PRESA CANARIO

Kakkkahousu

Joo, ei kuulu mihinkään palstaan. täällä vaan tuntuu olevan oikeita koiraihmisiä. Ja juu, ennen kun kukaan tulistuu muusta ni toki on muutkin koiraihmisiä ja vittusaatana.

Omakohtaisia kokemuksia rodusta? Olen lukenut rotumääritelmä(t) presa vs. dogo ja kaikkea mahdollista, mutta. Tarina on tosi ja taatusti typerä. Tapasin kaikinpuolin kivan naisen, jolla nyt sattuu olemaan tuo presa. Koiran pariin kertaan tavannut, eikä siinä mitään... Jokseenkin olen aina ollut vastaan näitä 'tappajarotuja' ja ihmetellyt miksi kukaan edes sellaisen tahtoo ja vieläpä; miksi helvetissä tahtoo sellaista suomessa? Täällä kun ei saa lain mukaan koira OIKEASTI vahtia tai suojella. Ei tule häkkiä, mutta tulee sakkoa ja piikki.

Toisille on häritsevä tekijä lapset, toiselle levinnyt perse... Mua häritsee tämä koira. Eikä edes kyseinen koira, ainakaan vielä, mutta koko asia. Tekeekö noinkin vahtiviettinen ja 'kova' koira elämästä suppeeta ja yhtä helvettiä? Varsinkin kun EI ole sitä hemmetin huvilaa rikkauksineen jota vahtia? Vieraat ihmiset aina haaste ja projekti?

Tämä mainitsemani koira on puolitoistavuotias narttu ja pelkästään ns. epäilevä kun ovi aukeaa ja minut pyydetään sisään. Katselee hetken matkan päästä, tulee haistamaan ja menee menoihinsa/jää jalkoihin makaamaan. Minua on ohjeistettu, mutta tarvitseeko jokainen vieras saman saarnalitanian kuin minä? Jostain syystä en osaa rentoutua, en vaikka tämä koira makaa täysin unessa jaloissani.

Sanottakoon vielä, että olen kyllä koiraihmisiä. Kokemukseni vain valitettavasti rajoittuu pelkästään noutajiin.

1

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • safdafaetgaewg

      Jos tapailet naista joka on menettänyt sydämensä presan kaltaiselle upealle rodulle, niin otat rodun elämääsi naisen mukana. Itelläni on sekarotuinen koira, joka menee lähelle samaan kastiin. Mieheni ei olisi elämääni päässyt jos ei olisi koiraani hyväksynyt ja tulevaisuudessa saman oloisia, ihan rotukoiria tulee perheessämme olemaan. Kaikki ei tykkää lampaista, mutta kyllä oikean ihmisen käsissä presakin on melkoinen lammas, omalle laumalleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2717
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      122
      2160
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      70
      1667
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      28
      1314
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      25
      1179
    6. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      96
      1124
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      54
      1109
    8. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      85
      1074
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      128
      1067
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    Aihe