Olen laihduttanut kohta 60% painostani,mutta siltikään en ole tyytyväinen itseasiassa en koskaan ole ollut näin ahdistunut.Päässäni on visio terveestä ja kiinteästä kehosta,mutta tiedän etten koskaan tule saavuttamaan sitä en vaikka mitä tekisin.Raju laihduttaminen ja raskaus ovat raiskanneet kehoni ja se näkyy.Vaatteet päällä näytän hoikalta,mutta kun katselen alastonta kehoani peilistä ahdistun suunnattomasti.
Roikkuva raskausarpinen maha,ylimäääistä nahkaa käsissä ja jaloissa,rinnat joista on jäljellä ainoastaan nännit.
Miten ihmeessä voin koskaan hyväksyä tällaista kehoa?
Rahaa korjauksiin ei ole.
Ahdistaa ahdistaa niin suunnattomasti.Järki rukoilee lopettamaan,keho kiljuu apua,mutta jostain kumman syystä en voi itselleni mitään.
Mikäli minulla ei olisi lastani olisin lyönyt haskat tiskiin jo ajat sitten niin pahalta tuntuu.Säälittävää tiedän mutta en voi itselleni mitään.
Apua en edes kehtaa hakea en tällä keholla.Nauraisivat vaan.
Miten ihmeessä päästä tästä yli?Yrityksiä satoja,mutta aina vaan luisun uudestaan ja uudestaan samoihin ajatuksiin ja kuvioihin.
Ei ketään kelle puhua enkä edes tiedä mistä alottaisin saatika mitä sanoisin.Auttaisiko se vai tuntisinko iteseni entistä ahdistuneemmaksi,itsekkääksi paskaksi.
Voi luoja kumpa vaan kaikki olisi pelkkää unta.
Roikkuva raskausarpinen maha,ylimäääistä nahkaa käsissä ja jaloissa,rinnat joista on jäljellä ainoastaan nännit.
Miten ihmeessä voin koskaan hyväksyä tällaista kehoa?
Rahaa korjauksiin ei ole.
Ahdistaa ahdistaa niin suunnattomasti.Järki rukoilee lopettamaan,keho kiljuu apua,mutta jostain kumman syystä en voi itselleni mitään.
Mikäli minulla ei olisi lastani olisin lyönyt haskat tiskiin jo ajat sitten niin pahalta tuntuu.Säälittävää tiedän mutta en voi itselleni mitään.
Apua en edes kehtaa hakea en tällä keholla.Nauraisivat vaan.
Miten ihmeessä päästä tästä yli?Yrityksiä satoja,mutta aina vaan luisun uudestaan ja uudestaan samoihin ajatuksiin ja kuvioihin.
Ei ketään kelle puhua enkä edes tiedä mistä alottaisin saatika mitä sanoisin.Auttaisiko se vai tuntisinko iteseni entistä ahdistuneemmaksi,itsekkääksi paskaksi.
Voi luoja kumpa vaan kaikki olisi pelkkää unta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyt mars jonnekin terveyskeskukseen hakemaan apua. Suomessa on ilmainen terveydenhoito, otat itseäsi niskasta kiinni ja soitat ajanvaraukseen. Kerrot asiasi rohkeasti. Jos ei oma kantti riitä, pyydä joltakin läheiseltä apua. Lääkärit on kuule nähny samanlaisia tapauksia ennenkin, älä huoli.
Kiinteää kehoa et saa nälkiinnyttämällä, sun pitää saada proteiinia ja ravintoaineita. Ei auta, jos liikut muttet syö.
Tsemppiä ja jaksamista, tv. anoreksiasta parantunut.
Täsmälleen samassa tilanteessa. Ei oo kiva olla parikymppinen nuori, joka ei voi rannalle mennä.. Miten koskaan tulen löytämään kumppanin, jolle kehtaan näyttää kehoni? Edellinen suhteeni kaatui tähän. Laihdutukseni oli siis käynnissä koko seurustelun ajan ja alussa tunsin itseni seksikkääksi (vaikka painoa oli vielä silloinkin 87kg/170cm!). Loppujen lopuksi painoni tippui ja tippui lisää, ja en vain pystynyt enää olemaan alasti poikaystäväni edessä ja sulkeuduin täysin.
Nyt painan 55kg ja lähtöpainona oli 107 kg vuosi sitten. Järki sanoo, että olen liian laiha ja pitäisi syödä enemmän. Mutta en silti syö! Syön tällä hetkellä jopa 1500 kcal päivässä ja silti paino tippuu. En kestä en jaksa ja ääh.. :/
Hei
Olen anoreksiaa sairastaneen nuoren äiti, eli kokemusta on. Ottakaa googella Syli ry, joka on syömishäiriöihin sairastuneiden omaisten perustama yhdistys, sittemmin liitto. Tämän linkin kautta saatte tietoa enemmän. Eri alueyhdistyksissä toimii toipunut sairauden tunteva ihminen.
Voin sanoa, että ette koskaan löydä "oikeaa" kehon painoa ja muotoa, sillä laihduttaen alipainoiseksi ei onnea tule elämään. Päinvastoin alipainoisena ja vajaalla ravinnolla tulette voimaan jatkossakin pahoin. Elämässä on tilaa meille kaikille, eikä mallin mitat ole onnen tae, onni löytyy muista asioista, kun katsomme ja kuuntelemme kaikkea muuta, kuin omaa itseä. Oppia itseään rakastamaan sellaisena, mitä on, on ensi askel vapauteen tyytymättömyydestä omaan minään. Rakastakaa itseänne ja hyväksykää itsenne, sillä meistä jokainen on ainutkertainen yksilönä, toista täsmälleen samanlaista ei ole eikä tule. Niin ja ottakaa yhteyttä sinne, missä sairaus ja oireilu tunnetaan. He ymmärtävät paremmin kuin esim. terveyskeskuksissa. Voi sielläkin olla tietoa, mutta se ei ole itsestään selvyys.
"Mikäli minulla ei olisi lastani olisin lyönyt haskat tiskiin jo ajat sitten niin pahalta tuntuu"
Ajattele, sinulla on lapsi. Tämä lapsi tarvitsee äidin, ei hän katso, onko äidillä roikkuvat rinnat ja vähemmän miehiä miellyttävä vartalo. Tämä lapsi rakastaa sinua äitinä, juuri sellaisena, mitä olet, ilman ehtoja, lapsi on aito, rehellinen ja mutkaton. LAPSESI ON SINULLE LAHJA, tuhlaa rakkautta häneen, mutta samalla myös itseesi, te kumpikin tarvitsette rakkautta, se luo onnea ja tyytyväisyyttä elämäänne. Sitä ei koskaan ole liikaa. Unohda peili ja keskitä ajatukset asioihin, mitkä ovat sinulle tärkeimmät. Elämä kannattelee sellaisena, mitä olet, ei se vaadi enempää, kun pysyttelet muuten kaidalla tiellä, joka on hyvästä myös lapsellesi.
Yritä nauttia äitiydestä, sillä se on ohimenevää. Et arvaakaan, kun aika on kulunut, ja lapsesi on iso, jopa pian aikuinen. Niin minäkin luulin, että sitä kestää ikuisuuden, mutta kumpikin lapseni ovat aikuisia, ihania ihmisiä, joista olen kiitollinen. Sydäntäni painaa kuitenkin nuoremman (31 v) syömishäiriöllä edelleen oireilu, jolle en voi mitään. Hän on opiskellut ammatin ja on ansiotyössä, ruokailu on edelleen ongelma, eli rajallista.
sori, mut nykyajan naisille ei riitä vain lapsen estoton rakkaus... haluavat huomiota mieheltään/miehiltä ja olla hyvännäköinen heidän mielestään, ja mikä tärkeintä, olla hyvännäköisiä omasta mielestään.
Itsensä hyväksyminen on vaikeaa.
Olen 20 ja viimeiset kymmenen vuotta olen vihannut itseäni ja ulkonäköäni. Eikä loppua näy, sillä miten kummassa tähän lärviin voisi olla tyytyväinen...
totta, en mä ite ainakaan mitään tee sillä että lapsi rakastaa...
kuulostaa varmasti tutulta ja olet kai jo yrittänytkin. Elämäntilanteesi on hyvin hankala. On erittäin tärkeää että saat hoitoa tilanteeseesi. Sinulla on sairaus, ja vaikuttaa että parantumiseen eivät enää kotokonstit riitä.
Hae apua, olet sen arvoinen!