Heteromiehet eivät tunnetusti uskollisuuteen pysty ja jaksavat aina muistuttaa naisia siitä, että uskollisuuden vaatiminen on alunalkaenkin aivan liian suuri vaatimus ja ettei miestä ole luotu yksiavioiseksi. Tv ja elokuvat myös antaa ymmärtää, etteivät homosuhteet ole seksuaalisesti uskollisia(joo sori, huono lähde, mutta en parempaakaan tiedä). Onko siis uskollisuus ihan tuntematon käsite homopiireissä?
Onko uskollista homosuhdetta olemassa?
29
1856
Vastaukset
- Miesten vietit
Kieltämättä hyvin moni homosuhde kaatuu juuri pettämiseen ja seksin harrastaminen onkin tehty hyvin helpoksi homoille. On voquet, keltaiset ruusut ja homobaarit joiden vessassa naiskennellaan. Tilaisuuksia siis on, mutta on ihmisestä kiinni käyttääkö niitä. Itse en ole koskaan pettänyt enkä voisi sitä koskaan tehdä. Minua on kerran petetty mutta kyseessä oli sen luokan menohomo että näin jälkikäteen ajateltuna se olisi pitänyt arvata. Kunnolliset tyypit eivät petä oli sitten homo tai hetero, mies tai nainen.
- ehkä näin
Ehkä se on just syy miksi homot on niin tunnekylmiä ihmisiä. Kaikki pettää, eli ei kannata kiintyä liikaa keneenkään. Paras kun rakastaa vaan itseään.
- Miro69
ehkä näin kirjoitti:
Ehkä se on just syy miksi homot on niin tunnekylmiä ihmisiä. Kaikki pettää, eli ei kannata kiintyä liikaa keneenkään. Paras kun rakastaa vaan itseään.
Näin nelikymppisenä on jo oppinut realistiksi, en odota tässä elämässä mitään vakavaa löytäväni, enkä kyllä harrastele yhdenillan juttujakaan, seksi muutenkin yliarvostettua.
- KiKi.
Moloa vaan perserakoon, kyllä se siitä.
- KiKi.
Miksi me homot olemme taudin levittäjiä, kukasta kukkaan...
- Anonyymi
ehkä näin kirjoitti:
Ehkä se on just syy miksi homot on niin tunnekylmiä ihmisiä. Kaikki pettää, eli ei kannata kiintyä liikaa keneenkään. Paras kun rakastaa vaan itseään.
Tunnekylmiä????
Tunnen monia homoparjeja ja tunne kylmyys ei ole kellään luonteen piirteenä .
Sitä taas laitetaan leimoja yleistämällä , kuten tavallisesti
Onko se jotenkin vaikea ymmärtää ettei homot ole mitenkään erinlaisia ihmisinä kun heterotkaan .että eräillä on toistava halu vetää aina homoja esiin mitä ihmeellisemmäksi tavalla ihan kun homous olisi jotain käsittämätöntä eräissä piireissä .
Kiinnostus siihen että alati heistä naljaillaan riippuu vaan yhdestä asiasta , heitä kiinnostaa niin pirusti homojen yksityis elämä että hehkuttelevat sairailla ajatuksillaan milloin mitäkin heistä , kai sitten saavat tyydytyksen jotenkin kun ajatus leikki on siltä kertakatsomisella ohi
.siis siitä puhe mistä puute tepsii tässäkin asiassa . Joten juntit rassukat paljastavat ainoastaan itsensä eikä siinä ole näiden homojen paljastuksista edes kysymys .
Pitäisi ensin tuntea jonkin verran asiaa mistä keskustelee eikä elää sairaiden luulojensa varassa
- icatti
Nimittäin, jos kaks sellaista törmää toisiinsa joita on tarpeeksi jo satutettu tässä asiassa ja päättävät, että vaikkei ole sormusta sormessa mutta status on "varattu" niin se on jo ylpeyden aihe sinänsä ja se kanssa kerrotaan heti kättelyssä jos vaikka baarissa pyöritään. Ei jää sitten mahdollinen houkutuskaan ihmettelemään että missä mennään. Minä törmäsin sellaiseen ihmiseen. Tämä on vain asennekysymys. Ihan samalla tavalla ns bi-miehet pettää vaimojaan homomiesten tai toisten bi-miesten kanssa. Tästä ei vaan puhuta. Liekö mielessä sitten se, että poikain välinen olis jotenki vähemmän pettämistä kuin heteroseksi. Mun mielestä pettämistä on jo se, että kertoo asioita muille, mitä pitäis oikeasti kertoa sille kumppanille. Se on henkistä pettämistä.
- Pitkä suhde
Me lähdimme monta vuotta seurusteltuamme etsimään seksuaalista jännitystä muista. Kolmen kimppaa lähinnä. Mitä pettäminen on? Mielestäni silloin kun tehdään asioita joista ollaan sovittu ja keskusteltu etukäteen, kaikki on ok. Kannattiko? En osaa sanoa kannattiko, luottamuksen säilyttäminen on tässä tilanteessa vaikeaa.
- adfgadgadhf
Suhde on tasan sellainen, millaiseksi sen suhteessa olevat osapuolet tekevät. Näin ollen suhteita on monenlaisia, on niitä, joissa petetään ja niitä, joissa ei petetä. Kannattaa siis katsella kumppania sitä silmällä pitäen.
Eivät ne naisetkaan ole uskollisia; erään tutkimuksen mukaan joka 10. synnytyslaitoksella nähty lapsi ei ole oikeasta isästään lähtöisin. Jotenkin minulla on sellainen aavistus, että miehillä on tässä asiassa kaksinaismoralistinen näkökulma; pettäminen muuttuu asian valjetessa kielletyksi ja uskollisuus tärkeäksi moraaliseksi ohjenuoraksi. Kulttuuri ei välttämättä katso aisankannattajuutta hyvällä ja kuitenkin tässäkin asiassa toisen onni on toisen epäonni, eli siittäjä/sonni on sitten se parempi mies. Ehkäpä miestenkin kannattaisi tässä asiassa omaksua hiukan laajempi perspektiivi pettämiseen, niin ei tule ikäviä yllätyksiä?- juna kulkee
ennenkin sanottu: jos rakkautta ja uskollisuutta haluaa, pitää muuttaa itsensä heteroksi.
- Anonyymi
Homosuhteissa ei ole ikinä rakkautta eikä uskollisuutta
- Anonyymi
Voi ihme kun taas tuli emämunausta kommentti , oletkos kokeillut kaikkia maailman homoja kun alemmat vielä muitakin tekstilläsi
Lue faktaa hieman näistäkin asioista ennenkin sepustelet asioita muiden ihmisten elämästä
- Anonyymi
Homolla riittää uskollisuutta niin kauan kuin pallit ovat tyhjät.
- Anonyymi
Homosuhde ja uskollisuus eivät mahdu samaan lauseeseen. Heterosuhteissa uskollisuutta on huomattavasti enemmän. Eihän sitä homo nyt samaa reikää jaksa rassata.
- Anonyymi
Kyllä vaan on kuule homopareja jotka ovat uskollisina toisilleen jakaneet surut ja ilot vuosikausia . Ja mitä tulee hetero suhteisiin niin itse heterona nähnyt mitä se heidän uskollisuudessa on , kun naimisissa olevat ovat tyrkyllä parhaan ystävänsä puolisolle , tätä olen kokenut ja vertaillut ystävieni kanssa ja kaikilla samat kokemukset ,
Joten tässähän on kysymys ihmisestä eikä siitä seksuaalisesta suunnasta mikä kullakin on, siis toiset ihmiset ovat uskottomia toiset ei riippumatta mihin ryhmään kuuluu. Joten älämtaasnyritä asettaa leimoja ihmisiin joita et edes tunne
- Anonyymi
Mun boy friend petti mua naisen kaa. Nyyh. En tienny et bi-Lasse oikeesti tykkäisi naikkosia panna.
Ihq gay tercuin Marcus- Anonyymi
Kai muistit itse kanssa pettää kymmenen miehen kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai muistit itse kanssa pettää kymmenen miehen kanssa?
Totta kai. Sitähän homot tekee.
Ihq gay tercuin Marcus
- Anonyymi
Vaimot omistavat heteromiehensä.
Emme alistu moisen tussukan rooliin.- Anonyymi
Emme, kun meidän pisin suhde jatkuu aamuun asti!
- Anonyymi
Homosuhteet ei kestä ja petettään koska suhteessa ei ole muuta alkua kuin sex. Kemialla kun alkaa niin voi vaikka kestää.... ellei HIV tapa
- Anonyymi
Jokunen prosentti on. Yhdrn parin tiedän, joka on ollut vuosia yhdessä, kutta on se äärimmäisen harvinaista.
- Anonyymi
Taidat kulkea väärissä porukoissa , ja sitten luulet että kaikki on samanlaisia . Oikein yleistäjä tyyppi
- Anonyymi
Hesan homoille uskollisuus terapiaa miehen kanssa.
https://soundcloud.com/user-336440213/26yo-gay-dumb-jock-roofer?fbclid=IwAR1bJwIj28lX0aHT6rjVqpkzvcBWmB0HhSLVVa6nti8RYUxRUPORd0YvJpw - Anonyymi
Vähän vaikea sanoa kun itselläni ei ole kokemusta uskollisesta eikä uskottomastakaan parisuhteesta.
- Anonyymi
Jos on aamuun asti viettänyt toisen kanssa aikaa, se on jo suhde
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on aamuun asti viettänyt toisen kanssa aikaa, se on jo suhde
Mutta kun itse en ole viettänyt kenenkään kanssa aikaa edes yhtä iltaa jos ei pelkkää keskustelua lasketa.
- Anonyymi
Ihan tuntematon asia. 97% pettää loput on avoimessa suhteessa. Heterotbovat uskollisempia.
- Anonyymi
On. Ne nimenomaan jotka on niitä "Kerta ja Karkuun"- suhteita. Eli valtaosa :D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768