Ennen oli sahat täyttä terästä, nykyään muovia , nykysaha onkin vainaa kymmenessä vuodessa.
Naapurinkin mökkisahasta meni kytkin yhdessä kesässä.
Sahat meni loppuun ns hyvät husgvarantkin silloin kuin vielä tehtiin kaikki metsätyöt moottorisahoilla nykyään lienee vain satunnaisia kuituleimikoita tekevät moottorisahoilla kuka tekee raivaukset pienet harvennukset tulevaisuudessa moto ?Ei ole kasvavasta teiniporukasta raivariksi kuidun tekijäksi.
Syksyn uutuuksissa on päästöjä ja kulutusta pudotettu. Normaalibensiinilläkin, saatikka kalliilla pienkonebensiinillä, luvattu 20% kulutussäästö tietää sahan hinnan verran etua ammattisahan kokonaiskäyttöaikana. Päästörajoituksen määräsi EU. Vähemmän käryä sahurin keuhkoihin ei ole vastustettava seikka. 80-luvun peleihin verrattuna sahan paino on pudonnut kaksi kiloa. Jos kannat kahden kilon punnusta metsässä 1000-3000 tuntia, niin annat arvoa sen pois pudottamiselle. Pieni huollon tarpeen lisääntyminen on sen rinnalla toisarvoista. Polttopuukasalla painoero ei ole niin tärkeä. Sahaa ostaessa voi mieltymystensä mukaan panna arvoa sille, onko kestävyyttä testattu prototyypin kanssa tarpeeksi pitkään todellisissa käyttöoloissa? Pari nimekästä merkkiä sen tunnetusti tekee. Mitenkähän muut?
etten minä missään nimessä tätä raahaisi mukanani minnekään metsätöihin.
Tässä tontilla vaan.
Muualla satunnaista käyttöä paikoissa joihin on hankala vetää johtoa
sähkösahaa varten.
.. ei ainakaan 254 xgp -89 ja 346 xgp -09 ole kauheeta eroa kulutuksessa, desi ?? ainakin molemmilla sahaa saman ajan tankilla mutta 254:ssa on muistaakseni desin isompi tankki...?
vaihdoin keväällä uuden sylinterisarjan 254:seen ja se menee puuhun kuin voihin 8 reikäsellä vetorattaalla :)
Ja painoa on noin 300grammaa enemmän kuin 346:ssa....? ja hinta eroa on??????? .... PALJON....
Eihän sahassa ole mitään muuta vikaa kuin helkkarin raskas, nimenomaan karsinnassa. Olkapäät pitää plla kunnossa tuon sahan kaa. Tosi varma käynnistymään, vaikka siitä monet ovat moittineet ko. sahaa. Heikko kipinä on sahan tyyppivika jonka vuoksi tulpan kärkiväli on naputettava hyvin pieneksi.