Olen lahes 30 v.aikuisopiskelija Suomessa. Alunperinkin ajatus menna kyseessa olevaan opintoon oli kun asuin pitkaan ulkomailla ja tulin takaisin Suomeen enka tiennyt mita tehda.Tiesin kylla ettei minun ala mutta tyokekemuskesni jne.helpottivat Suomen (typeraa) sisaanpaasyn vaikeutta. Olen ollut aiemmin jo erasmus vaihdossa Ranskassa ja aikoinaan viihdyin niin hyvin etta jain koko lukuvuodeksi.
Tuntuu etta elama "kostaa" ja tama kokemus on sitten aivan muuta
Olen nyt eraassa Euroopan maassa jota en voi sietaa, lisaksi on tullut aivan outoja terveydellisia vaivoja (jotka ovat saattaneet ola piilevina ja nyt sitten ilmenee).Kavin laboratorio testeissa ja toivon ettei mitaan vakavempaa
Jokainen hetki tuntuu ahdistavalta, pidan kylla taalla olevista kursseista koska olen yliopistolla ja ihmiset mukavia, on paljon keskustelua varsinkin aikuis kursseilla (toisin kuin Suomessa olen ammattikorkeakoulussa). Minulla ei ole vaikeuksia ihmisten puolelta (kuten olen kuan asunut ulkomailla) mutta en yhtaan pida tasta paikasta ..toisaalta Suomeen tulon tiedan ehka olevan kylmaa taistelua ja selittelya. Mutta eiko terveys ole tarkeinta ja ehka nyt aika etta ryhdyn etsimaan niita oikeita valintoja.
Olisiko mittan kannustavia mielipiteita?
Alan ola lahella etta luovutan, lennot on jo viikon paasta.En tieda mita siita sitten seuraa..
Mietin myos jos olen jonkun aikaa poissa ja tulen tanne tenttimaan jakson lopulla kun eivat pida mitaan kirjaa paikalla olijoista.
Pois vaihdosta...:(
4
734
Vastaukset
- lkölkö
Tiedän tunteesi. Olen erasmus- vaihtarina espanjas, mutta sairastelen koko ajan. Sitten en pidä koulukaverista, jonka kanssa jouduin lähdin tänne. Olen varaamassa lippuja kuukautta aikaisemmin ennen oikeaa lähtöä. Olo kuin typerällä luovuttajalla, mutta en välitä, koska sitä ei tartte muille kertoa.
- Alkup.writer
Asuin aiemmin Espanjassa. Voi kun voisin vaihtaa kanssasi paikkaa:)
Harmi mikäli et tule toimeen kaverin kanssa, itsellä ei sitä ongelmaa ainakaan ole vaan voi olla yksin tai seurassa jos siltä tuntuu.
Mutta tämä sairastelu rajoittaa , toiv.tervehdymme molemmat.
Ja jutut selviää, rahallisesti tämä oli kallein reissu mikäli luovutan , mietin edelleen vaihtoehtoja.
- lumiset terveiset
Moi!
Nuo tarinat kuulostavat kovin tutuilta.. Silloin kun on kipeänä ja poissa koto-Suomesta tuntuu sairaana olo kaksin kauheammalta. Siitä helposti mieli masentuu ja muutkin asiat alkavat tuntumaan painostavimmalta ja paikka ahdistavalta. Sanoit kuitenkin viihtyväsi koulussa ja ihmiset ovat mukavia..siinähän on jo aika paljon hyviäkin puolia näkyvissä :) Toisaalta, tietenkin oma terveys täytyy olla etusijalla, sillä on voi kuitenkin olla pitkäaikaisia seurauksia. Toivottavasti labratestit paljastavat sairastelun syyt ja saat tarvittavan hoidon. Ei muuten yhtään hullumpi idea mennä takaisin tenttimään kurssit, jos vain rahatilanne sen sallii, niin saisit silloin kurssimerkinnät.
Ihan omaa uteliaisuuttani kyselisin noista aikuispuolen vaihdoista..en ole törmännyt mihinkään erillisiin aikuispuolen vaihtoihin..kuinka löysit yliopiston jossa olet vaihdossa? Itse en ole "aikuispuolella" opiskelemassa mutta kiinnostaisi kyllä tietää vaihtoehtoja hiukan vanhemmalle opiskelijalle suunnatuista vaihto-opiskelumahdollisuuksista.
Jaksamisia sinne, minkä päätöksen sitten teetkään!- Alkuper.writer
Oli mukava lukea kannustava viesti :)
Aikuispuolella on ihan yhtä mahdollista lähteä vaihtoon kuin nuorisopuolella.Kunhan vain joteenkin kestää sen tosiasian että kohdemaassa voi olla aika nuorta porukkaa, tosin täälläkin vaihtareiden joukossa lähes 40 v.muutamia.Eli siis nuorten puolelle tänne hain.
Oli hyvä sattuma että löysin yliopiston ja täällä otin myös iltakursseja jotka suunnattu enem."vanhemmalle väelle",niitä ei suositeltu erasmus oppilaille mutta otin silti ja sain hyväksynnän kursseille.päivisin käyn muutamia normaali kursseja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle342755Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362591Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532564Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt962094Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle401961Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3131742- 1501526
- 731388
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231158Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.271123