Olemme olleet miehen kanssa yhdessä n.8 v., meillä on 5 ja 2 vuotiaat lapset. Mies on aina ollut aika kova ottamaan, joku roti on kuitenkin ollut..nyt on lähtenyt ihan käsistä, kaikki kissanristiäiset pitää käydä läpi, jäädään kaverille yösi jne...tätä on ollut nyt reilu vuoden..läpi suhteemme olen uhkaillut erolla, jos ei vähennä juomista (ei,älkää kysykö miksi olen halunnut lapsia tämän kanssa, ehkä olen toivonut että mies muuttuisi, en tiiä...) ja nyt on menny vain pahemmaksi...itselle on tullut nyt sellainen"ihan sama"-olo ja lähtö on lähellä..silti se on jotenkin vaikeaa, vaikka tiedän että lapset kärsii isän juomisesta (ei tosin ikinäkotona juo)ja meidän riitelystä..ja olen aika varma että omakin oloni olisi parempi kun erosta on päässyt yli..
On vaan niin vaikea lähteä, kun ajattelen koko ajan "mitä jos se kuitenkin muuttuu"..puhuttu on us3asti ja mies haluaa nytkin mennä pariterapiaan, ehdotti itse..kuitenkin kun sanon että suurin ongelma MINUN puoleltani on alkoholi, hän suuttuu että sysään siis kaiken hänen harteilleen ja kun kysyin että aikooko hän jatkaa tälläistä juomista (omasta mielestä normaalia alkoholinkäyttöä on muutaman kerran vuodessa...) niin vastaus on ettei se hänen mielestään ole tabu, hän on kasvanut siihen että voidaan ottaa (anoppi ja appi aika kovia ottamaan myös)..
nyt on alkanut myös häiritsemään meidän erilaisuus, esim uskon asiat (hän ei todellakaan usko, minä taas uskon), hän tykkäisi matksutaa,minulle se ei ole niin tärkeää, hän ei halua naimisiin, minä haluan (olemme siis avopari), hänelle todellakin riittää 2 lasta, minä haluan enemmän, hän tykkää juoda ja rellestää, minä en niinkään, minä tykkään urheilla ja ulkoilla, hän tykkää makaa sohvalla.. asiat jotka eivät loppupeleissä ole isoja asioita, joista voi selviytyä puhumalla ja sopimalla..esim sovimme että hän saa tehdä muutaman vuoden välein jonkun pitkän ulkomaanreissun koska se on hänelle oikeesti tosi tärkeetä..
Nyt on vaan alkanut ahdistaa kaikki erilaisuus ja varsinkin tuo juominen..mies ei halua että lähdemme mutta kohta en näe muuta vaihtoehtoa...
Olen aika varma ettei tätä ymmärrä kukaan muu kuin tällä hetkellä samassa tilanteesssa oleva...eronneet ihmettelee miksen eroa koska elämä paranee ja yhdessä olevat ihmettelee miten mä jaksan, he eivät katsois päivääkään...niimpä niin..en tiiä olenko tavallista lässympi ihminen kun en ole vielä lähtenyt..nyt kuitenkin tosissaan vatvottu eroa omassa mielessä jo reilun vuoden...
On vaan niin vaikea lähteä, kun ajattelen koko ajan "mitä jos se kuitenkin muuttuu"..puhuttu on us3asti ja mies haluaa nytkin mennä pariterapiaan, ehdotti itse..kuitenkin kun sanon että suurin ongelma MINUN puoleltani on alkoholi, hän suuttuu että sysään siis kaiken hänen harteilleen ja kun kysyin että aikooko hän jatkaa tälläistä juomista (omasta mielestä normaalia alkoholinkäyttöä on muutaman kerran vuodessa...) niin vastaus on ettei se hänen mielestään ole tabu, hän on kasvanut siihen että voidaan ottaa (anoppi ja appi aika kovia ottamaan myös)..
nyt on alkanut myös häiritsemään meidän erilaisuus, esim uskon asiat (hän ei todellakaan usko, minä taas uskon), hän tykkäisi matksutaa,minulle se ei ole niin tärkeää, hän ei halua naimisiin, minä haluan (olemme siis avopari), hänelle todellakin riittää 2 lasta, minä haluan enemmän, hän tykkää juoda ja rellestää, minä en niinkään, minä tykkään urheilla ja ulkoilla, hän tykkää makaa sohvalla.. asiat jotka eivät loppupeleissä ole isoja asioita, joista voi selviytyä puhumalla ja sopimalla..esim sovimme että hän saa tehdä muutaman vuoden välein jonkun pitkän ulkomaanreissun koska se on hänelle oikeesti tosi tärkeetä..
Nyt on vaan alkanut ahdistaa kaikki erilaisuus ja varsinkin tuo juominen..mies ei halua että lähdemme mutta kohta en näe muuta vaihtoehtoa...
Olen aika varma ettei tätä ymmärrä kukaan muu kuin tällä hetkellä samassa tilanteesssa oleva...eronneet ihmettelee miksen eroa koska elämä paranee ja yhdessä olevat ihmettelee miten mä jaksan, he eivät katsois päivääkään...niimpä niin..en tiiä olenko tavallista lässympi ihminen kun en ole vielä lähtenyt..nyt kuitenkin tosissaan vatvottu eroa omassa mielessä jo reilun vuoden...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mene miehesi kanssa pariterapiaan ja tuo kaikki nämä täällä tuomasi asiat esille.
Sen jälkeen olet tehnyt voitavasi ja teet päätökset sillä tiedolla ja kokemuksella.
Ihminen ei muutu, se nyt vaan on tosiasia, kasvaa ja kehittyy jonkin verran, mutta ei muutu.
... Voihan sitä pariterapiaa kokeilla... itsekin kokeilin, samoin kuin myös monta kertaa anteeksiantoa ja taas yrittämistä. Meillä vähän erilaista mutta voisin sanoa vastaavaa oli, mies ei halunnut omista kissanristiäisistään luopua ja vauvavuotena saattoi olla kuukauden jokaisen viikonlopun ryyppyreissullaan...
Myös minua häiritsi jotkus asiat jotka ei yhteisiä, elämän katsomus erilaista ja intressit eri. Lisäksi ukko aliarvioi, kiristi, uhkaili jne. minua koko suhteen ajan (jonka tajusin vasta lopussa ja sitten tajusin myös monia muita omituisuuksia hänestä).
Loppujen lopuksi mietin miten tuon eron järjestäminen mahdollistaisi, punnitsin myös asioita vielä ja kyselin eri tahoilta asioita. SItä kautta sain vähän kasvatettua selkärankaa ja kerättyä rohkeutta. Viimeisin lause ystävältä, mikä jäi todella mieleen: "jos sä et nyt lähde niin sä lähdet joku päivä kuitenkin, mieti haluutko kärvistellä tossa pahassa olossa vielä vuosia vai teetkö päätöksen jo nyt heti. Mut sut tuntien sä et tollasta haluu todellisuudessa elämääs ja just tosta ootte aina törmäyskurssilla." Lisäksi useat ihmiset sanoivat että minun pitää ajatella omaa hyvinvointia sekä lasten hyvinvointia. Olen vastuussa lapsistani eikä minunkaan elämäni tarkoitus ole uhrautua toisen tahtoon.
Siinä se ja sitten lähdettiin.
Nyt ukko jatkaa "omaa" elämäänsä ja jatkaa tuota uhittelua meitä kohtaan mikä ei tietenkään ole mukavaa mutta muutoin en ole päivääkään katunut lähtöämme, päinvastoin olen monesti miettinyt että olisi pitänyt jo aikaisemmin lähteä.
Niin, mekin siis käytiin tuhlaamassa aikaa siellä pariterapiassa josta ukko sai vain lisäpotkua uhkailuihinsa...