Adoptiosta etsitään vaihtoehtoa sijoitukselle

Törkeää niin kauan kun lapsilla ei ole oikeutta länsimaiseen puolueettomaan oikeudenkäyntiin huostaanottojen suhteen, mutta joka tapauksessa Perhehoitoliiton monivuotinen projekti on toteutumassa, mikä tietysti täyttää monen muunkin lapsibisneksessä mukana pyörivän tahon unelman. Eilisestä Hesarista:

"
Nelivuotinen projekti haluaa lapselle pysyvän kodin
Päivi Repo HS

Lapsen adoptoimista kotimaasta yritetään lisätä uudella työtavalla. Sitä kehittää Pelastakaa Lapset Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tuella. Kohtaaminen-projekti jatkuu vuoteen 2013.

"Haluamme ls-lapsille pysyvyyttä ja oikeuden perheeseen", kertoo mallia kehittävä projektinjohtaja Kaarina Pasanen.

Kohderyhmää ovat lapset ja nuoret, jotka ls-viranomaiset sijoittavat kodin ulkopuolelle. Suurin osa heistä päätyy lastenkodin kaltaiseen laitokseen, koska sijaisperheistä on pulaa. Sijoituspaikat myös muuttuvat, ja adoptiolla halutaan lisätä pysyvyyttä. Nelivuotisessa hankkeessa pohditaan niin sanottua avointa adoptiota, Se vaatisi lakimuutoksen, sillä nykylaki ei tunne avointa adoptiota.

"Tarkoitus on selvittää, millaisissa tilanteissa avointa adoptiota voisi harkita lapselle, jonka etu on pysyvä perhesijoitus", Pasanen kertoo.

"Samalla selvitettäisiin, olisiko perhe valmis siihen, että lapsi jäisi pysyvästi perheenjäseneksi, ja olisivatko biologiset vanhemmat valmiita siihen." Adoption jälkeenkin lapsi säilyttäisi perhehistoriansa, eikä kontakti biologisiin vanhempiin katkeaisi.

Adoptiolasta toivovia perheitä on paljon, mutta moni adoptoi ulkomailta, sillä kotimaiset adoptiot ovat niin harvinaisia. Avoimen adoption kautta niitä voitaisiin lisätä, mutta vain niin, että lapsen etu ja oikeudet toteutuvat, Pasanen korostaa.

Mallista ei haluta nopeata tapaa antaa lasta toivovalle perheelle lapsi, vaan pääpaino on lapsen edussa saada pysyvä koti. Sitä varten valmennettaisiin valmiiksi perheitä, jotka voisivat ottaa lapsen heti. Adoptiolapsista tulisi perheen pysyviä jäseniä. Heille ei maksettaisi palkkiota kuten sijaisvanhemmille, vaan he vastaisivat lapsen menoista.

Mallin kehittäjät näkevät myös vaaroja. Kunnat voivat innostua adoptiosta säästääksene rahaa. Pasanen muistuttaa, että lapset tarvitsevat huolellisesti valmisteltuja, pysyviä ja kestäviä ratkaisuja. Adoptioon ei voi mennä hätäisesti, koska sitä ei voi purkaa.

Vastaavia malleja ei ole juuri maailmalla."
12247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kunta ei maksaisikaan enää adoption jälkeen sijaishoitajalle palkkiota! Saa nähdä, paljonko sijaisperheiden innostus adoptioon tästä vähenee, hehän menettävät merkittäviä taloudellisia etuja, jos tuo hanke menee läpi.

Nythän he saavat lapsen käytännössä omakseen, siis lasta ei yritetäkään kotiuttaa ja silti he saavat hoitopalkkion ja lapsen kulut korvataan.

Äänestä

jotka eivät saa mitään tuloja sijaishuollosta. Mutta entä ne raukat, jotka eivät ole halunneet omien tulojen pienenemisen pelossa tehdä elettäkään lapsiperheiden tilanteen parantamiseen ja sitä kautta huostaanottojen estämiseen?

Äänestä

korvauksista putoaa puolet pois. Ja mihin sitä adoptiota tarvitaan, koska nyt jo lapsi saadaan huostaan miten laittomasti tahansa, vanhemmista voidaan myös vieraannuttaa ilman, että edes olisi kyse lain tarkoittamista tapaamisrajoituksista, joita kyllä niitäkin käytetään sumeilematta täysin laittomasti. Vanhemmilla ei ole sananvaltaa kertakaikkiaan mihinkään.

Perhehoitoliitto on käyttänyt avoimen adoption puolusteluun jopa niin NAURETTAVAA perustelua, että lapset muka kärsivät siitä kun vanhemmat hakevat koko ajan huostan purkua, HAH HAH!

Jos ne siitä muka kärsivät, niin eikö sen s.....nan sijaishuollon taidot riitä SUOJELEMAAN lasta sellaiselta tiedolta, ja lapselle kerrottaisiin purkuhakemuksesta vasta, jos ihme tapahtuu, ja oikeus kotiuttaisi lapsen vastoin sossun ja ENNEN KAIKKEA sijaishuollon toiveita! Sijaishoitajia siinä epävarmuudelta suojellaan, EIKÄ LASTA!

Äänestä
  • "Perhehoitoliitto on käyttänyt avoimen adoption puolusteluun jopa niin NAURETTAVAA perustelua, että lapset muka kärsivät siitä kun vanhemmat hakevat koko ajan huostan purkua, HAH HAH! "

    ;)

    Lasten toive on, että juuri ne OMAT vanhemmat välittävät heistä. Se on kaikkein hartain toive jokaisella ihmisellä, sen myöntävät sossut ja sijaisperheet. Sekä adoptioperheet. Jokainen ihminen haluaa, että OMAT vanhemmat välittävät heistä.

    Äänestä

  • ;) kirjoitti:

    "Perhehoitoliitto on käyttänyt avoimen adoption puolusteluun jopa niin NAURETTAVAA perustelua, että lapset muka kärsivät siitä kun vanhemmat hakevat koko ajan huostan purkua, HAH HAH! "

    ;)

    Lasten toive on, että juuri ne OMAT vanhemmat välittävät heistä. Se on kaikkein hartain toive jokaisella ihmisellä, sen myöntävät sossut ja sijaisperheet. Sekä adoptioperheet. Jokainen ihminen haluaa, että OMAT vanhemmat välittävät heistä.

    Kyllä ainakin meidän sijaislapsemme tulee meillä kasvamaan ja tämän olemme sossun luvalla hänelle kertoneetkin, kontakti bioäitiin on hauras ja satunainen.

    Minä en kannata avointa adoptiota juuri noiden korvausten takia, Minusta korvausta maksetaan juuri siistä syystä, että sijaaisperhe sitoutuu pitämään yhteyttä ja vahvistamaan lapsen ja sukunsa yhteyttä (siis jos sellainen on). En minä hyväksi sitä, että palkkionmaksu loppuu, mutta velvollisuudet säilyvät. Tästä syystä avoin adoptio ei mielestäni tule kysymykseen sijaisperheisiin, joissa on paljon toimintaa biosuvun kanssa.
    Meillä näin ei ole, joten miksei meidän tapauksessamme voisi näin toimiakin.

    Enåä usko, että tästä lakia saadaan.

    Äänestä

  • sijari minäkin kirjoitti:

    Google haku > adoptiolaki

    Äänestä

  • Biologinen kello? kirjoitti:

    Google haku > adoptiolaki

    Sanotaan tämä nyt vielä kerran: Suurimmat syyt lasten sijoituspaikkojen vaihtuvuuteen ja sijoitusten katkeamisiin EIVÄT OLE oikuttelevat huostapurkuja hakevat biovenhemmat vaan 1) sijaisvanhempien uupumus 2) sijaisperheen muuttunut elämäntilanne( muutto, opiskelun aloitus, ero jne).

    Tämä info löytyy Perhehoitoliitostakin.

    Sijaishuolto ei siis tällä hetkellä lunasta better mother- lupaustaan sen paremmin pysyvyydellä, laadulla kuin lasten myöhemmällä selviytymisellä mitattuna.

    Äänestä

  • sijaisperheessä kirjoitti:

    Väärän tiedon ( lasten ongelmien ja sijoitusten katkeamistenkin syy aina biovanhemmissa) ja leimaavien asenteiden ja ennakkoluulojen viljely ei auta lapsia eikä bio- eikä sijaisperheitä.

    Jos sijaisvanhemmatkin, joille sentään tarjotaan moninkertaisesti ainakin taloudellista tukea biovanhempiin verrattuna uupuvat jatkuvasti niin, että joutuvat luopumaan vanhemmuudestaan, kannattaisi bioperheiden syyllistämisen sijaan alkaa korjata sekä bio- että sijaisperheiden olosuhteita.

    Puuttuvat peruspalvelut, heikkolaatuinen terveydenhuolto ja mielenterveyskuntoutus, häiriöiden erotusdiagnoosit, erityisopetus ja päivähoidon ja lastensuojelun toimintakulttuuri pitäisi nopeasti uudistaa toimiviksi ja vanhempien kasvattajuutta aidoksi tukeviksi väärän tiedon ja kyseenalaisten asenteiden levittämisen sijaan.

    Äänestä

Vastaavia malleja on maailmalla
Amerikassa toiminta eroaa osavaltioittain, mutta jos lasta ei saada kotouduttua tietyn ajan jälkeen, niin vanhempien oikeudet voidaan katkaista vaikka he sitä vastustaisivat. Näin lapsi vapautuu adoptoitavaksi ja sen jälkeen kaikki palkkiot lapsen hoidosta häviää, ja kunnallta on hävinnyt yksi sosiaalitapaus lapsiperhe.

Joten kaikki saavat jotain.

Tuntuu hullulta että jotkut sijaisperheet eivät suostuisi sen takia että heiltä häviää palkkio, tai sen takia että ovat mukamas oikeutettuja korvaukseen koska ovat bio perheen kanssa tekemisissä!!!

Ehkä me voitaisiin maksaa palkkiota bio perheille koska he joutuvat tekemisiin sijaisperheen kanssa?

Äänestä
  • sen jälkeen, kun syyt ovat poistuneet ja purkuhakemus on tehty. Tämä tarkoittanee sitä, että Suomessa kaikki huostaanotetut lapset siirtyisivät adoptoitaviksi.

    Äänestä

  • onko järkee? kirjoitti:

    sen jälkeen, kun syyt ovat poistuneet ja purkuhakemus on tehty. Tämä tarkoittanee sitä, että Suomessa kaikki huostaanotetut lapset siirtyisivät adoptoitaviksi.

    julkisuudessa kaikki huostaanottoihin liittyvät laittomuudet kielletään niin sitkeästi....

    Nimittäin avoin adoptio on ollut käytössä aivan yleisesti jo vuosikausia! Muistan tapauksia jo vuosien takaa, sekä omien vanhempien että sijaishoitajien kertomana, että sossu lupasi heti alussa lapsen "pysyvään sijoitukseen", eikä elettäkään ikinä tehty kotiuttamisen suuntaan. Järkyttävintä asiassa on se, että tapauksilla ei tunnu olevan paljon muuta yhteistä kuin laittomuus, että kotiuttamista ei ikinä edes harkittu, ja vanhemmat haluttiin karkottaa tai ainakin pitää hyvin, hyvin kaukana lapsen elämästä. Huostaanotto-olosuhteet ja syyt sen sijaan ovat varsin erilaisia.

    Näin on siis Suomessa toimittu jo iät ja ajat, mutta NYT VASTA SILLE ollaan hankkimassa lain siunausta.
    Eivät ne vanhemmat taida niin kauhean suuria valehtelijoita ollakaan, kun asioita tarkemmin ajatellaan...

    PS. Suurin osa laittomista avoimista adoptioista on niin törkeitä ja niin köykäisin syin tehtyjä, että sossut joutuvat suureen häpeään sinä päivänä, kun nämä asiat joskus vielä koko kansalle paljastetaan. Toivottavasti se päivä tulee mahdollisimman pian, ainakin niin pian, että lapsiuhrit ehtivät vaatia valtiolta vielä korvauksia niistä törkeistä ihmisoikeusloukkauksista, joita heihin on kohdistettu.

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    papereihin, että on 18 vuotiaaksi saakka huostassa. No, lapsen äiti teki valituksen oikeusasiamiehelle, ja eipä tällä ollut muuta mahdollisuutta, kuin huomauttaa vakavasti ko. kaupungin sossuja. Ja paikallinen maakunnallinen lehti julkaisi asian sivuillaan viime kesänä - kuulemma kahteenkin kertaan sitä käsitellen. Että edes räikeimmät tapaukset, joita ei selittelyillä ja peittelyillä onnistuta häivyttämään, saadaan julkisuuteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaukana lapsen etu kirjoitti:

Törkeää niin kauan kun lapsilla ei ole oikeutta länsimaiseen puolueettomaan oikeudenkäyntiin huostaanottojen suhteen, mutta joka tapauksessa Perhehoitoliiton monivuotinen projekti on toteutumassa, mikä tietysti täyttää monen muunkin lapsibisneksessä mukana pyörivän tahon unelman. Eilisestä Hesarista:

"
Nelivuotinen projekti haluaa lapselle pysyvän kodin
Päivi Repo HS

Lapsen adoptoimista kotimaasta yritetään lisätä uudella työtavalla. Sitä kehittää Pelastakaa Lapset Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tuella. Kohtaaminen-projekti jatkuu vuoteen 2013.

"Haluamme ls-lapsille pysyvyyttä ja oikeuden perheeseen", kertoo mallia kehittävä projektinjohtaja Kaarina Pasanen.

Kohderyhmää ovat lapset ja nuoret, jotka ls-viranomaiset sijoittavat kodin ulkopuolelle. Suurin osa heistä päätyy lastenkodin kaltaiseen laitokseen, koska sijaisperheistä on pulaa. Sijoituspaikat myös muuttuvat, ja adoptiolla halutaan lisätä pysyvyyttä. Nelivuotisessa hankkeessa pohditaan niin sanottua avointa adoptiota, Se vaatisi lakimuutoksen, sillä nykylaki ei tunne avointa adoptiota.

"Tarkoitus on selvittää, millaisissa tilanteissa avointa adoptiota voisi harkita lapselle, jonka etu on pysyvä perhesijoitus", Pasanen kertoo.

"Samalla selvitettäisiin, olisiko perhe valmis siihen, että lapsi jäisi pysyvästi perheenjäseneksi, ja olisivatko biologiset vanhemmat valmiita siihen." Adoption jälkeenkin lapsi säilyttäisi perhehistoriansa, eikä kontakti biologisiin vanhempiin katkeaisi.

Adoptiolasta toivovia perheitä on paljon, mutta moni adoptoi ulkomailta, sillä kotimaiset adoptiot ovat niin harvinaisia. Avoimen adoption kautta niitä voitaisiin lisätä, mutta vain niin, että lapsen etu ja oikeudet toteutuvat, Pasanen korostaa.

Mallista ei haluta nopeata tapaa antaa lasta toivovalle perheelle lapsi, vaan pääpaino on lapsen edussa saada pysyvä koti. Sitä varten valmennettaisiin valmiiksi perheitä, jotka voisivat ottaa lapsen heti. Adoptiolapsista tulisi perheen pysyviä jäseniä. Heille ei maksettaisi palkkiota kuten sijaisvanhemmille, vaan he vastaisivat lapsen menoista.

Mallin kehittäjät näkevät myös vaaroja. Kunnat voivat innostua adoptiosta säästääksene rahaa. Pasanen muistuttaa, että lapset tarvitsevat huolellisesti valmisteltuja, pysyviä ja kestäviä ratkaisuja. Adoptioon ei voi mennä hätäisesti, koska sitä ei voi purkaa.

Vastaavia malleja ei ole juuri maailmalla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu