Virallinen Suomi on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Nuorison pelastukseksi kootaan moniammatillisia tiimejä, ylläpidetään työpajoja ja laaditaan tutkimusohjelmia. Välillä pysähdytään sitten hengästyneinä ihmettelemään, mksei mikään tunnu riittävän.
Itse en haluaisi puhua lainkaan nuorten syrjäytymisestä. Minusta kyse on pikemminkin vieraantumisesta. Siinä missä edellinen käsite arvioi nuoria virallisen yhteiskunnan kipupisteenä, jälkimmäinen korostaa nuorten omaa näkökulmaa. Se kysyy, miltä yhteiskunta näyttää nuoren silmin ja mitä sillä on nuorelle tarjota.
Teiniperspektiivistä on helppo ymmärtää, miksi syrjäytymisen vastaiset hankkeet toimivat niin huonosti. Irralliset projektit eivät riitä paikkaamaan sitä surkeaa tosiasiaa, että aikuisten järjestelmä suhtautuu nuoriin johdonmukaisen epäilevästi, usein jopa vihamielisesti..
Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että lapsiperheiden köyhyyden on annettu lisääntyä jo parikymmentä vuotta tai että pidämme järkevänä vangita lapset päivittäin laitoksiin, joissa heille opetetaan aivan muita asioita kuin mitä elämässä selviäminen edellyttäisi. En viittaa myöskään siihen, miten työmarkkinoilla nuoret (maahanmuuttajien ohella) joutuvat muita useammin taipumaan kohtuuttomiin työehtoihin.
Vihamielisyydellä tarkoitan sitä, miten meillä on luvallista puhua nuorista ongelmana. Bussipysäkeillä ja kampaajalla käydessä saa kuulla, kuinka laiskoja, turmeltuneita ja huonokäytöksisiä nykyajan nuoret ovat – eikä päivittelijöitä näytä yhtään haittaavan, vaikka kuuloetäisyydellä olisi joku teini-ikäinen. Lehtiä lukiessa voisi luulla, etteivät nuoret muuta teekään kuin tappelevat, ökykuluttavat, juopottelevat ja pervoilevat internetissä.
Toinen median nuorisoteema, miten nämä miniterroristit saataisiin kuriin. Nuoriin kohdistetaan kieltoja ja rajoituksia miettimättä lainkaan, onko reilua rangaista kokonaista ikäluokkaa sen yksittäisten jäsenten toilailuista. Varsinkin kun kyse on nuorista ihmisistä, jotka vasta harjoittelevat elämää.
Niinpä meilläkin ovat kauppakeskukset kokeilleet ”teinikarkottimia”, joiden lähettämä signaali jää aikuisilta kuulematta, mutta häiritsee lapsia ja nuoria. Kunnat tehtailevat ”asiaton oleskelu kielletty” –kylttejä, joiden perusteella poliisi voi häätää puistoon, parkkipaikalle tai koulun pihaan kerääntyneet nuoret (aikuisethan siellä eivät joudu värjöttelemään, heille on kokoontumispaikkoja sisätiloissa…).
Niin kuin muutkin demonit, myös nuoret näyttävät muuttuvan erityisen vaarallisiksi pimeässä. Monet huoltoasemat hyväksyvät nuoria asiakkaita vain päiväsaikaan. Rajoitusten taustalla on varmaankin aitoja konflikteja, mutta mikä meteli syntyisikään, jos yksittäistapausten perusteella vastaava kielto kohdistettaisiin kaikkiin romaneihin, miehiin tai turkulaisiin! Vielä hurjempia ovat vaatimukset nuorten öisistä ulkonaliikkumiskielloista – yleensähän tällaisia määräyksiä käytetään vain totalitaarisissa järjestelmissä tai hyvin vakavissa kriisitilanteissa.
Sain aiheen tähän tekstiin, kun kuulin eräässä kunnassa ehdotetun puistojen penkeille piikkejä, jotka estäisivät istumisen. Niillä kuulemma saataisiin vihdoin nuorison hävytön velttoilu kuriin…
Ihan vakavasti, eikö tällä tavoin suhtautuvassa yhteiskunnassa ole vain luonnollista, että nuoret ottavat etäisyyttä? Miksi nuoret kantaisivat vastuuta ja kunnioittaisivat yhteisiä pelisääntöjä, jos heitä kohdellaan paarialuokkana?
Asiat voisivat olla toisin. Jos Suomen aikuiset hillitsisivät kännisikailuaan, voisivat nuoret tulla iltaisin ravintoloihin, niin kuin muualla Euroopassa. Jos myöhäisillan pelivuorot varattaisiin aikuisille, pääsisivät nuoret harrastamaan liikuntaa alkuillasta ja siten ajoissa nukkumaan. Jos kansakunta kohtelisi nuoriaan ongelman sijasta ylpeydellä, ehkä nämä sitä myös olisivat.
Ehkä seuraava nuorten syrjäytymishanke kannattaisikin suunnata aikuisten asennekasvatukseen?
lainaus Anna Kontula-blogi
Itse en haluaisi puhua lainkaan nuorten syrjäytymisestä. Minusta kyse on pikemminkin vieraantumisesta. Siinä missä edellinen käsite arvioi nuoria virallisen yhteiskunnan kipupisteenä, jälkimmäinen korostaa nuorten omaa näkökulmaa. Se kysyy, miltä yhteiskunta näyttää nuoren silmin ja mitä sillä on nuorelle tarjota.
Teiniperspektiivistä on helppo ymmärtää, miksi syrjäytymisen vastaiset hankkeet toimivat niin huonosti. Irralliset projektit eivät riitä paikkaamaan sitä surkeaa tosiasiaa, että aikuisten järjestelmä suhtautuu nuoriin johdonmukaisen epäilevästi, usein jopa vihamielisesti..
Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että lapsiperheiden köyhyyden on annettu lisääntyä jo parikymmentä vuotta tai että pidämme järkevänä vangita lapset päivittäin laitoksiin, joissa heille opetetaan aivan muita asioita kuin mitä elämässä selviäminen edellyttäisi. En viittaa myöskään siihen, miten työmarkkinoilla nuoret (maahanmuuttajien ohella) joutuvat muita useammin taipumaan kohtuuttomiin työehtoihin.
Vihamielisyydellä tarkoitan sitä, miten meillä on luvallista puhua nuorista ongelmana. Bussipysäkeillä ja kampaajalla käydessä saa kuulla, kuinka laiskoja, turmeltuneita ja huonokäytöksisiä nykyajan nuoret ovat – eikä päivittelijöitä näytä yhtään haittaavan, vaikka kuuloetäisyydellä olisi joku teini-ikäinen. Lehtiä lukiessa voisi luulla, etteivät nuoret muuta teekään kuin tappelevat, ökykuluttavat, juopottelevat ja pervoilevat internetissä.
Toinen median nuorisoteema, miten nämä miniterroristit saataisiin kuriin. Nuoriin kohdistetaan kieltoja ja rajoituksia miettimättä lainkaan, onko reilua rangaista kokonaista ikäluokkaa sen yksittäisten jäsenten toilailuista. Varsinkin kun kyse on nuorista ihmisistä, jotka vasta harjoittelevat elämää.
Niinpä meilläkin ovat kauppakeskukset kokeilleet ”teinikarkottimia”, joiden lähettämä signaali jää aikuisilta kuulematta, mutta häiritsee lapsia ja nuoria. Kunnat tehtailevat ”asiaton oleskelu kielletty” –kylttejä, joiden perusteella poliisi voi häätää puistoon, parkkipaikalle tai koulun pihaan kerääntyneet nuoret (aikuisethan siellä eivät joudu värjöttelemään, heille on kokoontumispaikkoja sisätiloissa…).
Niin kuin muutkin demonit, myös nuoret näyttävät muuttuvan erityisen vaarallisiksi pimeässä. Monet huoltoasemat hyväksyvät nuoria asiakkaita vain päiväsaikaan. Rajoitusten taustalla on varmaankin aitoja konflikteja, mutta mikä meteli syntyisikään, jos yksittäistapausten perusteella vastaava kielto kohdistettaisiin kaikkiin romaneihin, miehiin tai turkulaisiin! Vielä hurjempia ovat vaatimukset nuorten öisistä ulkonaliikkumiskielloista – yleensähän tällaisia määräyksiä käytetään vain totalitaarisissa järjestelmissä tai hyvin vakavissa kriisitilanteissa.
Sain aiheen tähän tekstiin, kun kuulin eräässä kunnassa ehdotetun puistojen penkeille piikkejä, jotka estäisivät istumisen. Niillä kuulemma saataisiin vihdoin nuorison hävytön velttoilu kuriin…
Ihan vakavasti, eikö tällä tavoin suhtautuvassa yhteiskunnassa ole vain luonnollista, että nuoret ottavat etäisyyttä? Miksi nuoret kantaisivat vastuuta ja kunnioittaisivat yhteisiä pelisääntöjä, jos heitä kohdellaan paarialuokkana?
Asiat voisivat olla toisin. Jos Suomen aikuiset hillitsisivät kännisikailuaan, voisivat nuoret tulla iltaisin ravintoloihin, niin kuin muualla Euroopassa. Jos myöhäisillan pelivuorot varattaisiin aikuisille, pääsisivät nuoret harrastamaan liikuntaa alkuillasta ja siten ajoissa nukkumaan. Jos kansakunta kohtelisi nuoriaan ongelman sijasta ylpeydellä, ehkä nämä sitä myös olisivat.
Ehkä seuraava nuorten syrjäytymishanke kannattaisikin suunnata aikuisten asennekasvatukseen?
lainaus Anna Kontula-blogi
Vastaukset 14
Vanhimmat
Keskisuomalaisen kolumnit linkissä:
Köyhyys syrjäyttää nuoria.
Apua ennen huostaanottoa.
Parasta ennen päivämäärä.
Äitiyden hinta valtion kassasta.
Verkon villit uutismarkkinat.
Kurkistus koulumaailmaan.
Löysin sattumalta Herätkää lehden helmikuu 2010, joka oli "hylätty" erään marketin aulaan
Lehdessä oli aiheena Onko avioero ratkaisu? Artikkelissa käsiteltiin avioerojen jatkuvaa kasvua yhdysvalloissa, sekä erojen vaikutuksia lasten ja nuorten elämään ja syrjäytymiseen.
Mielenkiintoisia näkökulmia. Jos löydätte lehden lukekaa.
Sama ilmiö toistuu myös Suomessa. Uusi avioliittolaki astui voimaan muistaakseni joskus 80-luvulla. Eron syyksi riitti, jos "pärstä ei miellyttänyt, tai löysi paremman".
Avioerojen määrä on vuositasolla n 14.000, jotka koskettavat n 28.000 aikuista ja n. 30.000 lasta ja nuorta.
Mukana ei ole avoero-, eikä uusperheiden lapset ja nuoret, koska niitä ei tilastoida.
Tätä on jatkunut reilut 20 vuotta.
Aikuiset 20 x 28.000 = 560.000.
Lapset ja nuoret 20 x 30.000 = 600.000.
Kun lukuun lisätään huostaanotetut ja sijoiteut olemme ehkä ylittäneen miljoonan rajan?
Huostaanotettuja, kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria on n. 20.000. Määrä kasvaa viiden prosentin vuosivauhtia.
Voidaan tietenkin pohtia ovatko lapset, nuoret, vai aikuiset syypäitä syjäytymiseen ja pahoinvointiin?
Eräs näkökulma .Isä ja äiti eroavat. He tarvitaan kaksi asuntoa. Lapset kasvavat, lähtevät opiskelemaan, tai saavat työpaikan, hankkivat oman asunnon.
Viisihenkinen eroperhe tarvitsee 5 asuntoa. Asuntojen hinnat ovat "pilvissä".
70- luvulla sai kolmion n. 70.000 markalla. Nyt hinta on vähintään saman verran euroina, eli kuusikertainen.
Kaksiot n. 150.000 eurosta ylöspäin.
Yksiöt n. 50.000 euroa alkaen riippuen paikkakunnasta ja sijainnista.
Linkki Keskisuomalaisen kolumneihin.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/köyhyys-syrjäyttää-nuoria/612244
---
Kolumni. Apua ennen huostaanottoa.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/apua-ennen-huostaanottoa/610077
------
Kolumni. Parasta ennen päivämäärä.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/parasta-ennen-päivämäärä/610053
---
Kolumni. Äitiyden hinta valtion kassasta.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/äitiyden-hinta-valtion-kassasta/609090
---
Verkon viillit uutismarkkinat. Yleisradion on saanut pyyhkeitä.
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/verkon-villit-uutismarkkinat/606809
---
Onko kysymyksessä Dialogi, vai monologi?
Dialogi lehdessä köyhyydestä:
Pääkirjoitus. Köyhyys on suhteellista.
Artikkeli aiheittain.
http://dialogi.stakes.fi/FI/dialogin arkisto/2007/1/sis107.htm
---
erilaista kohtaan seuranneena on vain todettava
että juuri näin asiat ovat kuten Kontula omassa blogissaan kirjoittaa.
Aivan järjettömän mielettömiä rajoituksia, kieltoja, vihamielisyyttä, rajaamista
muun yhteiskunnan ulkopuolelle
on maamme nuorisoon kohdistettu jo reilun kymmenen vuoden aikana ja aina vain pahemmin ja räikeämmin.
Puhumattakaan näistä huostahulluista lastensuojelun viranomaisena esiintyvistä henkilöistä
jotka ovat oikein tosissaan alkaneet (siis oikeasti mihin heidän viranomaistoimintansa tähtää...) huostaamaan erityisesti teinejä eli 16 - 17 vuotiaita.
Jotain on todellakin tässä maassa pielessä näiden viranomaisten ja heidän jatkeidensa toiminnassa ja toimissa.
Kun pitäisi tehdä yhteiskunnasta kaikkien yhteiskunta
niin osaa sen jäsenistä todellakin ja yleisesti ja kaikkialla pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena.
Ei se ihme ole että tilanne on se mikä on esimerkiksi nuorisomme keskuudessa.
Kun jatkuvasti kaikkialla ja kaikessa osoitellaan ja osoitetaan
että paha paha huono huono huono rikollinen rikollinen rikollinen
niin voiko sitä mitään muuta enää ollakaan kuin
paha huono rikollinen .......
Suur Jyväskylä lehdessä 3.11.2010 oli etsivän nuorisotyön Tanja Maunosen artikkeli. Yhä useampi nuori vaarassa pudota . Avuntarve lisääntyy.
Jyväskylässä on tehty kahden vuoden ajan opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana ersivää nuorisotyötä".
Yritin etsiä linkkiä artikkeliin, mutta en löytänyt. Sitävastoin etsivä nuorisotyöprojektista löytyy nimihaulla tietoa.
Keskisuomalainen Mielipide Bisnesvanhemmuus.
Muutamassa vuosikymmenessä yhteiskuntamme on karulla tavalla raaistunut ja elämän kunnoitus on merkittävästi alentunut.
Syntymättömän lapsen saa tappaa ja syntyneen elämän saa tuhota muutoin, kunhan se tapahtuu laillisesti.
Katso muut mielipidekirjoitukset linkissä.
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/bisnesvanhemmuus/614573
---
Keskisuomalainen Mielipide. 5.11.2010. Mistä turvaa turvattomille?
Katso linkissä muita mielipidekirjoituksia.
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/mistä-turvaa-turvattomille/614164
----
Ksml Mielipide.
Yliopistojeen ongelmana on huono työmoraali opiskelijoiden kiusaaminen.
Sirrtyvätkö nämä kiusaamis mallit työelämään, sosiaaliala, kuten yliopistotkin alkavat olemaan naisvaltaisia?
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/opettajien-ei-yliopistojen-vika/614179
---
Kontulalla on tosi outoja mielipiteitä koulukiusaamisesta. Hänen mielestään uhrit ovat tosikoita, herkkänahkaisia ja erilaisia, joiden pitäisi pyrkiä eroon erilaisuudestaan. Uusin Iltalehti kommentoi hänen mielipiteitään:
"Kiusaamisen vastaista työtä Mannerheimin Lastensuojeluliitossa tekevä Eeva-Liisa Markkanen arvelee, että puheet kiusattujen huumorintajuttomuudesta ja liiallisesta herkkyydestä voivat olla vahingollisia.
-Kiusaamisen tunne on subjektiivinen asia. Jos lapsi kokee tulleensa kiusatuksi, mutta se kuitataan herkkänahkaisuutena, se voi olla hyvin ikävä ja luottamusta horjuttava kokemus, Markkanen sanoo."
Niklas Herlin vastaa Kontulan kirjoitukseen seuraavassa:
http://jarmopuskala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51097-koulukiusatut-liian-tosikoita-–-mika-on-vikana-kun-vakivalta-ei-naurata
"Koulukiusatut liian tosikoita – mikä on vikana kun väkivalta ei naurata?
Iltalehti otsikoi entisen opettajan ja nykyisen kirjailijan Aino Kontulan haastattelun "koulukiusatut liian tosikoita". Jutun mukaan kiusatut ovat itse syyllisiä kiusatuksi tulemiseen, koska eivät osaa ottaa asioita huumorilla ja “on vaiettu tosiasia, että kiusattujenkin olisi joissain tapauksissa kehityttävä ihmisinä”.
Surullisinta jutussa on se, että tässä maassa ei varmasti ole yhtään ainutta koulukiusattua joka ei miettisi mikä hänessä on vikana. Kun itsetuntoa poljetaan maan rakoon jo ikätovereiden toimesta, on häpeällistä että aikuiset ihmiset kehtaavat kirjoittaa lehteen siihen malliin, että kiusattujen pitäisi miettiä tarkemmin mitä he tekevät väärin.
Koska olen entinen koulukiusattu – ja täten ilmeisen tosikko – joudun myöntämään loukkaantuneeni Ainon mielipiteistä. Ehkäpä minun pitäisi kuitenkin näin aikuisella iällä kasvaa ihmisenä ja ottaa asia huumorilla niinkuin Aino ehdottaa. Tämän johdosta muistelin kouluaikoja lähipiirini kanssa ja kysyisinkin Ainolta olisivatko alempaa löytyvät kouluajoilta poimitut esimerkit sellaisia hauskoja kepposia joilla tähän loukkaukseen voisi vastata?
Vakavasti puhuen, haluan kuitenkin tehdä selväksi, että en todellakaan toivo että mikään alla mainituista tapahtuisi Ainolle tai kenellekään muulle. Kontulan toteamukset niinkuin ne artikkelissa esitetään ovat törkeitä, mutta tässä puhutaan nyt kuitenkin iltapäivälehden jutusta, mikä saattaa olla hyvinkin provosoitu tai vääristelty. Kontulan kirjoja on kehuttu paljon siitä, kuinka hyvin ne kuvaavat ja ymmärtävät todellista koulumaailmaa.
On myös mahdollista, että 30 vuoden opettajakokemuksesta huolimatta Ainolle ei ole selvinnyt kiusaamisen todellinen julmuus – sillä kouluissa vallitsee samanlainen vaikenemisen kulttuuri kuin vankiloissa. “Vasikointi” koetaan suuremmaksi rikokseksi kuin toisen omaisuuden tuhoaminen tai fyysinen pahoinpitely. Usein uhri vielä kokee joutuneensa kiusatuksi koska on heikko, eikä halua edes vanhempiensa tietävän kiusaamisesta peläten näiden häpeää.
Alla siis muutamia kepposteluideoita oikeilta koulukiusaajilta joihin siis ilmeisesti pitäisi suhtautua huumorilla.
1) Hassunhauska pellepyörä (plus pikkaisen pamppua)
Jos vaikka aloitettaisiin siitä, että käydään yöllä avaamassa polkupyörän eturenkaan mutterit. Jos Aino ei ole pyöräilijöitä, niin autolla vastaava temppu olisi jarruletkujen katkaiseminen. Tämän jälkeen voidaan vielä hakata Maglitella.
2) Kaikkihan tykkäävät omenoista?
Pyörätempun jälkeen päätyy helposti hammaslääkäriin, jolloin voidaan tehdä aina hauska kepponen, että varastetaan takki, täytetään taskut omenoilla ja hypitään päällä kunnes ne ovat muusia. Samalla voidaan viedä kengät ja nostaa ne lähimpään lipputankoon. Hauskinta vaatteiden varastaminen on tietenkin kovilla pakkasilla.
3) Kuka ei liitua syö sitä veitsellä silmään
Uusia hampaita onkin hyvä testata pakottamalla syömään liitua. Veitsi on aina mainio väline tuohon uhkailuun, varsinkin kun se laitetaan kaulalle.
4) Sirpaleet tuovat onnea
Aino eläkeläisenä on varmaankin jo hieman hidas liikkumaan, vähän kuin lihavat lapset koulussa jotka eivät saa juostua pakoon. Hitaita kavereita on hauskaa lyödä yllättäen nyrkillä mahaan ja juosta nauraen karkuun. Hidasta juoksijaa on myös helppo heitellä tyhjillä kaljapulloilla. Kyllä Ainon kaveritkin varmaan nauravat kun lasipullot vaan viuhuvat pään vierestä.
5) Hevosenleikkiä netissä
Nuo hauskemmat kepposet ovat kuitenkin aika vanhoja, omista kouluajoista on kuitenkin kulunut jo toista vuosikymmentä. Nykyaikaisempi pila olisi vaikkapa editoida kuva jossa kaveri ottaa suihin hevoselta. Tätä kuvaa sitten levitellään ympäri nettiä ja mailataan kavereille ja sukulaisille nimettömältä sähköpostitililtä.
"Kuinka tämän voisi ottaa huumorilla?
Nämä ovat toki äärimmäisiä esimerkkejä, mutta nuo muutamat ylilyönnit luovat sitä pelon kulttuuria joka tekee sanallisesta kiusaamisesta niin tuhoisan. Kolmeen vuoteeni yläasteella mahtuivat tuo kaljapullo- ja puukkoepisodi. Kummassakin selvisin fyysisesti naarmuitta.
Arvet jäivät siitä avuttomuuden ja arvottomuuden tunteesta joka seurasi sitä, että joku välittää fyysisestä koskemattomuudestasi niin vähän, että olisi vaikka valmis tappamaan sinut. Näin ei varmastikaan ollut – mutta se on jotain minkä tajuaa vasta vuosia myöhemmin. Siinä tilanteessa se pelko on aitoa ja oikeaa. Pelko on aitoa myös silloin jos luokkatoveri on piesty taskulampulla tai tämä on menettänyt hampaansa pyöräkepposen takia – eivät kiusaajat silloin vaikuta pelokkailta murrosikäisiltä, vaan hirviöiltä. Useimmiten koulumaailmassa kiusaamisesta selvitään rangaistuksetta, mikä lisää turvattomuuden tunnetta. Koulussa jos et voi suojella itseäsi fyysiseltä väkivallalta ei sinua suojele kukaan muukaan.
Lähteet:
(1) Nämä tapahtuivat kaverin pikkuveljelle. Eturenkaan irrottamisen seurauksena oli kaatuminen naamalleen asfalttiin ja hammaslääkärireissu jossa kaivettiin hammasrautojen jäänteitä ikenistä. Maglitella pahoinpitelystä selvittiin ilman suurempia vammoja.
(2) Tämä tuli nähtyä yläasteella useampaan kertaan. Yleensä uhrina oli aiemman vuosiluokan pahimman kiusaajan pikkusisko jolle kostettiin veljensä tekemiset vähintään samalla mitalla. Harmittomampi syystemppu oli tunkea ruusunmarjoja toisten paitojen sisään ja liiskata ne selkää vasten. Jos tämän teki aamulla niin pienet piikit kutittivat koko koulupäivän.
(3) Meilläpäin yläastelaisilla oli tapana pakottaa alastelaiset syömään liitua – yleensä tosin uhkailtiin vain nyrkeillä. Edellisessä kohdassa mainittu isoveli taas tykkäsi satunnaisesti uhkailla minua ja muita stiletillä.
(4) Mahaan lyöminen oikeasti laskettiin kepposteluksi yläasteella. Kaljapulloepisodi sattui omalle kohdalle. Olin yläastelaisena kuitenkin kohtuullisen isokokoinen kaveri, joten jälkikäteen mietittynä minua ei uskallettu kiusata kovinkaan pahasti. Sitä kuitenkin ymmärsi millaisia vammoja päähän heitetystä lasipullosta saattaa seurata – jos joku on valmis heittämään sinua lasipullolla, niin missä se satuttamisen raja sitten menee?
(5) Hevoskuva editoitiin kaverinkaverista ja kuvaa levitettiin tämän kavereille. Kuvia käytetään muutenkin, viimeisimpänä esimerkkinä tapaus jossa yliopisto-opiskelija teki itsemurhan kun tästä levitettiin nettiin salaa kuvattu video jossa tämä harrasti seksiä toisen miehen kanssa. "
Aikuisten asenteellisuus, kiusaaminen ja kiusaamisen vähättely ovat tuskaa tuottavaa, traumauttavaa ja alhaista toimintaa, josta aikuisia ei valitettavasti vastuuteta.
Anna ja Aino Kontula ovat kuitenkin eri henkilöitä. Anna Kontula on sosiologi, AIno Kontula entinen opettaja.