Pari viikkoa siitä kun näin sinut viimeksi. Kuljin ohi kun olit töissä, en tiedä huomasitko. Vieläkin tulee lämmin olo kun muistelee sitä katsettasi silloin kesällä. En varmaan koskaan ole ollut hämmästyneempi kuin silloin olin. Ajatukset onkin olleet aika ristiriitaiset kun parilla sen jälkeisellä kerralla olit jotenkin vaivaantuneen oloinen, välttelit katsomasta silmiin liian pitkään, vähän kuin alleviivataksesi ettet ole minusta pätkääkään kiinnostunut. Sen jälkeen jätinkin sinut joksikin aikaa rauhaan koska en halunnut olla hankala asiakas, urpo joka luulee että toinen on kiinnostunut vaikka tämä tekeekin vain työtään. Ja sitten taas edellisellä kerralla olitkin minulle ihan huippumukavan oloinen, varsinkin kun eräästä tietystä syystä tuli vaihdettua muutama ylimääräinenkin sana kuin vain ne tavanomaiset. Joka kerta asioidessani siellä toivon että näkisin sinut, ja jos olet töissä en aina kehtaa kulkea sinun kauttasi vaikka mieli tekisikin, jo edellämainitusta syystä. Ja sitäpaitsi se nyt olisi liian läpinäkyvää jäädä jonottamaan jos toista kautta pääsee nopeammin. Vaikka kyllä kai sen nyt näkee kilometrin päähän jo muutenkin, sen ihastumisen. Monesti tuntuu että huomaat minut jo kaukaa, varmaan ajattelet että "voi ei, taas tuo hankala tapaus, älä vaan tule tänne". Ja vielä yksi toinenkin juttu. Kun sinulla on se sormus, oikeassa nimettömässä mutta nimettömässä kuitenkin. Ei se miltään perus kihlasormukseltakaan näytä mutta silti se vaan epäilyttää, koska noin kivan näköiset kissat eivät yleensä sinkkuna kauan ole tai jos ovatkin niin tietävät "markkina-arvonsa" eivätkä huomaakaan tällaisia vähemmän komeita yksilöitä.
Jenna
Sinuun ihastunut
0221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.