Kennelliiton kauppasopimukseen liite

ihmetyttää

Miksi ihmiset suostuvat nykyään koirakaupassa allekirjoittamaan ihan mitä vaan. Useat kasvattajat vaativat vielä kauppasopimuksen liitteeksi allekirjoittamaan sopimuksen, jossa myyjällä on etuosto oikeus koiraan jos se joskus myydään ja jos sitä aiotaan käyttää jalostukseen siitä pitää kertoa myyjälle etukäteen. Lisäksi voi olla jotain pakollisia terveystarkastuksia joihin ostaja sitoutuu. Mielestäni tuhannen euron koiraan tulisi olla jo jonkinlainen päätösvalta ilman että kasvattajalle pitää ilmoittaa ihan kaikesta.

Itse valitsin sellaisen kasvattan,jolla ei kyseistä liitettä ollut, koska mistä sen tietää jos tulee vaikka allergiaa ja haluaa myydä koiran vaikka siskolleen ilman että kasvattaja tulee siihen väliin. Pahinta on jos koiraan käyttää paljon aikaa ja rahaa ja sitten kasvattaja haluaisikin koiran itselleen vaikka itse haluaisi myydä sen siskolleen.

Lisäksi eikö se että suurin osa Suomalaisista rotukoirista suljetaan jalostuksen ulkopuolelle jo kavenna geenipoolia ihan riittävästi. Kasvattajat haluavat liitteellä täyden määräysvallan itselleen ja ainut millä tavoin voi aloittaa oman kasvatustyön on tuoda itse koiria ulkomailta. Erityisesti uroksissa on nähtävissä että vain pientä osaa niistä käytetään jalostukseen. Toinen vaihtoehto on tehdä uroksella paperiton pentue niin, että kasvattaja ei voi nähdä, että koiraa on käytetty jalostukseen.

8

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisäehdoista

      Nuo etuosto-oikeus sun muut laput. Jos omistat koiran, se on esine, ja se on sinun. Moni kasvattaja käyttää niitä siksi, että koirat eivät ehkä joutuis kiertolaisiksi. Ja ehkä myöskin jalostuspapereissa on samanlaisia päämääriä, joissa ajatus on hyvä.

      Itse aikanaan tällaisessa asiassa olen selvittänyt, mitä ne merkitsee. Kuulemma ei minkäänlaista juridista merkitystä niillä ole, jos olet yksin koiran omistaja, ja sen olet rahalla itsellesi maksanut. Ei ole tullut tarpeen koetella, kun loppupeleissä en ole tällaisia allekirjoittanut. Ko. kasvattaja kyllä taisi itsekin tietää niiden merkityksen oikeassa elämässä. Eipä ole tarvinnut koiria myydäkään, eikä se ole narttuihin karannutkaan.

      Lisäksi etuosto-oikeutta ei voi käyttää itse valitsemallaan hinnalla. Määrittelet sitten koiran kauppahinaksi vaikkapa 10 000 euroa, harvaa kasvattajaa silloin enää kiinnostaa etuosto-oikeuden käyttö. Kenenkään ei ole pakko myydä mitään alemmalla hinnalla kenellekkään, joka ei maksa pyytämääsi hintaa.

    • Kuten on ennenkin tullut sanottua,niin kenenkään ei ole pakko keltään ostaa.
      Ostaa ihan sieltä,mistä parhaalta itseltä tuntuu.Toisille se sitten onkin mitä on...

      Enkä kyllä sanoisi,että useat.Jokunen tosin.
      Minusta on kyllä mielenkiintoista,että senkin voi nähdä negatiivisena.Mutta toki kaiken voi,jos oikein yrittää...
      Etuosto-oikeus on tullut siitä,että kasvattaja haluaa turvata sillä,että jos joku ei koiraansa haluakkaan/voi pitää,niin saa sitten häneltä tai hänen auttamanaan mahdolisemman hyvän kodin.Ostajalla kun ei välttämättä ole taitoa/halua ym.siihen todellakaan aina.Myöskin se osaltaan estää näitä edelleenmyyntejä,joita myöskin oon.

      Jalostuksesta kasvattaja toki haluaa tietää.Koska silloin myös arvioidaan sen osalta,mikä pentu menee kellekin.Eli siis mahdollisimman potentiaalinen (varmuuttahan ei koskaan pysty sanomaan,tuleeko vai ei jalostuskelpoinen).Kasvattaja myös mielellään haluaa auttaa noissa asioissa.Ostajalla kun ei välttämättä ole taitoa edes siinä,miten valita sopiva pari...

      Terveystutkimusten tärkeyksistä en viitsi edes kirjoittaa.Jos ei oma järki sanoa edes ihan jokaiselle koiranomistajalle itselleen niiden tärkeydestä,niin OMALLE koiralle,kuin kasvattajalle jalostustyössä,kuin IHAN rodun parhaaksi,niin joo-o...

      Mitä tekemistä paljolla ajalla ja rahalla on kenelle koiran myy? Miten se asiaa muuttaa,myykö kasvattajalle vai siskolleen.Tärkeintähän pitäisi olla mahdollisimman hyvä koti.Ja sitä kasvattaja ajattelee tietenkin.

      "Lisäksi se..." Kyllä.Ja tuohon pitäisi löytää ratkaisuja enemmänkin,mutta se on oma juttunsa,eikä sillä ole mitään tekemistä kasvattajan etu-oston ja näitten juttujen kanssa.
      Kasvattajat ei todellakaan halua mitään pelkkää määräysvaltaa itselleen noissa asioissa,vaan kuten jo kirjoitin.
      Ja kuten sanoin,ei tarvi ottaa sieltä,missä tehdään ehtoja koiran parhaaksi...
      Yhä edelleen,niitä kyllä taatusti löytyy,jolle riittää,kun perävalot ostajan autosta häviää ja rahat on kourassa.
      Ihan joka rodussa.

      Jännä yhtälö,että pitäisi kasvattajat pitäisi olla mahdollisimman hyviä kaikin tavoin,mutta sitten löytyy aina niitä,jotka ei ymmärrä,että ostajakin monella osaa siihen pitäisi panoksensa antaa.

      "Toinen vaihtoehto..." Juu,näitäkin epärehellisiä ketkuja aina joskus joku kasvattaja saa riesakseen,valitettavasti,jotka haluavat kyseenalaista toimintaa harrastaa tai tukea.Kyllä maailmaan moraalittomia ihmisiä valitettavasti aina piisaa...

      • eivät ole

        Yli-ihmisiä vaan voivat itsekin tehdä virheitä jaloskelpoista pentua valitessaan. Kasvattaja saattaa jopa valita jalostukseen huonoiten sopivan pennun itselleen ja lähettää paremmin sopivat maailmalle. Entä jos pentueesta löytyykin vasta myöhemmin jalostukseen parhaiten sopiva pentu niin terveydellisesti kuin ulkomuodollisesti ja luonteensa perusteella. Esim. miksi kasvattaja käytti pentueen emona b/c lonkkaista koiraa jonka muut sisarukset olivat kaikki a/a ja b/b lonkkaisia? Ainut järkevä selitys jonka voin keksiä c lonkkaisen käyttöön oli, että kasvattaja oli pentuja valitessaan valinnut vahingossa jalostukseen huonoiten sopivan pennun.

      • eivät ole kirjoitti:

        Kuten sanoinkin,ei koskaan varmuutta voi sanoa,mutta oletusarvot on olemassa.Esim.huonokulmauksinen on jo alkujaan huompi valinta,kuin esim,hyväkulmauksinen ym.Jotain yksittäisiä mainitakseni.

        Miksi kasvattaja käytti B/C lonkkaista?.Jos on kyse yksittäistapauksesta,niin sitä pitää kysyä kasvattajalta.Tuskin muut sitä tietää.
        Ei koira pelkkiä lonkkia ole,varsinkaan kun kyse ei ole mistään huonoista noilla arvoilla.Ja yksittäiset on myös ei asia,kuin jatkuva.

    • Onnellinen omistaja

      En ole edes miettinyt, ovatko lainvoimaisia ne lisäehdot,joita kasvattaja lisäili kauppakirjaamme. Minusta se vaan oli yksi osoitus vastuullisesta kasvattajasta. Yhdessä ne sovimme ja allekirjoitimme. Eikä ole jälkeenpäinkään ollu mitään kränää koira-asioistakaan. Hyviä koiria olen häneltä ostanut useita ja yhteistyömme on toiminut loistavasti.Aina olen saanut ohjeita ja neuvoja kun olen niitä kysynyt;))
      Nyt kun koirista on aika jättänyt, olemme vieläkin erittäin läheisiä ystäviä;)).

      Joidenkin kemiat ei vaan kohtaa ja silloin tietysti nostetaan se riita vaikka suorasta karvasta tai ihan mistä tahansa.

      Kyllä ne kasvattajat yleensä ajattelevat koiriensa/ kasvattiensa parasta niillä lisäehdoilla.

      • ei pentutehtaille

        Jos arvostat ko kasvattajaa ja koira, niin paljon, että ostat ko koiran ko kasvattajalta, niin miksi et tarpeen vaatiessa myisi koiraa takaisin hänelle? Jos et luota kasvattajaan, älä osta häneltä. Minusta tuo sopimus vain kertoo fiksusta kasvattajasta, joka kantaa huolta siitä, mitä kasvateille kuulluu senkin jälkeen kun ne on myyty. Ihmeen usein koiria laitetaan kiertoon milloin miläkin syyllä. Tottahelvetissä kasvattaja, joka rakastaa koiriaan ja kasvattejaan haluaa heille parhaat mahdolliset olot ja siksi haluaa osallistua uuden kodin etsintään.

        Tottakai kasvattaja saa vaatia, että edes tietyt perustutkimukset tehdään. kOira ei helpolla näytä kipujaan ja moni kuvittelee koiransa elvän täysin terveenä, ilman pientäkään kipua n 15 v. Elääkö yksikään ihminen terveenä vanhuuteen asti vai onko kyse siitä, että ihmiset eivät välitä ja haluavat säästää ell laskuissa?

        Totta hitossa kasvattaja haluaa myös tietää, ettei kasvatti joudu pentutehtaaseen. Onko mieleesi tullut, että koirilla voi elämänsä vaiheessa puhjeta sairauksia, ne voivat hyppiä sukupolvien yli? Näin on myös ihmisillä, yllätys yllätys! Kasvattajan TÄYTYY kasvatustyöhönsä liittyen tietää tällaisista, että osaa esim sulkea tietyt koirat jalostuksesta pois.

      • Onnellinen omistaja.
        ei pentutehtaille kirjoitti:

        MIKSI MULLE HUUDAT ???

        Minä kyllä hyväksyn ja hyväksyin kaikki lisäehdot kauppakirjassa. Eivät ne mitään kohtuuttomia olleet. Koskivat terveystutkimuksia, 2-3 näyttelyä, etu-osto-oikeuden yms. Aivan luonnollisia asioita. Eikä mieleen tullut edes nostaa niistä mitään älämölöä, koiran parhaaksi ne vain olivat; ja kaikki yhteistyö sujui aivan mallikkaasti;)).

        Siksipä en ymmärrä tuota huutoasi viestiini;((((((((

      • sorih
        Onnellinen omistaja. kirjoitti:

        Vaan aloittajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe