Edellinen naapuri istuttanut 20 metriä pitkälle rajalle kuusia 50 vuotta sitten.Nykyinen omistaja sitä mieltä että hieno aita,mutta kuusen oksat tulee noin kaksi metriä meidän puolelle.Alue käytännössä lähes käyttökelvoton mitä istutuksiin tulee..
Naapuri siis vihainen ja asiaton kun leikkasin muutaman kuolleen oksan pois omalta puolelta..
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Mitä tehdä,ei jaksaisi aloittaa sotaa eikä mennä oikeuteen.
Naapuri siis vihainen ja asiaton kun leikkasin muutaman kuolleen oksan pois omalta puolelta..
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Mitä tehdä,ei jaksaisi aloittaa sotaa eikä mennä oikeuteen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
En uskonut ennen korviani, kun kuulin, että aidoista voi syntyä riitaa. Ja nyt tiedän sen!
Kun ostimme talon entinen omistaja jo varoitti, että toisella naapurilla olisi pakkomielle laikata aita alas. Sinänsä se voi joskus olla paikallaan, mutta tuo aita oli eritääin hyväkuntoinen ja tiheä (myös monien muiden kuin meidän mielestämme). Noh, niinpä sitten hujauttivat sen poissaolellessamme maan tasalle.
Onhan se tietenkin vuosien myötä kasvanut takaisin, mutta ei entiselleen. Muutamia juurakoita on täysin kuollut ja aukkoja pilkoitta siellä täällä.Ojasta allikkoon siis mentiin ja eiköhän se taas kohta kaadeta..
Huh, ei voi ymmärtää. =)
Pitäisköhän alkaa naputella lauta-aitaa siihen tueksi ;)
Yritä ensin keskustella asiasta.
Minun naapurini katkoi syreenit omalta puoleltaan
ja nyt on pensaat aika kamalat, eikä nakösuojaa
ole enää.
Saat varmasti karsia puita omalta puoleltasi.
Hassua,että syreeni aiheuttaa harmia,kaunis se on, jos ei revitä.Mutta kyllä kuusi on kuulkaa toinen juttu.Se kasvaa korkeaksi ja tyviosastaan hirmu leveäksi...nurin vaan koko kuusiaita sanon minä...aita pysyköön omalla puolella.Pyytäisin rajankäyntiä ja sitten oikeat toimenpiteet eli nurin.Kuusi on kamala,jos naapurini laittaisi rajalleni kuusia,kuolisivat ne jo taimena.Nyt naapuri kysyi miksei hopeapaju rajalla kasva.Sanoin että josko juurissa on joku mato:)
Ainakin täällä etelä-Suomen kaava-alueella aitakasvit on istutettava niin, että ne todellakin kasvavat omalla puolella. Siis rajalle ei kuusiaitaa kannata istuttaa, jos haluaa sen kasvavan tuuheaksi kunnon puuksi.
Ota yhteys kaupunkisi/kuntasi viranomaisiin, ja kysy heidän kantaansa asiaan. Sitten kerro naapurille tyyliin "kaupungin puutarhuri/hortonomi oli sitä ja tätä mieltä..." (ota henkilön nimi muistiin, että tiedät jälkeenpäin kenen kanssa olet keskustellut ja milloin). Kehoita naapuriasi ottamaan kaupungin viranomaisiin yhteyttä, jos ei sinua usko! Olen samaa mieltä kuin edellinenkin, että naapurisovun nimissä sinun kannattaa ensin keskustella naapurisi kanssa ongelmasta. Mikäli ette pääse yhteisymmärrykseen, sinulla on oikeus leikata oksat pois omalta puoleltasi. Mutta ole tarkkana, että todellakin leikkaat vain omalta puoleltasi, jos kajoat naapurin tontille, olet tekosistasi korvausvelvollinen.
Naapurimme hakkasi meidän puoleltamme (n.20m) kaistaleen 10metristä saarinimetsikköä maan tasalle, perusteena hänellä oli paikkojen siistiminen ja järvimaiseman saaminen itselleen. Kun huomautimme hänelle asiasta niin sanoi tehneensä meille palveluksen kun mielestään pitää maisemaa avoimena. Eikä suostu korvauksiin, taitaa olla sillä liikaa pissaa päässä, on erään vuorineuvoksen ex-eukko.
Voiko taloyhtiö kieltää aidan rakentamisen vihreästä koristeaitaverkosta rivitalossa omalle pihalle? Mitäs jos istutan verkkoni viereen hajuherneen taimia ja sanon että kyseessä on herneen tukikepitys eikä mikään aita. Järjestyssääntömme eivät puhu aidoista mitään, mutta kuinkas on laki?
Aita asia on minulle tärkeä juuri saapuneen koiran pennun vuoksi.
asiasta voisi keskustella isännöitsijän kanssa , sehän on kaikkien etu että koirapentu pysyy pihassaan .
Aidan luvanvaraisuudessa yleensä on kysymys aidan korkeudesta .
Kiitos kommentista.
Ongelmana on kuitenkin että talossamme on kuusi kämppää, joista yksi itsensä iso herra isännöitsijän ja juuri hän on ainoa joka aitaamme vastustaa (kuten lautasantenneja, terassikuisteja ja ylipäätään kaikkea). Pihat ovat kuulemma yhteisiä alueita...
Toinen naapuri uhkasikin sitten ruveta käymään tupakalla armon isännöitsijämme terassilla ja minä lupasin hankkia koirillemme (3 kpl) 40 metriä liekaa että pääseevät nekin sitten näille kaikille yhteisille pihoille ;)
No, aita on ja pysyy, käydään vaikka hovioikeudessa niin saapahan pennulle ainakin vuoden kasvuaikaa.
Maanmittarit availevat umpeutuneita rajalinjoja rajankäynneissä maaseuduilla 75cm levyisenä kaistana ,tuskin kaava-alueella saa avata 25cm leveämpää linjaa?
Vaikeutena pidän paremminkin sitä ,kun se kuusiaita on nyt äkkiseltään äkätty haittaavan omaa tonttia.Eikö se aita ollut jo ostohetkellä siinä?Joku taannoin pyysi myrkytysohjeita vanhan vaahteran menoksi kerrostalon pihasta???Oli kait se puu jo siinä kun tekivät ostopäätöksen asunnosta.
Saat leikata kaikki oksat poikki omalta puoleltasi, mutta ala nytten, vasta syksylla. Jos ne tulee kaksimetria ni eiku huomattavasti poikki vaan, sanoo naapuri mita tahansa. Kylla aita on hyva valissa mutta jos se on jo niin levea etta haittaa ni koittakaa katkoa vaan.
ei mikään ole niin tympeän näköinen pihamaalla kun kuusiaita.kuusiaita kuuluu mielestäni hautausmaalle.tykkään puista mutta en tykkää yhdessä läjässä kasvavista, pitäähän olla tilaa että puunkauneus tulee esille. en osaa sinua auttaa enkä neuvoa,mutta taluta se naapuri pihallesi ja kysy että onko tämä nyt kaunista.