.... ihmettelin:
-Miksi väsyttää tolkuttomasti, ja usein haluaa vain maata ja katsella telkkaria.
-Jatkuva ummetus, ja jopa 3 päivää välillä ulostamatta
-Silmät vuotaa varsinkin ulkona tolkuttomasti vettä
-Paleltaa, aina vain paleltaa, ellei ole vähintään 25 astetta lämmintä
-Epämääräisiä lihas / nivelkipuja, suonenvetoa jaloissa / kramppeja
-Vaikka painoindeksini on 24-25, niin niin vähällä syömisellä, millä olen toimeen tullut, kiloja pitäisi olla jopa
huomattavasti vähemmän.
Siinä siis päällimäiset oireet.
Noin 2 vkoa sitten satuin telkkarista jossakin aamutohtorissa näkemään kun lääkäri puhui kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kertoi mm. että oireet varsin yleisluontoisia, mutta paras ja varmin merkki jatkuva ja voimakas paleleminen.
No, minulla sattumoisin oli varattuna aika työterv. lääkärille yhden toisen vaivan / asian vuoksi, mutta kerroin tämän palelutarinan tälle lääkärille ja samalla kerroin omasta palelustani, tai oikeastaan kysyin että onko se normaalia iän mukanaan tuomaa vai jotakin muuta. Lääkäri sanoi että otetaankin sinulta verestä kaikki mahdolliset peruskokeet, ja lisäksi thx-arvo.
Niin siis teimme, ja soitin tuloksista viime maanantaina. No, kaikki muut veriarvot olivat suurinpiirtein ok, mutta thx-arvo huikeat 120 (norm. 0,5 - 4,5). Minulla siis monikymmenkertainen. Sitten määräsi vielä uudestaan laboraan tyroksiinin määritykseen verestä. Seuraavana päivänä jälleen soitto lääkärille ja meinasin tuolilta pudota, kun kuulin että tyroksiini oli vain 3,5. Ts. minulla käytännössä ei ole tyroksiinia juuri ollenkaan ?.
Lääkärin reaktio oli se, että hän määräsi välittömästi aloitettavaksi lääkityksen aluksi 25 g/pvä ja sitä sitten nostetaan 2 viikon välein aina 25:llä kunnes päästään sinne 100 mg:n.
Ajatelkaa, että tänään on ensimmäinen aamu, kun olen pillerin ottanut, ja uskon vakaasti siihen mitä lääkärikin sanoi, että aikaa myöten olo tulee kohenemaan ja muuttumaan aivan merkittävästi (toivon mukaan niin).
Asia mikä eittämättä tulee mieleen on se, että kuinkahan moni tietämättään kärsii epämääräisistä yleisvaivoista vuosikaudet, tietämättä että niihin on 1 ainoa perussyy.
Luulisi että nuo kilpirauhasarvot ovat sellaiset että ne otettaisiin aina verikokeiden yhteydessä, koska sairaus joka tapauksessa on varsin yleinen ???.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysymyksesi on viisas, ja sen pohjalta voisi ajatella ns. ikäkontrollikokeisiin kilpirauhasarvoja molemmille sukupuolille. Mielestäni PVK ja sukupuolihormonit eivät riitä.
Hyvä, että TSH-arvosi otettiin kerralla, eikä mietitty turhia.
....
no eihän montaa muutakaan testiä oteta ns. automaattisesti