Taloyhtiön hiljaisuus

----------------

Huomasin ilmoitustaululla lapun, että eräs uusi nuori asukas pitää synttäripippalot. Lapussa luki, että juhlat loppuvat klo 23. Ilmoitustaululla on taloyhtiön järjestyssäännöt ja siinä taloyhtiön hiljaisuusajaksi on merkitty klo 23-07.

Ilmoitustaululle ilmestyi taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan allekirjoittama lappu, että yhtiökokouksessa on päätetty, että hiljaisuus on ajalla 22-07.

Onko tuo klo 22 hiljaisuus lainvoimainen, sillä sitä ei ole järjestyssäännöissä?

Olen itse työssäkäyvä ihminen ja tässä talossa ei ole viimeiseen 3 vuoteen pidetty minkäänlaista ääntä. Välillä tuntuu, että olen ainoa elossa oleva asukas. Olisi ihan mukava antaa nuorille kerran vuodessa tilaisuus juhlintaan. Tapahtuisi täälläkin joskus jotain.

17

14426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ole

      Järjestyssäännötkään eivät ole lainvoimaisia. Niillä ei voi rajoittaa normaalia elämää. On ihan normaalia että pikku pippalot kestävät yhteentoista. Toisaalta hillitöntä meteliä ei saa pitää päivälläkään.

      • vaihtelee

        Olen koko aikuisiän asunut kerrostaloissa ja olen aina ihmetellyt eräiden ihmisten normaalia elämää.

        Eräs naapuri nukkui päivällä ja yöllä hakkasi vesikiertoista lämpöpatteria.

        Eräälle on normaalia elämää pistää stereot huutamaan heti kotiin tullessa, jos oli edes sulkenut niitä kotoa lähtiessä.

        Eräälle on normaalia elämää nukkua televisio pauhaten.

        Useille on normaalia ryhtyä siivoamaan vähän ennen puoltayötä. Samoille henkilöille on normaalia elämää käyttää pesukonetta yöaikaan. Omakotitalossa ja joissakin rivitaloissa tämä ei häirinne naapueita, mutta kerrostalossa tilanne saattaa olla toinen.

        Huonekalujen uudelleenjärjestely tapahtuu lähinnä yöaikaan.

        Eräät ovat sosiaalisia ihmisiä ja vetävät ravintolan sulkeutuessa kaikki halukkaat asuntoonsa jatkoille. Ja sanomattakin lienee selvää, että nämä ovat valittamassa päiväsaikaan tapahtuvasta normaalista elämästä "kun olisi kerrankin saanut nukkua pidempään".

        Ihan normaalejakin naapueita on useita, vaikka mainekkaassa slummissa asuinkin.


      • Kapatsi8

        Täällä meidän kerrostalossa , joka on minun omistuksessa, niin pohjoiskerroksessa joka viikonloppuna konsertti, ja niitten äänivoimakkuus ja ammattivatusteet vaati hyvän eriytetyn ja kunnon konserttitalon, jossa ammattisuunnittelutyötä . Kerrossasunnossa kuulu ihan kun olisi samassa huoneissa. Vaikka on klo 17:30, mutta tällänen meteli ei kukaan voi hyväksyy.
        Kellä olisi kommentti tähän? Olisin kiitollinen avusta.


      • IhmeSäännöt

        Sama juttu itellä asuu yläkerrassa pelle joka ei ymmärrä äänenvoimakkuuden haittoja muihin naapureihin. Sähkökitaralla vetää konserttia joka päivä 6-10 tuntia. Joku raja pitäis olla tossa hommassa. Vaan kun ei. Paskat säännöt kerrostaloissa.


      • Yökukkelehtija
        Kapatsi8 kirjoitti:

        Täällä meidän kerrostalossa , joka on minun omistuksessa, niin pohjoiskerroksessa joka viikonloppuna konsertti, ja niitten äänivoimakkuus ja ammattivatusteet vaati hyvän eriytetyn ja kunnon konserttitalon, jossa ammattisuunnittelutyötä . Kerrossasunnossa kuulu ihan kun olisi samassa huoneissa. Vaikka on klo 17:30, mutta tällänen meteli ei kukaan voi hyväksyy.
        Kellä olisi kommentti tähän? Olisin kiitollinen avusta.

        Jos kerrostalo on sinun omistuksessasi niin mikset heitä metelöiviä vuokraloisia ulos ja valitse sellaisia tilalle jotka ovat hiirenhiljaa!
        Pitäähän valittajalla sentään olla järkeäkin päässä?


    • se on kiinni

      Ihan ystävällistä ilmoittaa juhlista ja silloin naapuritkin osaavat olla joustavia. Tuo ilmoitus ei kuitenkaan oikeuta häiritsemään naapureiden elämää.

      Mikäli joku asukas häiriintyy, niin hänellä lienee oikeus vaatia hiljaisuutta kello 22 lähtien.

      Olen asunut kerrostalossa, jossa oli vain yksi tai kaksi hiljaista yötä viikossa. Väittäisin, että naapureiden joustavuus on käänteisesti verrannollinen juhlien lukumäärään.

      • pitääkö noudattaa

        Vaatia saa mutta pitääkö vaatimusta noudattaa? Kas siinäpä pulma.

        Järjestyssäännöt ovat voimassa vain niiltä osin kuin niille on lain tuki. Hyvä esimerkki on tuo oikeudessakin ollut tupakointikielto. Tästähän on lainvoimainen päätös ettei taloyhtiöllä ole oikeutta tällaiseen määräykseen.


    • ----------------

      Tuntuu välillä pahalta, kun joka metelistä syytetään nuoria. Vaikka mummot ne Kauniita & rohkeita huudattaa, lapset tulee seinästä läpi ja avohoitopotilaat karkailee yöllä. Eihän nuoret opiskeluiltaan ja töiltä ehdi kotona käydä. Meidän talossa kuuluu eniten meteliä keski-ikäisiltä pariskunnilta. Aina on remppaa ja siivoamista.

      Kun olin parikymppinen opiskelija, sain puhelun isännöitsijältä. Naapurit olivat valittaneet, että koirani haukkuvat. Kysyin: "Mitkä koirat?".

    • dslfkjsdlkjfj

      Jos yhtiökokouksessa on päätetty, ett yörauha on klo 22-07, niin se pitää paikkansa ja päätös on laillinen. Ihan toinen asia on, että ilmoitustaululla olevat järjestyssäännöt on syytä pikimiten päivittää vastaamaan nykytilannetta, säännöt voi toimittaa myös asukkaille kotiin monisteena.

      Jos juhlat loppuvat klo 23 ja siitä on ystävällisesti ilmoitettu etukäteen (vaikka yörauha alkaa klo 22), asia on OK.

      • vai mitä?

        > Jos yhtiökokouksessa on päätetty, ett yörauha on klo 22-07, niin se pitää paikkansa ja päätös on laillinen.
        > Jos juhlat loppuvat klo 23 ja siitä on ystävällisesti ilmoitettu etukäteen (vaikka yörauha alkaa klo 22), asia on OK.

        Ei kirjoittaja tajunnut väittävänsä päinvastaista näissä lauseissa?


      • 9+16
        vai mitä? kirjoitti:

        > Jos yhtiökokouksessa on päätetty, ett yörauha on klo 22-07, niin se pitää paikkansa ja päätös on laillinen.
        > Jos juhlat loppuvat klo 23 ja siitä on ystävällisesti ilmoitettu etukäteen (vaikka yörauha alkaa klo 22), asia on OK.

        Ei kirjoittaja tajunnut väittävänsä päinvastaista näissä lauseissa?

        Ei tajunnut. Juhlat saavat loppua ihan koska vaan, ei kaikissa juhlissa metelöidä.


      • yörauha
        vai mitä? kirjoitti:

        > Jos yhtiökokouksessa on päätetty, ett yörauha on klo 22-07, niin se pitää paikkansa ja päätös on laillinen.
        > Jos juhlat loppuvat klo 23 ja siitä on ystävällisesti ilmoitettu etukäteen (vaikka yörauha alkaa klo 22), asia on OK.

        Ei kirjoittaja tajunnut väittävänsä päinvastaista näissä lauseissa?

        hupaisaa tietekin jos joku naapureista tekeekin häiriöstä valituksen!
        on vain kohteliasta tiedottaa rapun muita asukkaita tulevasta häiriöstä muttei takaa sitä etteikö joku -jopa naapurirapun tai jopa naapuritalon asukaat olisivat häiriintyneet.

        omakohtaisia kokemuksia on kun lappu "häiriöstä" ilmaantui muutaman kerran saunavuoroni( 1h )aikana ja karaokea vedettiin vielä keskiyölläkin
        Säännöt &-laki on sama kaikille ja jos ei tätä ymmärrä voi kutsua poliisit hoitamaan häiriön sekä tehdä isännöitsijälle ilmoituksen häiriöstä mutta joskus riittää ilmoitus melusta itse asukkaalle


      • Laillista joo

        Yhtiökokouksen päätös on kyllä ihan laillinen. Sillä vaan ei ole mitään merkitystä.

        Järjestyssäännöt ovat asumisen ohjeita joilla ei ole mitään pakottavaa laillista merkitystä. On ihan sama mikä järjestyssäännöissä on merkitty hiljaisuudeksi sillä vain lainsäädännön noudattaminen on pakollista. Taloyhtiöt eivät säädä lakeja.

        Jos jossain asunnossa on häiritsevää meteliä niin paikalle kutsutaan poliisi. Kuvitteleeko joku että poliisi ensin tutkii taloyhtiön järjestyssäännöt ja sitten vasta toimii?


    • jöns32

      Mua ahdistelijo joskus joku henkinen juutalainen, jonka ilmiantojen mukaan jokainen möykkä koko taloyhtiössä tuli pienetä asunnostani(mikä ei luonnollisestikaan pitänyt paikkaansa). Parasta oli kun sain kovaäänisestä pitkälle aamuyöhön jatkuneesta riitelystä kirjallisen varoituksen päivänä, jona en ollut kotona(plus asun yksin). Kuin sattumalta minulla oli kuitti yöpymisestäni muualla, jonka skannasin isännöitisjälle. Tällä sain kyseisen (huomatuslappujen käsialasta pääteltynä) ylikireän nuoren naisen suuntaamaan nihkeilyambitionsa vihdoin johonkin toiseen todennäköisesti ythä viattomaan sieluun. Kauhea ihminen.

    • Anonyymi

      Asun talossa, jossa on oikein kunnon talopoliisi. Häneen, tai hänen tekemisiinsä ei saisi kiinnittää mitään huomiota. Hänessä ei muka ole mitään vikaa. Itse hakkaa mattoja viiden aikaan aamulla luhtikäytävässä..

      Ukko tuli avautumaan siitä, että muka löin oven paukuttelusta kun yritin saada ovea lukkoon. Tokaisin sille et "Sinuna pitäisin kuule turpani kiinni", ku kyseinen tapaus itse joutui poliisien kynsiin hukattuaan avaimensa ja hakattuaan luhtikäytävään johtavaa näiden kahden asunnon ovea hiljaisuuden aikana humalassa.

    • Asuntoyhtiössä on järjestyssäännöt, koska asukkaat päättävät mitä toimintaa yhtiössä sallitaan ja millä tavalla toteutettuna. Tämän lisäksi lait kuten asunto-osakeyhtiölaki ja asumiseen liittyvä oikeuskäytäntö määrittelevät sallittavuuden rajoja yhtiön järjestyssäännöistä huolimatta.

      Järjestyssääntöjä rikkovan asukkaan ja osakkaan tapaus käsitellään yhtiön hallituksessa ja mikäli sääntörikkomuksen katsotaan ylittävän puuttumiskynnyksen, annetaan osakkaalle varoitus.

      Mikäli osakas, asukas tai näiden vieras ei tapojaan korjaa, voidaan osakkaalle antaa toinen varoitus tai tehdä päätös huoneiston haltuunotosta järjestyssääntörikkomusten vuoksi.

      Haltuunottopäätös voidaan tehdä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Yleensä osakas valittaa yhtiön päätöksestä ottaa huoneisto hallintaansa, jolloin käräjäoikeus ratkaisee, onko haltuunotolle oikeudellisesti pätevä peruste. Mikäli osakas ei kannetta nosta tai yhtiön päätös katsotaan päteväksi, velvoitetaan osakas tai kuka ikinä huoneistossa oleskeleekaan lähtemään sieltä. Tämän jälkeen yhtiö etsii vuokralaisen sopimaksi katsomallaan vuokralla huoneistoon, vastikkeiden ja muiden menojen jälkeen tilitetään osakkaalle jäljelle jäävä osuus vuokratulosta.

      Mikäli yhtiön järjestyssäännöt kieltävät "soiton ja laulun" klo 22 jälkeen, ja osakas on kerran pitänyt kutsut klo 23 asti, ei se yleensä riitä haltuunottoperusteeksi. Sen sijaan lappu rappukäytävän ilmoitustaululla ei oikeuta ketään rikkomaan järjestyssääntöjä. Se on vain kohtelias tapa ilmoittaa mahdollisista ja poikkeuksellisista häiriöistä naapureille.

      Järjestyssäännöissä ilmoitettu hiljaisuus ei luonnollisestikaan tarkoita täydellistä hiljaisuutta vaan vessaa saa vetää, ja suihkussakin saa käydä jos vaikkapa työajoista johtuen se ei ole mahdollista muuhun aikaan.

      Oikeuskäytännössä ovat normaalin elämän äänet muodostaneet jonkinlaisen säännön. Edes päiväsaikaan ei ole mahdollista metelöidä ilman hyväksyttävää syytä ihan miten tahansa. Kerrostalossa muillakin asukkailla on oikeus elää normaalisti ilman turhaa häiriötä ja viettää yöt rauhassa.

      • Nolo123

        "Mikäli yhtiön järjestyssäännöt kieltävät "soiton ja laulun" klo 22 jälkeen, ja osakas on kerran pitänyt kutsut klo 23 asti, ei se yleensä riitä haltuunottoperusteeksi. "

        Se ei koskaan riitä haltuunottoperusteeksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe