Olen eläkkeellä fyysisten sairauksien vuoksi viisikyppinen nainen ei vielä menomaussia tullut. Sairauteni on nyt kutakuinkin hallinnassa lääkityksellä ja elämäni ei enään ole täysin rajoittunutta, vaikka terveeksi en koskaan tulekaan voisin sanoa että voin olosuhteisiin nähden hyvin. Ongelmakseni on nyt viimeisen puolenvuoden aikana noussut saamattomuuteni. En koe olevani masentunut, mutta kun katson elämääni se on ihan sairasta. En käy koskaan missään, en erityisemmin katso tv:tä en lue kirjoja en tee käsitöitä. Nukun keskimäärin 5-6 tuntia yössä kun aamulla herään en sen jälkeen pysty nukkumaan iltaisin on vaikea nukahtaa. En jaksa huolehtia itsestäni, monesti en edes vaihda päivävaatteita. Saatan vain istua ja tuijottaa seinää tunti tolkulla ja se on ihan ok mun mielestä, musta on ihan hyvä vaan istua ajattelematta ja tekemättä mitään. En harrasta mitään, kerran päivässä luen netistä uutiset ja saatan selata näitä kirjoituksia. En käytä mitään mieliala tai uni lääkkeitä, enkä mitään päihteitä en edes kahvia. Minulla ei ole mitään mielitekoja en oikein odota mitään, mä vaan olen. Olenko mahdollisesti masentunut vaikka en tunne itseäni masentuneeksi tai ahdistuneeksi, musta ei oikeestaan tunnu miltään ja olen täysin tietoinen että mun pitäs tehdä jotain mennä ihmisten ilmoille ja niin edelleen, mutta en vaan saa sitä tehtyä.
Onko tää sitä oikeeta masennusta
kohta vaihdevuodet
2325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Onhan sinulla noita masennuksen oireita. Esimerkiksi tuo herääminen liian aikaisin ja nukahtamiskyvyttömyys sen jälkeen, ns. "saamattomuus" (sehän voi johtua vaikka siitä, että mikään ei kiinnosta, joka on siis masennuksen yksi oire), itsestä huolehtimisen laiminlyönti ja tunteiden latistuminen, jos nyt niin voi sanoa.
Suosittelisin, että käyt lääkärissä ja otat asian rohkeasti puheeksi.
Vajosin itse viime syksynä melankoliseen masennukseen, ja itselläni oli kaikki nuo oireet ja muutakin (esim. hyvän olon ja ilon tunne hävisi täysin puolen vuoden ajaksi). Menin lääkäriin, vuoden päästä sain raahattua itseni psykoterapiaan (kynnys mennä sinne oli melkoinen) ja masennuslääkitys aloitettiin. Kuukauden päästä, kun lääkkeet alkoivat vaikuttaa, toimintakyky nousi (jaksoin mm. aloittaa liikkumisen ja koulukin alkoi sujua pitkästä aikaa), elämänhalu alkoi palautua 10 v. tauon jälkeen ja tuli sellainen omituinen tunne, että "minähän selviän tästä kaikesta".
Itse koen, että oloni parantumiseen vaikuttivat masennuslääkkeet yhden kolmasosan, psykoterapia yhden kolmasosan, ja liikunta yhden kolmasosan. Jos vielä söisin terveellisemmin, oloni olisi varmaankin vielä parempi. Kasviksista ja esim. kalasta saa joitain masennusta ehkäiseviä ravintoaineita.
Mene vain rohkeasti sinne lääkäriin, tiedän omasta kokemuksesta että se voi olla masentuneena ylivoimaisen hankalaa ja vastenmielistä. Viimeistään vuoden päästä kiität itseäsi.
Jaksamista sinulle! :)
T. E
Olipa tosi saman tuntuista päivän kulutusta, kuin minullakin!
Olen risat päälle viiskyt kans. Työkyvyttömyys-eläkkeellä.
Masennukseen sain hoitoa vuosituhannen vaihteessa ja kyllähän se elämä sit tästä jotenkuten sujunut,
vaikka mulla ikäni ollut ahdistus ja paniikki-oireitakin. Ennää ei oikein jaksa välittääkään noista elikä kaikkeen tottuu. No fyysisiä sairauksia tullut, joten säryt ja kivuthan viekin osaltaan ajatukset noista psyyke-ongelmistani.
Olisiko se jotain ikä-kriisiä meneillään? Kun ei edes normaaliin eläke-ikään keretty.
Josko se alitajunta torjuu noita tarpeettomuuden ja yleensäkin olemassa-olom mielekkyyttä?
Olisi varmaankin hyvä mennä puhumaan näistä kriisikeskukseen tai mielenterveys toimistoon?