Vene-elektroniikka USA:sta

Oletteko tilanneet vene-elektroniikkaa USA:sta, kannattaako ja onnistuuko?
Olisiko hyviä nettiosoitteita?

Tarkoitus olisi hankkia 5..7 tuuman plotteri ja samalla vähän muuta.
261620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tulli todennäköisesti pysäyttää paketin ja lätkäisee sen hintaan tullimaksun (muutama %) ja ALV:n (23%) päälle. Kaiken lisäksi ALV lasketaan koko lähetyksen hinnasta, mukaan lukien postikulut. Joudut todennäköisesti esittämään kuitit, joista selviää sekä ostohinta että postikulut.

Äänestä

Kannattaa myös selvittää etukäteen laitteeseen asennetut koordinaatistojärjestelmät, että saa sen pelaamaan meidän vesillä. Myös takuuasiat on syytä selvittää, jotta ei tule isompia pettymyksiä. Hieman epävarmaa voi olla myös mahdollisten reklamaatioiden esittäminen, jos esimerkiksi laitteessa on lähetysvaurioita tms. Eikä ole pahasta myöskään varmistaa karttamateriaalin oikeellisuus ja se, käykä täältä ostetut karttakortit hankittavaan laitteeseen. Ja sitten ei muuta kun ostoksille ja "säästämään" ... :-)

Äänestä
  • Koordinaatistot eivät tuota vaikeuksia mistään päin maailmaa ostetuille laitteille, lähes poikkeuksetta myös kieleksi on valittavissa suomi. Jenkeistä ostetussa voi pohjakartastona Pohjois-Amerikka laitteen muistissa, mutta sillähän ei muutenkaan mitään tee. Erilaisia karttamateriaalejakaan ei ole olemassa, Suomen vesille saa saman kartan vaikka sieltä vinkuintiasta. GPS tule sanoista "Global Positioning Sysytem", joka jo ilmaisee, että laitteet on toimimaan maailmanlaajuisesti, eikä yhdelläkään valmistajalla ole tarvetta tehdä lokalisoituja versioita.

    Rahdissa vaurioitumisista vastaa kuljetusyhtiö, takuut taas kansainvälisiä. Jenkkimyyjän kanssa reklamaatio saattaa olla jopa helpompi tapaus kuin nuivaksi heittätyvän suomalaisen jälleenmyyjän kanssa. Katsokaa vaikka, mitä kirjoitellaan Meredinistä tällä palstalla.

    Äänestä

  • one problem kirjoitti:

    Koordinaatistot eivät tuota vaikeuksia mistään päin maailmaa ostetuille laitteille, lähes poikkeuksetta myös kieleksi on valittavissa suomi. Jenkeistä ostetussa voi pohjakartastona Pohjois-Amerikka laitteen muistissa, mutta sillähän ei muutenkaan mitään tee. Erilaisia karttamateriaalejakaan ei ole olemassa, Suomen vesille saa saman kartan vaikka sieltä vinkuintiasta. GPS tule sanoista "Global Positioning Sysytem", joka jo ilmaisee, että laitteet on toimimaan maailmanlaajuisesti, eikä yhdelläkään valmistajalla ole tarvetta tehdä lokalisoituja versioita.

    Briteistä tai Saksasta, alvi 18 %, ei tullia, ja lain mukaan suomalainen kuluttajasuojalaki pätee tilattaessa toisesta EU-maasta. Hinnat 20-50 % alle suomen hintojen.

    Äänestä

  • one problem kirjoitti:

    Koordinaatistot eivät tuota vaikeuksia mistään päin maailmaa ostetuille laitteille, lähes poikkeuksetta myös kieleksi on valittavissa suomi. Jenkeistä ostetussa voi pohjakartastona Pohjois-Amerikka laitteen muistissa, mutta sillähän ei muutenkaan mitään tee. Erilaisia karttamateriaalejakaan ei ole olemassa, Suomen vesille saa saman kartan vaikka sieltä vinkuintiasta. GPS tule sanoista "Global Positioning Sysytem", joka jo ilmaisee, että laitteet on toimimaan maailmanlaajuisesti, eikä yhdelläkään valmistajalla ole tarvetta tehdä lokalisoituja versioita.

    Rahdissa vaurioitumisista vastaa kuljetusyhtiö, takuut taas kansainvälisiä. Jenkkimyyjän kanssa reklamaatio saattaa olla jopa helpompi tapaus kuin nuivaksi heittätyvän suomalaisen jälleenmyyjän kanssa. Katsokaa vaikka, mitä kirjoitellaan Meredinistä tällä palstalla.

    Sinulla ei vaikuta olevan mitään tietoa koordinaatiojärjestelmistä, karttamateriaaleista eikä näemmä valmistajistakaan. Tässä vai yksi esimerkki aiheesta tältä kuluvalta vuodelta, yritä nyt sitten selitellä kavereille vaikkapa että kauppiaat huijaa ja kusettaa, itse tunnut olevan valehtelija pahimmasta päästä! Mistä liejusta teitä kotimaisten kauppiaiden vihaajia sikiää ... vai liekö kysymyksessä huono itsetunto. Antaa porukan laitella vehkeitä mistä kukin lystää, mutta ei kuitenkaan viitsitä levittää paskapuheita omaa tietämättömyyttään.

    Suora lainaus:

    "Lehdistötiedote 31.03.2010

    Navico ryhtyy toimenpiteisiin Lowrance -laitteiden harmaatuonnin rajoittamiseksi Amerikasta ja Englannista maiden ulkopuolisille markkina-alueille.

    Amerikassa myytävistä laitteista poistuvat suomalaiset kielivalikot sekä metrinen mittajärjestelmä kun laite tuodaan Euroopan puolelle. Toiminto aktivoituu kun laitteen sijainti ylittää tietyt leveyspiirit mantereiden välillä. Huhtikuusta 2010 lähtien Amerikan markkinoille toimitettavat ohjelmistoversiolla 3.0 varustetut valmistuserän laitteet sisältävät tämän toiminnon. Suomessa virallisten jälleenmyyjien kautta myynnissä olevat laitteet sitä vastoin toimivat normaalisti, myös uudella ohjelmistolla. Amerikassa myytävistä laitteista poistuu myös CE-merkintä, jonka johdosta näiden laitteiden jälleenmyynti on laitonta Euroopassa.

    Englannissa myytävät laitteet myydään jatkossa aina kartan kanssa, jonka hinta luonnollisesti lisätään laitteen kuluttajahintaan. HDS-5” laitteet myydään Englannin alueen sisältävän Navionicsin karttakortin kanssa. Vastaavasti HDS-7”,-8” ja -10” laitteet sisältävät lahjakortin, jonka avulla voi kartan lunastaa Englannin Navicon kautta ja nämä lahjakortit toimitetaan ainoastaan Englannin osoitteisiin.

    OPM Kalastustarvike ei vastaa tuontilaitteiden mahdollisista ongelmista liittyen edellä mainittuihin ominaisuuksiin, tuotepaketteihin tai laitteiden käyttörajoituksiin."

    Äänestä

  • your choice kirjoitti:

    EU:n sisällä ei ole mitään väliä mistä maasta kuluttaja päättää tilata tuotteen, joten EU:n sisällä toimivista nettikaupoista voi turvallisesti tilata. Ja jos tulee ongelmia, niin EU-lainsäädännön kautta noudatetaan aina kuluttaja-asikaan kotimaan kuluttajalainsäädäntöä. Tosin esim. brittikauppiaat eivät välttämättä tätä myönnä, mutta oikeudessa suomalainen kuluttaja voittaa 100 % varmasti (miten jenkkikauppiaan kanssa asioidessa, ei mitään suojaa...).

    Äänestä

  • your choice kirjoitti:

    Sinulla ei vaikuta olevan mitään tietoa koordinaatiojärjestelmistä, karttamateriaaleista eikä näemmä valmistajistakaan. Tässä vai yksi esimerkki aiheesta tältä kuluvalta vuodelta, yritä nyt sitten selitellä kavereille vaikkapa että kauppiaat huijaa ja kusettaa, itse tunnut olevan valehtelija pahimmasta päästä! Mistä liejusta teitä kotimaisten kauppiaiden vihaajia sikiää ... vai liekö kysymyksessä huono itsetunto. Antaa porukan laitella vehkeitä mistä kukin lystää, mutta ei kuitenkaan viitsitä levittää paskapuheita omaa tietämättömyyttään.

    Suora lainaus:

    "Lehdistötiedote 31.03.2010

    Navico ryhtyy toimenpiteisiin Lowrance -laitteiden harmaatuonnin rajoittamiseksi Amerikasta ja Englannista maiden ulkopuolisille markkina-alueille.

    Amerikassa myytävistä laitteista poistuvat suomalaiset kielivalikot sekä metrinen mittajärjestelmä kun laite tuodaan Euroopan puolelle. Toiminto aktivoituu kun laitteen sijainti ylittää tietyt leveyspiirit mantereiden välillä. Huhtikuusta 2010 lähtien Amerikan markkinoille toimitettavat ohjelmistoversiolla 3.0 varustetut valmistuserän laitteet sisältävät tämän toiminnon. Suomessa virallisten jälleenmyyjien kautta myynnissä olevat laitteet sitä vastoin toimivat normaalisti, myös uudella ohjelmistolla. Amerikassa myytävistä laitteista poistuu myös CE-merkintä, jonka johdosta näiden laitteiden jälleenmyynti on laitonta Euroopassa.

    Englannissa myytävät laitteet myydään jatkossa aina kartan kanssa, jonka hinta luonnollisesti lisätään laitteen kuluttajahintaan. HDS-5” laitteet myydään Englannin alueen sisältävän Navionicsin karttakortin kanssa. Vastaavasti HDS-7”,-8” ja -10” laitteet sisältävät lahjakortin, jonka avulla voi kartan lunastaa Englannin Navicon kautta ja nämä lahjakortit toimitetaan ainoastaan Englannin osoitteisiin.

    OPM Kalastustarvike ei vastaa tuontilaitteiden mahdollisista ongelmista liittyen edellä mainittuihin ominaisuuksiin, tuotepaketteihin tai laitteiden käyttörajoituksiin."

    Olen täysin varma, että on pelkkää sattumaa, että lehdistötiedote on julkaistu aprillipäivää edeltävänä päivänä...

    Lisäksi on täysin luonnollista, että valmistaja rajoittaa laillisten tuotteiden käyttöä oman päätöksensä mukaisesti. Onhan se suorastaan kerettiläistä, että Yhdysvaltain kansalainen voisi käyttää kotimaastaan ostamaansa tuotetta Euroopassa metri-järjestelmällä.

    Kiitos sinulle "your choise", että olet valistamassa meitä.

    Äänestä

  • your choice kirjoitti:

    Sinulla ei vaikuta olevan mitään tietoa koordinaatiojärjestelmistä, karttamateriaaleista eikä näemmä valmistajistakaan. Tässä vai yksi esimerkki aiheesta tältä kuluvalta vuodelta, yritä nyt sitten selitellä kavereille vaikkapa että kauppiaat huijaa ja kusettaa, itse tunnut olevan valehtelija pahimmasta päästä! Mistä liejusta teitä kotimaisten kauppiaiden vihaajia sikiää ... vai liekö kysymyksessä huono itsetunto. Antaa porukan laitella vehkeitä mistä kukin lystää, mutta ei kuitenkaan viitsitä levittää paskapuheita omaa tietämättömyyttään.

    Suora lainaus:

    "Lehdistötiedote 31.03.2010

    Navico ryhtyy toimenpiteisiin Lowrance -laitteiden harmaatuonnin rajoittamiseksi Amerikasta ja Englannista maiden ulkopuolisille markkina-alueille.

    Amerikassa myytävistä laitteista poistuvat suomalaiset kielivalikot sekä metrinen mittajärjestelmä kun laite tuodaan Euroopan puolelle. Toiminto aktivoituu kun laitteen sijainti ylittää tietyt leveyspiirit mantereiden välillä. Huhtikuusta 2010 lähtien Amerikan markkinoille toimitettavat ohjelmistoversiolla 3.0 varustetut valmistuserän laitteet sisältävät tämän toiminnon. Suomessa virallisten jälleenmyyjien kautta myynnissä olevat laitteet sitä vastoin toimivat normaalisti, myös uudella ohjelmistolla. Amerikassa myytävistä laitteista poistuu myös CE-merkintä, jonka johdosta näiden laitteiden jälleenmyynti on laitonta Euroopassa.

    Englannissa myytävät laitteet myydään jatkossa aina kartan kanssa, jonka hinta luonnollisesti lisätään laitteen kuluttajahintaan. HDS-5” laitteet myydään Englannin alueen sisältävän Navionicsin karttakortin kanssa. Vastaavasti HDS-7”,-8” ja -10” laitteet sisältävät lahjakortin, jonka avulla voi kartan lunastaa Englannin Navicon kautta ja nämä lahjakortit toimitetaan ainoastaan Englannin osoitteisiin.

    OPM Kalastustarvike ei vastaa tuontilaitteiden mahdollisista ongelmista liittyen edellä mainittuihin ominaisuuksiin, tuotepaketteihin tai laitteiden käyttörajoituksiin."

    Koordinaattijärjestelmien kanssa olen joutunut tekemisiin jo kauan ennenkuin plottereita oli keksitty ja yhdessä asiakkaiden kanssa koitettu sovittaa yhteen ohjelmistoista puuttuneen KKJ:n ristiriitaa. Ensin tuli KKJ mukaan laitteisiin, sitten siirryttiinkin WGS84:ään. Jos ei suomalainen WGS84 toimi, ei toimi sitten juuri mitkään maailman kartat. Suomalaisen valikon poistuminen yhden valmistajan laitteista on vielä lähes olematon ongelma, vai poistuuko kukaties jenkkien kiusaksi englanninkielinenkin. Eikä metrisen järjestelmän poistuminenkaan katastrofi ole, pieni kiusa kyllä. En minä ainakaan käytä plotterissa muuta metristä tietoa kuin syvyyden. Omaan käyttöön tuodun laitteen CE-merkintäkin on kovin yhdentekevä asia. Alan asiantuntija en ole, mutta mahtaako plotterille edes CE-merkintä olla pakollinen? Englannissa noudatettava hinnoittelu tietenkin tekee Englannin kilpailukyvyttömäksi hankintapaikaksi niille, joille sikäläisistä kartoista ei ole hyötyä.

    Mutta ennen kaikkea, yhden valmistajan tilanteen osittainen muuttuminen ei paljoa yleistilannetta heilauta. Laitteiden pitää joka tapauksessa luonteensa vuoksi olla käytettävissä missä vain, joten edelleen tuollaiset kaupan hidasteet ovat marginaalisia. Eikä minulla ole mitään kotimaisia kauppiaita vastaan, käytän niitä aivan mieluusti, jos taloudellisesti mahdollista. Lowrancea tuskin olisin muutenkaan hankkinut, kun aika eksoottisesta paikasta ostettu nykyinen plotterini menee vaihtoon. Ja vaikka lopulta siihenkin päätyisin, jää hankitapaikkoja vielä yllin kyllin jäljelle. Kärsikööt valmistajat nahoissaan, jos eivät pysty myymään pienemmille markkinoille laitteita kilpailukykyiseen hintaan. Joutuuhan ostaja joka tapauksessa maksamaan laitteesta korkeammat tuontikulut kuin maahantuoja, kun ne lasketaan vähittäis-, eikä tukkuhinnasta ja yksittäiskappaleen rahdeista, joten valmistajien kilpailusta lopulta on kyse. Taidat edustaa OPM Kalastustarviketta ja tekninen tietämys tavallisen myyntimiehen tasoa.

    Äänestä

  • your choice kirjoitti:

    Sinulla ei vaikuta olevan mitään tietoa koordinaatiojärjestelmistä, karttamateriaaleista eikä näemmä valmistajistakaan. Tässä vai yksi esimerkki aiheesta tältä kuluvalta vuodelta, yritä nyt sitten selitellä kavereille vaikkapa että kauppiaat huijaa ja kusettaa, itse tunnut olevan valehtelija pahimmasta päästä! Mistä liejusta teitä kotimaisten kauppiaiden vihaajia sikiää ... vai liekö kysymyksessä huono itsetunto. Antaa porukan laitella vehkeitä mistä kukin lystää, mutta ei kuitenkaan viitsitä levittää paskapuheita omaa tietämättömyyttään.

    Suora lainaus:

    "Lehdistötiedote 31.03.2010

    Navico ryhtyy toimenpiteisiin Lowrance -laitteiden harmaatuonnin rajoittamiseksi Amerikasta ja Englannista maiden ulkopuolisille markkina-alueille.

    Amerikassa myytävistä laitteista poistuvat suomalaiset kielivalikot sekä metrinen mittajärjestelmä kun laite tuodaan Euroopan puolelle. Toiminto aktivoituu kun laitteen sijainti ylittää tietyt leveyspiirit mantereiden välillä. Huhtikuusta 2010 lähtien Amerikan markkinoille toimitettavat ohjelmistoversiolla 3.0 varustetut valmistuserän laitteet sisältävät tämän toiminnon. Suomessa virallisten jälleenmyyjien kautta myynnissä olevat laitteet sitä vastoin toimivat normaalisti, myös uudella ohjelmistolla. Amerikassa myytävistä laitteista poistuu myös CE-merkintä, jonka johdosta näiden laitteiden jälleenmyynti on laitonta Euroopassa.

    Englannissa myytävät laitteet myydään jatkossa aina kartan kanssa, jonka hinta luonnollisesti lisätään laitteen kuluttajahintaan. HDS-5” laitteet myydään Englannin alueen sisältävän Navionicsin karttakortin kanssa. Vastaavasti HDS-7”,-8” ja -10” laitteet sisältävät lahjakortin, jonka avulla voi kartan lunastaa Englannin Navicon kautta ja nämä lahjakortit toimitetaan ainoastaan Englannin osoitteisiin.

    OPM Kalastustarvike ei vastaa tuontilaitteiden mahdollisista ongelmista liittyen edellä mainittuihin ominaisuuksiin, tuotepaketteihin tai laitteiden käyttörajoituksiin."

    En usko että kukaan laitevalmistaja on noin kyseenalaista päätöstä tehnyt. Käytännössähän tuo tarkoittaisi sitä ettei yhdysvaltalainen alus voisi käyttää esimerkiksi metristä syvyystietonäyttämää enään saavuttuaan suomeen.

    Lehdistötiedoite voi toki olla aito mutta varsin tarkoitushakuinen. Itse laitteessa tuolaista ominaisuutta tuskin tulee olemaan koska se vaikuttaisi kaikkien USA:ssa myytävien laitteiden käytettävyyteen. Ainoa käytännön tapa toteuttaa tuolainen ominaisuus olisikin että USA:laisesta nettikaupasta toimitettaisiin suomeen eri laiteversiota, näin tuskin tulee käymään jonkin marginaalisen markkina-alueen vuoksi

    Äänestä

  • your choice kirjoitti:

    Sinulla ei vaikuta olevan mitään tietoa koordinaatiojärjestelmistä, karttamateriaaleista eikä näemmä valmistajistakaan. Tässä vai yksi esimerkki aiheesta tältä kuluvalta vuodelta, yritä nyt sitten selitellä kavereille vaikkapa että kauppiaat huijaa ja kusettaa, itse tunnut olevan valehtelija pahimmasta päästä! Mistä liejusta teitä kotimaisten kauppiaiden vihaajia sikiää ... vai liekö kysymyksessä huono itsetunto. Antaa porukan laitella vehkeitä mistä kukin lystää, mutta ei kuitenkaan viitsitä levittää paskapuheita omaa tietämättömyyttään.

    Suora lainaus:

    "Lehdistötiedote 31.03.2010

    Navico ryhtyy toimenpiteisiin Lowrance -laitteiden harmaatuonnin rajoittamiseksi Amerikasta ja Englannista maiden ulkopuolisille markkina-alueille.

    Amerikassa myytävistä laitteista poistuvat suomalaiset kielivalikot sekä metrinen mittajärjestelmä kun laite tuodaan Euroopan puolelle. Toiminto aktivoituu kun laitteen sijainti ylittää tietyt leveyspiirit mantereiden välillä. Huhtikuusta 2010 lähtien Amerikan markkinoille toimitettavat ohjelmistoversiolla 3.0 varustetut valmistuserän laitteet sisältävät tämän toiminnon. Suomessa virallisten jälleenmyyjien kautta myynnissä olevat laitteet sitä vastoin toimivat normaalisti, myös uudella ohjelmistolla. Amerikassa myytävistä laitteista poistuu myös CE-merkintä, jonka johdosta näiden laitteiden jälleenmyynti on laitonta Euroopassa.

    Englannissa myytävät laitteet myydään jatkossa aina kartan kanssa, jonka hinta luonnollisesti lisätään laitteen kuluttajahintaan. HDS-5” laitteet myydään Englannin alueen sisältävän Navionicsin karttakortin kanssa. Vastaavasti HDS-7”,-8” ja -10” laitteet sisältävät lahjakortin, jonka avulla voi kartan lunastaa Englannin Navicon kautta ja nämä lahjakortit toimitetaan ainoastaan Englannin osoitteisiin.

    OPM Kalastustarvike ei vastaa tuontilaitteiden mahdollisista ongelmista liittyen edellä mainittuihin ominaisuuksiin, tuotepaketteihin tai laitteiden käyttörajoituksiin."

    Jos pitää paikkanssa niin tuo on niin kommari meininkiä että takuulla en kyseistä merkkiä ostaisi. Idean isällä olisi hyvät saumat toimia suomessa autoverojen käsitteliänä.....

    Äänestä

  • pakko olla vitsi kirjoitti:

    Jos pitää paikkanssa niin tuo on niin kommari meininkiä että takuulla en kyseistä merkkiä ostaisi. Idean isällä olisi hyvät saumat toimia suomessa autoverojen käsitteliänä.....

    vähemmän laitevalikoimassa kun laitteistoa ensi kesäksi uusitaan ;) Joskaan tuollainen itsensä markkinoilta ulospelaaminen, ei ihan heti kyllä vaikuta Jenkkien puuhalta.

    Äänestä

Monet tämän jo tietävät, mutta halusin vain kertoa että olen veTämä neillyt vuodesta -93 lähtien enkä ole ikinä omistanut plottereita. MUTTA nyt alkoi pirusti kiinnostaa tämä Kippari-lehdessäkin testattu otsikon mukainen yhdistelmä ! iPad tulee Suomeen ennen joulukuuta, jolloin pääsee itse kokeilemaan.

Tämä saattaa kyllä mullistaa markkinat. Laite n. 600 eur ja koko Itämeren kartat 25 eur. Lisäksi laitteessa
on GPS:n lisäksi Wifi ja 3G -yhteydet. Se ei tarvitse telinettä, sitä voi käyttää kotona, lomamatkoilla ym...

Mulla on iPod Touch, joten tiedän miten hämmästyttävän helppoa kosketusnäytön operointi on. Sama se onko se Apple vai muun merkkinen, muut tulevat takuulla perässä. Viel Apple on ainoa jokatällaisen tarjoaa. Mielipiteitä ??

Tässä demoa : http://www.youtube.com/watch?v=gQB72uM1itQ&feature=related

Äänestä
  • Mielenkiintoista mutta:
    Miten sen käyttö onnistuu silloin kun itsellä on vaikeuksia pysyä penkillä ja tavarat lentelee sinne tänne, ainakin silloin tulee asennustelineen tarve tai kunnon kiinteä asennus tarpeelliseksi. Käyttöliittymä vaatii tarkkaa koordinaatiota ja huonossa kelissä jo tavallisen napin painaminenkin vaatii sihtaamista sekä ksekittymistä, miten sitten kahden sormen zoomaaminen kosketusnäytöllä onnistuu. Mitä tapahtuu jos näyttöä painaessa iso mies nojaakin siihen vahingossa koko painollaan. Millainen on iPod:in iskun ja roiskeveden kestävyys, kestäkö hyvin pakkasta?

    Hintakaan ei ole merkittävästi viiden tuuman plotteria edullisempi mutta toisaalta näyttö on kyllä reilun kokoinen ja laitteelle keksii kyllä muutakin käyttöä.

    Äänestä

  • Omat syyspurjehdukset on tältä vuodelta jo tehty. Viime reissulla 22.10. tuli eka räntäsade ja oli jo aika kylmää. Rukkaset kädessä tuollainen elektroniikkalaite tuntuisi kyllä tarpeettomalta leikkikalulta, kun ajattelen tuotakin syysretkeäni. Ainakin omassa veneessäni plotterin tulee olla kiinteästi ja tukevasti asennettu ja mielellään sellainen, jonka nappeja voi painella hanskat kädessä. Näyttöruudun pitää olla sen verran iso, että karttaa näkee seurata kauempaakin kuin norm lukuetäisyydeltä.
    Itse olen veneillyt 1950-luvulta lähtien ja hankin plotterin joitakin vuosia sitten, kun niiden hinnat ja laatu alkoivat olla siedettäviä. Eka plotterini oli raymarine 435. Oikein hyvin silläkin pärjäsi. Nykyinen on vähän modernimpi. On se kestänyt merivettäkin ainakin toistaiseksi. Läppärit (karttaohjelmineen) eivät ole venekäytössäni tahtoneet kestää kuin pari-kolme vuotta kerrallaan. Ovat niin p:n arkoja roiskeille ja kolhuille.

    Äänestä

  • kotikäyttöön? kirjoitti:

    Omat syyspurjehdukset on tältä vuodelta jo tehty. Viime reissulla 22.10. tuli eka räntäsade ja oli jo aika kylmää. Rukkaset kädessä tuollainen elektroniikkalaite tuntuisi kyllä tarpeettomalta leikkikalulta, kun ajattelen tuotakin syysretkeäni. Ainakin omassa veneessäni plotterin tulee olla kiinteästi ja tukevasti asennettu ja mielellään sellainen, jonka nappeja voi painella hanskat kädessä. Näyttöruudun pitää olla sen verran iso, että karttaa näkee seurata kauempaakin kuin norm lukuetäisyydeltä.

    Teen itse aina kaiken veneeseen ja taloon Pelle Pelottomana... Totta munassa tuolle pitäisi tehdä vesitiivis teline. Sitäpaitsi mulla on yläohjaamo, josta ajan aina. Heti tulee mieleen tämmöiset taulutelkkareille tehdyt teleskooppitelineet katto/seinäkiinnitystä varten. Vesitiiviitä suojuksia iPadiin näyttää jo löytyvän netistä (mahdollistavat kosketusnäyttö-operoinnin). Lisäksi auringonvaloa vastaan pitäisi kyhätä jokin "kuomu" jollaisia on mm. tutkanäytöisssä. Ja joku pikakiinnitys että i:n saa helposti mukaan. Mutta : piece of cake

    En tiedä, onko tässä Navionicsissa samanlainen ominaisuus kuin esim. Tsunamiksessa, että karttanäyttö skaalautuu ja siirtyy veneen liikkuessa ? - Silloin ei niillä putkimiehen hanskoilla tarvitsisi siihen ajossa koskea.

    Ymmärrän, että tämä herättää pientä närää sikakalliiden !! plottereiden omistajissa. Tulee heti mieleen, että Bvarioitakin mollataan usein vaan koska ne ovat halpoja... Itse ajattelen jo nyt, että "perinteisillä" plottereilla tulee olemaan ankeat ajat (myös siksi, että kohta Applelle tulee kilpailijoita)

    Olen lueskellut näitä plotteri- läppäri-juttuja aina sillon tällön täällä ja huomannut, että kirjoittajat unohtavat hyvin herkästi, että meitä veneilijöitä sekä veneitä on niin monenlaisia.

    Itselläni on ollut viimeisen 20 vuotta n. 10 metrin luokkaa olevia veneitä, joista mikään ei hypi eikä pompi juurikaan. Samoin sisällä on lämmin niin, että ajelen läpi koko kauden t-paitasillani, sekä katto joka pitää vettä.

    Yksikään läppäri ei ole koskaan mennyt epäkuntoon veneessä sen takia, että se olisi pomppinut tai kastunut.

    Pöydälle mahtuu normi-läppäri Meri-CD ohjelmalla ja sen vieressä on paperinen karttasarja ko. alueesta jossa kulloinkin olen. Aivan kuten kotonakin pöydän ääressä.

    Jos joku "soutuveneilijä" harkitsee navigointivälineeksi jotain, niin niiden on mietittävä mikä olisi paras vaihtoehto heille.

    Kannattaisi muistaa, että se mikä ei sovi jollekin, toimii toisenlaisessa veneessä vallan mainiosti.

    Äänestä

  • innostunut mulli kirjoitti:

    Kosketusnäyttö roiskesuojaus aurinkosuoja = ? Tuohon yhtälöön en oikein tiedä ratkaisua, enkä ainakaan toisi veneeseen kotiin tarkoitettua seinäkiinnikettä. Onhan tuossa paljon potentiaalia ja halvat kartat houkuttavat kummasti. En silti vielä leikkiin lähde.

    Äänestä

  • *eräs** kirjoitti:

    Olen lueskellut näitä plotteri- läppäri-juttuja aina sillon tällön täällä ja huomannut, että kirjoittajat unohtavat hyvin herkästi, että meitä veneilijöitä sekä veneitä on niin monenlaisia.

    Itselläni on ollut viimeisen 20 vuotta n. 10 metrin luokkaa olevia veneitä, joista mikään ei hypi eikä pompi juurikaan. Samoin sisällä on lämmin niin, että ajelen läpi koko kauden t-paitasillani, sekä katto joka pitää vettä.

    Yksikään läppäri ei ole koskaan mennyt epäkuntoon veneessä sen takia, että se olisi pomppinut tai kastunut.

    Pöydälle mahtuu normi-läppäri Meri-CD ohjelmalla ja sen vieressä on paperinen karttasarja ko. alueesta jossa kulloinkin olen. Aivan kuten kotonakin pöydän ääressä.

    Jos joku "soutuveneilijä" harkitsee navigointivälineeksi jotain, niin niiden on mietittävä mikä olisi paras vaihtoehto heille.

    Kannattaisi muistaa, että se mikä ei sovi jollekin, toimii toisenlaisessa veneessä vallan mainiosti.

    kai sekin on " soutuvene". Mutta silti väittäisin että ns ihan oikea plotteri on kuitenkin hyvä valinta vaikka olisikon katto päällä. Itselläni on UK sta ostettu standard horizon ja olen erittäin tyytyväinen. Käynnistys on sika nopea, pakannus samoin, paljon nopeampaa kuin esim autonavigattorissa, puhumattakaan lisämokkula virityksestä läppärissä tai vastavassa laitteessa. Pystyisin ohjaamaan kovassakin vauhdissa pelkästään plotterin näyttämän keulasuuntiman mukaan. Kertakaan ei ole mennyt jumiin, ei sekunnikksikaan. Eikä tarvitse koskea ajaon aikana mihinkään, kyllä se karttaa " elää mukana", lienee vakiona kaikissa oikeissa plottereissa. Ei kyllä ole mikään tarpellinen varuste, mukava kuitenkin.
    Paperikartata aina mukana mutta en ole tarvinnut pitkään aikaan.

    Äänestä

  • *eräs** kirjoitti:

    Olen lueskellut näitä plotteri- läppäri-juttuja aina sillon tällön täällä ja huomannut, että kirjoittajat unohtavat hyvin herkästi, että meitä veneilijöitä sekä veneitä on niin monenlaisia.

    Itselläni on ollut viimeisen 20 vuotta n. 10 metrin luokkaa olevia veneitä, joista mikään ei hypi eikä pompi juurikaan. Samoin sisällä on lämmin niin, että ajelen läpi koko kauden t-paitasillani, sekä katto joka pitää vettä.

    Yksikään läppäri ei ole koskaan mennyt epäkuntoon veneessä sen takia, että se olisi pomppinut tai kastunut.

    Pöydälle mahtuu normi-läppäri Meri-CD ohjelmalla ja sen vieressä on paperinen karttasarja ko. alueesta jossa kulloinkin olen. Aivan kuten kotonakin pöydän ääressä.

    Jos joku "soutuveneilijä" harkitsee navigointivälineeksi jotain, niin niiden on mietittävä mikä olisi paras vaihtoehto heille.

    Kannattaisi muistaa, että se mikä ei sovi jollekin, toimii toisenlaisessa veneessä vallan mainiosti.

    "että kirjoittajat unohtavat hyvin herkästi, että meitä veneilijöitä sekä veneitä on niin monenlaisia".

    "Itselläni on ollut viimeisen 20 vuotta n. 10 metrin luokkaa olevia veneitä, joista mikään ei hypi eikä pompi juurikaan." jne.... Tuostakin huomaa, ettet ole liikkunut kuin suojaisilla kulkuvesillä ja pikkupaateilla. Sellaiseen tarkoitukseen varmaankin riittää Meri-CD ja läppärikin kestää.

    Minulla puolestani on viimeisten vuosikymmeninen aikana ollut 10-15 tn painoisia veneitä, jotka kyllä poukkoilevat ja rysähtelevät merenkäynnissä. On tullut kokemusta siitäkin, ettei mittarielektroniikka tahdo kestää kuin muutaman vuoden. Huvivenelektroniikka on suht halpaa, mutta vastaavasti se ei ole täysin vesitiivistä eikä kovin luotettavaakaan.

    Niinkuin itse totesit, se mikä sopii sinulle, ei sovi jokaiselle. Ehkäpä keskusteluissa kannattaisi määritellä minkälaiseen käyttötarkoitukseen laitetta haetaan. Taskuun mahtuva navigaattori voi olla erinomainen varuste retkimelonnassa (jota joksus olen harrastanut), mutta ei avomeriveneessä.

    Äänestä

  • myös itsellesi kirjoitti:

    Läppäri varmasti ajaa asiansa sisällä jykevästi menevässä veneessä. Lisäksi sittä on tietenkin muutakin iloa & hyötyä.

    Minä taas innotuin hieman tuosta iPadista, koska ajan yläohjaamossa liukuvaa (pomppivaa) venettä. Yhdellä kesälomareissulla kokeilin läpäriä ylhäällä, se oli ihan toivoton. Hiirellä ei osunut mihinkään, se putoili lattialle, näppistä ei voinut ajossa käyttää, välillä piti heittää ison roiskeen takia takki läppärin päälle, sateella ei voinut käyttää, auringonvalossa ei nähnyt mitään, invertteri lakkoili jne..

    Tämä iPad suurimmaksi osaksi väistäisi em. ongelmat ja sillä sama etu, voit tehdä kaikkea muutakin kuin navigoida. Ja mikä tärkeintä : sen voi napata vierassataman terasille ja brasailla tuopin ääressä 8-)

    Äänestä

  • innostunut ... kirjoitti:

    Ja miten meinasit että iPad väistää mainitsemasi läppärin ogelmat.
    -Hiirellä ei osunut mihinkään, kosketusnäyttöähän se vasta vaikea onkin tökkiä
    -se putoili lattialle, iPadihan se paikallaan pysyykin
    -näppistä ei voinut ajossa käyttää, oletko koskaan kokeillut virtuaalinäppistä?
    -välillä piti heittää ison roiskeen takia takki läppärin päälle, iPadin päälle ei tarvitse?
    -sateella ei voinut käyttää, ipadia voi?
    -auringonvalossa ei nähnyt mitään, iPadillä näkee?
    -invertteri lakkoili, iPadia ei tarvitse ladata?

    Toki sillä voi tehdä paljon muutakin, mutta verrattuna läppäriin, mitä muuta?
    Eikö läppäriä voi ottaa vierassataman terassille? Toki jos luulee että iPadilla voi brassailla terassilla (tai missään muuallakaan), olkoot niin.

    Jos pelkän iPadin varassa lähtee merelle, voi olla että brassailua pääsee harjoittamaan jossain kohtaa ainoastaan SARin miehistölle..

    Äänestä

  • Innostuneelle kirjoitti:

    Sitä iPadihan ei ole vielä päässyt kokeilemaan. Voipi olla paskakin. Mut kosketusnäyttö on helppo (2 v. kokemus Touchista). Ja tosiaan niihin saa roiskesuojia. Ja Teline on pal helpompi tehdä kun läppäriin. Ja jostain luin, että pelaa akuilla älyttömän kauan, olisiko ollut lähelle 100 tuntia ? Meidän Lenovot pelaa tommoset pari tuntia ilman latausta.

    Kohta nähdään, kun se tulee kauppoihin. Vituttaa kylllä tämä koko Applen politiikka, mutta jos vehkeet on hyviä... Mulla on toinen iPod Touch, eka hajosi kuukauden takuuajan jälkeen, ihan kun siinä olisi ollut jokin tuhoamisajastin........

    Äänestä

  • innostunut mth kirjoitti:

    iPad toimii akuilla kiitettävän kauan. 100 h on kuitenkin kymmenkertaista liiottelua, mutta se ilmoitettu 10 h on sekin erittäin hyvä saavutus.

    Äänestä

  • innostunut mth kirjoitti:

    Sitä iPadihan ei ole vielä päässyt kokeilemaan. Voipi olla paskakin. Mut kosketusnäyttö on helppo (2 v. kokemus Touchista). Ja tosiaan niihin saa roiskesuojia. Ja Teline on pal helpompi tehdä kun läppäriin. Ja jostain luin, että pelaa akuilla älyttömän kauan, olisiko ollut lähelle 100 tuntia ? Meidän Lenovot pelaa tommoset pari tuntia ilman latausta.

    Kohta nähdään, kun se tulee kauppoihin. Vituttaa kylllä tämä koko Applen politiikka, mutta jos vehkeet on hyviä... Mulla on toinen iPod Touch, eka hajosi kuukauden takuuajan jälkeen, ihan kun siinä olisi ollut jokin tuhoamisajastin........

    En siis sano että iPadi olisi paska, itsekään en ole sitä edes nähnyt. Mutta ei noilla perusteilla kannata vielä lähtee innostumaan kun noi speksit ei tuosta parane millään läppäriin verrattuna. Samat ongelmat jatkuu edelleen.

    Saahan noita läppäreitäkin vesitiiviinä, esim Panasonicin Toughbook, kestää sit ne flaikkarin olosuhteet. Tai sit laitat pienen koppikoneen hyttiin piiloon ja vesitiiviin 2-näytön flaikkarille.

    Itsellä ollut erilaisia kosketusnäyttöpuhelimia jo pari vuotta, nyt iPhone, mutta ei se autuaaksi tee veneillessä. Sormet on kokoajan pienessä rähmässä ja noi näytöt näyttää kauheelta päivän jälkeen. Eikä niistä oikeesti mitään näe auringonvalossa. Pakko metsästää ensi kesänä hienoja pahvisia virityksiä joilla yritetään suojata ipadeja auringonvalolta. Sadan tonnin (tai parin) vene ja sit joku pahvihässäkkä ipadin ympärillä jolla navigoidaan?

    Toi Navionicsin softa ei mun mielestä korvaa mitään karttaplotteria vaikka onkin halpa, ihan hauska leluhan se on mutta jää kyllä omassa paatissa tasan lelun asteelle. Olkoot 10 tuuman näyttö tai ei.

    Mut jokainen tyylillään. Kun joku keksii miten ne ikivanhat vihreet mericeedeet saa vielä konvertoitua iPadille, niin sittenhän se riemu vasta alkaakin! Ilmaisia karttoja - jipii!

    Ei muuta kun Trossin jäsenhakemus vetämään...

    Äänestä

  • innostuneelle kirjoitti:

    http://www.samsung.com/fi/news/newsRead.do?news_group=productnews&news_seq=20367

    Toi oliisi vähän pienempi (vois pitää vaikka kaulassa roikkumassa). Mutta laiska kun olen : saakohan
    tohon vielä merikarttoja kuten iPadiin ?

    Tulee mielenkiintoinen talvi !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ulkomaantilausko kirjoitti:

Oletteko tilanneet vene-elektroniikkaa USA:sta, kannattaako ja onnistuuko?
Olisiko hyviä nettiosoitteita?

Tarkoitus olisi hankkia 5..7 tuuman plotteri ja samalla vähän muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu