henkinen väkivalta

Ex-miehesi on narsisti ja sadisti. Kannattaa lukea asianajaja M. Salon kirja Varokaa narsistia. Siinä mainitaan myös pätevä juridinen peruste: rikoslain luku 21 §5, henkisen pahoinvoinnin tuottaminen. Vaadi ehdoton kaksivuotinen saamaastasi kohtelusta.

Kuulostaa hyvin tutulta. Aikoinaan minulla oli samanlainen häirikkömies, kävimme kirkon perheneuvojalla ja siellä mieheni nostettiin jalustalle ja minut leimattiin syylliseksi. Se oli niin raskasta aikaa, meillä oli kaksi poikaa, lisää lokaa päälleni heitettiin appivanhempien taholta. Anoppi oli sitä mieltä, että "kun olet niin hyvän miehen saanut, niin pidä häntä hyvänä". Olihan hänellä toki hyvät puolensa, mutta alkoholia...lääkkeitä niitä meni ja välillä itsemurhayrityksiä, joista sairaalat ei kantanut mitään muuta huolta, kuin vatsahuuhtelu ja kotiin vaimon hoitoon...Mustasukkainen joka asiasta, en saanut ajatellakaan niinkuin olisin halunnut, kaiken hän oli näkevinään naaman ilmeistä. Sitten uhoamista muilla naisilla ja niitä oli, sain kuulla kunniani niidenkin suusta. Ainainen väkivallan ja rattijuoppouden pelko, uskoin tulevaan ja hankin ajokortin, kun mies oli ajanut automme tieltä ulos kännissä toisen naisen takia. Pelkäsin tätä miestä, ero kävi mielessä, mutta...mihin olisin paennut, väkivaltainen mies kyllä olisi etsinyt minut käsiini vaikka mistä. Hän syyllisti minua aina siitä, kuinka hänen elämänsä menisi paremmin, jos käyttäytyisin toisin, aloin itsekin siihen uskoa. Hän halusi aina rangaista minua pienestäkin virheestä, se oli hänen mielestään oikeutettua. En osannut asettaa hänelle rajoja, vaikka kuinka yritin, mitkään rajat ei olisi pitäneet. Väkivaltainen käytös pilasi kaiken sen hyvän, joka hänessä silti oli. Siitä olen kiitollinen, ettei hän ollut koskaan pojille väkivaltainen, vain minulle. Hän päätti itse päivänsä lopulta, mutta sitä ennen hän halusi saada minut siitäkin asiasta syttämään itseäni koko lopun elämäni. Varsinkin vanhempi poika on kärsinyt kovasti kaikki nämä vuodet tämän takia, hän oli oppinut myös isältään syyllistämisen taidon. Pikkuhiljaa hänkin on oppinut ymmärtämään isänsä mielenterveysongelmat, jotka olisi pitänyt hoitaa silloin, kun ne ensimmäiset itsemurhayritykset oli. Olen jonkinverran katkera senaikaiselle sairaanhoidolle, kun asian eteen ei tehty mitään, vaan koin, että koko miehen ongelmat kaatui minun päälleni. En ole sortunut samanlaisiin häirikkömiehiin enää ja kesti tosi kauan, ennenkuin tajusin, etten ole vastuussa nykyisen kumppanini elämästä samalla tavalla . Hän ei ole koskaan syyllistänyt minua mistään, olen saanut olla oma itseni, eikä tarvitse pelätä mitään. Silti menneet ikävät asiat ei unohdu koskaan, joskus unohdan totuuden ja senhetkiset voimavarani ja alan enemmän taas syyllistämään itseäni, varsinkin näin pimeänä aikana. Mietin, miksi juuri minun kohdallani on tälläinen ikävä möykky, joka nostaa päätään silloin tällöin. Mutta tämänkin asian kanssa on elettävä ja haluan elää, niin kauan kuin Luoja suo. Voimia kaikille, jotka ovat tämän saman kokeneet!