HANAA SAAMULI!

Vai että ihan pikku roolin Samuli sai..hah.. ei todellakaan mikään sivuosa ..siitäs saitte katelliset paskat =)
76574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

ensin mainittiin kuinka merkittävä on edelmannin rooli ja sitten jatkettiin sitä merkittävää ja siinä oli kaikki.eli kuvittele loppu itse jos pystyt ja sillä mitään sen enempää ei ollut uutisessa mutta kuuliainen lukija tietää mitä edelman yleensä sanoo tossa kohdassa.eli tosi valaisevaa.

Äänestä
  • Samulin tietää enemmän kuin nämä sivut ja vastaajat täällä.Eli odotellaanhan sinne 2012 saakka niin yllätys on suuri!

    Äänestä

  • Outi Tapiola kirjoitti:

    Samulin tietää enemmän kuin nämä sivut ja vastaajat täällä.Eli odotellaanhan sinne 2012 saakka niin yllätys on suuri!

    Mitään sanomaton mini- sivuosa paljastuu. Edelmann on ehtinyt syöttää lehdille uskomattomimmat valheensa ja toimituksia on vedetty retkuun. SItten selitellään ja väännellään ja käännellään. Tätä on nähty ennenkin sillä Edelmannin kaverinkin Peter Franzeninkin "yllätys" oli tasan kaksi sekuntia ruumista näytellen auton takapaksissa. Se sitten hhe puheet suuresta roolista suuressa elokuvassa. Sanokaa yksikin peruste millä täysin tavisuonteinen ja amatööri joka sektorilla olisi yhtäkkiä "suuren elokuvan suuressa pääroolissa" ?

    Äänestä

mutta toisaalta eio ole kiva jos Samuli viedään jatkossa pois Suomesta suurten huippuroolien takia. Nykku jenkki on keksinyt Samulin, rooleja alkaa satelemaan jenkkileffoihion. Samuli on paras, Samuli laulaa ihanasti.

Äänestä
  • Samuli on monilahjakkuus!

    Äänestä

  • fghjkghjklö kirjoitti:

    Samuli on monilahjakkuus!

    Totuus on aina toisenlainen kuin mielikuvitus siispä totuus tässä:

    Itseään ylimalkaisesti mainostava Samuli Edelmann ansaitsee lähemmän tarkastelun. Sen perusteella hän on pelkkä viihdeteollisuuden helppoheikki. Onko kukaan koskaan kuullut Edelmannin laulavan oikeasti. Esimerkiksi oopperan Bel Cantoa. Onko kukaan koskaan kuullut Edelmannin laulavan korkealta. Ei ole. Koska hän ei osaa laulaa korkealta. Edelmannin "laulaminen" on pelkkää karaokea ja viihdettä joka on tehty studiotyönä. Jopa Johanna Tukiainen osaa laulaa paremmin.

    Ainoa saavutus laulamisessa Samuli Edelmannilla onkin saada amatöörin tekeleensä myyntiin Anttilan hyllylle. Mitään konkreettista Edelmann ei ole musiikin saralla saavuttanut esimerkiksi viisuvoittoja. Wikipediassa Edelmann makeilee että on myynyt levyjään ja ollut myyvä miesartisti. Kaupallisuus ei kuitenkaan ole taiteen mittari. Töitä mies on huhkinut duunarin lailla mutta ne kaikki ovat silkkaa B-tasoa. Roskaa on aina myyty foliopaperissa kuuroille. Jos näin ei olisi niin voisi ihmetellä miksi roskalehdeksi rankattu kruunaamaton roskalehti on levikiltään luetuin.

    Samuli Edelmannin esittämien kappaleiden sanoitukset ovat mitäänsanomattomia. Ulosanti ontuvaa. Kuinka monta instrumenttia muuten Edelmann hallitsee? ovikellon soittaminen taitaa olla ainoa instrumentti mitä hän osaa soittaa. Kitaran rämpyttäminen kolmisoinnulla ei tarkoita instrumentin täydellistä hallintaa. Sen lisäksi että sukulaiset ovat myös joskus saattaneet eksyneet soittamaan kirkon urkuja.

    Entä näytteleminen? Kuinka monta vakavasti otettavaa näyttämötaiteen roolia Edelmann on tulkinnut teattereissa? Kuinka monta kansainvälisen elokuvateollisuuden pääroolia hän on esittänyt? No ei yhtään. Ei kumpaakaan. Samuli Edelmann ei ole Arnoldin mitoissa. Ei karismaa. Ei erikoistaitoja. Ei erikoisominaisuuksia. Edelmann pystyykin pätemään ainoastaan mitättömillä sivuosilla joita kuka tahansa voi ostaa ulkomaisista elokuvista jotta voi päästä näyttämään itseään. Siitä huolimatta vaikka mitään näytettävää ei olekaan.

    Huvittavinta miten Edelmann on saanut managerinsa välityksellä lehdet kirjoittamaan hänestä väritettyjä tarinoita "Suomen parhaimpana näyttelijänä" joka näyttelee "suurta pääroolia suuressa elokuvassa" Tom Cruisen kanssa. Todellisuudessa Samuli Edelmann ei liity kyseiseen elokuvaan muuten kuin elokuva-avustajan tehtävää vastaavalla minityngällä. Eikä Samuli Edelmann todellakaan ole Suomen paras näyttelijä. Eikä paras millään alalla. Ellei lukuun oteta ympäripyöreää totuuden muuntelua ja katteetonta itsensä väritettyä mainostamista. Ja taiteilijakin vielä? millä saralla. Musiikki ja laulaminen karaoketehtailua. Näytteleminen oman itsensä näyttämistä. Häjyt oli aikoinaan paljon muutakin kuin lihava Edelmann.

    Kyseisessä vaarallinen tehtävää 4- elokuvassa Edelmann on siis pelkässä elokuva-avustajan tehtävää vastaavassa mitään sanomattomassa minitygässä. Prahassa kuvatussa elokuvan otoksissa on myös Cruise. Elokuva-avustajia on maailmassa tuhansittain eikä tynkä vie vielä Hollywoodiin.
    Tuhannet avustajat matkustelevat tuotannoissa omakustanteisesti useissa eri maissa eivätkä liity elokuvaan yhtään sen enempää kuin sen sadat työntekijät. Näin ollen Edelmannin väite että hän on "Cruisen" rinnalla elokuvassa on naurettavaa sumutusta. Edelmann ei ole Cruisen rinnalla yhtään enempää kuin tuotannon valaistuksesta vastaavat miehet. Lankaan on lentänyt niin Ylen Matti Rönkä kuin Ilta-Sanomat. Nähtäväksi siis jää minkälainen pino asiaan liittyviä tutkimuspyyntöjä päätyy journalistiliiton pöydälle kun totuus aikanaan paljastuu. Iltalehden valhe valelottovoittajasta taitaa olla par aikaa tutkinnassa. Elokuva-avustajan tehtävään verrattava minitynkä ja tsuppaaminen ei nimittäin ole päärooli eikä siihen rinnastettava työosuus. Niinkuin Edelmann on tiedotusvälineille sumuttanut. Avustajaksi pääsee kuka tahansa amatööri. Viihdeteollisuus elää median vääristävästä voimasta. Sen siivellä myös jotkut ansaitsevat leipäänsä. Tyhmimmät lehtien ja television toimitukset kuvittelevat että yleisö on yhtä pönttöä kuin heidän pienet toimittajakoppinsa. Järjen käyttökin olisi sallittua tässä kohtaa. Miten tavisluonteinen amatööri jolla ei ole mitään konkreettista meriittiä tai ominaisuuksia millään saralla voisi yhtäkkiä olla "suuren elokuvan suuressa "unelma" pääroolissa päätähden kanssa". "Unelmarooli" kyseinen tsuppaaminen saattaa olla Edelmannille itselleen koska hänelle ovet oikeisiin asioihin pysyy kiinni. Kun näin on niin lehtien on turha väittää tämän asian suhteen muuta.

    Suuri yleisö mieltää Samuli Edelmannin korkeintaan maalaiskuntien kapakkimuusikoksi ja B-luokan esiintyjäksi jonka "näytteleminen" on ainoastaan itsensä ja puutteidensa näyttämistä. Tuhansien kaltaistensa harrastelijoiden lailla. Hamekangasta hamekangasta. Kukin keksii elämässään tapansa välttää työvoimatoimiston ehdottamat sekatyömiehen hommat kun nuo koulutkin on jääneet varsin puutteellisiksi.

    http://samuliedelmann.blogspot.com

    Äänestä

  • Jenkki ei ole keksinyt Samuli Edelmannia. Edelmann itse on keksinyt tämän vouhotuksen. Hänelle tosiaan on "unelma" päästä minitynkään ulkomaisiin tuotantoihin. Kun eväät ei riitä oikeisiin asioihin pitää tyytyä tähteisiin.

    Edelmann ei todellakaan ole kyseisessä tuotannossa "suuren elokuvan suuressa pääroolissa"

    Tässä näette miten tyhmiä lehdet ovat kun syöttävät saippuaa ja luulevat että lukijat uskovat kaiken.

    Äänestä

  • fghjkghjklö kirjoitti:

    Samuli on monilahjakkuus!

    Laulajana karaoketason tehtailija. Näyttelijänä ei osaa näyttää kuin itseään. amatööri. Häjyt todellakin oli ennes paljon muuta kuin lihava Edelmann. Häjyjen tuottaja Markus Selin muuten on tuomittu vankeuteen epärehellisyydestäkin. Selinin tuomioita saa lukea vähän väliä lehdistä. Ei mikään salaisuus. Tuomiolauselmat on julkisia.

    Äänestä

  • hö-lö-möille kirjoitti:

    mitä oikein selität ? Ota lääkkees nyt ainakin, jos se vähän selvittää päätäs...

    Äänestä

  • maan pinnalla kirjoitti:

    Laulajana karaoketason tehtailija. Näyttelijänä ei osaa näyttää kuin itseään. amatööri. Häjyt todellakin oli ennes paljon muuta kuin lihava Edelmann. Häjyjen tuottaja Markus Selin muuten on tuomittu vankeuteen epärehellisyydestäkin. Selinin tuomioita saa lukea vähän väliä lehdistä. Ei mikään salaisuus. Tuomiolauselmat on julkisia.

    Onhan DeLorean autojen valmistajakin tuomittu rahanpesusta ja muista, mutta ei se himmennä yhtään auton arvoa. Vai onko paluu tulevaisuuteen elokuvan näyttelijät syyllisiä elokuvassa esiintyneen auton valmistajan tekosista ?

    Äänestä

  • bruahh-haa-haa kirjoitti:

    Jenkki ei ole keksinyt Samuli Edelmannia. Edelmann itse on keksinyt tämän vouhotuksen. Hänelle tosiaan on "unelma" päästä minitynkään ulkomaisiin tuotantoihin. Kun eväät ei riitä oikeisiin asioihin pitää tyytyä tähteisiin.

    Edelmann ei todellakaan ole kyseisessä tuotannossa "suuren elokuvan suuressa pääroolissa"

    Tässä näette miten tyhmiä lehdet ovat kun syöttävät saippuaa ja luulevat että lukijat uskovat kaiken.

    Mission: Impossible - Ghost Protocol is scheduled for release on December 16, 2011. It will star Tom Cruise and be written by Josh Applebaum and Andre Nemec. J. J. Abrams will not return to direct the next film, but he will produce with Cruise through his Bad Robot Productions. In May 2010, Cruise confirmed that Brad Bird will direct the film. Returning cast members include Ving Rhames as Luther Stickell and Simon Pegg as Benji Dunn. New cast members include Vladimir Mashkov, Josh Holloway, Jeremy Renner, Paula Patton, Samuli Edelmann and Michael Nyqvist as the film's villain.

    Ei Samuli missään pienessä roolissa ole. Kyllä jollain on tieto vähän kateissä ja järkikin siinä samalla kadonnut omia blogeja kirjoitellessa.

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Along with Tom Cruise, series star Ving Rhames will return as Luther Sticker and Simon Pegg will reprise his Mission: Impossible III role as Benji Dunn. New cast members include Russian actor Vladimir Mashkov (Behind Enemy Lines, 15 Minutes), Josh Holloway (Stay Cool, Sawyer from Lost), Jeremy Renner (The Hurt Locker, The Town), Paula Patton (Deja Vu, Mirrors), Samuli Edelmann (Finnish actor), and Swedish actor Mikael Nyqvist (The Girl With the Dragon Tattoo) will play the film's main antagonist, with Anil Kapoor (Slumdog Millionaire, 24) and Lea Seydoux (Inglourious Basterds, Robin Hood) also playing villains.

    Äänestä

  • faktoja.. kirjoitti:

    HYVÄ SAMULI, kyllä kateellisilla on nyt vaikea PALA NIELLÄ TÄMÄN LAHJAKKUUDEN SUURROOLI! =)

    AI kunnon roolissa? ei todellakaan "suuren elokuvan suuressa pääroolissa päänäyttelijän kanssa"
    Edelmann ei ole yhtään suuremmassa osassa koko hommassa kuin elokuvan lavastuksista vastaavat henkilöt. Ota välillä lääkkeet jooko?

    Äänestä

  • faktoja.. kirjoitti:

    Along with Tom Cruise, series star Ving Rhames will return as Luther Sticker and Simon Pegg will reprise his Mission: Impossible III role as Benji Dunn. New cast members include Russian actor Vladimir Mashkov (Behind Enemy Lines, 15 Minutes), Josh Holloway (Stay Cool, Sawyer from Lost), Jeremy Renner (The Hurt Locker, The Town), Paula Patton (Deja Vu, Mirrors), Samuli Edelmann (Finnish actor), and Swedish actor Mikael Nyqvist (The Girl With the Dragon Tattoo) will play the film's main antagonist, with Anil Kapoor (Slumdog Millionaire, 24) and Lea Seydoux (Inglourious Basterds, Robin Hood) also playing villains.

    Hevosmiesten tietotoimisto. Ellet itse näpytellyt tuota litaniaa. Mitähän Cruisekin tuumaisi jos saisi tietää mitä hallaa jotkut peltopyyt tekee hänen imagolle.

    Äänestä

  • JEEEEEEEEEEewrtyuiol kirjoitti:

    HYVÄ SAMULI, kyllä kateellisilla on nyt vaikea PALA NIELLÄ TÄMÄN LAHJAKKUUDEN SUURROOLI! =)

    Samanlainen meininki oli tasan silloinkin kun "Peter Franzen" pääsi omasta mielestään Hollywoodiin. ja jätkä näytteli tasan kaksi sekuntia ruumista auton takapaksissa. Olipas siinä Hollovootia kerrakseen. Onkohan nyt Tannisen Riitalta tai Ujuttaja Katrilta iltalääkeitten aika?

    Äänestä

  • faktoja.. kirjoitti:

    Along with Tom Cruise, series star Ving Rhames will return as Luther Sticker and Simon Pegg will reprise his Mission: Impossible III role as Benji Dunn. New cast members include Russian actor Vladimir Mashkov (Behind Enemy Lines, 15 Minutes), Josh Holloway (Stay Cool, Sawyer from Lost), Jeremy Renner (The Hurt Locker, The Town), Paula Patton (Deja Vu, Mirrors), Samuli Edelmann (Finnish actor), and Swedish actor Mikael Nyqvist (The Girl With the Dragon Tattoo) will play the film's main antagonist, with Anil Kapoor (Slumdog Millionaire, 24) and Lea Seydoux (Inglourious Basterds, Robin Hood) also playing villains.

    Edelmann ei siis ole kyseisessä tuotannossa suuressa pääroolissa niinkuin jotkut hyväuskoiset on saanut uskomaan. Eli mistä tälläinen vouhotus? pienosat täyttää kakkosluokan näyttelijät ja ei pienosat ole pääroolin esittämistä. Se onkin luonnollista sillä ei Edelmannin taidoilla päärooliin mennä.

    Äänestä

  • JEEEEEEEEEEewrtyuiol kirjoitti:

    HYVÄ SAMULI, kyllä kateellisilla on nyt vaikea PALA NIELLÄ TÄMÄN LAHJAKKUUDEN SUURROOLI! =)

    Ja miksi pitäisi olla katellinen? Tuossahan tuo selvällä englanninkielellä tulee selväksi että Edelmann ei todellakaan ole elokuvassa pääroolissa päätähden kanssa. Ja lisäksi fakta tulee esille myös täällä:

    http://www.imdb.com/title/tt1229238/fullcredits#cast

    Tapa millä Edelmann suurentelee asioita on kylläkin omaa luokkaansa. Mikä ihmeen erikoinen asia se on jos on sivuosassa elokuvassa. Suomalaisia on tällä hetkellä sadottain sivuosissa ulkomaisissa elokuvissa. Onhan se amatöörin oma unelma päästä pesemään Cruisen astioita omaan piikkiin mutta ei se sellainen ole saavutus.

    Äänestä

  • aika pönttö oot... kirjoitti:

    Onhan DeLorean autojen valmistajakin tuomittu rahanpesusta ja muista, mutta ei se himmennä yhtään auton arvoa. Vai onko paluu tulevaisuuteen elokuvan näyttelijät syyllisiä elokuvassa esiintyneen auton valmistajan tekosista ?

    Delorean on vähän erii sarjassa kuin Selinin paskaelokuvien paja. Suomen kokoisessa maassa menee hetkessä naama yhdestäkin linnatuomiosta. Kerran keksitty on aina epäilty. Ja leimaa samassa myös kaikki siihen liittyvät.

    Äänestä

kivahan tuo on että matalan profiilin mies breikkas, ei alkane leijuun liikoi!

Äänestä
  • Miten minityngällä voi leijua? vastaavissa tehtävissä on ulkomaisissa elokuvatuotannoissa satoja suomalaisia. Yksi tälläinen Edelmann sattuu nyt olemaan sellainen että soittelee toimittajille "että hei nyt mä olen suuressa elokuvassa suuressa pääroolissa päänäyttelijän kanssa".

    Äänestä

  • höh höh höh kirjoitti:

    Miten minityngällä voi leijua? vastaavissa tehtävissä on ulkomaisissa elokuvatuotannoissa satoja suomalaisia. Yksi tälläinen Edelmann sattuu nyt olemaan sellainen että soittelee toimittajille "että hei nyt mä olen suuressa elokuvassa suuressa pääroolissa päänäyttelijän kanssa".

    yhdessä maamme luetuimmassa viikkolehdessäkin sanotaan että "edelmann ei paljon julkisuudessa viihdy" enkä jaksa edelleenkään uskoa että itse soittelisi lehdille roolistaan! kyllä tuollaisesta megajutusta saa toimittajat vihiä ennemmin tai myöhemmin ilman huippunäyttelijän itsensä apua. :) arvostan sitä ettei samuli on vaatimattoman oloinen mies joka ei elämällään leveile!

    Äänestä

  • 10 pistettä sampalle kirjoitti:

    saan inhonväreitä kun ne kamalat Tuhat yötä ja Ihana valo-jollotukset soi radiossa, yök.

    Äänestä

  • 10 pistettä sampalle kirjoitti:

    yhdessä maamme luetuimmassa viikkolehdessäkin sanotaan että "edelmann ei paljon julkisuudessa viihdy" enkä jaksa edelleenkään uskoa että itse soittelisi lehdille roolistaan! kyllä tuollaisesta megajutusta saa toimittajat vihiä ennemmin tai myöhemmin ilman huippunäyttelijän itsensä apua. :) arvostan sitä ettei samuli on vaatimattoman oloinen mies joka ei elämällään leveile!

    naulan kantaan!

    EI viihdy? Muuten vaan managerinsa joka tällä kertaa ei olekaan Selin vaan osoittautuu
    alalta varsin noviisiksi naishenkilöksi välityksellä heittelee kirjeitä ja soittelee pitkin lehtien toimituksia pupuillaan. Juuri tuotahan kutsutaan huomionhakuiseksi toiminnaksi. Erityisesti kun asialta puuttuu konkreettisuus ja totuuspohja. "Megajuttu" aihe on pelkästään Edelmannille itselleen ei yleisölle. Katselen tässä erästä nimeltä mainitsemattoman naishenkilön raapustusta iltapäivälehdessä asiasta joka menee näin: "suomen paras näyttelijä suuren elokuvan pääroolissa päätähden rinnalla" Katsotaan sitten ensi vuonna mikä on totuus. Juttelin viikolla erään journalistiliiton kaverin kanssa ja sielläkin naureskellaan. Kun ei voi tehdä mitään vielä tässä vaiheessa. Mutta tämä lehtileike lähtee sinä päivänä viivana liittoon kanteluna kun osoittautuukin että Edelmann ei ollutkaan suuren elokuvan suuressa pääroolissa suuren päänäyttelijän kanssa. Tässä vaiheessa voi jo oikaista sen että Edelmann ei ole maan paras näyttelijä. Ei myöskään pääosassa eikä "päätähden rinnalla" yhtään enempää kuin vähäisellä panoksella asiaan osallistuvat avustajat ja henkilöt.

    Äänestä

  • 10 pistettä sampalle kirjoitti:

    yhdessä maamme luetuimmassa viikkolehdessäkin sanotaan että "edelmann ei paljon julkisuudessa viihdy" enkä jaksa edelleenkään uskoa että itse soittelisi lehdille roolistaan! kyllä tuollaisesta megajutusta saa toimittajat vihiä ennemmin tai myöhemmin ilman huippunäyttelijän itsensä apua. :) arvostan sitä ettei samuli on vaatimattoman oloinen mies joka ei elämällään leveile!

    Tulee mieleen palstan eräs antiboostaaja joka maksaa koululaisille siitä että nämä skrivaavat vastoin parempaa tietoa olevia mainoslauseita extremestipparista joka on jo Japania asti näyttelijätähti.

    Paljon sinä saat puolestasi hynää siitä että hehkutat näitä idiottimaisia Edelmann sepustuksia ja älysii lampun himmeyttä.

    Mikä megajuttu? sivuosan vetäminen ulkomailla ei ole yhtään enempää kuin avustajan tehtävää vastaava minitynkä.

    Mikä huippunäyttelijä? Samuli Edelmanko? Ei hän ole huippunäyttelijä.

    Äänestä

  • bruahhaa kirjoitti:

    aivan totta tuo!! kyllä kaikki tietää kuka rustailee kateellisena noita dissauspostauksia!

    samuli nyt vaan on huippunäyttelijä, laulaja ja multitalentti oikeasti ja sekös on jonkun vaikeaa niellä. :)

    Ole ystävällinen ja nimeä tuo lehti. Tarkastetaan sen jälkeen muutaman lehden toimituksesta onko Edelmann julkisuudenkipeän naismanagerinsa välityksellä tai yhdessä syöttänyt toimituksille seuraavaa pajunköyttä:

    "Samuli Edelmann on suuressa elokuvassa suuressa pääroolissa päänäyttelijän rinnalla"

    Tiedän että on syöttänyt koska edessäni on yksi tälläinen lehti enkä käy epäilemään että sen toimittaja on jutun keksinyt. Mutta nimeä nyt ihmeessä se viikkolehti???

    Äänestä

  • ihan ymmällä kirjoitti:

    Mikä megajuttu? sivuosan vetäminen ulkomailla ei ole yhtään enempää kuin avustajan tehtävää vastaava minitynkä.

    Mikä huippunäyttelijä? Samuli Edelmanko? Ei hän ole huippunäyttelijä.

    mene ja tee itse perässä.

    kyllä muakin vituttaisi kaivella munia jossain suomen hikiällä kun toiset pääsee näyttelemään huipputuotantoon cruisen rinnalle, sopii yrittää perässä :D onneksi kateellisuus ei kuulu omiin luonteenpiirteisiini!

    Äänestä

  • Kerro lisää kirjoitti:

    Ole ystävällinen ja nimeä tuo lehti. Tarkastetaan sen jälkeen muutaman lehden toimituksesta onko Edelmann julkisuudenkipeän naismanagerinsa välityksellä tai yhdessä syöttänyt toimituksille seuraavaa pajunköyttä:

    "Samuli Edelmann on suuressa elokuvassa suuressa pääroolissa päänäyttelijän rinnalla"

    Tiedän että on syöttänyt koska edessäni on yksi tälläinen lehti enkä käy epäilemään että sen toimittaja on jutun keksinyt. Mutta nimeä nyt ihmeessä se viikkolehti???

    samulihan ei itse kommentoinut uutista mitenkään eli piti matalaa profiilia asian suhteen. tottakai toimittajat saavat tongittua tuollaiset asiat julkisuuteen, se on heidän työ. :) eikä kukaan ole mitään valehdellut, samuli todella PÄÄSI huipputuotantoon cruisen rinnalle, mikäs siinä on ollessa :D

    Äänestä

  • onnittelut! kirjoitti:

    Menikö bubu pöksyy Vai kärsitkö heikosta itsetunnosta jos koet todellisuuden niin raastavaksi että nimittelet tosiasioita puhuvia dissaajiksi? Samuli Edelmann ei ole huippunäyttelijä. Ei maan paras näyttelijä. Muusikkona markkinamiehiä ja taidoiltaan alle keskitason. Sano milloin Edelmann on oppinut laulamaan korkealta niin voisin vaikka ostaakin Anttilasta joitain hänen tuoteita.

    Ja multitalentit muuten hallitsevat joka alan tasapuolisesti niinkuin Mr.Lothar eivätkä takerru siihen yhteen heikoimpaan lenkkiin. Niinkuin eräs -hihi-

    Äänestä

  • nauran nauran kirjoitti:

    mene ja tee itse perässä.

    kyllä muakin vituttaisi kaivella munia jossain suomen hikiällä kun toiset pääsee näyttelemään huipputuotantoon cruisen rinnalle, sopii yrittää perässä :D onneksi kateellisuus ei kuulu omiin luonteenpiirteisiini!

    Olen myös nauranut viimeiset pari viikkoa sen mitä tätä Edelmann boostausta on ollut. Ei kyse ole kateudesta vaan silkasta hilpeydestä miten tyhmiä lehtien toimitukset voi olla että uskoo kaiken aina Rita Tainolasta lähtien.

    Ja "huipputuotannosta" puheen ollen. Jos et tiedä niin suomalaisia on par aikaa satoja ellei tuhansia suuren mittaluokan produktioissa ympäri maailmaa. Ihan oikeissa pääosissakin.

    Äänestä

  • onnittelut! kirjoitti:

    samulihan ei itse kommentoinut uutista mitenkään eli piti matalaa profiilia asian suhteen. tottakai toimittajat saavat tongittua tuollaiset asiat julkisuuteen, se on heidän työ. :) eikä kukaan ole mitään valehdellut, samuli todella PÄÄSI huipputuotantoon cruisen rinnalle, mikäs siinä on ollessa :D

    Jos ilmaiset asian että "Samuli Edelmann on päässyt huipputuotantoon Tom Cruisen rinnalle". Lause on valetta jos sen noin ilmaisee ja aivan kuin jonkun roskalehden kokemattoman toimittajan värjäämää puppua. Oikeasti Edelmann työskentelee samassa produktiossa kuin Cruise, erotuksella että Edelmannin suoritus koko hommassa ei ole yhtään enempää kuin lavastemiehillä tai valaistuksesta vastaavilla henkilöillä. Ei tuo tuollainen ole saavutus sillä ulkomailla on suomalaisia par aikaa tukuttain vastaavanlaisissa työsuoritteissa. Edelmann ei todellakaan ole pääosassa vaikka miten yrittäisit aivopestä itseäsi ja muita. Ja Jälleen kerran kyseinen työsuorite ei ole "unelma" muille kuin Edelmannille itselleen. Eihän hänen fysiikallaan ja taidoillaan oikeisiin hommiin päästä. Sellaisiin joista maksettaisiinkin kunnolla. Mr.Lothar on hiottua terästä ja Mr.Lotharin leffat on kuuminta hottia kaikkialla maailmassa. Siinä jää yksi härmän taviksen unelma minityngällä auttomattomasti kakoseksi. hihi-

    Äänestä

  • toimiston pimut kirjoitti:

    tuota, ainut vaan ettei lavastetyöntekijöitä mainita dvd:n kannessa. eli täysin eri sarjassa samuli painii jonkun taustahiipparin kanssa. :D enkä kyllä ole itse kuullut yhdestäkään suomalaisesta jota voisi verrata edelmanin menestykseen :D voi ANSSI kun olet kateellinen, tuo edellisen postauksesi säälittävä lothar-mainonta laittoi naulan arkkuun että sinä se siellä taas itseäsi menestyneempiä mollailet, olet kyllä säälittävä paska. :) mr lothar on täysi luuseri vaikka vertaisi tuomas haapmaniin :DDDD kyllä kaikki tietää ettei leffasi ole ikinä missään ollutkaan kuuminta hottia ja sinun rustailusi on pelkkää valetta ja paskaa. :D edelmann saa sentään jotain konkreettista aikaan vaikka sulla pullistuu kateudesta verisuoni päässäsi. :) anssi voit vaan unelmoida vastaavasta menestyksestä :D samuli sentään on multitalentti niin soitannan, laulannan, näyttelyn ja parhauden alalla.. siinä jää mäntyharjun pumppurunkku kalkkiviivoille!

    Äänestä

  • Arto Meronen kirjoitti:

    Olen myös nauranut viimeiset pari viikkoa sen mitä tätä Edelmann boostausta on ollut. Ei kyse ole kateudesta vaan silkasta hilpeydestä miten tyhmiä lehtien toimitukset voi olla että uskoo kaiken aina Rita Tainolasta lähtien.

    Ja "huipputuotannosta" puheen ollen. Jos et tiedä niin suomalaisia on par aikaa satoja ellei tuhansia suuren mittaluokan produktioissa ympäri maailmaa. Ihan oikeissa pääosissakin.

    ja esimerkkijä kehiin? missä produktioissa? myös nettilinkkejä kehiin! ei ole vaikeaa kaivaa eri paria vastaavanlaista uutista kerta niitä niin paljon on :D

    Äänestä

  • tyhjät salit=anssi kirjoitti:

    tuota, ainut vaan ettei lavastetyöntekijöitä mainita dvd:n kannessa. eli täysin eri sarjassa samuli painii jonkun taustahiipparin kanssa. :D enkä kyllä ole itse kuullut yhdestäkään suomalaisesta jota voisi verrata edelmanin menestykseen :D voi ANSSI kun olet kateellinen, tuo edellisen postauksesi säälittävä lothar-mainonta laittoi naulan arkkuun että sinä se siellä taas itseäsi menestyneempiä mollailet, olet kyllä säälittävä paska. :) mr lothar on täysi luuseri vaikka vertaisi tuomas haapmaniin :DDDD kyllä kaikki tietää ettei leffasi ole ikinä missään ollutkaan kuuminta hottia ja sinun rustailusi on pelkkää valetta ja paskaa. :D edelmann saa sentään jotain konkreettista aikaan vaikka sulla pullistuu kateudesta verisuoni päässäsi. :) anssi voit vaan unelmoida vastaavasta menestyksestä :D samuli sentään on multitalentti niin soitannan, laulannan, näyttelyn ja parhauden alalla.. siinä jää mäntyharjun pumppurunkku kalkkiviivoille!

    Ko. elokuvaa ei mainosteta eikä tulla mainostamaan "Samuli Edelmannilla" eikä se ole "Samuli Edelmannin elokuva" vaan Tom Cruisen elokuva. Tässä näitte juuri miten tyhmiä lehdet ovat.
    Eikä ole mikään saavutus tehdä töitä ulkomaisessa tuotannossa nälkäpalkalla tai avustajan liksoilla. Kun nyt näytät vaahtoavan siellä pää kolmantena jalkana niin kerro mitä konkreettista Edelmann on saanut aikaiseksi? itsensä väritetty mainostaminen on ainoa konkreettinen mitä hän on saanut aikaiseksi. Tarkoitatko lisäksi tuolla soitannalla suunsoittoa vai voisitko eritellä mikä on se instrumentti jonka Edelmann taitaa täydellisesti ilman säestyksiä? no sitten laulanta? karaokeissa näkee paljon parempia laulajia kuin Edelmann. Itsensä kaupallinen poostaaminen silläkään sarkaa ei ole taidetta. Näytteleminen? jos meriitit on Selinin elokuvien varassa ollaan aika heikoilla vesillä. Ja paras? missä? Papukaijamerkin voisi antaa itsenstä markkinoinnista ilman kaupallista peruskoulutusta. Kun tuossa arvostelet Mr.Lotharia niin kävinpä mielenkiinnosta hemmon kotisivuilla ja täytyy todeta että siinä ainakin on oikea ja varteenotettava taiteilija. Komeakin vielä hienolla vartalolla.

    Äänestä

  • tutkivaine-n kirjoitti:

    samulin ei tarvi buustata itseään missään niinku sinin. :) eikä hän IKINÄ vajoaisi niin alas että mainostaisi esiintymisiään eri lehdissä, kuten SINÄ teet. eikä hänen tarvitse ikinä vajota niin alas että mainostaisi esiintyneensä seiskan sanaristikossa niinku SINÄ teet.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Samuli_Edelmann siinä meriittejä ja saavutuksia mitä SINÄ mollaat ja panet halvalla kun ei pieni kateellinen pääsi moista kestä. :) enemmän annan arvoa oikealle taiteilijalle kuin onnettomalle valaiden nussijalle.

    Äänestä

  • anssil rautalangast kirjoitti:

    Samuli on mukana miljoona budjetin elokuvassa ja kiertää ryhmän mukana maailmalla ja Lothar kusettaa Tuksun piskiä Pornopäivillä .....vituttaahan se :)

    Idioottihan vastasi nopeasti. No tässä sinulle kuitenkin ajan tasalla olevat realistiset faktat. Vastineeksi omiin fantasioihin Wikipedian nettiportaalissa:

    http://samuliedelmann.blogspot.com

    Äänestä

  • hehehehehehheh kirjoitti:

    Samuli on mukana miljoona budjetin elokuvassa ja kiertää ryhmän mukana maailmalla ja Lothar kusettaa Tuksun piskiä Pornopäivillä .....vituttaahan se :)

    Tiedätkö kuinka paljon suomalaisia on mukana niin isoissa kuin pienissä hankkeissa suomen rajojen ulkopuolella? luku ei ole kymmeniä vaan satoja ja tuhansia. Yhden Samuli Edelmannin touhut ei ole kuin hyttysen pieraisu valtameressä. VIihdetyöläisellä ja (oma) mainosmiehellä ei ole meriittejä millään saralla.

    Joku muutaman kerran näkyvä roiston rooli taas jota iltapäivälehti yrittää hypettää samaan tyyliin kuin yrittivät hypettää rintaansa näyttävän Björklundin roolia.
    Samuli Edelmannista ei mitään loistavaa näyttelijää saa millään puhumattakaan että Suomessa riittäisi hyviä luonnenäyttelijöitä. Keskitasoa tai sen alapuolella lähes kaikki suomalaisnäyttelijät.

    Äänestä

  • tarkastelija vaan kirjoitti:

    Idioottihan vastasi nopeasti. No tässä sinulle kuitenkin ajan tasalla olevat realistiset faktat. Vastineeksi omiin fantasioihin Wikipedian nettiportaalissa:

    http://samuliedelmann.blogspot.com

    idiootti on palannut pornopäiviltä! :D hahaha, kyllä tuon tietää kuka kateellinen on tuon postauksen takana.. tiedoksi, myös sinusta, AAANS on tulossa oma postaus ;) TAATUSTI REALISTINEN JA AJAN TASALLA!

    niin ja kerro ihmeessä esimerkkejä ketkä suomalaiset ovat ISOISSA hankkeissa mukana suomen rajojen ulkopuolella?! nimiä KIITOS, ei kateellista lässytystä! taitaapi samppa olla ainoa tällä hetkellä :p

    ps. samulin ei edelleenkään tarvitse mainostaa itseään niin kuin SINUN!

    Äänestä

  • samppa nr.1! kirjoitti:

    Mainostamiseksi kutsutaan väritettyä tai muunneltua totuutta. Sitähän juuri tämän Edelmannin hypetys on. Vielä uskottavampaa olisi se että Johanna Tukiainen näyttelee Paris Hiltonin elokuvan pääosaa kuin väite "Samuli Edelmannista maan parhaimpana näyttelijänä suuren elokuvan suuressa pääosassa"

    Eikä kukaan ole kateellinen Samuli Edelmannille. Hilpeys ja huvittavuus on nimittäin se tila jos pitäisi ryhtyä tätäkin asiaa. "Samuli Edelmann Hollywoodissa suuren elokuvan pääroolissa" on lähinnä kylähullujen itsemarkkinoita lehtien yleisönosastojenpalstoilla.

    Äänestä

  • tarkastelija vaan kirjoitti:

    Idioottihan vastasi nopeasti. No tässä sinulle kuitenkin ajan tasalla olevat realistiset faktat. Vastineeksi omiin fantasioihin Wikipedian nettiportaalissa:

    http://samuliedelmann.blogspot.com

    samuli on kuuminta hottia nyt ja aina

    Äänestä

  • ihquihqu kirjoitti:

    samuli on kuuminta hottia nyt ja aina

    hei no duudsonit valloittaa amerikkaa ja juontavat parhaillaan mtv:n music awardseja ettei samuli ainut oo.. muuta samulille propsit merkittävästä roolista ja suomikuvan positiivisesta viemisestä ulkomaille, ei ne cruisen aisapariksi mitään amatöörejä ottaisikaan..

    Äänestä

  • duudsonit rulettaa kirjoitti:

    Hhahaa Edelmannin positiivinen suomikuva. Aivan kuin jenkit ei osaisi käyttä translaattoria ja kääntää blogit ympäri. Eiköhän positiivisuus ole kaukana Edelmannin kohdalla. Vastaavanlaisiin hommiin pääsee ja sivuosiin pääsee kuka tahansa jos vain viitsii tyrkyttää ja liioitella itseään typerille jenkeille. Senhän Edelmann ainoastaan osaa. Ei mitään muuta.

    Onko tässä Edelmann boostauksessa myös surkein televisiokanava nelonen ? Duudsonit on täysin pellekööri.

    Äänestä

  • samppa nr.1! kirjoitti:

    idiootti on palannut pornopäiviltä! :D hahaha, kyllä tuon tietää kuka kateellinen on tuon postauksen takana.. tiedoksi, myös sinusta, AAANS on tulossa oma postaus ;) TAATUSTI REALISTINEN JA AJAN TASALLA!

    niin ja kerro ihmeessä esimerkkejä ketkä suomalaiset ovat ISOISSA hankkeissa mukana suomen rajojen ulkopuolella?! nimiä KIITOS, ei kateellista lässytystä! taitaapi samppa olla ainoa tällä hetkellä :p

    ps. samulin ei edelleenkään tarvitse mainostaa itseään niin kuin SINUN!

    Mitä vittua sinulle kuuluu muiden hankkeet. Kaikki ei ole samanlaisia kuin Edelmann ja soittelee lehdille tuon tuostaa ja värittää totuutta. Pysy sinä juorupuhelimesi varressa ja täytä roskalehteäsi omalla mielikuvituksellasi.

    Äänestä

  • ihquihqu kirjoitti:

    samuli on kuuminta hottia nyt ja aina

    Mr.Lothar on kuuminta hottia nyt ja aina

    Äänestä

  • Tittariina kirjoitti:

    Hhahaa Edelmannin positiivinen suomikuva. Aivan kuin jenkit ei osaisi käyttä translaattoria ja kääntää blogit ympäri. Eiköhän positiivisuus ole kaukana Edelmannin kohdalla. Vastaavanlaisiin hommiin pääsee ja sivuosiin pääsee kuka tahansa jos vain viitsii tyrkyttää ja liioitella itseään typerille jenkeille. Senhän Edelmann ainoastaan osaa. Ei mitään muuta.

    eipä tarvinnut tyrkyttää kun moinen talentti huomattiin ilman omaa mainostusta

    Äänestä

  • ??? ??? ??? kirjoitti:

    Onko tässä Edelmann boostauksessa myös surkein televisiokanava nelonen ? Duudsonit on täysin pellekööri.

    siis onko duudsit oikeesti jossain päin maailmaa jakamassa palkintoja?! huhhuh, hatunnosto!

    Äänestä

  • Mr.Lothar on paras kirjoitti:

    Mr.Lothar on kuuminta hottia nyt ja aina

    onko sulla luetun ymmärtämisessä ongelmia? tämä on edelmann-ketju, menehän muualle suoltamaan lothar-paskaasi.

    Äänestä

  • senkin anssihamsteri kirjoitti:

    onko sulla luetun ymmärtämisessä ongelmia? tämä on edelmann-ketju, menehän muualle suoltamaan lothar-paskaasi.

    Synt 1968. Ikää 42 vuotta.

    Tuossa iässä ei kukaan nouse enää Hollywood tähdeksi.

    Juna meni jo.

    Äänestä

  • tutkivaine-n kirjoitti:

    Ko. elokuvaa ei mainosteta eikä tulla mainostamaan "Samuli Edelmannilla" eikä se ole "Samuli Edelmannin elokuva" vaan Tom Cruisen elokuva. Tässä näitte juuri miten tyhmiä lehdet ovat.
    Eikä ole mikään saavutus tehdä töitä ulkomaisessa tuotannossa nälkäpalkalla tai avustajan liksoilla. Kun nyt näytät vaahtoavan siellä pää kolmantena jalkana niin kerro mitä konkreettista Edelmann on saanut aikaiseksi? itsensä väritetty mainostaminen on ainoa konkreettinen mitä hän on saanut aikaiseksi. Tarkoitatko lisäksi tuolla soitannalla suunsoittoa vai voisitko eritellä mikä on se instrumentti jonka Edelmann taitaa täydellisesti ilman säestyksiä? no sitten laulanta? karaokeissa näkee paljon parempia laulajia kuin Edelmann. Itsensä kaupallinen poostaaminen silläkään sarkaa ei ole taidetta. Näytteleminen? jos meriitit on Selinin elokuvien varassa ollaan aika heikoilla vesillä. Ja paras? missä? Papukaijamerkin voisi antaa itsenstä markkinoinnista ilman kaupallista peruskoulutusta. Kun tuossa arvostelet Mr.Lotharia niin kävinpä mielenkiinnosta hemmon kotisivuilla ja täytyy todeta että siinä ainakin on oikea ja varteenotettava taiteilija. Komeakin vielä hienolla vartalolla.

    "mikä on se instrumentti jonka Edelmann taitaa täydellisesti ilman säestyksiä"

    Aiai, tää oli hyvä. Oikein hyvä. Naurua pitkäksi aikaa.

    Äänestä

  • sano. kirjoitti:

    Synt 1968. Ikää 42 vuotta.

    Tuossa iässä ei kukaan nouse enää Hollywood tähdeksi.

    Juna meni jo.

    no sielläpä se hollywood-tuotannossa leffakuvauksissa viilettää jotta kerkes hyvin samuli vielä junaan. :D

    Äänestä

  • 2345678 kirjoitti:

    no sielläpä se hollywood-tuotannossa leffakuvauksissa viilettää jotta kerkes hyvin samuli vielä junaan. :D

    Jäi paitte. Edelmann ei viiletä "Hollywoodissa" ja ei sellaisen tehtaan päärooleihin koskaan tule pääsemäänkään. Vaikka sitten juottaisi Katri Ujuttajat känniin kirjoittamaan uusia läpiä päähän. Edelmann on mitättömässä sivuosassa eikä sellaisen duunaaminen ole mikään saavutus. Edelmannille kylläkin se voi olla saavutus mutta ei pidä tehdä tikusta asiaa. Niin paljon melua tyhjästä.

    Äänestä

  • kateellisia piisaa! kirjoitti:

    aivan totta tuo!! kyllä kaikki tietää kuka rustailee kateellisena noita dissauspostauksia!

    samuli nyt vaan on huippunäyttelijä, laulaja ja multitalentti oikeasti ja sekös on jonkun vaikeaa niellä. :)

    Tämä boostaus lehdissä on nyt median vääristävää voimaa kokonaisuudessaan. Rita Tainolat ja Katri Ujuttajat on pistetty mainostamaan yhtä surkuhupaisimmista itseään eri aloilla alle keskitason puuhastelevaa surkimusta. Kuinka monen lehden toimittaja lähtee lähivuosina itse ehdolla eläkkeelle kun journalistiliitto alkaa tutkia tätä asiaa. Kun selviää että nuo mainosboostaukset iltasanomissakin oli huijausta. "Paras näyttelijä isossa elokuvassa pääroolissa päätähden kanssa".

    Ei kukaan ole kateellinen Edelmannille. Hilpeyteen yhdytään täälläkin.

    Äänestä

  • toimiston tyttöset kirjoitti:

    Jäi paitte. Edelmann ei viiletä "Hollywoodissa" ja ei sellaisen tehtaan päärooleihin koskaan tule pääsemäänkään. Vaikka sitten juottaisi Katri Ujuttajat känniin kirjoittamaan uusia läpiä päähän. Edelmann on mitättömässä sivuosassa eikä sellaisen duunaaminen ole mikään saavutus. Edelmannille kylläkin se voi olla saavutus mutta ei pidä tehdä tikusta asiaa. Niin paljon melua tyhjästä.

    Mitä niitä nyt on: poskensoittaminen, suuret puheet ja pienet näytöt. Niin ja ovikellon soittaminen taitaa olla jätkän bravuuri. Kitaraa tyyppi ainakaan ei osaa.

    Äänestä

  • Mitä niitä nyt on kirjoitti:

    "mikä on se instrumentti jonka Edelmann taitaa täydellisesti ilman säestyksiä"

    Aiai, tää oli hyvä. Oikein hyvä. Naurua pitkäksi aikaa.

    Tää järjetön "Edelmann buustaus" on jo samaa luokkaa Johanna Tukiaisen Miamin unien kanssa. Miten lehdet voi olla niin tyhmiä että uskoo kaiken. Ja painavat vielä. Edelmannia buustataan jo melkein kuin hän olisi omassa elokuvassa Hollywoodissa vaikka jätkä on pelkällä avustajan tynkään verrattavassa pienosassa. Sellaisissa on henkilöitä jatkuvasti nälkäpalkalla tai omalla rahalla. Hollywoodissa noteerataan ainoastaan pääroolien esittäjät ja niitten kyvyt joten väitteet noi lehtikirjoittelut alkaisi jo lähennellä rikosoikeudellista arviointia.

    Äänestä

  • 15+18 kirjoitti:

    sama kateellinen uikuttaja täällä jaksaa päivästä toiseen mellastaa. :)

    ETKÖ SÄ TOLLO OIKEASTI TAJUA ETTÄ SUT TUNNISTAA AINA SAMAKSI HAMSTERIKSI KIRJOITUSTYYLISTÄSI?!

    ihan asiaahan ne lehdet kirjoittelee, samuli nyt pyyhkii kateellisilla luksushotellinsa lattioita JUST SIELLÄ HOLLYWOODISSA :D

    Miten voit yleensä elää tuon tiedon kanssa, että samuli on ison budjetin elokuvassa ja on saanut kunnon roolin. Ainakaan et nukkumaan pysty, kun yölläkin pitää kyttäillä olisko joku kehunut Samulin roolia. Kyllä on sulla pikkasen karannut lapasesta tuo homma....samaa paskaa kirjoitat koko ajan samoilla lauseilla. Taitaa olla elämäntehtäväs tuo jankkaaminen, mutta ei se muuta sitä, että Samuli on elokuvassa isossa roolissa ja tekee työtänsä ja saa siitä vielä palkkaa.

    Äänestä

  • voi sun kanssas kirjoitti:

    En minäkään ole kuullut Edelmannin osaavan soittaa kitaraa niinkuin oikeat kitaristit. Ja "rooli" elokuvassa. Mitä sitten? ei ole pääroolia eikä mitään sellaista mitä voisi noteerata. Näitä mainoslauseissa uskon enemmän siihen että Mr.Lothar on Japanissa ihkua kuin siihen että Edelmann on Hollywoodissa. Onko rassukka edes koskaan käynytkään siellä ?

    Äänestä

  • kateus on sairaus kirjoitti:

    sama kateellinen uikuttaja täällä jaksaa päivästä toiseen mellastaa. :)

    ETKÖ SÄ TOLLO OIKEASTI TAJUA ETTÄ SUT TUNNISTAA AINA SAMAKSI HAMSTERIKSI KIRJOITUSTYYLISTÄSI?!

    ihan asiaahan ne lehdet kirjoittelee, samuli nyt pyyhkii kateellisilla luksushotellinsa lattioita JUST SIELLÄ HOLLYWOODISSA :D

    No jopas on Edelmannin pakkomielteiset markkinat. Kun jäbällä ei ole hybää millään saralla niin pitää turvautua itsensä pakkomielteiseen boostaamiseen. Mr.Lotharin hypetyksen ymmärrän. Mr.Lothar on tehnyt sata elokuvaa ja isot lihakset. Eikä Mr.Lothar ole juntti. Mr.Lothar on naisten mies ja kuuminta hottia.

    Äänestä

  • voi sun kanssas kirjoitti:

    Miten voit yleensä elää tuon tiedon kanssa, että samuli on ison budjetin elokuvassa ja on saanut kunnon roolin. Ainakaan et nukkumaan pysty, kun yölläkin pitää kyttäillä olisko joku kehunut Samulin roolia. Kyllä on sulla pikkasen karannut lapasesta tuo homma....samaa paskaa kirjoitat koko ajan samoilla lauseilla. Taitaa olla elämäntehtäväs tuo jankkaaminen, mutta ei se muuta sitä, että Samuli on elokuvassa isossa roolissa ja tekee työtänsä ja saa siitä vielä palkkaa.

    Tiedätkö raasu miten paljon henkilöitä työskentelee eri tehtävissä isojen ja pienien budjettien elokuvissa. On lavastemiehiä ja sivuosan vetäjiä. Edelmannilla ei ole mitään sellaista että voisi noteerata että jätkä olisi sen painomusteen arvoinen millä on saanut lehtien tyhmimmät itseään mainostamaan. Totuus jonka kanssa sinun on vain elettävä.

    Äänestä

  • Samuli tekee elokuvaa Cruisen kanssa Dubaissa ja ympäri maailmaa, joka on tehty isolla budjetilla ja Lothar kusettaa Tuksun piskiä Rovaniemellä pornopäivillä. Mahtaa olla isokin tähti tuo Lothar, kun ihan rovaniemen pornopäivillä esiintyy....buahahahahahahahha

    Äänestä

  • säälittävää lisäksi kirjoitti:

    No jopas on Edelmannin pakkomielteiset markkinat. Kun jäbällä ei ole hybää millään saralla niin pitää turvautua itsensä pakkomielteiseen boostaamiseen. Mr.Lotharin hypetyksen ymmärrän. Mr.Lothar on tehnyt sata elokuvaa ja isot lihakset. Eikä Mr.Lothar ole juntti. Mr.Lothar on naisten mies ja kuuminta hottia.

    edelleen anssi, tämä ei ole lothar-ketju joten vittuun täältä suoltamasta paskaasi! kyllä tällä palstalla tietää kaikki KUKA oikeasti buustaa itseään pakkomielteisesti. lutku kun ei ole tehnyt yhtään asiallista, suuren levityksen saanutta elokuvaa vaan myötähäpeää aiheuttavaa paskaa ja sen lihakset aiheuttaa huutonaurua, semmonen rimpula on profiilikuvassaan et HUH. lothar ei muuta olekkaan kuin itseään täynnä oleva juntti ja aina kuuminta shaissea UIK*

    Äänestä

  • Tero Uimonen, DI kirjoitti:

    En minäkään ole kuullut Edelmannin osaavan soittaa kitaraa niinkuin oikeat kitaristit. Ja "rooli" elokuvassa. Mitä sitten? ei ole pääroolia eikä mitään sellaista mitä voisi noteerata. Näitä mainoslauseissa uskon enemmän siihen että Mr.Lothar on Japanissa ihkua kuin siihen että Edelmann on Hollywoodissa. Onko rassukka edes koskaan käynytkään siellä ?

    juu ja minä en ole ikinä kuullut että lothar olisi mitenkään noteerattu japanissa, paskapuhetta. :D lehdet kirjoittavat edelmanin olevan hollywoodtuotannossa, sen uskon. eipä ole anssi-ressukka siellä käynyt ikinä :De

    Äänestä

  • heh... kirjoitti:

    Samuli tekee elokuvaa Cruisen kanssa Dubaissa ja ympäri maailmaa, joka on tehty isolla budjetilla ja Lothar kusettaa Tuksun piskiä Rovaniemellä pornopäivillä. Mahtaa olla isokin tähti tuo Lothar, kun ihan rovaniemen pornopäivillä esiintyy....buahahahahahahahha

    joo TODELLA suuri tähti HYI :D

    Äänestä

  • mr hamsteri vastaan kunnioitettu taiteilija edelmann.

    lutkun elämässä ei ole muuta sisältöä kuin itsensä buustaaminen, samuli tulee toimeen omillaan, ei perinnöllä tai olemattomilla avuillaan, sampalle menee 0-100.

    lutku ähkii lähiövalaiden kanssa, samuli näyttelee hollywood-tuotannossa oikeiden tähtien ja naaraiden kanssa, se saattaa erästä "hieman" närästää ;) 0-200

    lutkulla ei oo toivookaan päästä hollywoodiin, edelmannilla karisma riittää kiinaan asti 0-300.

    Äänestä

  • realistisempaa kirjoitti:

    mr hamsteri vastaan kunnioitettu taiteilija edelmann.

    Ettei Edelmann ole sen leffan pää konna, vaan vain muuan rikollisjengin rivi jäsen.

    Pahimmassa tapauksessa vain juoksemista ja ampumista joukon mukana, eikä lausu elokuvassa ainuttakaan vuorosanaa.

    Etukäteis hypetys tuottanee pahan pettymyksen Edelman faneille.

    Äänestä

  • heh... kirjoitti:

    Samuli tekee elokuvaa Cruisen kanssa Dubaissa ja ympäri maailmaa, joka on tehty isolla budjetilla ja Lothar kusettaa Tuksun piskiä Rovaniemellä pornopäivillä. Mahtaa olla isokin tähti tuo Lothar, kun ihan rovaniemen pornopäivillä esiintyy....buahahahahahahahha

    Tiedätkö kuinka monta on tehnyt Cruisen kanssa töitä? Edelmann on pelkkä sivutyöläinen meriiteiltään seiskasarjan nolla. Suuret puheet ja pienet näytöt.

    Äänestä

  • realistisempaa kirjoitti:

    mr hamsteri vastaan kunnioitettu taiteilija edelmann.

    lutkun elämässä ei ole muuta sisältöä kuin itsensä buustaaminen, samuli tulee toimeen omillaan, ei perinnöllä tai olemattomilla avuillaan, sampalle menee 0-100.

    lutku ähkii lähiövalaiden kanssa, samuli näyttelee hollywood-tuotannossa oikeiden tähtien ja naaraiden kanssa, se saattaa erästä "hieman" närästää ;) 0-200

    lutkulla ei oo toivookaan päästä hollywoodiin, edelmannilla karisma riittää kiinaan asti 0-300.

    Mr.Lothar hallitsee tulennielennän ja on taiteilija - Oltermanni haluaisi olla taiteilija vaikka ei hallitse täydellisesti mitään taiteen osa-alueista. 1-0

    Mr.Lothar tekee hyviä filmejä jotka on hyvässä levityksessä. Eikä näyttelijät ole lähiövalaita vaan runsasmittaisia naisia - Edelman pöheltää pelkissä duunarin sivuosissa 1-0

    Mr.Lotharin leffoja on jo Hollywoodissa - Edelmann on pelkkä sivuosaduunari ja hukkuu tavistynkäsenä massaan.

    Äänestä

  • Anneli-Kaija kirjoitti:

    hahahah mikä vertailu anssi XD "runsasmittaisia naisia" RUAHAHAHAHAHAHAHAHA!!!

    anssi ei ole taiteilijaa nähnytkään, sampalle 0-1
    anssi ei työskentele oikeiden tähtien kanssa niinkuin samuli, sampalle 0-1
    anssin leffoja EI ole hollywoodissa, samulin HYVIN pian :) 0-1 sampalle taas
    anssi ähkii kotipornon parissa, samuli on sen verran kunnioitettu että saa oikeita duuneja karismallaan, sampalle 0-1
    anssi on realistinen tavistynkä, samuli todellakin KUIN SATUA, UH sampalle taas 0-5

    ja erän voittaa samppa!

    Äänestä

  • oikeammin näin. kirjoitti:

    Maailmalla kuuluisia tähtiä? Kuka sellainen on?

    Sano edes yksi, ennenku puhut paskaa.

    Äänestä

  • huuhaa. kirjoitti:

    Maailmalla kuuluisia tähtiä? Kuka sellainen on?

    Sano edes yksi, ennenku puhut paskaa.

    Benicio Del Toro Traffic Jeff Bridges – Kandidaatti
    Willem Dafoe – Shadow of the Vampire
    Albert Finney – Erin Brockovich
    Joaquin Phoenix – Gladiator

    2001 Jim Broadbent Iris Ethan Hawke – Training Day
    Ben Kingsley – Sexy Beast
    Ian McKellen – Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
    Jon Voight – Ali

    2002 Chris Cooper Adaptation. Minun versioni Ed Harris – Tunnit
    Paul Newman – Matkalla Perditioniin
    John C. Reilly – Chicago
    Christopher Walken – Ota kiinni jos saat

    2003 Tim Robbins Menneisyyden ote Alec Baldwin – The Cooler
    Benicio Del Toro – 21 grammaa
    Djimon Hounsou – In America
    Ken Watanabe – Viimeinen samurai

    2004 Morgan Freeman Million Dollar Baby Alan Alda – Lentäjä
    Thomas Haden Church – Sideways
    Jamie Foxx – Collateral – väärä aika, väärä paikka
    Clive Owen – Iholla

    2005 George Clooney Syriana Matt Dillon – Crash
    Paul Giamatti – Cinderella Man
    Jake Gyllenhaal – Brokeback Mountain
    William Hurt – A History of Violence

    2006 Alan Arkin Little Miss Sunshine Jackie Earle Haley – Little Children
    Djimon Hounsou – Blood Diamond – veritimantti
    Eddie Murphy – Dreamgirls
    Mark Wahlberg – The Departed

    2007 Javier Bardem Menetetty maa Casey Affleck – Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta
    Philip Seymour Hoffman – Charlie Wilsonin sota
    Hal Holbrook – Into the Wild
    Tom Wilkinson – Michael Clayton

    2008 Heath Ledger (postuumisti) Yön ritari Josh Brolin – Milk
    Robert Downey Jr. – Tropic Thunder
    Philip Seymour Hoffman – Doubt – epäilys
    Michael Shannon – Revolutionary Road

    2009 Christoph Waltz Kunniattomat paskiaiset

    Siinä sulle paskanpuhuja sivuosistaan OSCARILLA palkitut näyttelijät, Samuli ehkä seuraavana vuorossa ;)

    Äänestä

  • hahahahha kirjoitti:

    Jos se tietää, että edelmannilla on suuri rooli Kruisen rinnalla. Koska asia olisi Suomelle saavutus.

    Asiasta ei pidä meteliä muut kuin sinä. Kerro edes mitä tiedät Edellmannin roolin koosta ja mihin väitteesi perustuu? Miksi sitä hehkutat?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

samulionin kirjoitti:

Vai että ihan pikku roolin Samuli sai..hah.. ei todellakaan mikään sivuosa ..siitäs saitte katelliset paskat =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu