Eksyin Kirsi Rannon facebook official sivulle ja huh kuinka kaunis nainen. Miksi hänestä ei ole juuri koskaan juttuja lehdissä ja miksi hän ei ole ikinä ehdolla Suomen kaunein äänestyksissä. Niin jumalaisen kaunis nainen, että jättää sanattomaksi.
Kirsi Ranto Suomen kaunein nainen
500
4506
Vastaukset
- 1118
ei kaikki laulajat myy itseään noilla ulkotaiteellisilla ansioillaan
- hyvä ääni on tärkein
On kyllä tosi hyvä laulaja.
- totuuden torvi
Kirsi on kyllä hyvin kaunis. Laulutaidot ovatkin sitten hänenkin tapauksessaan toisarvoinen seikka.
- e-suomesta moi
onhan se tänäkin viikonloppuna iltapäivälehden kannessa. "Miksi hänestä ei ole juuri koskaan juttuja lehdissä?" Laulajana näitä 13 mahtuu tusinaan.
- Oi Kirsi
e-suomesta moi kirjoitti:
onhan se tänäkin viikonloppuna iltapäivälehden kannessa. "Miksi hänestä ei ole juuri koskaan juttuja lehdissä?" Laulajana näitä 13 mahtuu tusinaan.
Kirsi Ranto on kyllä niin hot. Ihanaa, että hänestä oli piiiitkääästä aikaa juttua lehdessä. Yleensä aina Jenni Vartiainen vie palstatilat. Kirsi on paljon kauniimpi kuin Vartiainen ja fiksumpi muutenkin. Laulutaito on molemmilla samaa luokkaa.
- fghghfdd
e-suomesta moi kirjoitti:
onhan se tänäkin viikonloppuna iltapäivälehden kannessa. "Miksi hänestä ei ole juuri koskaan juttuja lehdissä?" Laulajana näitä 13 mahtuu tusinaan.
tangokuningatar! Nuorena taisi olla myös malli.
Ranto:
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_big.jpg - ggggfgfhgdgg
niin pitäisikö pukeutua säkkiin????
- tttttet
fghghfdd kirjoitti:
tangokuningatar! Nuorena taisi olla myös malli.
Ranto:
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_big.jpgjonkun mallitoimiston sivut http://www.portfolio.fi/model-card/147
- HHHJFHGTTTT
fghghfdd kirjoitti:
tangokuningatar! Nuorena taisi olla myös malli.
Ranto:
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_big.jpgHUH ku kaunis!
- Hyvä laulaja
Kirsi on aivan varmasti yksi parhaita naislaulajia Suomessa, ulkonäkö ei ole ainakaan haitta, mutta Kirsi on kyllä ääneltäänkin hyvä.
- Olen nähnyt
HHHJFHGTTTT kirjoitti:
HUH ku kaunis!
On kyllä mutta Suomessa on jopa tuotakin kauniimpia, ihan taviksissakin.
- tosiasia se on
Oi Kirsi kirjoitti:
Kirsi Ranto on kyllä niin hot. Ihanaa, että hänestä oli piiiitkääästä aikaa juttua lehdessä. Yleensä aina Jenni Vartiainen vie palstatilat. Kirsi on paljon kauniimpi kuin Vartiainen ja fiksumpi muutenkin. Laulutaito on molemmilla samaa luokkaa.
Kirsi on kyllä paljon parempi laulaja kuin Vartiainen. Tästä ei kannata kenenkään hermostua, koska sanon tämän vain MIELIPITEENÄNI. Mutta jos se on minulle totta, se on silloin tosiasia.
- NAMI!
fghghfdd kirjoitti:
tangokuningatar! Nuorena taisi olla myös malli.
Ranto:
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_big.jpgNAM! NAM!
- huokaus...
NAMI! kirjoitti:
NAM! NAM!
Kirsi on kaunis ja ihana....minäkin sanoisin nam nam!!! :))
- jatta1
tosiasia se on kirjoitti:
Kirsi on kyllä paljon parempi laulaja kuin Vartiainen. Tästä ei kannata kenenkään hermostua, koska sanon tämän vain MIELIPITEENÄNI. Mutta jos se on minulle totta, se on silloin tosiasia.
samaa mieltä parempi laulaja kuin vartiainen!ja kauniimpi
- Miaauuuuhhhh
Oikeesti KAUNEIN on SOFIA RUUSILA:D. Sofia Ruusilan on paljon nuorempikin. Kirsillä on muuten aivan ihana kissa.D
- ghhgdhdrrre
32-vuotias ole mikään vanha!
- tusinamissi
Tästä nyt on tullu ihme hokema ja jokaisen jutun sivuava aihe, että Sohvi Ruusila on kaunis.
Pikkusievä, leikelty pissis. Aivan samannäköisiä rättipäiden ja suomalaisten kaupankassojen jälkeläisiä on Itis pullollaan.
Se että työntää ryntäitä eteenpäin ja on tyrkyn katse, ei tee kaunista. Kauneus on kokonaisvaltainen juttu, mutta nämä silikooni Prätzit menee massaan. - Parempi näin päin
No mitä pahaa siinä on, jos on löytänyt uusia elämänarvoja, jotka ovat terveemmällä pohjalla.
- Kaunis nainen miehel
Paljonkin kauniimpia naisia on olemassa kuin tuo Ranto. Esimerkiksi Liisa Tuhkanen on todella kaunis nainen. Oon saanut halata häntä satoja kertoja! Ja luonteeltaan on valtavan kiva myöskin!
- Ukko 34v
laiittaan järjestykseen, mutta onhan toikin kaunis! Muita "suosikkejani"
Kirsi Ranto
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_2_big.jpg
Jenni Vartiainen
http://static.iltalehti.fi/viihde/misspopSL_vi.jpg
Laura Närhi
http://www.musicaldiscoveries.com/images/klaura2.jpg
Katri Ylander
http://www.aamulehti.fi/mediagalleria/sunnuntai/tahtigalleria/80/1533-normal.jpg
Maija Tenkanen
http://www.kukonhiekka.com/images/34_maija_tenkanen.jpg
Tossa nopeesti muutamia nättejä laulajia :) - Fa ni
Ukko 34v kirjoitti:
laiittaan järjestykseen, mutta onhan toikin kaunis! Muita "suosikkejani"
Kirsi Ranto
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_2_big.jpg
Jenni Vartiainen
http://static.iltalehti.fi/viihde/misspopSL_vi.jpg
Laura Närhi
http://www.musicaldiscoveries.com/images/klaura2.jpg
Katri Ylander
http://www.aamulehti.fi/mediagalleria/sunnuntai/tahtigalleria/80/1533-normal.jpg
Maija Tenkanen
http://www.kukonhiekka.com/images/34_maija_tenkanen.jpg
Tossa nopeesti muutamia nättejä laulajia :) - myös.
Ukko 34v kirjoitti:
laiittaan järjestykseen, mutta onhan toikin kaunis! Muita "suosikkejani"
Kirsi Ranto
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_2_big.jpg
Jenni Vartiainen
http://static.iltalehti.fi/viihde/misspopSL_vi.jpg
Laura Närhi
http://www.musicaldiscoveries.com/images/klaura2.jpg
Katri Ylander
http://www.aamulehti.fi/mediagalleria/sunnuntai/tahtigalleria/80/1533-normal.jpg
Maija Tenkanen
http://www.kukonhiekka.com/images/34_maija_tenkanen.jpg
Tossa nopeesti muutamia nättejä laulajia :)Johanna Kurkela
- Kokkosen sisarukset
Ukko 34v kirjoitti:
laiittaan järjestykseen, mutta onhan toikin kaunis! Muita "suosikkejani"
Kirsi Ranto
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_2_big.jpg
Jenni Vartiainen
http://static.iltalehti.fi/viihde/misspopSL_vi.jpg
Laura Närhi
http://www.musicaldiscoveries.com/images/klaura2.jpg
Katri Ylander
http://www.aamulehti.fi/mediagalleria/sunnuntai/tahtigalleria/80/1533-normal.jpg
Maija Tenkanen
http://www.kukonhiekka.com/images/34_maija_tenkanen.jpg
Tossa nopeesti muutamia nättejä laulajia :)http://userserve-ak.last.fm/serve/_/11277555/Scandinavian Music Group smg.jpg
http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img990972.jpg - miesminäkin
Ukko 34v kirjoitti:
laiittaan järjestykseen, mutta onhan toikin kaunis! Muita "suosikkejani"
Kirsi Ranto
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_2_big.jpg
Jenni Vartiainen
http://static.iltalehti.fi/viihde/misspopSL_vi.jpg
Laura Närhi
http://www.musicaldiscoveries.com/images/klaura2.jpg
Katri Ylander
http://www.aamulehti.fi/mediagalleria/sunnuntai/tahtigalleria/80/1533-normal.jpg
Maija Tenkanen
http://www.kukonhiekka.com/images/34_maija_tenkanen.jpg
Tossa nopeesti muutamia nättejä laulajia :)Myös Kurkela on nätti:
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135239209587.jpeg - Saija on ihana
myös. kirjoitti:
Johanna Kurkela
Ja Saija Varjus, ikäisekseen kaunis ja muutenkin. Todella kauniit silmät ja hiukset, kokonaisuudessaan kaunis nainen.
- tosiasia se on
Saija on ihana kirjoitti:
Ja Saija Varjus, ikäisekseen kaunis ja muutenkin. Todella kauniit silmät ja hiukset, kokonaisuudessaan kaunis nainen.
No Saija on ihan ok.
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
No Saija on ihan ok.
Niin sinun mielestäsi se Kirsi on maailman kaunein (mitä ei todellakaan ole) Mutta turha sitä on hokea, kyllä se tuli jo yhdellä kerralla selväksi. Anna muiden olla eri mieltä, jos Kirsi ei heistä ole erityinen niin ei ole. Ja se on tosiasia. Ei teidän mielipiteet ole koska ne on vain TEIDÄN ajatuksia tästä Kirsi Rannosta, jollakin toisella on päinvastainen mielipide, hyväksykää se.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:

Tottakait hyväksyn muidenkin mielipiteet, ei siitä ole kysymys. Kirsi vain kolauttaa sydäntäni ja silloin hänen kauneutensa on minulle tosiasia (ja monille muillekin). Mulla on sellainen tunne, että taidat olla itsekin kaunis nainen.
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Tottakait hyväksyn muidenkin mielipiteet, ei siitä ole kysymys. Kirsi vain kolauttaa sydäntäni ja silloin hänen kauneutensa on minulle tosiasia (ja monille muillekin). Mulla on sellainen tunne, että taidat olla itsekin kaunis nainen.
No joo onhan mua kauniiksi kehuttu, omasta mielestäni olen tavallinen. Kirsi on kyllä yksi Suomen kauneimpia julkkiksia mutta on niitä monia muitakin kauniita, esimerkiksi yksi oma suosikki on Jenni Vartiainen, mutta makuasioitahan nämä ovat, ei sen vakavampaa.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
No joo onhan mua kauniiksi kehuttu, omasta mielestäni olen tavallinen. Kirsi on kyllä yksi Suomen kauneimpia julkkiksia mutta on niitä monia muitakin kauniita, esimerkiksi yksi oma suosikki on Jenni Vartiainen, mutta makuasioitahan nämä ovat, ei sen vakavampaa.
No mielestäni Vartiainen on ihan nätti, mutta ei oikeastaan kaunis. Antaisin arvosanan 8 . Vaativa maku näet... Mutta sä taidat olla itse kauniimpi??
- Tosiasia se on

Muita suosikkejani ovat olleet Satu Silvo, (aika huippu), Marita Taavitsainen (ei kyllä pärjää Kirsille) sekä Miia Nuuttila (ei tosin enää, kun vetää sitä maajussihommaa, mikä on ällö ohjelma.
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
No mielestäni Vartiainen on ihan nätti, mutta ei oikeastaan kaunis. Antaisin arvosanan 8 . Vaativa maku näet... Mutta sä taidat olla itse kauniimpi??
Ai Jenniä kauniimpi? En ole. Täytyy myöntää että en itsekään ihan ketä tahansa kauniiksi sano, useimmat naiset on nättejä tai hyvännäköisiä, ne taas on eri asioita kuin täydellisen tai näyttävän kaunis nainen. Oikeasti aika harvat on todella kauniita kasvoiltaan. Siis sellaisia jotka herättää ulkonäöllään valtavan paljon huomiota tai erottuu muista ihmisistä.
- Tosiasia se on
Tosiasia se on kirjoitti:
Muita suosikkejani ovat olleet Satu Silvo, (aika huippu), Marita Taavitsainen (ei kyllä pärjää Kirsille) sekä Miia Nuuttila (ei tosin enää, kun vetää sitä maajussihommaa, mikä on ällö ohjelma.
Totean vielä, että ulkonainen kauneus ei ole tärkein seikka naisessa, ettei jää väärää käsitystä, vaikka ulkonainen kauneus ei haittaakaan, vaan hyvältähän se tuntuu. Etu kuitenkin elämässä, hauskempi pitää kauniista.
- Tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Ai Jenniä kauniimpi? En ole. Täytyy myöntää että en itsekään ihan ketä tahansa kauniiksi sano, useimmat naiset on nättejä tai hyvännäköisiä, ne taas on eri asioita kuin täydellisen tai näyttävän kaunis nainen. Oikeasti aika harvat on todella kauniita kasvoiltaan. Siis sellaisia jotka herättää ulkonäöllään valtavan paljon huomiota tai erottuu muista ihmisistä.
Oikeastaan pidän ihan vain luonnollisen näköisistä naisista, mutta tietysti jonkinasteinen kauneus aine säväyttää. Tosin kauneus ei saisi mennä naisessa siihen, että nainen on siitä liiankin tietoinen. Kerran nuorena seurustelin hyvin kauniiin tytön kanssa ja pidin hänestä valtavasti, mutta siinä kävi huonosti ja sen jälkeen pitkään kavahdin hyvin kauniita naisia, mutta en kai sitten enää.
Jos viitsit vastata, olisi mielenkiintoista tietää, miltä näytät. On vain jotenkin tunne, että olet kaunis, Jenniä kauniimpi. - Tosiasia se on
Tosiasia se on kirjoitti:
Oikeastaan pidän ihan vain luonnollisen näköisistä naisista, mutta tietysti jonkinasteinen kauneus aine säväyttää. Tosin kauneus ei saisi mennä naisessa siihen, että nainen on siitä liiankin tietoinen. Kerran nuorena seurustelin hyvin kauniiin tytön kanssa ja pidin hänestä valtavasti, mutta siinä kävi huonosti ja sen jälkeen pitkään kavahdin hyvin kauniita naisia, mutta en kai sitten enää.
Jos viitsit vastata, olisi mielenkiintoista tietää, miltä näytät. On vain jotenkin tunne, että olet kaunis, Jenniä kauniimpi.Oli joka tapauksessa kiva vaihtaa mielipiteitä. Täytyy ruveta nukkumaan, kun en ole vielä kesälomalla. Hyvää yötä, kaunis nainen.
- Milelipiteitä vain
Tosiasia se on kirjoitti:
Totean vielä, että ulkonainen kauneus ei ole tärkein seikka naisessa, ettei jää väärää käsitystä, vaikka ulkonainen kauneus ei haittaakaan, vaan hyvältähän se tuntuu. Etu kuitenkin elämässä, hauskempi pitää kauniista.
Ihan sama homma miesten kohdalla, mieluummin katson niitä hyvänäköisiä ja normaalipainoisia kuin rumia ja lihavia. Mutta pakko sanoa sen verran että en ole sitten mikään pinnallinen tyhjäpää, mutta kyllähän se kaunista/ komeaa on kiva katsoa.
- Vai hyvännäköistä
Milelipiteitä vain kirjoitti:

Hyvännäköinen mies on leluna mukava, kun ei vaan ole itse komeudestaan liian tietoinen. Mitä kyllä useimmiten tahtovat olla...
Mutta vakaata kumppania ja suhdetta etsiessä se luonne on kuitenkin kaikkein tärkein. Tunteellahan ihmissuhteita kuitenkin vedetään, ja niiden logiikka on vielä hämärän peitossa. - tosiasia se on
Milelipiteitä vain kirjoitti:
Ihan sama homma miesten kohdalla, mieluummin katson niitä hyvänäköisiä ja normaalipainoisia kuin rumia ja lihavia. Mutta pakko sanoa sen verran että en ole sitten mikään pinnallinen tyhjäpää, mutta kyllähän se kaunista/ komeaa on kiva katsoa.
Vautsi, kaunis nainen, ollaan samoilla linjoilla, meidän sydämethän sykkii ainakin jossain määrin samaan tahtiin, jos uskallan näin ilmaista...Mielestäni tärkeintä on, että on kiltti, ymmärtävä, paljon rakkautta ja tunnetta pitää olla, jota pitää vaalia. Ja päinvastoin, ilkeys, itsekkyys ym.negatiivisuus yms.tappaa suhteen ja haavoittaa.
Tärkeää on suunnilleen samankaltainen arvomaailma...itse arvostan tiettyä erilaisuuttakin ja tilan antaminen toiselle on tärkeää...en pidä paita ja peppu -tyylistä enkä yhteisistä tuulipuvuista. Koko ajan ei pidä/tarvitse olla yhdessä, täytyy luottaa toiseen ja antaa omaa tilaa ja aikaa. nimimerkillä "kokemuksen rintaäänellä".
Jos luet tämän, kaunis nainen, niin hyvää päivänjatkoa sinulle. - tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Vautsi, kaunis nainen, ollaan samoilla linjoilla, meidän sydämethän sykkii ainakin jossain määrin samaan tahtiin, jos uskallan näin ilmaista...Mielestäni tärkeintä on, että on kiltti, ymmärtävä, paljon rakkautta ja tunnetta pitää olla, jota pitää vaalia. Ja päinvastoin, ilkeys, itsekkyys ym.negatiivisuus yms.tappaa suhteen ja haavoittaa.
Tärkeää on suunnilleen samankaltainen arvomaailma...itse arvostan tiettyä erilaisuuttakin ja tilan antaminen toiselle on tärkeää...en pidä paita ja peppu -tyylistä enkä yhteisistä tuulipuvuista. Koko ajan ei pidä/tarvitse olla yhdessä, täytyy luottaa toiseen ja antaa omaa tilaa ja aikaa. nimimerkillä "kokemuksen rintaäänellä".
Jos luet tämän, kaunis nainen, niin hyvää päivänjatkoa sinulle.Tarkoitin siis SAMANLAISIA tuulipukuja, hups. Nimimerkki "mielipiteitä vain", sait sydämeni sykkimään...mitä lienee telepatiaa...tai jotain muuta selittämätöntä...jokin vain kertoo hienosta ihmisestä...
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Tarkoitin siis SAMANLAISIA tuulipukuja, hups. Nimimerkki "mielipiteitä vain", sait sydämeni sykkimään...mitä lienee telepatiaa...tai jotain muuta selittämätöntä...jokin vain kertoo hienosta ihmisestä...
Olen omasta mielestäni tavis :) Haluaisin tietää mistä sinulle tuli tunne että olisin kaunis?
- Tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Olen omasta mielestäni tavis :) Haluaisin tietää mistä sinulle tuli tunne että olisin kaunis?
Sanoit itsekin, että sua on kehuttu kauniiksi. Joskus myös vaisto kertoo asioita, itseluottamus ja pehmeys, joka välittyy, josta pidän, pulssi kohoaa, kiva tunne, jota vaikea tarkemmin selittää. Harvoin erehdyn. Joka tapauksessa olet kiva tyyppi:). Kiinnostais kovasti kun puhuit kauniista tai komeista miehistä, millaisia ne mielestäsi ovat. Nyt tosin täytyy lähteä parin tunnin saunareissulle, jos vastaat, luen kun ehdin. You nice:).

No joo, kai mulla on vaan pirun huono itsetunto, en vain tunne itseäni kauniiksi. Mielestäni komea mies on normaalipainoinen, en halua kuulostaa ilkeältä mutta en viehäty lihavista. Sellaiset poikamaiset, vähän söpötkin miehet ovat heikkouteni, en vain tiedä miksi, joku heissä on :) Sellainen poikamainen charmi puree minuun. Ja arvostan sekä ulkonäössä että etenkin luonteessa persoonallisuutta, ei tarvitse mennä muiden mukana ja olla samanlainen kuin muut. Muuten minulla ei ole sellaista tiettyä juttua joka pitää miehellä olla että minä kiinnostun, kuten esim. tietynvärisiä silmiä, ei sellasilla pikkujutuilla ole mitään merkitystä, kokonaisuus ratkaisee. Siinä nyt muutamia juttuja mitä tuli mieleen :)

Lovely. Ajattelen monesta asiasta aivan samoin. En minäkään viehäty ylipainoisista, ihmisinä voi olla ok, mutta se naisena no. Sinulla ei ole sitä ongelmaa:). Itse olen lähinnä mielestäni atleettinen. Ja poikamainenkin, vaikka luultavasti vanhempi kuin sinä. Oman tien kulkija, sitä minäkin arvostan. Miksi sinulla sitten heikko itsetunto, kun vaikutat niin viehättävältä?

Nimimerkki "Mielipiteitä vain". Jotta pysyisimme palstan aiheessa, millaisen arvosanan annat Kirsille kauneudesta ja toiseksi, millaisen arvosanan annat Kirsille hänen musiikistaan. Oletko kuunnellut hänen omia sävellyksiään ja sanoituksiaan?
Joka tapauksessa olet ollut kiva keskustelukumppai. Ikuisesti ystäväsi jo tämän perusteella, annan kaikki hyvät ajatukseni sinulle. - Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Lovely. Ajattelen monesta asiasta aivan samoin. En minäkään viehäty ylipainoisista, ihmisinä voi olla ok, mutta se naisena no. Sinulla ei ole sitä ongelmaa:). Itse olen lähinnä mielestäni atleettinen. Ja poikamainenkin, vaikka luultavasti vanhempi kuin sinä. Oman tien kulkija, sitä minäkin arvostan. Miksi sinulla sitten heikko itsetunto, kun vaikutat niin viehättävältä?
Kehityin nuorena aika nopeasti, kasvoin murroiässä paljon pituutta joten luonnollisestikin painoa nousi pituuskasvun mukana. Sain kuulla jatkuvasti kommentteja painostani vaikken ollut edes lihava vaan hieman pyöreä. Olin myös koulukiusattu sekä ylä-, että ala-asteella. En vain tunne itseäni viehättäväksi millään tavalla, ihan kuin olisin joku hirviö. Luulen jatkuvasti että muut ihmiset nauravat minulle, vaikka tiedän että se ei ole totta.

Oh no. Tuo kuulostaa tosi ikävältä. Saan sinusta kuitenkin hyvin viehättävän ja kauniin vaikutelman. Ehkä sinun pitäisi saada paljon positiivista palautetta vastapainoksi. Minä en ainakaan naura sinulle, koska tunnen valtavan positiivisen energiasi hyvänä. Hirviö sana tuntuu oudolta, minulle olet mieluummin kaunotar. :)
i like you. Oliko muuten muita syitä, miksi sinua kiusattiin? Olisinpa olkapääsi...:) Älä nyt säikähdä mitään sanoja, ne on kuitenkin hyvää tarkoittavia ja puoliksi aina leikkiä... - tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Oh no. Tuo kuulostaa tosi ikävältä. Saan sinusta kuitenkin hyvin viehättävän ja kauniin vaikutelman. Ehkä sinun pitäisi saada paljon positiivista palautetta vastapainoksi. Minä en ainakaan naura sinulle, koska tunnen valtavan positiivisen energiasi hyvänä. Hirviö sana tuntuu oudolta, minulle olet mieluummin kaunotar. :)
i like you. Oliko muuten muita syitä, miksi sinua kiusattiin? Olisinpa olkapääsi...:) Älä nyt säikähdä mitään sanoja, ne on kuitenkin hyvää tarkoittavia ja puoliksi aina leikkiä...Nimimerkki "mielipiteitä vain". Kirjoita mitä haluat, olen kiinnostunut kaikesta, mitä sinuun liittyy. Jostakin syystä tunnen energiasi vahvana.
- Mielipiteitä vain
Tosiasia se on kirjoitti:
Nimimerkki "Mielipiteitä vain". Jotta pysyisimme palstan aiheessa, millaisen arvosanan annat Kirsille kauneudesta ja toiseksi, millaisen arvosanan annat Kirsille hänen musiikistaan. Oletko kuunnellut hänen omia sävellyksiään ja sanoituksiaan?
Joka tapauksessa olet ollut kiva keskustelukumppai. Ikuisesti ystäväsi jo tämän perusteella, annan kaikki hyvät ajatukseni sinulle.Kirsille annan 9 tai paremminkin 9,5, on nimittäin todella kaunis. Musiikille en anna arvosanaa, ei sitä voi kuvailla yhdellä numerolla. Olen kuullut Kirsin musiikkia ja se on kaunista ja hänellä on todella hyvä ääni, lahjakas artisti. Onko tämä pikkuisen outoa mutta onko sinulla sähköpostiosoitetta? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia sinun kanssa
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Kirsille annan 9 tai paremminkin 9,5, on nimittäin todella kaunis. Musiikille en anna arvosanaa, ei sitä voi kuvailla yhdellä numerolla. Olen kuullut Kirsin musiikkia ja se on kaunista ja hänellä on todella hyvä ääni, lahjakas artisti. Onko tämä pikkuisen outoa mutta onko sinulla sähköpostiosoitetta? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia sinun kanssa
hitsi nyt tuli tosi vaikea juttu. toivon että ymmärrät, mutta en voi antaa sähköpostiosoitetta täällä...en oikein tiedä miten tämän kiertäisi...täytyy pitää mielessä.. tai olet mielessä kuitenkin...huh... ehkä jotain joskus keksitään...minä annan kirsille 10 , kaikessa tää tuli vähän yllättäen...lovely you...
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Kirsille annan 9 tai paremminkin 9,5, on nimittäin todella kaunis. Musiikille en anna arvosanaa, ei sitä voi kuvailla yhdellä numerolla. Olen kuullut Kirsin musiikkia ja se on kaunista ja hänellä on todella hyvä ääni, lahjakas artisti. Onko tämä pikkuisen outoa mutta onko sinulla sähköpostiosoitetta? Olisi mukava vaihtaa ajatuksia sinun kanssa
Ajatuksesi ei ole outo. Olet tosi kiva keskustelukumppani. :)
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Ajatuksesi ei ole outo. Olet tosi kiva keskustelukumppani. :)
Löydän sinut kyllä, jos joskus kirjoitat Kirsistä jotain ...
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Löydän sinut kyllä, jos joskus kirjoitat Kirsistä jotain ...
Tulevat uneni lepäävät sinussa...
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Tulevat uneni lepäävät sinussa...
Harmi, tällä palstalla on vähän hankala jutella kun muutkin pystyvät lukemaan ne jutut ja pitää jossakin viestiketjussa jutella ja periaatteessa pysyä aiheessa, täällä ei voi oikein jutella kunnolla.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Harmi, tällä palstalla on vähän hankala jutella kun muutkin pystyvät lukemaan ne jutut ja pitää jossakin viestiketjussa jutella ja periaatteessa pysyä aiheessa, täällä ei voi oikein jutella kunnolla.
Näin tietysti on. Älä kuitenkaan masennu, kyllä elämä aina jotenkin järjestyy..Löydän sinut kyllä...tänään ei vain jaksa enää ajatella...yöpusu sinulle:)
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Näin tietysti on. Älä kuitenkaan masennu, kyllä elämä aina jotenkin järjestyy..Löydän sinut kyllä...tänään ei vain jaksa enää ajatella...yöpusu sinulle:)
Hyvää yötä sinulle :) Toivottavasti vielä jutellaan toistekin.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Hyvää yötä sinulle :) Toivottavasti vielä jutellaan toistekin.
Varmasti:)...I like you ja näen hyvää unta..toivottavasti sinäkin samoin...good night...
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Varmasti:)...I like you ja näen hyvää unta..toivottavasti sinäkin samoin...good night...
Hyvää yötä sinullekin ja kauniita unia :)
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Nimimerkki "mielipiteitä vain". Kirjoita mitä haluat, olen kiinnostunut kaikesta, mitä sinuun liittyy. Jostakin syystä tunnen energiasi vahvana.
Tänään kuuntelin taas Kirsin musiikkia, kyllä se vaan on niin kaunista että ihan sanattomaksi vetää, ehdottomasti yksi Suomen parhaimpia artisteja.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Tänään kuuntelin taas Kirsin musiikkia, kyllä se vaan on niin kaunista että ihan sanattomaksi vetää, ehdottomasti yksi Suomen parhaimpia artisteja.
Vau. SINÄ olet käynyt täällä. En ole ehtinyt tänään aikaisemmin koneelle. Minäkin kuuntelen Kirsiä suunnilleen joka päivä. Joskus Kirsin kuunteleminen on tosin vaikeaa, kun se aiheuttaa niin paljon tunteita, että taustamusiikkina se ei voi minulla oikein soida, kun en voi silloin keskittyä mihinkään muuhun. Onko sulla jokin suosikkikappale / tai joitain?
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Vau. SINÄ olet käynyt täällä. En ole ehtinyt tänään aikaisemmin koneelle. Minäkin kuuntelen Kirsiä suunnilleen joka päivä. Joskus Kirsin kuunteleminen on tosin vaikeaa, kun se aiheuttaa niin paljon tunteita, että taustamusiikkina se ei voi minulla oikein soida, kun en voi silloin keskittyä mihinkään muuhun. Onko sulla jokin suosikkikappale / tai joitain?
No niinpä olen :) Mahdotonta sanoa parasta kappaletta Kirsin tuotannosta mutta tämä on yksi suosikeista : http://www.youtube.com/watch?v=fC5IUES7dm0 Hassua, itsekin kuuntelen musiikkia yleensä taustamusiikkina.
Kyllä Kirsillä on sitten mielettömän kaunis ääni. - tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
No niinpä olen :) Mahdotonta sanoa parasta kappaletta Kirsin tuotannosta mutta tämä on yksi suosikeista : http://www.youtube.com/watch?v=fC5IUES7dm0 Hassua, itsekin kuuntelen musiikkia yleensä taustamusiikkina.
Kyllä Kirsillä on sitten mielettömän kaunis ääni.Kirsin ääni kuulostaa tässä kylllä tosi ihanalta. Joskus takavuosina kuulin tätä usein taustamusiikkina, kun kuuntelin paljon iskemäradiota. Tosin silloin en tiennyt Kirsistä paljoakaan ja jos olisi kysytty, kuka tätä biisiä laulaa, luultavasti en olisi osannut vastata varmuudella:) Tää on tietysti ehdoton suosikki ikuisesti ja aiheuttaa nykyisin tosi suuria tunteita. Onko sulla muuten Kirsin uusia levyjä?
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Kirsin ääni kuulostaa tässä kylllä tosi ihanalta. Joskus takavuosina kuulin tätä usein taustamusiikkina, kun kuuntelin paljon iskemäradiota. Tosin silloin en tiennyt Kirsistä paljoakaan ja jos olisi kysytty, kuka tätä biisiä laulaa, luultavasti en olisi osannut vastata varmuudella:) Tää on tietysti ehdoton suosikki ikuisesti ja aiheuttaa nykyisin tosi suuria tunteita. Onko sulla muuten Kirsin uusia levyjä?
Usein kuuntelen musiikkia tyyliin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikkei se ehkä kovin järkevää olekaan.
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Kirsin ääni kuulostaa tässä kylllä tosi ihanalta. Joskus takavuosina kuulin tätä usein taustamusiikkina, kun kuuntelin paljon iskemäradiota. Tosin silloin en tiennyt Kirsistä paljoakaan ja jos olisi kysytty, kuka tätä biisiä laulaa, luultavasti en olisi osannut vastata varmuudella:) Tää on tietysti ehdoton suosikki ikuisesti ja aiheuttaa nykyisin tosi suuria tunteita. Onko sulla muuten Kirsin uusia levyjä?
Ei ole vielä tullut hankittua näitä uusimpia, vanhatkin ovat vielä ahkeraan käytössä.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Ei ole vielä tullut hankittua näitä uusimpia, vanhatkin ovat vielä ahkeraan käytössä.
No sitten suosittelen hankkimista, Kirsin omat kappaleet kauttaaltaan tosi hyviä. Oletko huomannut, että Kirsi on nyt myös iskelmäfinlandia ehdokas?? You so nice:)
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
No sitten suosittelen hankkimista, Kirsin omat kappaleet kauttaaltaan tosi hyviä. Oletko huomannut, että Kirsi on nyt myös iskelmäfinlandia ehdokas?? You so nice:)
Pitääpä laittaa tuo korvan taakse :) Kyllä tiedän että hän on iskelmä Finlandia ehdokas, juuri eilen selasin Kirsin facebook-fanisivua, kivannäköinen fanisivu hänellä.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Pitääpä laittaa tuo korvan taakse :) Kyllä tiedän että hän on iskelmä Finlandia ehdokas, juuri eilen selasin Kirsin facebook-fanisivua, kivannäköinen fanisivu hänellä.
muut ehdokkaat ovat Kake Randelin, Pave Maijanen, Tarja Lunnas ja Jani Wickholm. Yök. Oikeastaan en kuuntele vapaaehtoisesti tuon tason laulajia, Jos joku keskinkertaisuus laulaa enkä halua kuunnella, vaihdan nopeasti vaihtoehtoa. Toivon Kirsille voittoa! --- no se siitä... kerro jotain itsestäsi... minkä väriset hiukset sinulla on tai jotain muuta...haluaisin tietää jotain sinusta, kun jotenkin sykähdytät...(ei tätä moni lue, voit olla aika vapaa) nimim. kiinnostunut, utelias...jos et halua kertoa itsestäsi, kerro vaikka suosikkilaulajasi... like you...

Kirsillä on monta hienoa sivua, facebook, official facebook, deepthi facebook ja paras on hänen bloginsa DEEPTHI. Suosittelen niitä kaikkia. Ihan todella ok. You nice, energiasi hyvä. Deepthi on kirsin nimi, jonka hän on saanut äiti ammalta:))

I love Kirsi. Se on kai tullut selväksi...
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
muut ehdokkaat ovat Kake Randelin, Pave Maijanen, Tarja Lunnas ja Jani Wickholm. Yök. Oikeastaan en kuuntele vapaaehtoisesti tuon tason laulajia, Jos joku keskinkertaisuus laulaa enkä halua kuunnella, vaihdan nopeasti vaihtoehtoa. Toivon Kirsille voittoa! --- no se siitä... kerro jotain itsestäsi... minkä väriset hiukset sinulla on tai jotain muuta...haluaisin tietää jotain sinusta, kun jotenkin sykähdytät...(ei tätä moni lue, voit olla aika vapaa) nimim. kiinnostunut, utelias...jos et halua kertoa itsestäsi, kerro vaikka suosikkilaulajasi... like you...
Todellakin nuo muut ehdokkaat ovat ällöjä, etenkin Jani Wickholm, en vain ole koskaan pitänyt siitä miehestä. Toivottavasti Kirsi voittaa :) Hän olisi ehdottomasti ansainnut sen, on tehnyt niin hienon ja pitkän uran ja on todella lahjakas.
No tässäpä jotain: Minulla on siniset silmät, tummanruskeat hiukset, olen aika taiteellinen, harrastan maalausta ja piirtämistä. Olen ehkä vähän erikoinenkin, kiinnostunut mytologiasta ja lääketieteestä muun muassa. Ja toki tykkään kuunnella paljon musiikkia, saatan kuunnella monta tuntia peräkkäin. Kerro sinä jotakin itsestäsi, olisi mielenkiintoista tietää millainen olet. - tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Todellakin nuo muut ehdokkaat ovat ällöjä, etenkin Jani Wickholm, en vain ole koskaan pitänyt siitä miehestä. Toivottavasti Kirsi voittaa :) Hän olisi ehdottomasti ansainnut sen, on tehnyt niin hienon ja pitkän uran ja on todella lahjakas.
No tässäpä jotain: Minulla on siniset silmät, tummanruskeat hiukset, olen aika taiteellinen, harrastan maalausta ja piirtämistä. Olen ehkä vähän erikoinenkin, kiinnostunut mytologiasta ja lääketieteestä muun muassa. Ja toki tykkään kuunnella paljon musiikkia, saatan kuunnella monta tuntia peräkkäin. Kerro sinä jotakin itsestäsi, olisi mielenkiintoista tietää millainen olet.wow. paljastan vain vähän itsestäni kerralla, vaikka paljon olisi kerrottavaa. akateeminen koulutus. tänään en kerro yhtään enempää..no ulkonäköseikkoja voin kertoa: en oikein tiedä hiusteni väriä, hiukan tummentuneet iän myötä... viimeksi kun kävin kotona, äitini kysyi olenko värjännyt hiuksiäni:)))). en tosiaankaan...hiukset ovat komeat, parturikin aina kehuu, tai ainakin hiuksia on paljon ... tiedän olevani jotenkin hyvännäköinen...(en halua leuhkia, mutta tiedän sen ja olen kuullut siitä paljon) ulkonäköseikat ei kuitenkaan kovin paljon kiinnosta). Sinä kiinnostat, millaisesta mytologiasta olet kiinnostunut tai lääketieteestä??? Et ole selvästikään ihan keskiverto ?
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
wow. paljastan vain vähän itsestäni kerralla, vaikka paljon olisi kerrottavaa. akateeminen koulutus. tänään en kerro yhtään enempää..no ulkonäköseikkoja voin kertoa: en oikein tiedä hiusteni väriä, hiukan tummentuneet iän myötä... viimeksi kun kävin kotona, äitini kysyi olenko värjännyt hiuksiäni:)))). en tosiaankaan...hiukset ovat komeat, parturikin aina kehuu, tai ainakin hiuksia on paljon ... tiedän olevani jotenkin hyvännäköinen...(en halua leuhkia, mutta tiedän sen ja olen kuullut siitä paljon) ulkonäköseikat ei kuitenkaan kovin paljon kiinnosta). Sinä kiinnostat, millaisesta mytologiasta olet kiinnostunut tai lääketieteestä??? Et ole selvästikään ihan keskiverto ?
Kiitos, että olen saanut keskustella kanssasi. Väsy rupeaa painaa...näen varmaan unta sinusta...annan yöpusun:) Toivon että tämä joskus jatkuu...hyvää yötä my sweety...ota huumorilla...
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Kiitos, että olen saanut keskustella kanssasi. Väsy rupeaa painaa...näen varmaan unta sinusta...annan yöpusun:) Toivon että tämä joskus jatkuu...hyvää yötä my sweety...ota huumorilla...
Jutellaan vaikka huomenna lisää, hyvää yötä sinulle :)
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Jutellaan vaikka huomenna lisää, hyvää yötä sinulle :)
yes. hyvää yötä:))) kauniita unia..sydämeni tuntee onnea.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Jutellaan vaikka huomenna lisää, hyvää yötä sinulle :)
Oletko katsonut jalkapalloa / EM-kisat?
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Jutellaan vaikka huomenna lisää, hyvää yötä sinulle :)
soitellaan, soitellaan...:)
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Oletko katsonut jalkapalloa / EM-kisat?
En ole katsonut, minua ei kiinnosta jalkapallo.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
En ole katsonut, minua ei kiinnosta jalkapallo.
Vau. Arvasinkin sen. No mitä sulle kuuluu?
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Vau. Arvasinkin sen. No mitä sulle kuuluu?
I miss you:)
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
I miss you:)
She`s gone.
- koskaan kuullutkaan
myös. kirjoitti:
Johanna Kurkela
Kuka tämmönen hoilaaja on?
- ohos
tosiasia se on kirjoitti:
Tulevat uneni lepäävät sinussa...
Niinkös luulet.
- niin luulen...
ohos kirjoitti:
Niinkös luulet.
Saa sitä ainakin toivoa...
- Kirsifani
koskaan kuullutkaan kirjoitti:
Kuka tämmönen hoilaaja on?
Yksi kauneimpia ääniä, mitä olen kuullut. Tutustu. Tangokuningatar vm.1998, säveltäjä, sanoittaja, omia biisejä. Nyt iskelmäfinlandiaehdokas mallia 2012. Suomessa ei ole montaa ääntä, mitä ylipäätänsä korvani sietää kuunnella, tämä kaunotar on yksi niistä. Kaikkea muuta kuin hoilaaja.
Tässä aikaisempaan keskusteluun vedoten totean tämän olevan vain OMAN MIELIPITEENI, joten kenenkään ei tarvitse hermostua. Jos iskelmäfinlandiavalitsijalla on riittävästi älliä ja musiikkitajua, hän valitsisi Kirsin voittajaksi. Mutta tämäkin on VAIN MIELIPITEENI, joten sanon jo varalta, ettei tarvitse hermostua... - Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
soitellaan, soitellaan...:)
Täällä taas ollaan, mitä sulle kuuluu? :)
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Täällä taas ollaan, mitä sulle kuuluu? :)
Vau. Kesti hetken, että tajusin, että olet siellä. No, olen aloitellut lomaani. Meni kyllä kaikenlaisia rästiinjääneitä asioita hoitaessa kaupungilla. Entä sinun päiväsi??Tai kirjoita mitä haluat..olen kiinnostunut..oletko kuunnellut musiikkia, ulkoillut, lomalla???
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Vau. Kesti hetken, että tajusin, että olet siellä. No, olen aloitellut lomaani. Meni kyllä kaikenlaisia rästiinjääneitä asioita hoitaessa kaupungilla. Entä sinun päiväsi??Tai kirjoita mitä haluat..olen kiinnostunut..oletko kuunnellut musiikkia, ulkoillut, lomalla???
viimeksi taisin korostaa mm.hiuksiani...oikeasti olen tosi nöyrä ja vaatimaton kaveri...ettei tule mitään väärää käsitystä...enemmän olen kiinnostunut kaikesta muusta kuin ulkonäöstäni ( vaikka komeahko olenkin ja naiset olleet aina kiinnostuneita). Unohda.:) Olen vain niin iloinen, että kysyit kuulumisiani.:))
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
Vau. Kesti hetken, että tajusin, että olet siellä. No, olen aloitellut lomaani. Meni kyllä kaikenlaisia rästiinjääneitä asioita hoitaessa kaupungilla. Entä sinun päiväsi??Tai kirjoita mitä haluat..olen kiinnostunut..oletko kuunnellut musiikkia, ulkoillut, lomalla???
Olen kyllä itsekin lomalla nyt ja on mukavaa :) Musiikkiahan tulee aina kuunneltua, taitaa olla jo jonkinlainen harrastus. En ole tänään hirveämmin ulkoillut, on hieman väsyttänyt. No kyllä se tästä.
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Olen kyllä itsekin lomalla nyt ja on mukavaa :) Musiikkiahan tulee aina kuunneltua, taitaa olla jo jonkinlainen harrastus. En ole tänään hirveämmin ulkoillut, on hieman väsyttänyt. No kyllä se tästä.
kerro hieman maalaamisestasi / piirtämisestäsi tai mytologioista tai lääketieteestä tai mitä niitä kiinostuksen kohteita / harrastuksia olikaan...kiva että vastasit:) tai mitä musiikkia kuuntelet??
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Olen kyllä itsekin lomalla nyt ja on mukavaa :) Musiikkiahan tulee aina kuunneltua, taitaa olla jo jonkinlainen harrastus. En ole tänään hirveämmin ulkoillut, on hieman väsyttänyt. No kyllä se tästä.
loma on hieno asia...no taisit mennä nukkumaan..en tiedä.. i like you...you beautiful...

i will be right here waiting for you...
- Tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Olen kyllä itsekin lomalla nyt ja on mukavaa :) Musiikkiahan tulee aina kuunneltua, taitaa olla jo jonkinlainen harrastus. En ole tänään hirveämmin ulkoillut, on hieman väsyttänyt. No kyllä se tästä.
nimim. mielipiteitä vain - Miten päiväsi on mennyt? Olisi mukava kuulla:)
- whispering hope
tosiasia se on kirjoitti:
soitellaan, soitellaan...:)
... ... ... ... ... .......... .......... .......... .......................................................................
- Mielipiteitä vain
Tosiasia se on kirjoitti:
nimim. mielipiteitä vain - Miten päiväsi on mennyt? Olisi mukava kuulla:)
Oikein mukavasti kiitos kysymästä, on tullut ulkoiltua kun on niin mahdottoman hyvät kelit ulkona :) Miten itse olet jaksellut?
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Oikein mukavasti kiitos kysymästä, on tullut ulkoiltua kun on niin mahdottoman hyvät kelit ulkona :) Miten itse olet jaksellut?
Sama juttu. Käveleskelin ympäriinsä, täytyy nauttia luonnosta nyt. Pientä väsymystä tahtoo puskea läpi, kun loma on aluillaan. Oletko kuunnellut musiikkia? You so nice:)
- humor humperdinck
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Oikein mukavasti kiitos kysymästä, on tullut ulkoiltua kun on niin mahdottoman hyvät kelit ulkona :) Miten itse olet jaksellut?
kirsi ja paula ovat kauniita naisia...after the lovin`...oletko käynyt kirsin sivuilla?
- kaunis on myös
humor humperdinck kirjoitti:
kirsi ja paula ovat kauniita naisia...after the lovin`...oletko käynyt kirsin sivuilla?
nimimerkki mielipiteitä vain...vastaa jos joskus viitsit...kun olet kuitenkin niin kiva keskustelukumppani:)
- tosiasia se on
humor humperdinck kirjoitti:
kirsi ja paula ovat kauniita naisia...after the lovin`...oletko käynyt kirsin sivuilla?
no en tiedä onko huumorini aina niin kovin järkevää...älä ota tosissasi..please...pitäis käy ruveta nukkumaan, kun väsymys rupeaa painamaan ...tarkoitettu kaikessa ystävyydessä nimimerkille "mielipiteitä vain"
- Mielipiteitä vain
humor humperdinck kirjoitti:
kirsi ja paula ovat kauniita naisia...after the lovin`...oletko käynyt kirsin sivuilla?
Itseasiassa en ole, kumma kyllä :) Pitääpä tässä joku päivä käydä tsekkaamassa ne. Olen joistakin lehtihaastatteluista lukenut että Kirsi uskoo enkeleihin ja on kokenut ikäänkuin henkisen valaistumisen, hän on tavannut Äiti-amman jo useita kertoja ja matkustanut aina Intiaan saakka tätä naista tapaamaan. Tämä kaikki alkoi sen jälkeen kun Kirsi koki syvän työuupumuksen vuonna 2004. Kuulostaa hienolta ja fiksulta naiselta tämä Kirsi :) Taitaa itsekin olla jonkin sortin enkeli, ainakin näyttää ja kuulostaa siltä :) Kirsissä on jotakin sellaista sisältä tulevaa hehkua joka näkyy näkyy ulospäin, sitä on vaikea kuvailla. Sädekehä vain puuttuu hänen päänsä päältä. Se hyvä olo jotenkin kumpuaa siitä naisesta :) Ei vaikuta tyhjäpäältä eikä keskitä asioitansa turhuuksiin, eikä ole mikään tyrkky tai turhake. Oikein puistattaa kun ajatteleekin jotakin Kalinaista ja sen jälkeen Kirsiä, mikä ero näiden kahden naisen välillä onkaan! kuin yö ja päivä. Henna on ihmisenä juuri sitä tyyppiä jota vähiten arvostan, tyrkky, pinnallinen, diivamainen, ylimielinen, sutturamainen aina ulkoasua myöten. Kirsi on ihan toista maata useimpien julkkinaisten kanssa. Hänessä on sitä jotain mitä ei voi rahalla ostaa eikä yrittämällä yrittää saada sitä, karismaa se on.

vau mikä kirjoitus. yritin jo nukkua, mutta en tahdo saada unta, lomalla rytmi rupeaa helposti sekoamaan...vastailen kuitenkin sinulle tarkemmin myöhemmin...pysythän "linjoilla"...nyt yöpusu sulle:)) tykkään jutella...
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Itseasiassa en ole, kumma kyllä :) Pitääpä tässä joku päivä käydä tsekkaamassa ne. Olen joistakin lehtihaastatteluista lukenut että Kirsi uskoo enkeleihin ja on kokenut ikäänkuin henkisen valaistumisen, hän on tavannut Äiti-amman jo useita kertoja ja matkustanut aina Intiaan saakka tätä naista tapaamaan. Tämä kaikki alkoi sen jälkeen kun Kirsi koki syvän työuupumuksen vuonna 2004. Kuulostaa hienolta ja fiksulta naiselta tämä Kirsi :) Taitaa itsekin olla jonkin sortin enkeli, ainakin näyttää ja kuulostaa siltä :) Kirsissä on jotakin sellaista sisältä tulevaa hehkua joka näkyy näkyy ulospäin, sitä on vaikea kuvailla. Sädekehä vain puuttuu hänen päänsä päältä. Se hyvä olo jotenkin kumpuaa siitä naisesta :) Ei vaikuta tyhjäpäältä eikä keskitä asioitansa turhuuksiin, eikä ole mikään tyrkky tai turhake. Oikein puistattaa kun ajatteleekin jotakin Kalinaista ja sen jälkeen Kirsiä, mikä ero näiden kahden naisen välillä onkaan! kuin yö ja päivä. Henna on ihmisenä juuri sitä tyyppiä jota vähiten arvostan, tyrkky, pinnallinen, diivamainen, ylimielinen, sutturamainen aina ulkoasua myöten. Kirsi on ihan toista maata useimpien julkkinaisten kanssa. Hänessä on sitä jotain mitä ei voi rahalla ostaa eikä yrittämällä yrittää saada sitä, karismaa se on.
Kirsillä on muuten hienot sivut, on tärkeää ollakin faneille ystävällinen. Kirsi ei tosiaankaan ole mikään turha julkkis, jotka ovat aika karseita. Kun ei oikein osaa mitään, niin täytyy kehittää mitä tahansa pysyäkseen pinnalla. Moni on lopulta varmaan aika onneton, säälittävää touhua...---Julkisuus on taitolaji, usein vähempi on parempi, laatu tärkeämpi kuin määrä. Jos mokailee tai ihmiset aistii turhaa julkisuutta, niin saattavat nopeasti reagoida tosi kielteisesti ja koko ura saattaa mennä pilalle---Kirsin nykyimago on hyvä, enkelimäinen (siitä on tullut huippujuttu):)) ja fanit haluavat nähdä enkelinsä vain hyvässä valossa. Noita enkeli- ja ammajuttuja pitää vielä tarkemmin miettiä, vastaan kyllä, mutta ajan kanssa. Mielellään kuulisin, uskotko itse enkeleihin?:)) nimim.ystäväsi...vastaa kun kerkiät, ,ei kiirettä mitään...

Uskon kyllä aidosti, että Kirsi on enkeli-ihminen ja on hienoa että hän uskaltaa puhua enkeleistä julkisesti. Samoin Ammasta on ollut Kirsille apua, ja on hienoa, että hän kertoo siitäkin.---Se vain on niin, että kaikki ei tällaisia juttuja ymmärrä ja on ikävä, että kaikkein negatiivisimmat ovat usein äänekkäimpiä.----toivottavasti Kirsi ymmärtää tämän, eikä pelkää, suuri enemmistö, näin uskon, suhtautuu näihinkin kuitenkin lähtökohtaisesti positiivisesti.--- Tarkoitin, että tarkempi syväanalyysi enkeleistä ja Ammasta vaatii hetken miettimistä ja mielellään kuulisin ihanalta keskustelukumppanilta joskus ajatuksia niistä. kunhan ehdit...ja ei mitään syväanalyysia tarvita,kunhan jotain heität...nimim.You`ve Got A Friend.
- tosiasia etc.
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Itseasiassa en ole, kumma kyllä :) Pitääpä tässä joku päivä käydä tsekkaamassa ne. Olen joistakin lehtihaastatteluista lukenut että Kirsi uskoo enkeleihin ja on kokenut ikäänkuin henkisen valaistumisen, hän on tavannut Äiti-amman jo useita kertoja ja matkustanut aina Intiaan saakka tätä naista tapaamaan. Tämä kaikki alkoi sen jälkeen kun Kirsi koki syvän työuupumuksen vuonna 2004. Kuulostaa hienolta ja fiksulta naiselta tämä Kirsi :) Taitaa itsekin olla jonkin sortin enkeli, ainakin näyttää ja kuulostaa siltä :) Kirsissä on jotakin sellaista sisältä tulevaa hehkua joka näkyy näkyy ulospäin, sitä on vaikea kuvailla. Sädekehä vain puuttuu hänen päänsä päältä. Se hyvä olo jotenkin kumpuaa siitä naisesta :) Ei vaikuta tyhjäpäältä eikä keskitä asioitansa turhuuksiin, eikä ole mikään tyrkky tai turhake. Oikein puistattaa kun ajatteleekin jotakin Kalinaista ja sen jälkeen Kirsiä, mikä ero näiden kahden naisen välillä onkaan! kuin yö ja päivä. Henna on ihmisenä juuri sitä tyyppiä jota vähiten arvostan, tyrkky, pinnallinen, diivamainen, ylimielinen, sutturamainen aina ulkoasua myöten. Kirsi on ihan toista maata useimpien julkkinaisten kanssa. Hänessä on sitä jotain mitä ei voi rahalla ostaa eikä yrittämällä yrittää saada sitä, karismaa se on.
Rakas nimim. "MIelip.vain". Tulee nukuttua huonosti näin lomalla. Pari tuntia nukahdin, mutta sitten yhtäkkiä heräsin pirteänä. Ehkä taas nukahdan tunnin-parin kuluttua, lopulta saatan päivällä auringossa torkahtaa milloin tahansa, vaikka puiston penkille...eli ei mitään asiaa...mieleen tuli vain laulu "speak softly love" ja ajattelin, että voinhan kirjoittaa sen vaikka sinulle, että tulee johonkin käyttöön:)))humor...hyviä vointeja, kun joskus satut lukemaan...terv.andy williams, the godfather.
- tosi etc.
tosiasia etc. kirjoitti:

Rak.nm."mielip.vain", oletko huomannut, että kirsi ei sitten voittanut isk.finlandiaa,vaan sen voitti Pave M, toisaalta odotettua, että voittaja on yleensä joku tällainen "veteraani". Minua ei PM kiinnosta pätkän vertaa,evvk.- uskon,että kirsikin saattoi aavistaa tällaisen ratkaisun. - no kirsi varmaan sai tästä uutta puhtia kuitenkin - kerrohan joskus, mitä olet puuhaillut ym.
- Mielipiteitä vain
tosiasia etc. kirjoitti:
Rakas nimim. "MIelip.vain". Tulee nukuttua huonosti näin lomalla. Pari tuntia nukahdin, mutta sitten yhtäkkiä heräsin pirteänä. Ehkä taas nukahdan tunnin-parin kuluttua, lopulta saatan päivällä auringossa torkahtaa milloin tahansa, vaikka puiston penkille...eli ei mitään asiaa...mieleen tuli vain laulu "speak softly love" ja ajattelin, että voinhan kirjoittaa sen vaikka sinulle, että tulee johonkin käyttöön:)))humor...hyviä vointeja, kun joskus satut lukemaan...terv.andy williams, the godfather.
Olet hauska! :) Sinulla on todella omalaatuinen huumorintaju. Olen kyllä itsekin nukkunut huonosti ja siksipä olenkin jatkuvasti väsynyt, eilen en jaksanut jäädä rupattelemaan kun oli pakko mennä nukkumaan. Nytkin on niin kuuma, että saas nähdä saanko taaskaan unta.
Vai että Pave Maijanen voitti? Pyh! Se voitto olisi kuulunut Kirsille, on hänkin tehnyt pitkän, jo 20-vuotisen uran :) Hän olisi ehdottomasti ansainnut tunnustusta siitä. No ei voi mitään, onhan se ehdokkuuskin kyllä aika hieno juttu :) - tosiasia etc.
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Olet hauska! :) Sinulla on todella omalaatuinen huumorintaju. Olen kyllä itsekin nukkunut huonosti ja siksipä olenkin jatkuvasti väsynyt, eilen en jaksanut jäädä rupattelemaan kun oli pakko mennä nukkumaan. Nytkin on niin kuuma, että saas nähdä saanko taaskaan unta.
Vai että Pave Maijanen voitti? Pyh! Se voitto olisi kuulunut Kirsille, on hänkin tehnyt pitkän, jo 20-vuotisen uran :) Hän olisi ehdottomasti ansainnut tunnustusta siitä. No ei voi mitään, onhan se ehdokkuuskin kyllä aika hieno juttu :)nyt olisi voinut tosiaan tehdä raikkaan valinnan tulevaisuuden potentiaalin puolesta, mutta ei riittänyt valitsijan rohkeus, teki valinnan varman päälle (61v.)-onhan siihen varmasti monenlaista mahtunut, mutta mielestäni ei mitään erityisen merkittävää, semmonen keskitason kehäraakki... en kuuntele..en...---ehdokkuus on hieno asia, koska kyllä se muistetaan meriittinä (ja voi siitä Kirsi sopivissa yhteydessä muistuttaakin)---sellaista on elämä...meni tässä pitkään, kun olin saunomassa ja sen jälkeen hartaudella paneuduin Kirsin sivuihin, on se vaan kaunis nainen..huh...jos olet jo nukkumassa, palaathan asiaan...:) olet niin kiva kun kirjotat:)
- tosiasia etc.
tosiasia etc. kirjoitti:
nyt olisi voinut tosiaan tehdä raikkaan valinnan tulevaisuuden potentiaalin puolesta, mutta ei riittänyt valitsijan rohkeus, teki valinnan varman päälle (61v.)-onhan siihen varmasti monenlaista mahtunut, mutta mielestäni ei mitään erityisen merkittävää, semmonen keskitason kehäraakki... en kuuntele..en...---ehdokkuus on hieno asia, koska kyllä se muistetaan meriittinä (ja voi siitä Kirsi sopivissa yhteydessä muistuttaakin)---sellaista on elämä...meni tässä pitkään, kun olin saunomassa ja sen jälkeen hartaudella paneuduin Kirsin sivuihin, on se vaan kaunis nainen..huh...jos olet jo nukkumassa, palaathan asiaan...:) olet niin kiva kun kirjotat:)
jos satut olemaan hereillä, ja voit/haluat kirjoittaa, olen "linjoilla"; ei oikein tunnu väsyttävän
- tosiasia etc.
tosiasia etc. kirjoitti:
jos satut olemaan hereillä, ja voit/haluat kirjoittaa, olen "linjoilla"; ei oikein tunnu väsyttävän
kirjoita joskus vaikka siitä, miksi tunnen vetoa sinuun? arviosi...please...jos satut nukkumaan, peitän sinut tuhansin suudelmin...huumorilla...(50 % kai aina totta, tai fifty-sixty, niin kuin mäkih.MN sanoi tai jotain sinnepäin) loppujen lopuksi: ilahdun jokaisesta sanastasi, oli ne mitä tahansa... ... ...älä tosiaan ota vakavasti ja toivon, ettet säiky, jos sanat joskus menevät pieleenkin...

rakas kirjeyst."mielipit.vain". olet kiva, muista jälleen joskus,:)) olet varmasti nukkumassa, mutta jos joskus luet tämän, tähän voisi sopia kirsin laulu "läikytät mua". --- minä olen ihan kiltti, vaikka joskus voi tulla muka huumorilla heiteltyä kaikkea ei niin viisasta --- vetoa sinuun sanan voisi kääntää : energiasi on vahva...nyt rupean nukkumaan minäkin, tuntuu hiukan ramaisevan...kirjoita uskotko enkeleihin...(näitä kesk.avausyrityksiä riittää...)rakas kirjeyst.
- tosiasia etc.
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Olet hauska! :) Sinulla on todella omalaatuinen huumorintaju. Olen kyllä itsekin nukkunut huonosti ja siksipä olenkin jatkuvasti väsynyt, eilen en jaksanut jäädä rupattelemaan kun oli pakko mennä nukkumaan. Nytkin on niin kuuma, että saas nähdä saanko taaskaan unta.
Vai että Pave Maijanen voitti? Pyh! Se voitto olisi kuulunut Kirsille, on hänkin tehnyt pitkän, jo 20-vuotisen uran :) Hän olisi ehdottomasti ansainnut tunnustusta siitä. No ei voi mitään, onhan se ehdokkuuskin kyllä aika hieno juttu :)Löysin youtubesta pari pätkää Tapsan tahdeilta. Olipahan Kirsillä tyylikäs puku, vau...ja sydän lyö bum bum bum...
- tosiasia etc.
tosiasia etc. kirjoitti:
Löysin youtubesta pari pätkää Tapsan tahdeilta. Olipahan Kirsillä tyylikäs puku, vau...ja sydän lyö bum bum bum...
myös oma nokiasta löytyi pätkä palk.jaosta...nyt valittiin rumin, kun kaunein olisi pitänyt valita...no Kirsi ehtii saavuttaa vielä vaikka mitä...mieluiten olisin näistä tuo nuori ja kaunis...(tietenkin jos olisin nainen)...miehet aika rumia, pitääkin antaa kauneusarvioinnit: Kirsi 10 (kauniimpaa en tiedä), Tarja 8,5 (menettelee, ei sytytä) miehenä on vaikea arvioida miehiä, kun naissilmä voisi olla erilainen, mutta yritän: Kake 7 ( perusmies), jani 6 (jotenkin turpea possu), pave 5 (mielestäni ruma) mitäs tykkäät?

Suoraan sanottuna kaikki muut mitäänsanomattomia Kirsiin verrattuna joka on noista ylivoimaisesti kaunein :) Tässä muuten omat kauneusihanteiden mukaiset naiset: Kristin Kreuk, mm Smallville sarjasta muistettava näyttelijä :http://www.cryosites.com/images/kristin_kreuk_h8n0mvz
Sitten ihailen kovasti intiaaninaisten ulkonäköä, tässä muutamia esimerkkejä: http://generationbass.com/2011/01/06/the-real-americans-native-american-indian-sounds-making-a-comeback/
http://clubs.calvin.edu/chimes/961206/n4120696.htm
http://curvyelviesays.me/2012/03/13/today-is-a-good-day-to-die/native-american/
http://www.masterfile.com/stock-photography/image/700-00529174/Portrait-of-Young-Woman
http://www.flickriver.com/groups/nativeamericanwomen/pool/interesting/ Tuota viimeistä linkkiä kun selaa niin sieltä löytyy useita kuvia :) - Mielipiteitä vain
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Suoraan sanottuna kaikki muut mitäänsanomattomia Kirsiin verrattuna joka on noista ylivoimaisesti kaunein :) Tässä muuten omat kauneusihanteiden mukaiset naiset: Kristin Kreuk, mm Smallville sarjasta muistettava näyttelijä :http://www.cryosites.com/images/kristin_kreuk_h8n0mvz
Sitten ihailen kovasti intiaaninaisten ulkonäköä, tässä muutamia esimerkkejä: http://generationbass.com/2011/01/06/the-real-americans-native-american-indian-sounds-making-a-comeback/
http://clubs.calvin.edu/chimes/961206/n4120696.htm
http://curvyelviesays.me/2012/03/13/today-is-a-good-day-to-die/native-american/
http://www.masterfile.com/stock-photography/image/700-00529174/Portrait-of-Young-Woman
http://www.flickriver.com/groups/nativeamericanwomen/pool/interesting/ Tuota viimeistä linkkiä kun selaa niin sieltä löytyy useita kuvia :)Ensimmäinen linkki ei näy, laitan sen uudestaan :http://www.sugarslam.com/the-40-hottest-25-and-under-female-celebrities-kristin-kruek/kristin-kreuk-76/
- Mielipiteitä vain
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Suoraan sanottuna kaikki muut mitäänsanomattomia Kirsiin verrattuna joka on noista ylivoimaisesti kaunein :) Tässä muuten omat kauneusihanteiden mukaiset naiset: Kristin Kreuk, mm Smallville sarjasta muistettava näyttelijä :http://www.cryosites.com/images/kristin_kreuk_h8n0mvz
Sitten ihailen kovasti intiaaninaisten ulkonäköä, tässä muutamia esimerkkejä: http://generationbass.com/2011/01/06/the-real-americans-native-american-indian-sounds-making-a-comeback/
http://clubs.calvin.edu/chimes/961206/n4120696.htm
http://curvyelviesays.me/2012/03/13/today-is-a-good-day-to-die/native-american/
http://www.masterfile.com/stock-photography/image/700-00529174/Portrait-of-Young-Woman
http://www.flickriver.com/groups/nativeamericanwomen/pool/interesting/ Tuota viimeistä linkkiä kun selaa niin sieltä löytyy useita kuvia :)Aikaisemmat linkit eivät näy, toivottavasti edes tämä linkki näkyy, eli tässä Kristin Kreuk: http://www.fanpop.com/spots/kristin-kreuk/images/4890848/title/kristin-kreuk-wallpaper
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Aikaisemmat linkit eivät näy, toivottavasti edes tämä linkki näkyy, eli tässä Kristin Kreuk: http://www.fanpop.com/spots/kristin-kreuk/images/4890848/title/kristin-kreuk-wallpaper
dear friend, mielip.vain, koska tälle palstalle helposti eksyy häiriköitä, olen avannut meitä varten oman keskustelun, johon löydät seuraavasti: Ajanviete - Henkilökohtaiset - Kirjeystävät/Aikuiset. Olen avannut sinne keskustelun otsikolla dear friend. Sillä koko palstalla ei näytä käyvän juuri ketään. Heti, kun löydät sinne, poistan tämän viestin. Tapaamisiin. Jos joku häiriköi, avaan vain uuden keskustelun, niin kauan ettei häiriköidä.

Kauniita naisia ja kaikki linkit kyllä avautuivat. Tuli mieleen, että toivottavasti et säikähtänyt/säikähdä ylläolevaa viestiä, kun huomasin, että se saattaa kuulostaa jotenkin dramaattiselta:))))Pöljä valinta---voidaan avata keskustelu vaikka huuhaa -palstalle:))) (En todellakaan ole mikään tyyppi, joka netissä kirjoittelisin ihmisille kaiken päivät --- olet ainoa kaveri.) Ajattelin vain jotenkin suojata Kirsiä, ettei tämä keskustelu pyörisi tällä julkkispalstalla---odottelen vastaustasi...eikä minulla ole mitenkään taka-ajatuksia, en häiriköi ketään:)))ehkä taas dramatisoin, mutta joskus olen sellainen...tämä keskustelu on vain ollut niin antoisaa, että toivoisin sen jatkuvan...

sorry, jos vastasin liian myöhään, mutta oli tänään pari sukulaista käymässä ja oli pakko keskittyä heihin yli puoleenyöhön asti:(( (mieluummin olisin kirjoitellut sinulle jotakin)...nyt harmittaa

ps.joka tapauksessa täytyy avata vielä uusi keskustelu, koska huomasin, etten voikaan poistaa viestejäni, jos en ole oikein VIRALLISESTI KIRJAUTUNUT sisään. eli tuota viestiä ei saa pois:)))olkoot sitten siinä....mutta jos kirjoitat edelleen tänne, sekin on ok ja sopii meikälaiselle---en ole herkkähipiäinen, eikä kukaan tiedä, kuka olen...no tässä näitä jaarituksia sitten oli...mielelläni jatkaisin keskusteluja vaikka kauneudesta... täällä tai jossakin muualla, miten sopii...

Harmittaa, kun en vastannut ajoissa:((nyt kuuntelen she´s gone (steelheart)..se aina jotenkin iskee ...humor:))
- tosiasia etc.
tosiasia se on kirjoitti:
Harmittaa, kun en vastannut ajoissa:((nyt kuuntelen she´s gone (steelheart)..se aina jotenkin iskee ...humor:))
Katsoin vielä uudelleen tarkkaan linkkisi läpi. Pidin intiaaninaisten ulkonäöstä ja pidän..siinä yhdistyy sellainen uljaus ja kauneus...kyllä myös Kristin Kreuk oli tosi kaunis, ei voi kieltää, huh...Oletko muuten katsonut elokuvaa The New World vuodelta 2005? Sattumalta osui käsiini alkuvuonna (en mitenkään muuten seuraa elokuvamaailman ajankohtaisuuksia, vaan katson mitä milloinkin ja omaan tahtiini).
Toteen pohjautuva kertomus Pocahontasista ja kapteeni Smithistä. Se tarina jotenkin kosketti. Siinä kans teki vaikutuksen Pocahontasia näyttelevä tyttö, Q`orianka Kilcher, josta vasta jälkeenpäin tajusin, että on ollut vasta 14 vuotias, kun elokuvaa on kuvattu. (Taisi itse Pocahontaskin olla tämän ikäinen siinä tosikertomuksessa).
Nuku hyvin:))) rupean nukkumaan... - tosiasia etc

Nuku hyvin:))) rupean nukkumaan...Ei sitten tullut uni...ihan vielä...sain myös kuulla sukulaisvierailtani aika uskomattomia juttuja...ja nekin valvottavat...(ei mitään ikävää itseni kannalta, mutta perusjuoruja, asioita, joita on tapahtunut ja ollut olemassa jo vuosia, mutta en vain ole tiennyt), nytpä tiedän taas paljon enemmän...you girl...kiitos kuvista...ugh... oli tossa viimesessä linkissä muutama tosi ihana kuva:))).
- tosiasia etc
tosiasia etc kirjoitti:
Ei sitten tullut uni...ihan vielä...sain myös kuulla sukulaisvierailtani aika uskomattomia juttuja...ja nekin valvottavat...(ei mitään ikävää itseni kannalta, mutta perusjuoruja, asioita, joita on tapahtunut ja ollut olemassa jo vuosia, mutta en vain ole tiennyt), nytpä tiedän taas paljon enemmän...you girl...kiitos kuvista...ugh... oli tossa viimesessä linkissä muutama tosi ihana kuva:))).
Rakas nimim.ystäväni "Mielip.vain", tarkoitin muualla keskustelemisella ihan vain mahdollisesti toista keskustelupalstaa täällä Suomi 24:ssä tämän julkkispalstan sijasta, ettei tule väärinkäsityksiä...kiitos kuvista...you´re my everything...humor...(heräsin oudosti muutaman tunnin unen jälkeen ja olit ensimmäisenä mielessäni:)))
- tosiasia se on
tosiasia etc kirjoitti:
Rakas nimim.ystäväni "Mielip.vain", tarkoitin muualla keskustelemisella ihan vain mahdollisesti toista keskustelupalstaa täällä Suomi 24:ssä tämän julkkispalstan sijasta, ettei tule väärinkäsityksiä...kiitos kuvista...you´re my everything...humor...(heräsin oudosti muutaman tunnin unen jälkeen ja olit ensimmäisenä mielessäni:)))
tosin laulussa taidetaan puhua ruskeista silmistä ja kerroit että sinulla on siniset silmät:)) no sama se..hyviä vointeja joka tapauksessa:)))
- Mielipiteitä vain
tosiasia etc. kirjoitti:
Katsoin vielä uudelleen tarkkaan linkkisi läpi. Pidin intiaaninaisten ulkonäöstä ja pidän..siinä yhdistyy sellainen uljaus ja kauneus...kyllä myös Kristin Kreuk oli tosi kaunis, ei voi kieltää, huh...Oletko muuten katsonut elokuvaa The New World vuodelta 2005? Sattumalta osui käsiini alkuvuonna (en mitenkään muuten seuraa elokuvamaailman ajankohtaisuuksia, vaan katson mitä milloinkin ja omaan tahtiini).
Toteen pohjautuva kertomus Pocahontasista ja kapteeni Smithistä. Se tarina jotenkin kosketti. Siinä kans teki vaikutuksen Pocahontasia näyttelevä tyttö, Q`orianka Kilcher, josta vasta jälkeenpäin tajusin, että on ollut vasta 14 vuotias, kun elokuvaa on kuvattu. (Taisi itse Pocahontaskin olla tämän ikäinen siinä tosikertomuksessa).
Nuku hyvin:))) rupean nukkumaan...En ole nähnyt kyseistä elokuvaa, pitäisi joskus katsoa, rakastan seikkailu ja- fantasia elokuvia :)
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
sorry, jos vastasin liian myöhään, mutta oli tänään pari sukulaista käymässä ja oli pakko keskittyä heihin yli puoleenyöhön asti:(( (mieluummin olisin kirjoitellut sinulle jotakin)...nyt harmittaa
Ei se mitään, en itsekään aina ehdi koneelle :)
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on kirjoitti:
dear friend, mielip.vain, koska tälle palstalle helposti eksyy häiriköitä, olen avannut meitä varten oman keskustelun, johon löydät seuraavasti: Ajanviete - Henkilökohtaiset - Kirjeystävät/Aikuiset. Olen avannut sinne keskustelun otsikolla dear friend. Sillä koko palstalla ei näytä käyvän juuri ketään. Heti, kun löydät sinne, poistan tämän viestin. Tapaamisiin. Jos joku häiriköi, avaan vain uuden keskustelun, niin kauan ettei häiriköidä.
No miksi ei, ainakin saisi rauhassa keskustella ja mistä aiheesta vaan :) Tässä viestiketjussa se ei ehkä onnistu kun pitäisi pysyä aiheessa.
- godfatherandywilliam
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Hyvää yötä sinulle :) Toivottavasti vielä jutellaan toistekin.
try find me ...entertainment...coffeedisc...eternaldisc...my name is georgeed...terv.godfather
- godfatherandywilliam
godfatherandywilliam kirjoitti:
try find me ...entertainment...coffeedisc...eternaldisc...my name is georgeed...terv.godfather
change your name please
- godfatherandywilliam
godfatherandywilliam kirjoitti:
change your name please
otathan huumorilla nämä leikit, hidingplace:))))
- tosiasia se on/mies
whispering hope kirjoitti:
... ... ... ... ... .......... .......... .......... .......................................................................
- tosiasia se on/mies
tosiasia se on/mies kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=VgSMxY6asoE
MAN SURVIVE. - akka 30
Ukko 34v kirjoitti:
laiittaan järjestykseen, mutta onhan toikin kaunis! Muita "suosikkejani"
Kirsi Ranto
http://www.manageri.net/update/txt/uploads/kirsi_ranto_2_big.jpg
Jenni Vartiainen
http://static.iltalehti.fi/viihde/misspopSL_vi.jpg
Laura Närhi
http://www.musicaldiscoveries.com/images/klaura2.jpg
Katri Ylander
http://www.aamulehti.fi/mediagalleria/sunnuntai/tahtigalleria/80/1533-normal.jpg
Maija Tenkanen
http://www.kukonhiekka.com/images/34_maija_tenkanen.jpg
Tossa nopeesti muutamia nättejä laulajia :)No joo, mustakin kaikki muut olivat noista kauniita (ja hyviä laulajia paitsi) Laura Närhi.
- tosia etc
akka 30 kirjoitti:
No joo, mustakin kaikki muut olivat noista kauniita (ja hyviä laulajia paitsi) Laura Närhi.
http://www.youtube.com/watch?v=-SoxOb2ir5Q
No, mun mielestäni Kurkela ja Laura Närhi ovat suunnilleen yhtä "nättejä". Nättejä todellakin, vaikka ei mitään varsinaisia kaunottaria.
Laulajana pidän Laura Närheä parempana kuin Kurkelaa, josta en laulajana = jotenkin vaisu piipittäjänä pidä.
Sen sijaan Lauralla on yksi kappale, joka on mielestäni hieno ja sitä olen usein kuunnellut, vaikka tosi pirun haikea onkin, mutta sellaistahan melankoliset suomalaiset haluavatkin. Se on tämä Mä annan sut pois... - tosia etc
tosia etc kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=-SoxOb2ir5Q
No, mun mielestäni Kurkela ja Laura Närhi ovat suunnilleen yhtä "nättejä". Nättejä todellakin, vaikka ei mitään varsinaisia kaunottaria.
Laulajana pidän Laura Närheä parempana kuin Kurkelaa, josta en laulajana = jotenkin vaisu piipittäjänä pidä.
Sen sijaan Lauralla on yksi kappale, joka on mielestäni hieno ja sitä olen usein kuunnellut, vaikka tosi pirun haikea onkin, mutta sellaistahan melankoliset suomalaiset haluavatkin. Se on tämä Mä annan sut pois...Mutta kyllä toki Kirsi laulajana liikkuu ihan eri tasolla kuin Laura. Mutta kun kansan musiikkikorva on keskimäärin aika heikko, niin tässä maassa kuunnellaan tosi paljon ihan huonojakin laulajia, laulun sisältö ratkaisee monille enemmän kuin hyvä ääni, mikä itselläni on toisinpäin. En voi nauttia musiikista, jos se on keskinkertaisesti tai jopa huonosti esitettyä, niin kuin suurin osa suomalaisesta musiikista on.
Tämä ei tarkoita, etteikä Laura Närhi esim.olisi ihan kelpo laulaja ja tämä Mä anna sut pois on kyllä hieno laulu. - tosia etc
tosia etc kirjoitti:
Mutta kyllä toki Kirsi laulajana liikkuu ihan eri tasolla kuin Laura. Mutta kun kansan musiikkikorva on keskimäärin aika heikko, niin tässä maassa kuunnellaan tosi paljon ihan huonojakin laulajia, laulun sisältö ratkaisee monille enemmän kuin hyvä ääni, mikä itselläni on toisinpäin. En voi nauttia musiikista, jos se on keskinkertaisesti tai jopa huonosti esitettyä, niin kuin suurin osa suomalaisesta musiikista on.
Tämä ei tarkoita, etteikä Laura Närhi esim.olisi ihan kelpo laulaja ja tämä Mä anna sut pois on kyllä hieno laulu.Kuuntelin tarkistuksen vuoksi myös Kurkelaa hetken ja vakuutuin jälleen asiasta. Aivan kaamee piipittäjä ja oikeastaan jopa epävireinen. Suomessa on paljon tällaisia outoja tapauksia, samaa kategoriaa ovat mm. Suvi Teräsniska, Juha Tapio ja Samuli Edelmanninkin. Varsinkin Edelmann on laulajana ihan surkee, parempi olis pysyä vain näyttelijapuolella.
Edelmann laulaa jotenkin muka pienesti ja tunteella, mutta kun ei osaa edes laulaa, niin lopputulos on ihan karmeeta kuunneltavaa. Samanlainen surkee laulaja on Juha Tapio. Molemmat laulaa lähes tulkoon nuotin vierestä.
Edelmann varmaan ihailee Loiria, mutta Loiri sentään osaa laulaa. Yksi harvoja hyviä laulajia Suomessa. - tosia etc
tosia etc kirjoitti:
Kuuntelin tarkistuksen vuoksi myös Kurkelaa hetken ja vakuutuin jälleen asiasta. Aivan kaamee piipittäjä ja oikeastaan jopa epävireinen. Suomessa on paljon tällaisia outoja tapauksia, samaa kategoriaa ovat mm. Suvi Teräsniska, Juha Tapio ja Samuli Edelmanninkin. Varsinkin Edelmann on laulajana ihan surkee, parempi olis pysyä vain näyttelijapuolella.
Edelmann laulaa jotenkin muka pienesti ja tunteella, mutta kun ei osaa edes laulaa, niin lopputulos on ihan karmeeta kuunneltavaa. Samanlainen surkee laulaja on Juha Tapio. Molemmat laulaa lähes tulkoon nuotin vierestä.
Edelmann varmaan ihailee Loiria, mutta Loiri sentään osaa laulaa. Yksi harvoja hyviä laulajia Suomessa.Tarkistuksen vuoksi kuuntelin sekä Suvi Teräsniskaa, Juha Tapiota ja Samuli Edelmannin kutakin hetken...Kaikkia yhdistää, että ne laulaa muka jotenkin pienesti ja tunteella, mutta ihan surkeita pohjimmiltaan kaikki. Hyvällä taustamusiikilla Suvista saa jonkinlaisen laulajan, kun ääni peittyy musiikkiin, Juha Tapio laulaa usein suorastaan nuotin vierestä mölisten ja Edelmannin ääni on ihan surkee, eikä sitä edes musiikilla saa peittymään, niin kuin ei oikeastaan Juha Tapionkan ääntä.
Kansan musiikkitajusta kertoo paljon, että tällaisia uikuttajia on paljon. Tosin kyllä totuus tulee aina jotenkin ilmi. Olen kuullut mm.Edelmannin erään joulukirkkokonsertin jälkeen kuulijoilta TOSI PETTYNEITÄ kommentteja. - j k
Mielipiteitä vain kirjoitti:
No joo onhan mua kauniiksi kehuttu, omasta mielestäni olen tavallinen. Kirsi on kyllä yksi Suomen kauneimpia julkkiksia mutta on niitä monia muitakin kauniita, esimerkiksi yksi oma suosikki on Jenni Vartiainen, mutta makuasioitahan nämä ovat, ei sen vakavampaa.
niinkkö
- j k
Vai hyvännäköistä kirjoitti:
Hyvännäköinen mies on leluna mukava, kun ei vaan ole itse komeudestaan liian tietoinen. Mitä kyllä useimmiten tahtovat olla...
Mutta vakaata kumppania ja suhdetta etsiessä se luonne on kuitenkin kaikkein tärkein. Tunteellahan ihmissuhteita kuitenkin vedetään, ja niiden logiikka on vielä hämärän peitossa.niinkö
- j k
tosiasia se on kirjoitti:
Löydän sinut kyllä, jos joskus kirjoitat Kirsistä jotain ...
en tiedä
- jkop
ohos kirjoitti:
Niinkös luulet.
luulen
- jkopp
tosiasia se on kirjoitti:
Löydän sinut kyllä, jos joskus kirjoitat Kirsistä jotain ...
vai niin
- jkopp
tosiasia etc. kirjoitti:
Löysin youtubesta pari pätkää Tapsan tahdeilta. Olipahan Kirsillä tyylikäs puku, vau...ja sydän lyö bum bum bum...
niinkkö
- j k
whispering hope kirjoitti:
... ... ... ... ... .......... .......... .......... .......................................................................
en tiedsä
- jkopp
Kirsifani kirjoitti:
Yksi kauneimpia ääniä, mitä olen kuullut. Tutustu. Tangokuningatar vm.1998, säveltäjä, sanoittaja, omia biisejä. Nyt iskelmäfinlandiaehdokas mallia 2012. Suomessa ei ole montaa ääntä, mitä ylipäätänsä korvani sietää kuunnella, tämä kaunotar on yksi niistä. Kaikkea muuta kuin hoilaaja.
Tässä aikaisempaan keskusteluun vedoten totean tämän olevan vain OMAN MIELIPITEENI, joten kenenkään ei tarvitse hermostua. Jos iskelmäfinlandiavalitsijalla on riittävästi älliä ja musiikkitajua, hän valitsisi Kirsin voittajaksi. Mutta tämäkin on VAIN MIELIPITEENI, joten sanon jo varalta, ettei tarvitse hermostua...en tiedä
- j k
Kokkosen sisarukset kirjoitti:
http://userserve-ak.last.fm/serve/_/11277555/Scandinavian Music Group smg.jpg
http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img990972.jpgvai niin
- jkopp
tosia etc kirjoitti:
Tarkistuksen vuoksi kuuntelin sekä Suvi Teräsniskaa, Juha Tapiota ja Samuli Edelmannin kutakin hetken...Kaikkia yhdistää, että ne laulaa muka jotenkin pienesti ja tunteella, mutta ihan surkeita pohjimmiltaan kaikki. Hyvällä taustamusiikilla Suvista saa jonkinlaisen laulajan, kun ääni peittyy musiikkiin, Juha Tapio laulaa usein suorastaan nuotin vierestä mölisten ja Edelmannin ääni on ihan surkee, eikä sitä edes musiikilla saa peittymään, niin kuin ei oikeastaan Juha Tapionkan ääntä.
Kansan musiikkitajusta kertoo paljon, että tällaisia uikuttajia on paljon. Tosin kyllä totuus tulee aina jotenkin ilmi. Olen kuullut mm.Edelmannin erään joulukirkkokonsertin jälkeen kuulijoilta TOSI PETTYNEITÄ kommentteja.en tiedä
- Uranäkymät
No jaa. Kauneus on katoavaista. Loppupeleissä ratkaisevat musiikki ja se tapa, millä sitä on markkinoitu.
Kirsillä oli parhaat (musiikilliset) hetkensä joskus "Kesyttömän" (2001) aikoihin. Mihin ihmeeseen hyvät biisit sen jälkeen katosivat? Ainahan sitä voi yrittää uudestaan, mutta en ikinä dissaisi vanhaa tuotantoa, kuten niin monet näistä comeback-yrittäjistä näyttävät tekevän.- lisbetti''
Et ole sinäkään sitten seurannut Kirsin vaiheita? Hänhän perusti jonkun putiikin ja lopetti lauleskelut kun kyllästyi laulamaan musiikkia joka ei ollut hänen mieleistään. Kai ne putiikin hommelit ei oikein menestyneet ja suhdekriisikin siinä kai oli, ihan muista tarkalleen mihin kohtaan minkäkin laittaisi. Kuitenkin alkaa keikkailemaan ja takaan että tanssipaikat ottavat ilolla vastaan, ainakin pohjanmaalla...ja se jo työllistää Kirsin :))
- uuuuh...
lisbetti'' kirjoitti:

http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://i.ytimg.com/vi/9g5eiZhOMzg/0.jpg&imgrefurl=http://www.sompedia.com/artista/Mona Carita&usg=__bFCP-RCqHVKNUCtAElEOu8rdrjI=&h=360&w=480&sz=15&hl=fi&start=0&zoom=1&tbnid=FkCKOq4eVfdmkM:&tbnh=162&tbnw=216&ei=its5Tci3FsT4sgbT_azzBg&prev=/images?q=mona carita&hl=fi&biw=1672&bih=854&gbv=2&tbs=isch:10,114&itbs=1&iact=hc&vpx=378&vpy=194&dur=1828&hovh=194&hovw=259&tx=197&ty=42&oei=S9s5TZiiLMWztAbv4rT1Bg&esq=4&page=1&ndsp=32&ved=1t:429,r:9,s:0&biw...
uuuuuh... - joululauluja
uuuuh... kirjoitti:

uuuuuh...Kirsi esiintyi Helsingissä Paavalin kirkossa joulun alla 2008. Vieläkin harmittaa kun missasin konsertin.
- jkopp
joululauluja kirjoitti:
Kirsi esiintyi Helsingissä Paavalin kirkossa joulun alla 2008. Vieläkin harmittaa kun missasin konsertin.
niinkö
- fgfhghnhgdhgdfg
lepäs ku katto Tartu mikkiin :) NAM!
- ihailija.-,
Onkohan aidot vai silikoonit??
- Hitsanen on huippu
Miehet olivat tosi huonoja. Ei laulu sujunut ollenkaan.
- j k
Hitsanen on huippu kirjoitti:
Miehet olivat tosi huonoja. Ei laulu sujunut ollenkaan.
en tiedä
- TS Connery
Kohta on taas tarjolla naiskauneutta Suomen huipulta.. Kirsi Ranto nimittäin esiintyy TV2:n Inhimillisessä Tekijässä huomenna (4.9) & jakso uusitaan ensi tiistaina (6.9)!
Ja kyllähän Rannolta ääntäkin löytyy. Harvinaisen upea tumma naisääni; ei se ulkonäkö aina kerro tarpeesta peitellä taidon puutetta; esim:
[url="http://www.youtube.com/watch?v=-lMxJno-bQc"]Rotunainen[/url]
[url="http://www.youtube.com/watch?v=-MUlKBbACiw"]Simply the Best @ Tartu Mikkiin[/url]
[url="http://www.youtube.com/watch?v=jIaYLECrP4Q"]Kahdeksan Henkeä[/url] - Parempiakin löytyy
EVVK
- j k
niinkkö
- JK
VAI NIN
- I love Eini
Mutta näyttääkö Kirsi 51-vuotiaana näin hehkeältä ja kauniilta kuin EINI? http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/levyt/eini-ma-jaan/973105
- Its pvä huomenna
Kirsi Inhimillisessä tekijässä teeveessä?? Mikä oli aiheena?
- Valkoinen kissa
Eini on todellai hyvän näköinen ikäisekseen! Ja se ulkonäkö ei ole hankittu istumalla päivät pitkät tietokoneen ääressä...(:D)
- Musta Gorilla
Valkoinen kissa kirjoitti:
Eini on todellai hyvän näköinen ikäisekseen! Ja se ulkonäkö ei ole hankittu istumalla päivät pitkät tietokoneen ääressä...(:D)
Miten se tietokoneen ääressä oleminen vaikuttaa ulkonäköön? Tuskinpa kukaan 24/7 on netissä, ja itsekin tulit tänne kommentoimaan eli netissä luuhaat.
- mmmmmm1
Hei tiedoksi vaan.On levyn kansi jota on ihan pirusti muokattu.
- j k
Musta Gorilla kirjoitti:
Miten se tietokoneen ääressä oleminen vaikuttaa ulkonäköön? Tuskinpa kukaan 24/7 on netissä, ja itsekin tulit tänne kommentoimaan eli netissä luuhaat.
en tiedä
- j k
mmmmmm1 kirjoitti:
Hei tiedoksi vaan.On levyn kansi jota on ihan pirusti muokattu.
niinkö
- ööröm.
...kyllä kirsi ranto on tosi mukavan näköinen ihminen.heti ottaisin yöksi mun luo...
- Tosiasia se on
Kirsi on kyllä luonnonkaunis.
- öörömesakaijormaköör
tykään läähäättää kirsin sivuilla, koska olen aina naisenpuuttesa ja sielä voin lähettäää syrämiä ja voihkia romantittttkkkkaaa...
- Tosiasia se on
öörömesakaijormaköör kirjoitti:
tykään läähäättää kirsin sivuilla, koska olen aina naisenpuuttesa ja sielä voin lähettäää syrämiä ja voihkia romantittttkkkkaaa...
Kirsi on luonnonkaunis ja viattoman positiivinen henkilö. Ei ole ihme, jos monet ihmiset pitävät hänestä luonteesakin takia, niin miehet kuin naisetkin.
- Suomessa on kauniita
Tosiasia se on kirjoitti:
Kirsi on kyllä luonnonkaunis.
Toasiassahan Suomessa on jopa kauniimpia naisia kuin Kirsi.
- Vaan sun mielipide
Tosiasia se on kirjoitti:
Kirsi on luonnonkaunis ja viattoman positiivinen henkilö. Ei ole ihme, jos monet ihmiset pitävät hänestä luonteesakin takia, niin miehet kuin naisetkin.
Tuli jo selväksi, sanoit saman asian kaksi kertaa, tottakai Kirsi fanit häntä hehkuttaa ja kaunis hän on mutta olen nähnyt jopa kauniimpia taviksissa kuin mitä Kirsi on.
- Tosiasia se on
Vaan sun mielipide kirjoitti:
Tuli jo selväksi, sanoit saman asian kaksi kertaa, tottakai Kirsi fanit häntä hehkuttaa ja kaunis hän on mutta olen nähnyt jopa kauniimpia taviksissa kuin mitä Kirsi on.
En ole väittänyt, etteikö muitakin kauniita olisi, enkä ole tämän viestiketjun aloittaja. Ei tarvitse hermostua tosiasioista. Kauneus on sitäpaitsi katsojan silmissä tai jotain sinne päin. Ihan ystävyydessä. Ja on muitakin tärkeitä asioita ihmisessä kuin ulkonainen kauneus.
- Tosiasia se on
Tosiasia se on kirjoitti:
En ole väittänyt, etteikö muitakin kauniita olisi, enkä ole tämän viestiketjun aloittaja. Ei tarvitse hermostua tosiasioista. Kauneus on sitäpaitsi katsojan silmissä tai jotain sinne päin. Ihan ystävyydessä. Ja on muitakin tärkeitä asioita ihmisessä kuin ulkonainen kauneus.
Sitäpaitsi jotenkin en voi olla rakastamatta Kirsiä.
- Meni perille kiitos!
Tosiasia se on kirjoitti:
Sitäpaitsi jotenkin en voi olla rakastamatta Kirsiä.
Joo tuli selväksi että rakastat tätä naikkost, miten monta kertaa sen meinasit vielä sanoa? On aika rasittavaa, jankuttaminen nimittäin...
- Tosiasia se on
Meni perille kiitos! kirjoitti:
Joo tuli selväksi että rakastat tätä naikkost, miten monta kertaa sen meinasit vielä sanoa? On aika rasittavaa, jankuttaminen nimittäin...
Kuulehan, en ole sanonut sitä rakastan sanaa tässä kait kuin kerran. Kannattaa rauhoittua. Kauniiksi olen sanonut tässä monta kertaa, se on hiukan eri asia. Tosin rakastamisen sanominen on kyllä vielä miellyttävämpää. UHH! Rakastan...
- jkop0
Suomessa on kauniita kirjoitti:
Toasiassahan Suomessa on jopa kauniimpia naisia kuin Kirsi.
en tiedä
- jkiop
Tosiasia se on kirjoitti:
Kuulehan, en ole sanonut sitä rakastan sanaa tässä kait kuin kerran. Kannattaa rauhoittua. Kauniiksi olen sanonut tässä monta kertaa, se on hiukan eri asia. Tosin rakastamisen sanominen on kyllä vielä miellyttävämpää. UHH! Rakastan...
en tiedä
- ((()))
Kaunis on mutta en ihan Suomen kauneimmaksi sanoisi.
- j k
niinkö
- ei tästä maailmasta?
Kirsi on kyllä ihan järkyttävän kaunis. Todellinen jumalatar.
- ....
Kauniimpiakin on, mutta saahan sitä fanittaa ketä haluaa.
- jkop
.... kirjoitti:
Kauniimpiakin on, mutta saahan sitä fanittaa ketä haluaa.
vai niin
- Horttanainen
ooh kirsi runkhaan täälä kuvaasi ku selma ei nää
- no huh huh
No sen kyllä arvaan.
- Horttanainen
no huh huh kirjoitti:
No sen kyllä arvaan.
runkhaa siekii
- no huh huh
Horttanainen kirjoitti:
runkhaa siekii
Uskaltaiskohan. No ei Kirsi sitä tietäs..? Rupee sydämestä ottaan...
- no huh huh
no huh huh kirjoitti:
Uskaltaiskohan. No ei Kirsi sitä tietäs..? Rupee sydämestä ottaan...
Sitähän mä teenkin. On sitten Horttanaisen kanssa yhteinen harrastus.
- tosiasia se on
Horttanainen kirjoitti:
runkhaa siekii
Runkhaaminen tekee ihan hyvää, eikä haithaa kettään...
- j k
tosiasia se on kirjoitti:
Runkhaaminen tekee ihan hyvää, eikä haithaa kettään...
niinkö
- jkoop
tosiasia se on kirjoitti:
Runkhaaminen tekee ihan hyvää, eikä haithaa kettään...
en tiedä
- gddgdgsdsgsd
Kalinainen on suomen kaunein
JA MUISTAKAAKIN SE
homssut ja hepsankeikat
ette tiedä mutta
KALINAISESSA ON KAUNEUTTA- Yöks
Menehän muualle provoilemaan, Kalinainen on yksi suomen rumimpia naisia, siitä ei pääse mihinkään.
- Tosiasia se on
Yöks kirjoitti:
Menehän muualle provoilemaan, Kalinainen on yksi suomen rumimpia naisia, siitä ei pääse mihinkään.
Kalinainen ei kyllä kiinnosta.
- joip
Tosiasia se on kirjoitti:
Kalinainen ei kyllä kiinnosta.
niinkö
- Ehdottomasti
Kaunis nainen, en tiennytkään että on on mallitoimiston listoilla. Sinänsä ei ole mikään yllätys :)
- Haluaisin tietää
Onko vielä vai kuuluuko tämä asia johonkin menneisyyteen?
- jkoop
Haluaisin tietää kirjoitti:
Onko vielä vai kuuluuko tämä asia johonkin menneisyyteen?
en tiedä
- Totta
Kirsi on kyllä kieltämättä kaunis
- iki-ihailija
Itse pidän tähtisilmistä, nätistä nenästä ja täyteläisestä suusta. On tietysti paljon muutakin hyvää...
- j k
iki-ihailija kirjoitti:
Itse pidän tähtisilmistä, nätistä nenästä ja täyteläisestä suusta. On tietysti paljon muutakin hyvää...
niinkö
- Tosiasia se on
samaa mieltä
- jkoip
en tiedsä
- ikifani
Kirsi on todellakin kuin enkeli maan päällä. Jumalatar.
- tosiasia se on
Kirsi muuten elääkin enkeleiden kanssa ja höpöttelee niille kaiket päivät.
- tosiasia se on
Tuo edellinen heitto oli lähinnä huono vitsi.
Kirsi on kaunis ihminen sisäisesti ja ulkoisesti. Hänellä on hienot arvot, joiden takana hän sydämestään on. Kirsi on enkelityönsä kautta tuonut lohtua ja näköaloja lukemattomille ihmiselle.
Hyvin monet rakastavat Kirsiä hyvin syvästi. Kirsi on enkeleiden kautta saanut omaan elämäänsä näköaloja ja kykenee näin auttamaan myös muita. Hän tekee hyvin arvostettavaa työtä tälläkin saralla ja hänellä on laaja fanijoukko paitsi laulajana ja lauluntekijänä, niin myös tämän henkisen työn puolella. Jotenkin toivon, että Kirsi myös jatkaisi täydellä sydämellä myös tätä henkisen puolen työtänsä, jota on ollut todella ilo seurata. Ja uskon, että tätä samaa toivovat myös mone niistä, jotka ovat Kirsin enkeli-illoissa saaneet olla mukana.
Kaikkea hyvää Kirsille! - tosiasia se on
ps. Kirsi on tehnyt monia hienoja lauluja, mutta paras niistä on mielestäni kuitenkin hänen enkelilaulunsa " Hiljainen pyyntö". Sen sävelkulku sopii erinomaisesti laulun koskettaviin sanoihin. Kaiken lisäksi laulun takana on omakohtainen tarina, laulu antaa lohtua ja toivonkipinöitä niitä kaipaaville.
Aluksi meni pitkään, etten voinut kyynelittä kuunnella tätä laulua. Uskon, että tämä on laulu, joka kestää aikaa vastaan.
http://www.youtube.com/watch?v=A6u_d0dUtnc- oli kaunis.
Hieno hieno biisi.
- tosia etc
oli kaunis. kirjoitti:
Hieno hieno biisi.
Kaunis laulu kauniilta naiselta kauniilla äänellä...kauniilla sydämellä...
- tosiasia se on
Vielä: Kirsin laulun "Hiljainen pyyntö" mielestäni astetta hienompi sovitus löytyy hänen joululevyltään " Ja niin joulu tulla saa" (2011).
- Aikuinen nainen
Kirsi ja Paula koivuniemi ovat kauniita naisia
- KaunisOn00
On Kirsi ihan kaunis, melkein yhtä kaunis kuin Martina.
- heman
Kirsi on kaunis, mutta tätä Martinaa??mikä lie...joskus näkee iltalehdissä...mistä tullutkin julkisuuteen...en tiedä...malli???tai jotain...en pidä kauniiina...oikein googlasin hänen kuvansa, ei vastaa makuani, kolso tyyppi, kalseat ja kulmikkaat kasvot..mutta jos joku pitää kauniina, niin pitäköön.
Mutta tämän palstan teema on se, että Kirsi on kaunis ja yhdyn siihen!!!- tosiasia se on
Kirsi on todella kaunis. Onneksi Mr.Lotharia koskeva viesti on tästä poistettu. Mr. Lothar (mikä lie hullu...) ei kuulu tälle palstalle.
- PLääääjhhhhhhhhhh
en tainnut oikein ymmärtää koko asiaa, eihän tolla Mr.Lotharilla näytä olevan kuin jotain 1500 tykkääjää ja risat. aika pölijä koko facebook -tykkäämisidea, niin kuin se nyt kertoisi jotain ihmisen tasosta ..minä kiinnitän huomioni ennenkaikkea sisältöön.
PLääääääähhhhhhhhhhhhhh..........- mr bbbbbbbbb
Tämä maa on ainakin aaseja pullollaan.
- mr bbbbbbbbb
mr bbbbbbbbb kirjoitti:
Tämä maa on ainakin aaseja pullollaan.
Niinku mr.Lothar.
- kirsifani
Kirsi on kaunein kaikista. Sainpa sanottua ainakin hetkeksi viimeisen sanan.
- Ei ole kuulunut
Mitäs Kirsille nykyään kuuluu?
- Kirsifani
Ei ole kuulunut kirjoitti:
Mitäs Kirsille nykyään kuuluu?
No tässä sinulle joitakin yleisiä perustietoja. Kirsi asustelee nykyään Pohjanmaalla kotiseuduillaan. Keikkailee ja konsertoi säännöllisesti, vaikkakaan ei samaan tahtiin kuin nuoruusvuosinaan. Vaikka nuorihan Kirsi vieläkin on (33).
On keskittynyt viime vuosina paljon myös henkiseen puoleen elämässään, on vieraillut säännöllisesti Amman luona Intiassa, ollen siellä kai jotain kuukauden pari kerrallaan. Pitää nykyään myös enkeli-iltoja, jotka näyttävät olevan hyvin suosittuja, piti tänä keväänä kymmeniä enkelitilaisuuksia ympäri Suomea.
Viime vuosien levyt Kotimatka (2007) sekä Läikytät mua (2010) koostuvat pääosin Kirsin omista sävellyksistä ja sanoituksista. Suosittelen. Myös joululevyllä Ja niin joulu tulla saa (2011) on pari Kirsin omaa laulua. Suosittelen sitäkin. Eli Kirsi on nykyään myös lauluntekijä ja hyvä sellainen. Oli ehdolla tänä vuonna myös Iskelmäfinlandiapalkinnon saajaksi ja olisi ollut musiikin laadun mukaan valittuna paras valinta.
(Mutta valitsija ei ollut riittävän pätevä, vaan omien sanojensakin mukaan valitsi henkilön, joka on mm. ollut hänen nuoruudensuosikkinsa! Siinäkin tosi musiikillinen ja ammattitaitoinen valintaperuste.)
No, Kirsillä on vielä aikaa vaikka mihin.
- Ei ole kuulunut
Mitä ihmeen enkeli-iltoja pitää? Ja tuo Amma-juttu? Onkos Kirsi joku hörhö? Kuinkas pitkä hän muuten on?
- Kirsifani
No, Kirsi uskoo enkeleihin itse ja on saanut elämäänsä niiltä apua. En tiedä yksityiskohtia enkeli-iltojen sisällöstä, mutta ilmeisesti niissä koetaan enkelten läsnäoloa ja saadaan mm.enkeliviestejä. Kirsi on laajasti paneutunut ja kykenee opastamaan muita.
Amma puolestaan on intialainen guru, joita siinä maassa on aina ollut ja opettaa universaalia rakkauden sanomaa. Kaikissa uskonnoissa on totuutta ja jumaluus löytyy itseasiassa jokaisesta ihmisestä. Tätä tavoitellaan mm.meditoimisen avulla. Lisäksi Amman järjestö tekee laajaa hyväntekeväisyyttä.
Tässä jotain lyhyesti. En ole näiden asioiden asiantuntija varsinaisesti, joten nämä selitykseni saattavat olla kovin puutteellisia (toivottavasti ei kovin virheellisiä), joten älä ota niitä minään sataprosenttisena totuutena.
Minusta Kirsi ei ole mikään hörhö, vaan aivan täysjärkinen ja ajatteleva ihminen. Mielestäni ei ole sen kummallisempaa uskoa näihin, kuin mitä esim. kristinuskoon uskominen kokonaisuudessaan on. Ihmetyttää joskus, kun suomalaiset helposti
rupeavat puhumaan hörhöilystä, kun itse kuitenkin kastattavat itsensä, vihityttävät itsensä usein kirkossa, melkein kaikki siunataan hautaan kristillisin menoin jne. Puhumattakaan jostakin ehtoollisen nauttimisesta. Jos erilaisia näkemyksiä mollataan hörhöilyksi, niin yhtälailla melkein kaikkia suomalaisia voisi samoilla perusteilla mollata hörhöiksi.
Kirsin pituuden tiedän tarkkaan, 174 cm. Ja se on kaikki komeaa katseltavaa päästä varpaisiin, eikä ole liian pitkä. (Olipahan muuten surkeita tappeja ne iskelmäfinladiamiesehdokkaat.)- kirsifani
Huom. tai oikeastaanhan täällä on pääasiassa käytössä lapsikaste, jolloin ihmiset eivät kastata itseään, vaan heidän vanhempansa tekevät sen valinnan. Täsmennys edelliseen.
Minun puolestani jokainen uskokoon mihin haluaa, jokaisen vakaumusta tulisi kunnioittaa, erilaisten näkemysten tulisi voida elää sopusoinnussa keskenään jne. - Mielipidemies-_-
kirsifani kirjoitti:
Huom. tai oikeastaanhan täällä on pääasiassa käytössä lapsikaste, jolloin ihmiset eivät kastata itseään, vaan heidän vanhempansa tekevät sen valinnan. Täsmennys edelliseen.
Minun puolestani jokainen uskokoon mihin haluaa, jokaisen vakaumusta tulisi kunnioittaa, erilaisten näkemysten tulisi voida elää sopusoinnussa keskenään jne.Tuollaiset enkelijutut ovat kyllä pahimman luokan hörhöilyä.
- Kirsifani
No aika ankean kapea on sitten maailmankuvasi. Ei minulla vain olisi kapasiteettia sanoa tuollaista. Usein on niin, että mitä enemmän ihminen tietää ja oppii, sitä nöyremmäksi tulee kaikenlaisia ilmiöitä kohtaan.
- Mielipidemies-_-
Joillakin tuntuu olevan kapasiteettia nähdä vaikka mitä pikku-ukkoja.
- mmmmmmmmmm
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Joillakin tuntuu olevan kapasiteettia nähdä vaikka mitä pikku-ukkoja.
joskus pikku-ukkoja taitaa näkyä liikaa
- sleep well
Sen kun uneksit...
- Vapaa mies
Eikö Kirsi anna henkilökohtaista enkelihoitoa?
- vapaalle miehelle
Vapaa mies kirjoitti:
Eikö Kirsi anna henkilökohtaista enkelihoitoa?
Paras kai kysyä häneltä itseltään.
- vapaalle miehelle
Antaa se kyllä, mutta en ole varma, onko se sellaista, mitä haet.
- Vapaa mies
Mitä mieltä Kirsi on mustista enkeleistä?
- Tietäjä
Taidan olla ainoa, joka täällä valvoo ja vastailee sinulle. Täytyy sanoa, ei harmaintakaan aavistusta minulla. En minäkään ole oikein mustiin enkeleihin paneutunut, jotain langenneita enkeleitä vai ?? Jotain tällaisia legendojahan on olemassa, mutta en osaa sinulle vastata. Täytyy googlata asiaa ja pohtia.
Mitä mieltä Kirsi on, en tiedä, sinun täytyy kysyä häneltä.
En edes tiedä, miksi minä täällä vastailen, ei kai ole muutakaan tekemistä. Mutta jos haluat, paneudun asiaan ja vastaan varttitunnin sisällä.- Tietäjä
Mustat enkelit on joku tamperelainen rock-yhtye. En ole kuunnellut, enkä menisi kuuntelemaan, olen enempi kiinnostunut laatumusiikista. Mutta käyhän kuuntelemassa, niin selviää sinullekin.:)
- Vapaa mies
Aivan kuin olisit Kirsin lähipiiristä? Vastaa vain, jos haluat.
- tietäjä
No kun en ole. Pidän kyllä Kirsin musiikista ja satunpahan vain valvomaan täällä. Kuuntelin muuten Mustia Enkeleitä pari minuuttia ja oli jotenkin p...etten kuuntele toiste.
Oletko sinä Kirsin lähipiiriä?- Vapaa mies
Enpä ole. Hieman kyllä epäilyttää, koska esim. tiedät Kirsin pituuden sentilleen ja kerrot enkeliterapiasta jne. Mutta ei se mitään.
- tietäjä
Vapaa mies kirjoitti:
Enpä ole. Hieman kyllä epäilyttää, koska esim. tiedät Kirsin pituuden sentilleen ja kerrot enkeliterapiasta jne. Mutta ei se mitään.
no nämä asiat on selvinnyt minulle, koska olen lukenut kirsin juttuja, pituus on mielestäni tullut jotenkin useampaankin kertaan esille. Olen suoraan sanottuna lukenut koko Kirsin blogin läpi, ei se sen kummallisempaa ole.
- tietäjä
no en tiedä, miksi tuollaista kysyin,,,älä häiriinny, mitäpä se minulle kuuluisi...alkaa olla jo sen verran myöhäistä, ettei ajatukset ole välttämättä niitä välkyimpiä...
- Vapaa mies
Minä ainakin lopetan tältä päivältä. Harmi kun tämä ei ole chat.
- Tietäjä
Tunnut asialliselta kaverilta, oletpahan kuka vain. Olen tässä hieman päivystänyt tätä palstaa, koska aika usein tänne kirjoitetaan mielestäni asiattomia juttuja, joita olen osaa vaatinut jopa poistettavaksi, ja on niitä poistettukin. Luoja yksin tietää, miksi tällaistä teen täällä (jos Luoja tai joku on, joskus en ole varma). Nyt iskelmäfinlandian takia olen vain sattunut jäämään tähänkin viestiketjuun jotenkin koukkuun. Kun kerran kirjoittaa, niin sitten aina katsoo, miten sille on käynyt ja siinä sitä sitten ollaan...
- tietäjä
Vapaa mies kirjoitti:
Minä ainakin lopetan tältä päivältä. Harmi kun tämä ei ole chat.
all right. ehkä minäkin voin mennä sitten nukkumaan
- tietäjä
Tietäjä kirjoitti:
Tunnut asialliselta kaverilta, oletpahan kuka vain. Olen tässä hieman päivystänyt tätä palstaa, koska aika usein tänne kirjoitetaan mielestäni asiattomia juttuja, joita olen osaa vaatinut jopa poistettavaksi, ja on niitä poistettukin. Luoja yksin tietää, miksi tällaistä teen täällä (jos Luoja tai joku on, joskus en ole varma). Nyt iskelmäfinlandian takia olen vain sattunut jäämään tähänkin viestiketjuun jotenkin koukkuun. Kun kerran kirjoittaa, niin sitten aina katsoo, miten sille on käynyt ja siinä sitä sitten ollaan...
Hyvää yötä kaikille.
- Vapaa mies
tietäjä kirjoitti:
Hyvää yötä kaikille.
Hyvää yötä!
- Mielipidemies-_-
Oletteko te tähän ketjuun Kirsi Rannosta kirjoitelleet naiset jotakin kaappilepakoita?
Ei voi välttyä siltä mielikuvalta, kun alkupään tekstejä lukee. Itse diggailen lähinnä Kirsin ulkonäköä. Ne laulut ovat ihan skeidaa, ei niitä huvikseen kuuntele pirukaan. Toki ne jossakin tanssipaikoilla menevät ihan ok.- Mielipidemies-_-
Eipä tuolla Kirsilläkään miestä ole...
- Mielipidemies-_-
Kauheaa kielenkäyttöä! :(
Tuollaisiako ne Kirsi Rannon fanit ovat? - oho tosiaan
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Kauheaa kielenkäyttöä! :(
Tuollaisiako ne Kirsi Rannon fanit ovat?No ei EVVK tainnut edustaa Kirsi Rannon faneja, näitä satunnaisia häiriköitä täällä riittää. Toivottavasti kommentit poistetaan, ilmoitus on ainakin tehty. Ei näistä kannata välittää.
- Mielipidemies-_-
oho tosiaan kirjoitti:
No ei EVVK tainnut edustaa Kirsi Rannon faneja, näitä satunnaisia häiriköitä täällä riittää. Toivottavasti kommentit poistetaan, ilmoitus on ainakin tehty. Ei näistä kannata välittää.
Lipsahtiko vähän? Saat anteeksi. Sattuuhan sitä.
- kielenkäytöstä
joskus jollakin ei näytä kielenkäyttö pysyvän hallinnassa ja aivot ns.narikassa, sen täällä palstalla huomaa
- Pikkusen liikaa
Mistä tiedät onko tähän viestiketjuun vastannut yhtäkään naista? Ja piilolepakoksi haukkuminen on vähän överiä, se ei tee ketään lesboksi jos kehuu toista kauniiksi. Siihen ei liity mitään seksuaalista, on kyse vain ulkonäöstä. Lueppa otsikko niin tajuat pysyä aiheessa.
- Mielipidemies-_-
Pikkusen liikaa kirjoitti:

Tuolla ylempänä "ne" juttelevat miesmaustaan ja ainakin yksi lähettelee virtuaalipusuja jne.
En nyt lähde syvällisesti analysoimaan, mutta jotakin outoa siinä on mielestäni. - Ei ole vaarallista
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Tuolla ylempänä "ne" juttelevat miesmaustaan ja ainakin yksi lähettelee virtuaalipusuja jne.
En nyt lähde syvällisesti analysoimaan, mutta jotakin outoa siinä on mielestäni.Niin siis tarkoitatko nimimerkkien mielipiteitä vain ja tosiasia se on, juttelua? ei siinä mitään väärää ole jos täällä vaihtaa ajatuksia, palsta ehkä on vain väärä, mutta kyllä he itse aiheestakin juttelivat.
- Mielipidemies-_-
Ei ole vaarallista kirjoitti:
Niin siis tarkoitatko nimimerkkien mielipiteitä vain ja tosiasia se on, juttelua? ei siinä mitään väärää ole jos täällä vaihtaa ajatuksia, palsta ehkä on vain väärä, mutta kyllä he itse aiheestakin juttelivat.
En varmasti ole yksin mielipiteeni kanssa, jos sanon että nimim. "Tosiasia se on" on mieheksi naamioitunut nainen. Jos on oikeasti mies, niin onpa harvinaisen imelä jätkä.
- Ei ole vaarallista
Mielipidemies-_- kirjoitti:
En varmasti ole yksin mielipiteeni kanssa, jos sanon että nimim. "Tosiasia se on" on mieheksi naamioitunut nainen. Jos on oikeasti mies, niin onpa harvinaisen imelä jätkä.
Mitä järkeä olisi esittää naista täällä? Jos nimim. tosiasia se on olisi nainen eikö se olisi etsimässä seuraa jostakin muualta? Kyllä minä ainakin uskon että se kirjoittaja on mies. MIksi ei muka mies voisi noin kirjoittaa? Eikös miehetkin yleensä naisille lirkuttele? Jos se haluaa olla mahdollisimman mukava ja tutustua siihen toiseen kirjoittajaan.
- Mielipidemies-_-
Ei ole vaarallista kirjoitti:
Mitä järkeä olisi esittää naista täällä? Jos nimim. tosiasia se on olisi nainen eikö se olisi etsimässä seuraa jostakin muualta? Kyllä minä ainakin uskon että se kirjoittaja on mies. MIksi ei muka mies voisi noin kirjoittaa? Eikös miehetkin yleensä naisille lirkuttele? Jos se haluaa olla mahdollisimman mukava ja tutustua siihen toiseen kirjoittajaan.
Joskus ulkopuoliset huomaavat nämä jutut paremmin. Lepakko esittää miestä siksi, että haluaa päästä juttuun ja kuulostelee toisen tuntemuksia. Myöhemmin sitten paljastaa "ylläripyllärin".
Keskustelu on niin naurettavaa, että siinä jää Teuvo Tulion "Sellaisena kuin sinä minut halusit" -melodraamakin auttamatta kakkoseksi. Se tuli vastikään telkusta. - Ei ole vaarallista
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Joskus ulkopuoliset huomaavat nämä jutut paremmin. Lepakko esittää miestä siksi, että haluaa päästä juttuun ja kuulostelee toisen tuntemuksia. Myöhemmin sitten paljastaa "ylläripyllärin".
Keskustelu on niin naurettavaa, että siinä jää Teuvo Tulion "Sellaisena kuin sinä minut halusit" -melodraamakin auttamatta kakkoseksi. Se tuli vastikään telkusta.Voit olla oikeassa tai sitten et. Vaikea sanoa. Voihan olla että se on mies ja omaa vain todella erikoisen huumorintajun. Aika outolintu kyllä täytyy sanoa.
- Mielipidemies-_-
Ei ole vaarallista kirjoitti:
Voit olla oikeassa tai sitten et. Vaikea sanoa. Voihan olla että se on mies ja omaa vain todella erikoisen huumorintajun. Aika outolintu kyllä täytyy sanoa.
Jospa hän on itse Kirsi? Ei kannata suuttua. Varmaan kaikki ajattelevat samaa...
- Ei ole vaarallista
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Jospa hän on itse Kirsi? Ei kannata suuttua. Varmaan kaikki ajattelevat samaa...
Siis mitä v*ttua? Väitätkö sinä että Kirsi Ranto on lesbo ja kirjoittelee Suomi24:ssa miehenä!? Tuo on hulluinta mitä olen kuullut pitkään aikaan. Tuskipa kukaan ajttelee noin hullua niin sinä.
- Mielipidemies-_-
Ei ole vaarallista kirjoitti:
Siis mitä v*ttua? Väitätkö sinä että Kirsi Ranto on lesbo ja kirjoittelee Suomi24:ssa miehenä!? Tuo on hulluinta mitä olen kuullut pitkään aikaan. Tuskipa kukaan ajttelee noin hullua niin sinä.
Ei kannata suuttua, tällaista nyt tulee monelle mieleen. Ihan syystäkin.
:) - tosia etc
Mielipidemies-_- kirjoitti:
En varmasti ole yksin mielipiteeni kanssa, jos sanon että nimim. "Tosiasia se on" on mieheksi naamioitunut nainen. Jos on oikeasti mies, niin onpa harvinaisen imelä jätkä.
en ymmärrä mitään..kiehuu...
- tosia
Mielipidemies-_- kirjoitti:
En varmasti ole yksin mielipiteeni kanssa, jos sanon että nimim. "Tosiasia se on" on mieheksi naamioitunut nainen. Jos on oikeasti mies, niin onpa harvinaisen imelä jätkä.
???????????? paras kun en sano mitään
- tosia
Pikkusen liikaa kirjoitti:
Mistä tiedät onko tähän viestiketjuun vastannut yhtäkään naista? Ja piilolepakoksi haukkuminen on vähän överiä, se ei tee ketään lesboksi jos kehuu toista kauniiksi. Siihen ei liity mitään seksuaalista, on kyse vain ulkonäöstä. Lueppa otsikko niin tajuat pysyä aiheessa.
on vaikea hillitä etten kiroa tätä jaar...
- Mielipidemies-_-
tosia kirjoitti:
on vaikea hillitä etten kiroa tätä jaar...
Mitäs kirsi? :D
- tosia
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Mitäs kirsi? :D
mitä v...sk.oikein on.?
- Ei ole vaarallista
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Ei kannata suuttua, tällaista nyt tulee monelle mieleen. Ihan syystäkin.
:)Ei tule kenellekkään mulle tälläkään palstalla, ainoa joka tuollaista epäilee olet sinä. Ja kirjoitustyylisi on muuten hyvin samanlainen kuin nimimerkillä tosiasia se on. Oletko sinä se sama heppu? Mitä helvettiä, tämä menee jo sekavaksi!
- Mielipidemies-_-
Ei ole vaarallista kirjoitti:
Ei tule kenellekkään mulle tälläkään palstalla, ainoa joka tuollaista epäilee olet sinä. Ja kirjoitustyylisi on muuten hyvin samanlainen kuin nimimerkillä tosiasia se on. Oletko sinä se sama heppu? Mitä helvettiä, tämä menee jo sekavaksi!
Höh, ei kai hän itselleen noin suuttuisi? Voi olla vaarallista, jos kiihtyy liikaa, oikeasti! Ottaisi huumorilla vain.
- tosiasia se on
tosia kirjoitti:
on vaikea hillitä etten kiroa tätä jaar...
Sairasta jaaritusta. Ämmien mähkintää. Hyi h...
- tosia
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Mitäs kirsi? :D
nyt kyllä haist...........p..mikä hullu sä sitten oot? täällä jaarittelet...joku ämmänrutale
mun on paras h...nyt - Mielipidemies-_-
tosia kirjoitti:
nyt kyllä haist...........p..mikä hullu sä sitten oot? täällä jaarittelet...joku ämmänrutale
mun on paras h...nytÄlä unohda käsilaukkua!
- tosiasia se on
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Höh, ei kai hän itselleen noin suuttuisi? Voi olla vaarallista, jos kiihtyy liikaa, oikeasti! Ottaisi huumorilla vain.
Tämä alkaa olla huum. sietokyvyn rajoilla. Minä en htti ole mikään mpide.mies enkä muukaan, enkä ymmärrä tästä jaarituksesta mitään. Ämmien spekulaatiot menee nyt kyllä överiksi. Stna, en pysy edes kärryillä mitä tässä jaaritellaan oikein. Vttu, mitä jos olen jonkun kanssa lirkutellut, eikö se ole miehen tehtävä.????????Häh! luulin sen olevan hyvää huumoria, mutta tosikot ei pysy kärryillä kai sitten...

Htti, lirkuttelemalla olen oikeassakin elämässä naisia saanut...
- Ei ole vaarallista
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Höh, ei kai hän itselleen noin suuttuisi? Voi olla vaarallista, jos kiihtyy liikaa, oikeasti! Ottaisi huumorilla vain.
Mitä ihmettä oikein selität? Ei Kirsi täällä kirjoittele! Turja edes väittää mitään tuollaista. Vastaa kysymykseen: oletko sinä sama henkilö kuin tosiasia se on?
- tosia
tosia kirjoitti:
Htti, lirkuttelemalla olen oikeassakin elämässä naisia saanut...
ja aika monia...hyvännäköisiäkin...stana ...lirkuttelu on tosimiehen toinen luonto...ja herrasmiehet vie parhaat naiset.....tykkäsin pitkään tästä ketjusta, kun kuitenkin pidän Kirsistä ja hänen musiikistaan...nyt täällä on jotain pikkusieluista naisten mälkätystä lirkutteluista ja muuta sk. onko se nyt sitten niin vaarallista???en osaa sanoa mitään...menen tauolle...ystävät...ketä sitten olettekin...
- tosiasia se on
Ei ole vaarallista kirjoitti:
Mitä ihmettä oikein selität? Ei Kirsi täällä kirjoittele! Turja edes väittää mitään tuollaista. Vastaa kysymykseen: oletko sinä sama henkilö kuin tosiasia se on?
no olen sen voin taata kukaan muu ei ole kirjoitellut noita juttuja, myönnettäköön, en kyllä edes muista mitä olen lirkutellut ... luulin että pieni huumori voisi piristää, mutta ei sitten...ja sun nimimerkkiä en muista...mistä sä siihen olet ilmestynyt???Onko tässä joku enkelijoukkio takana???
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Tämä alkaa olla huum. sietokyvyn rajoilla. Minä en htti ole mikään mpide.mies enkä muukaan, enkä ymmärrä tästä jaarituksesta mitään. Ämmien spekulaatiot menee nyt kyllä överiksi. Stna, en pysy edes kärryillä mitä tässä jaaritellaan oikein. Vttu, mitä jos olen jonkun kanssa lirkutellut, eikö se ole miehen tehtävä.????????Häh! luulin sen olevan hyvää huumoria, mutta tosikot ei pysy kärryillä kai sitten...
Näitä viestejäkin on tullut sellaista tahtia, etten pysy kärryillä. Vaikea hahmottaa, kuka väittää ja mitä...
- tosiasia se on
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Älä unohda käsilaukkua!
haista tosiaan ... prkle , susta ei tiedä oletko mies vai nainen, anteeksi tämä loputon kir. mutta tämä on jotain niin syvältä...uskomatonta sk.spekulaatiota..kyse oli pelkästä lirkuttelusta...käsittääkseni viattomasta... vtt, että jollekin tulee tommonen sk.mieleen, onko tässä tosiaan joku kirsin ystäväjoukkio joka vaan pelleilee vai mikä tää kuvio on?
- Mielipiteitä vain
tosia kirjoitti:
ja aika monia...hyvännäköisiäkin...stana ...lirkuttelu on tosimiehen toinen luonto...ja herrasmiehet vie parhaat naiset.....tykkäsin pitkään tästä ketjusta, kun kuitenkin pidän Kirsistä ja hänen musiikistaan...nyt täällä on jotain pikkusieluista naisten mälkätystä lirkutteluista ja muuta sk. onko se nyt sitten niin vaarallista???en osaa sanoa mitään...menen tauolle...ystävät...ketä sitten olettekin...
Niinpä! Outoa edes epäillä että olisit joku lesbonainen miehenä täällä kirjoittelemassa, hu huh mitä juttuja... Ja väittää että Kirsi itse olisi täällä kirjoittelemassa, kaiken huippu! Kannattaisi vähän joidenkin täällä miettiä mitä tänne kirjoittaa.
- Hovinarrina
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Älä unohda käsilaukkua!
Hervottomin ketju mitä olen aikoihin lukenut!!!:D
- tosiasia se on/mies
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Älä unohda käsilaukkua!
saat...vitt..tämä ylläoleva naikkonen "mielipidemies" ei ole koskaan tosimiestä kohdannutkaan, vaan ilmeisesti jotain räkänokkapoikasia...
http://www.youtube.com/watch?v=1SUzcDUERLo&feature=related - tosiasia se on/mies
Hovinarrina kirjoitti:
Hervottomin ketju mitä olen aikoihin lukenut!!!:D
http://www.youtube.com/watch?v=1SUzcDUERLo&feature=related
ämmäin jutut pitää jättää omaan arvoonsa, eihän täältä ole puuttunutkaan enää muuta kuin naisten seksifantasiat, sen verran älyttömiä oli päivän puheenaiheet
- somebody
sorry:))) ..ei oikein osunut kohdilleen....kiva kun annat anteeksi...shame:)
- somebody
No onneksi lähtivät siitä:) pitää lähteä asioille nyt, ettei mokaile enempää ...)
- somebody
somebody kirjoitti:
No onneksi lähtivät siitä:) pitää lähteä asioille nyt, ettei mokaile enempää ...)
oikeesti olen vähän:(
- steelheart ....
somebody kirjoitti:
oikeesti olen vähän:(
im so sorry
- Mielipidemies-_-
steelheart .... kirjoitti:
im so sorry
Joo joo! Uskotaan, uskotaan. Huoh!
Kirsi Rannon fanit... - we are man
steelheart .... kirjoitti:
im so sorry
mitä turhaa...stna mitä sk...
- man from the moon
uskomaton esitys
http://www.youtube.com/watch?v=Xx9LBe1qbCQ- tosiasia se on
Kirsi on joka tapauksessa kaunis ja hyvä laulaja, muuta en osaa nyt sanoa. Ja toi edellinen esitys on hyvä: on totta että olen kirjoittanut tänne myös muilla nimimerkeillä mm.Kirsifani, ehkä joku satunnainen heitto jonain muunakin, mutta mikään muu laajamittainen nimimerkki en ole ollut. En pysty enää hahmottamaan mistä ja miksi syytettiin, kun en pysynyt jaarituksissa mukana. Enkä välitä ajatellakaan asiaa. Ylläoleva laulu on heittoni, sen myönnän ja se on hyvä.
- karaoken ystävä
Kuka on Kirsi Ranto? ko. henkilölle ei ole kolmessa vuodessa tullut diggaajiakaan
edes sitä määrää mitä esimerkiksi Mr.Lotharille on päiväkohtaisesti
http://fi-fi.facebook.com/pages/Mr-Lothar/179687342043680?sk=likes
http://www.facebook.com/pages/Kirsi-Ranto-Official/367316723274- tosiasia se on
Ja Mr. Lothar en kehtaisi ikinä olla. Tää sama turha kommentti on ennenkin tullut tätä palstaa pilaamaan, mutta enää en viitsi edes poistattaa sitä.
- Mielipidemies-_-
Jälleen kerran häiriköi viestillä, joka joudutaan poistamaan. Raskauttavaa!
Väite ei edes pidä paikkaansa. Kirsin fanisivulla on enemmän tykkäämisiä kuin tuolla pellellä, sekä yli kolminkertainen määrä Kirsistä puhuvia. - Mielipidemies-_-
tosiasia se on kirjoitti:
Ja Mr. Lothar en kehtaisi ikinä olla. Tää sama turha kommentti on ennenkin tullut tätä palstaa pilaamaan, mutta enää en viitsi edes poistattaa sitä.
Minä poistatin sen.
- Mielipidemies-_-
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Minä poistatin sen.
Aikuisten oikeasti pyysin poistamaan. Klikatkaa vaikka "karaoken ystävä" -viestissä Ilmoita asiaton viesti. Jostakin syystä eivät poista, vaikka perustelin asian hyvin ja kaikkihan näkevät, että se rikkoo sääntöjä. Lisäksi sama viesti on aikaisemmin poistettu tältä palstalta!
Toisessa ketjussa poistivat kuitenkin ilmoittamani viestin, jossa Lotharia morkataan, koska sen poistaminen ei aiheuttanut viestiketjun häviämistä etusivulta.
Tehkää siitä johtopäätöksenne. - tosiasia se on /mies
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Aikuisten oikeasti pyysin poistamaan. Klikatkaa vaikka "karaoken ystävä" -viestissä Ilmoita asiaton viesti. Jostakin syystä eivät poista, vaikka perustelin asian hyvin ja kaikkihan näkevät, että se rikkoo sääntöjä. Lisäksi sama viesti on aikaisemmin poistettu tältä palstalta!
Toisessa ketjussa poistivat kuitenkin ilmoittamani viestin, jossa Lotharia morkataan, koska sen poistaminen ei aiheuttanut viestiketjun häviämistä etusivulta.
Tehkää siitä johtopäätöksenne.tästä pidän tosi paljon / ei tosta mrlotharista ole väliä...
http://www.youtube.com/watch?v=-MUlKBbACiw - tosiasia se on/mies
Mielipidemies-_- kirjoitti:
Aikuisten oikeasti pyysin poistamaan. Klikatkaa vaikka "karaoken ystävä" -viestissä Ilmoita asiaton viesti. Jostakin syystä eivät poista, vaikka perustelin asian hyvin ja kaikkihan näkevät, että se rikkoo sääntöjä. Lisäksi sama viesti on aikaisemmin poistettu tältä palstalta!
Toisessa ketjussa poistivat kuitenkin ilmoittamani viestin, jossa Lotharia morkataan, koska sen poistaminen ei aiheuttanut viestiketjun häviämistä etusivulta.
Tehkää siitä johtopäätöksenne.Se poistetaan ajan kanssa, ei aina tapahdu niin nopeasti. Ja jos ei poisteta, niin ei haittaa...
- Mielipiteitä vain
tosiasia se on/mies kirjoitti:
Se poistetaan ajan kanssa, ei aina tapahdu niin nopeasti. Ja jos ei poisteta, niin ei haittaa...
Mitä helvettiä siitä Lotharista pitää tällä palstalla jauhaa? Se mies on sanoinkuvaamattoman ällöttävä, joka naisen unelma , pyh!
- Hyi mikä mies!
Miksi ihmeessä jauhat Anssi Mr. Ällö Viskarista Kirsi Rantoon liittyvässä ketjussa? Eikö tuolle Lotharin turhakkeelle ole ihan omat viestiketjunsa täällä.
- Mäntyharju u.r.o.s.
Koska Mr.Lothar on oikeassa tämänkin suhteen ja haluaa hieman valottaa miten pösilöt elävät pinkinsamettisessa fantasiassa ja kuvittelevat että tälläinen karaokestara Kirsi Ranto on in vaikka kannatusta ei pubiruusulle ole edes kylän asukkaitten vertaa ja sitten jos tuollaista pinkinsamettista uskomusta mihin itse uskoo alkaa työntämään kuluttajille halvalla paperikääröllä ja vaatii siitä maksu täyttyy rikosoikeudelliset sanktiot
Kirsi Ranto ei ole mitään UIK* - tosiasia se on
Mäntyharju u.r.o.s. kirjoitti:
Koska Mr.Lothar on oikeassa tämänkin suhteen ja haluaa hieman valottaa miten pösilöt elävät pinkinsamettisessa fantasiassa ja kuvittelevat että tälläinen karaokestara Kirsi Ranto on in vaikka kannatusta ei pubiruusulle ole edes kylän asukkaitten vertaa ja sitten jos tuollaista pinkinsamettista uskomusta mihin itse uskoo alkaa työntämään kuluttajille halvalla paperikääröllä ja vaatii siitä maksu täyttyy rikosoikeudelliset sanktiot
Kirsi Ranto ei ole mitään UIK*En kertakaikkiaan ymmärrä puheitasi karaokestarasta?pubiruususta?kylän asukkaista?yms. --- Kirsi on hieno laulaja ja pitää hienoja keikkoja, konsertteja, käy yksityistilaisuuksissa, tekee levyjä jne. - Tietysi tämä Suomi on pieni, vähälukuinen ja harvaan asuttu maa ja laulajankin on nöyrästi lauletattava pienemmissäkin tilaisuuksissa - ei täällä voi mitenkään areenoita täyttää aina, kun ei ole ihmisiä eikä rahaa - realistisesti Suomi on tässä suhteessa pieni maa. Mutta siinä hyväkin laulaja osoittaa juuri suuruutensa, että nöyrästi esiintyy pienemmissäkin puitteissa, näin pääosa Suomea kiertävistä esiintyjistä tekee.
Se ei mitenkään poista sitä seikkaa, että laulu- ja esiintymistaidoiltaan ja lauluntekijänä Kirsi on huippuluokkaa. Mutta puheesi puboruususta tms. ei mielestäni ole paikallaan. Sitäpaitsi pienemmissä puitteissa pääsee tavallista ihmistä usein lähemmäksi ja se on juuri sitä, mitä ihmiset usein sydämessään kaipaavat.
Nyt valitettavasti täytyy ruveta kokoamaan tavaroita ym. reissua varten ja keskittyä siihen. MIelenkiintoista oli vaihtaa ajatuksia. - Jotkut vaan ovat p..
tosiasia se on kirjoitti:
En kertakaikkiaan ymmärrä puheitasi karaokestarasta?pubiruususta?kylän asukkaista?yms. --- Kirsi on hieno laulaja ja pitää hienoja keikkoja, konsertteja, käy yksityistilaisuuksissa, tekee levyjä jne. - Tietysi tämä Suomi on pieni, vähälukuinen ja harvaan asuttu maa ja laulajankin on nöyrästi lauletattava pienemmissäkin tilaisuuksissa - ei täällä voi mitenkään areenoita täyttää aina, kun ei ole ihmisiä eikä rahaa - realistisesti Suomi on tässä suhteessa pieni maa. Mutta siinä hyväkin laulaja osoittaa juuri suuruutensa, että nöyrästi esiintyy pienemmissäkin puitteissa, näin pääosa Suomea kiertävistä esiintyjistä tekee.
Se ei mitenkään poista sitä seikkaa, että laulu- ja esiintymistaidoiltaan ja lauluntekijänä Kirsi on huippuluokkaa. Mutta puheesi puboruususta tms. ei mielestäni ole paikallaan. Sitäpaitsi pienemmissä puitteissa pääsee tavallista ihmistä usein lähemmäksi ja se on juuri sitä, mitä ihmiset usein sydämessään kaipaavat.
Nyt valitettavasti täytyy ruveta kokoamaan tavaroita ym. reissua varten ja keskittyä siihen. MIelenkiintoista oli vaihtaa ajatuksia.Oikeasti kirjoittaja antaa vain todisteen omasta äärimmäisen keljusta luonteestaan.
Ensinnäkin tulla tänne tekemään virheellistä vertailua, joka jo sinänsä on epäasiallista. Toisekseen haukkumaan kunnioitettavaa artistia pubiruusuksi. Tuolla tyypillä ei ole varaa haukkua ketään pubiruusuksi, varsinkin kun ei muita itse saa tuotantoihinsa tai omille keikoilleen. En viitsi enempää tai yksityiskohtaisemmin mollata, vaikka aiheita riittäisi. - Voi kauhia
Mäntyharju u.r.o.s. kirjoitti:
Koska Mr.Lothar on oikeassa tämänkin suhteen ja haluaa hieman valottaa miten pösilöt elävät pinkinsamettisessa fantasiassa ja kuvittelevat että tälläinen karaokestara Kirsi Ranto on in vaikka kannatusta ei pubiruusulle ole edes kylän asukkaitten vertaa ja sitten jos tuollaista pinkinsamettista uskomusta mihin itse uskoo alkaa työntämään kuluttajille halvalla paperikääröllä ja vaatii siitä maksu täyttyy rikosoikeudelliset sanktiot
Kirsi Ranto ei ole mitään UIK*Lothar ei ole päässyt pinnalle kymmenessä vuodessa vaan keikuttaa rupista lannettaan kymmenen vuotta vanhoissa naisten nahkahousuissa!Jos Ranto on pubiruusu Lothar on pubiR*nkkari! Säälittävä yksinäinen luuseri joka tuhlaa perintönsä ja uskottelee itselleen olevansa suuri tähtä.
- Unohditko lääkkeesi?
Mäntyharju u.r.o.s. kirjoitti:
Koska Mr.Lothar on oikeassa tämänkin suhteen ja haluaa hieman valottaa miten pösilöt elävät pinkinsamettisessa fantasiassa ja kuvittelevat että tälläinen karaokestara Kirsi Ranto on in vaikka kannatusta ei pubiruusulle ole edes kylän asukkaitten vertaa ja sitten jos tuollaista pinkinsamettista uskomusta mihin itse uskoo alkaa työntämään kuluttajille halvalla paperikääröllä ja vaatii siitä maksu täyttyy rikosoikeudelliset sanktiot
Kirsi Ranto ei ole mitään UIK*Anssi, painu helvettiin täältä Suomi24:lta häiriköimästä ja mainostamasta itseäsi. oikeiden julkkisten haukkumisen voit lopettaa, olet turhake ja sellaisena pysyt!
- tosiasia se on/mies
Näihin tunnelmiin.
http://www.youtube.com/watch?v=A7Ws5zC6-8M&feature=related - Tosiasia se on:))))
Dear friends, ketkä olettekin tänne palstalle tänään 9.7. kirjoitelleet, erityisesti Mielipidemies
- tosiasia se on
Dear friends, Never Say Goodbye.
http://www.youtube.com/watch?v=D7iMuTlROus - tosiasia se on
Nothing`s Gonna Change My Love For You!
http://www.youtube.com/watch?v=coKMwaA9dGQ - tuu Mäntyharjulle
Anssi on oikeassa kovin ei kannatusta saa tämä Ränto tai mikä lie pubiruusu
http://www.facebook.com/pages/Kirsi-Ranto-Official/367316723274?sk=likes- Darwin määrää
"Koska Mr.Lothar on oikeassa tämänkin suhteen ja haluaa hieman valottaa miten pösilöt ..."
"Anssi on oikeassa kovin ei kannatusta saa tämä Ränto..."
Spämmäri näköjään myöntää, että Anssi Viskari on täällä itse sabotoimassa kunniallisen artistin ketjua. Tyypin tyhmyydestä kertoo sekin, ettei kyseinen pösilö osaa edes tulkita noita lukuja ja käyriä. Kirsi nimittäin voittaa suosiossa yksiselitteisesti. Silti typerys katsoo asiakseen tulla tänne linkittämään käyriään.
Ei j...lauta. Onneksi tuollainen ääliö tuhkamµna äijä ei ole päässyt lisääntymään...
- tosiasia se on
Kuka oletkin: 1. Outo on elämänkäsityksesi, mikä mittaat ihmistä jonkin facebook -kannatuksen perusteella; tällainen on asia joka todella surettaa; onneksi tästä maasta ja maailmasta löytyy vielä toisin ajatteleviakin ihmisiä; itse kiinnitän huomioni siältöön ja mitä seurauksia ihmisen toiminnasta voi olla ihmiselämän ja yhteiskunnan hyväksi. 2. Olen todennut aikaisemminkin, että ei ole mikään temppu saada facebookiin vaikka kymmeniätuhansia tykkääjiä nopeastikin, jos vain on riittävän hullu. 3. Enkä oikein ymmärrä näistä luvuista, miksi niitä ylipäätänsä seurataan näin, mutta minun silmieni mukaan Kirsin omassa facebookissa (siis henk.koht.) on yli 5000 tykkääjää, joka on kai melko iso määrä.
Mutta tärkeintä on kuitenkin ihminen itse: Kirsillä on hienot arvot ja uskon, että paljon hienoa tulevaisuutta edessään sekä laulajana/lauluntekijänä että henkisen työn tekijänä.- tosiasia se on
Ps. Oikeasti en voi kiistää, etteikö tunnelmani olleet eilen illalla tosissaankin kireät:), vittti nin prklst, saitte minut ihan oikeastikin hermostumaan:)). kaikki ei tunteissani ollut kyllä leikkiä, mutta eiköhän tässä tunnu taas kaikki ihan ok:lta:)
- Teuvo Tulio
Dear friends, terveisiä. T.Teuvo Tulio
- Tauno Palo
Tulipahan mieleen, että Tauno Palo oli kuitenkin mielestäni se komein vanhan ajan näyttelijöistä ja suhteellisen hyvä laulajakin.
http://www.youtube.com/watch?v=q8rSmCoMYqA - man from the moon
voittehan miettiä tämänkin tarkoitusta...
http://www.youtube.com/watch?v=AQFWbVDzzqQ&feature=related - pohdiskelijamies
oliskohan tässä jokin tarkoitus...
http://www.youtube.com/watch?v=UPMO36b2uXs- pohdiskelijamies
just joking...
- andy williams
tässä kaikki...
http://www.youtube.com/watch?v=D-wPdFc33ww&feature=related- häh
Miten nämä tällaiset liittyvät Kirsi Raatoon? Olet jäänyt kummittelemaan tähän ketjuun.
- andy williams
no on ihan hauskaa kummitella täällä...olin kyllä aikeissa jo lopettaa tähän oikein komeasti, mutta tulit häiriköimään ja pilaamaan tyylikkään lopetukseni. Varmaan täytyy nyt tämäkin ottaa taas uusiksi...
- Tosiasia se on
Yritän ottaa nyt uusiksi tämän lopetuksen tällä palstalla. Nimimerkille "häh", ei nuo edellisetkään heitot ole enää mitenkään liittyneet Kirsiin. En kyllä mielelläni käyttäisi sanaa raato, koska Kirsi on hieno ihminen ja tulevaisuus edessä.
Nämä viimeisimmät heitot ovat olleet lähinnä leikkisää ärsyttelyä nimimerkille "mielipiteitä vain", mutta koska hän tuntuu kadonneen tältä palstalta, en minäkään enää näillä näkymin täällä jatka. Hauskaa oli, mutta kaikki taitaa loppua aikanaan.
Toivottavasti tämä viimeinen heittoni ei aiheuta mielipahaa kenellekään, vääriä mielleyhtymiä tai mitään muutakaan senkaltaista. Nimimerkkiä "mielipiteitä vain" jään sydämestäni kaipaamaan.
Silent night! Hyvää yötä! Erityisesti nimimerkille "mielipiteitä vain", jos satut tämän joskus lukemaan.
http://www.youtube.com/watch?v=yBacHN-wDBs&feature=related - Mielipiteitä vain
En minä ole täältä mihinkään kadonnut :)
- tosiasia se on
Aha. Olen nyt kuitenkin jonkin aikaa sanaton, kun luulin jo lopettavani niin kovin tyylikkäästi.
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
Aha. Olen nyt kuitenkin jonkin aikaa sanaton, kun luulin jo lopettavani niin kovin tyylikkäästi.
KATOS PRKKLE "MIELIPITEITÄ VAINHAN SE SIINÄ" STNA!
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
KATOS PRKKLE "MIELIPITEITÄ VAINHAN SE SIINÄ" STNA!
(pitää vastata MIEHEKKÄÄSTI, ettei luulla naiseksi) ::))))) tällaisella taktiikalla kyllä kovin huonosti saa naisia...--- nyt rupean taas "villiintymään", vaikka niin ei pitänyt käydä...
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
(pitää vastata MIEHEKKÄÄSTI, ettei luulla naiseksi) ::))))) tällaisella taktiikalla kyllä kovin huonosti saa naisia...--- nyt rupean taas "villiintymään", vaikka niin ei pitänyt käydä...
no sorry kiroam., olin vain ilahtunut jälleentapaamisestamme, yritän jatkossa olla kovasti kiroilematta...ainakin jos ei hermostuteta äärirajoille...
- Hovinarrina
Narri vain täällä edelleen naureskelee ja kilistelee kulkusiaan.
- tosia etc.
You´re welcome.
- w a t e r l o o
ehkä kaunein mutta myös Susanna Heikki on mainitsemisen arvoinen! Lapin tyttö.
- Napoleon Bonaparte
Hmm. En ole tähän Susannaan kovin paneutunut, muistan kyllä hänet, kun esiintyi Tartu mikkiin ohjelmassa Kirsin kanssa yhdessä. Tutkiskelin nyt netistä ja kuuntelinkin häntä. Sanotaan nyt ihan nätti. Jotain outoa pienehköä kulmikkuutta hänessä kyllä on ja ei sen tähden sytytä. (9 - ) Voi varmaan olla kiva lappilainen, yleensä jostain tuolta kaukaa (kolari) tulleet ovat aika elämää ymmärtäviä ja luontevia ihmisiä, sellaisten kanssa tulee yleensä mukavasti juttuun.
Lauluääni: on kyllä aika hyvä laulaja, sellainen perushyvä ääni, parempi kuin monella muulla (9), mutta jokin ei vain siinäkään sytytä, puuttuu jokin hehku ja sävy. Ei tuollaista perusääntä viitsi kuitenkaan huvikseen kuunnella, jos ei ole pakko.
Kun vertaa Kirsiä ja Susannaa rinnakkain, niin sekä ulkonäkö- että lauluäänivertailussa Kirsi vetää kyllä selvästi pitemmän korren. Korostan, että tämä on vain oma mielipiteeni ja sellaiset ovat tällä palstalla sallittuja. - Napoleon B.
Napoleon Bonaparte kirjoitti:
Hmm. En ole tähän Susannaan kovin paneutunut, muistan kyllä hänet, kun esiintyi Tartu mikkiin ohjelmassa Kirsin kanssa yhdessä. Tutkiskelin nyt netistä ja kuuntelinkin häntä. Sanotaan nyt ihan nätti. Jotain outoa pienehköä kulmikkuutta hänessä kyllä on ja ei sen tähden sytytä. (9 - ) Voi varmaan olla kiva lappilainen, yleensä jostain tuolta kaukaa (kolari) tulleet ovat aika elämää ymmärtäviä ja luontevia ihmisiä, sellaisten kanssa tulee yleensä mukavasti juttuun.
Lauluääni: on kyllä aika hyvä laulaja, sellainen perushyvä ääni, parempi kuin monella muulla (9), mutta jokin ei vain siinäkään sytytä, puuttuu jokin hehku ja sävy. Ei tuollaista perusääntä viitsi kuitenkaan huvikseen kuunnella, jos ei ole pakko.
Kun vertaa Kirsiä ja Susannaa rinnakkain, niin sekä ulkonäkö- että lauluäänivertailussa Kirsi vetää kyllä selvästi pitemmän korren. Korostan, että tämä on vain oma mielipiteeni ja sellaiset ovat tällä palstalla sallittuja.Tuli vielä täydennyksenä tästä Susannasta mieleen, että kelpuuttaisin kyllä hänen näköisensä ja oloisensa kumppanikseni, mielihyvin, jos vain luonne osoittautuisi sopivaksi. Kyllähän tuo Susanna on kuitenkin nainen sieltä paremmasta päästä.:))
- Napoleon B.
Napoleon B. kirjoitti:
Tuli vielä täydennyksenä tästä Susannasta mieleen, että kelpuuttaisin kyllä hänen näköisensä ja oloisensa kumppanikseni, mielihyvin, jos vain luonne osoittautuisi sopivaksi. Kyllähän tuo Susanna on kuitenkin nainen sieltä paremmasta päästä.:))
Ps. Voi itku, mitä on tullut taas lausuttua. Susanna Heikki, jos joskus satut lukemaan tätä palstaa: Oikeasti olet ihan kymppi. :)) Kaunis ja hyvä laulaja. Täällä vain vitsaillaan...
- Napoleon B
Arvoisa nimimerkki w a t e r l o o , miksi muuten nimimerkkisi on tuo, eikö se viittaa johonkin tappioon??
- Napoleon B
Napoleon B kirjoitti:
Arvoisa nimimerkki w a t e r l o o , miksi muuten nimimerkkisi on tuo, eikö se viittaa johonkin tappioon??
jos satut palaamaan tälle palstalle joskus...voisin jutella sunkin kanssa, kun oma ystäväni (mielip.vain) on taas ollut niin pitkään kadoksissa...
- Napoleon B.
Napoleon B kirjoitti:
jos satut palaamaan tälle palstalle joskus...voisin jutella sunkin kanssa, kun oma ystäväni (mielip.vain) on taas ollut niin pitkään kadoksissa...
jos ja kun on sellainen tunne, että olet naispuolinen ihminen, niin ei pieni flirtti pahaa tekisi...
- Napoleon B.
Napoleon B. kirjoitti:
jos ja kun on sellainen tunne, että olet naispuolinen ihminen, niin ei pieni flirtti pahaa tekisi...
osaan kyllä aika hyvin lirkutella keskiaikaiseen tyyliin...
- Napoleon B.
Napoleon B. kirjoitti:
osaan kyllä aika hyvin lirkutella keskiaikaiseen tyyliin...
hyvä w a t e r l o o , tässä sinulle vähän ennakkomakua tulevasta
http://www.youtube.com/watch?v=6_Yaeqr1rms - Mielipiteitä vain
Napoleon B kirjoitti:
jos satut palaamaan tälle palstalle joskus...voisin jutella sunkin kanssa, kun oma ystäväni (mielip.vain) on taas ollut niin pitkään kadoksissa...
En ole mihinkään hävinnyt! ;)
- Napoleon B.
Mielipiteitä vain kirjoitti:
En ole mihinkään hävinnyt! ;)
No sittenpä voin kysyä ihan klassisesti, että miten päiväsi on mennyt?? Oikeastaan viime päivät, kun en ole kuullut mitään tarkempaa?? Tää Napoleon nimi kuulostaa oikeastaan niin komealta, etten nyt oikein osaa luopua siitä...:)
- Napoleon B
Mielipiteitä vain kirjoitti:
En ole mihinkään hävinnyt! ;)
Et kai närkästynyt tuosta edellisestä, se oli vain puhdasta leikkiä ... you know...;)
- Mielipiteitä vain
Napoleon B. kirjoitti:
No sittenpä voin kysyä ihan klassisesti, että miten päiväsi on mennyt?? Oikeastaan viime päivät, kun en ole kuullut mitään tarkempaa?? Tää Napoleon nimi kuulostaa oikeastaan niin komealta, etten nyt oikein osaa luopua siitä...:)
Ihan hyvin on mennyt paitsi että vähän masentaa ku on niin huonot kelit ollut nyt. Eihän kesällä kuuluisi sataa näin paljon! Tuntuu kuin syksy olisi jo tulossa. Mitä sinulle kuuluu? :)
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Ihan hyvin on mennyt paitsi että vähän masentaa ku on niin huonot kelit ollut nyt. Eihän kesällä kuuluisi sataa näin paljon! Tuntuu kuin syksy olisi jo tulossa. Mitä sinulle kuuluu? :)
on kyllä tosiaan satanut, mutta jotenkin en ole antanut sen kovin paljon masentaa, ei mitään ihmeempiä, voisiko sanoa rutiinitouhuja: yrittänyt ulkoilla joka päivä, urheiluja katsonut aika paljon,ne usein vangitsee hetkeksi... jää tuijottamaan ...yks hääkutsu on tän kuun lopussa...kai pitää mennä sitten..

ps. joudun tänään meneen nukkumaan aikaisin, kun on poikkeuksellisen aikainen herätys huomenna, joten sanon vain: oli hienoa jutella...tavataan taas joskus kiireettömämmissä merkeissä...hyvää yötä sulle ja sanon yöpusu:) (vaikka joku voikin tehdä siitä vääriä johtopäätöksiä, niin tehköön , ei haittaa)
- tosiasia se on
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Ihan hyvin on mennyt paitsi että vähän masentaa ku on niin huonot kelit ollut nyt. Eihän kesällä kuuluisi sataa näin paljon! Tuntuu kuin syksy olisi jo tulossa. Mitä sinulle kuuluu? :)
yömusiikkia sulle sydämestä:)
http://www.youtube.com/watch?v=HZBUb0ElnNY - tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
yömusiikkia sulle sydämestä:)
http://www.youtube.com/watch?v=HZBUb0ElnNYmuista huumori, muistan sinua sateitten keskellä...lämpimät ajatukset...:)
- tosiasia se on
tosiasia se on kirjoitti:
muista huumori, muistan sinua sateitten keskellä...lämpimät ajatukset...:)
tulin vielä sanomaan ystävälleni, että voin parina seuraavana yönä valvoa pitempäänkin....nimim. toiveikas
- Napoleon B.
En tiedä, mitä sanoisin...aina jotenkin lipsahtaa pieleen...Arvioida nyt mitä kauneinta ja viehättävintä naista kuin tämä Susanna noin huonoilla arvosanoilla...mulla vaan on oma ykkössuosikkini, enkä sille mitään voi...Kirsille vaan pitäisi olla oma luokituksensa arvosanoissa, jotta voisi muitakin jotenkin arvioida...oikeasti kuuntelin Susannaa nyt hiukan lisää ja kyllä hänellä on hyvin puhdas ja miellyttävä ääni...vähän kun olisi lisää jotain särmää, niin sitten olisi tosi hyvä...on kyllä jotain Anne Mattilan luokkaa ja on vain jotenkin kai vähänlaisesti esillä. That´s it..
- tosiasia etc
Haluan TODELLAKIN KORJATA näkemyksiäni Susanna Heikistä, en ole vain oikein aikaisemmin tuntenut. Olen tänäänkin kuunnellut häntä. Onkin niin hyvä laulaja, ja puhdas, kaunis, miellyttävä ääni, että kyllähän häntä voi jo huvikseenkin kuunnella. Häpeän eilisiä lausuntojani. Susanna on ihan 10. Ja kauniimpikin on kuin eilen täräytin äkkiseltään, en nyt viitsi numeroida, mutta kun omaa noin hyvän lauluäänen, se jotenkin tuo sisäisenkin kauneuden tunteen ja korostaa ulkonaistakin kauneutta.

Olen siis ruvennut tykkäämään Susannasta.
- tosiasia etc
tosia etc. kirjoitti:
Olen siis ruvennut tykkäämään Susannasta.
esim. tässä on Susannalta tosi hieno esitys...
http://www.youtube.com/watch?v=pNHw6vWCvi8&feature=related
- tosia etc.
Dear friend...ruusuja sinulle...ihan huvin vuoksi vain...you nice:))...
http://www.youtube.com/watch?v=bANNbcRYV-I&feature=related- tosia etc
Dear friend mp.vain...koska valitit eilen sateitten aiheuttamaa masennusta ajattelin laittaa sinulle pientä piristystä toisellekin palstalle, tiedät kyllä minne...joten jos haluat, käy sielläkin...your friend
- kirsifani=tosia. etc
No totta puhuakseni kuuntelen mieluiten musiikkia, joka oikeasti koskettaa. Kuten esim. tätä Kirsin musiikkivideota Juuri nyt on kaikki hyvin.
Kirsin äänessä on vain jokin sellainen extraulottuvuus, äänensävy, tunne, sydämestä lähtevyys, syvyys, joka tekee siitä monia muita paremman. Hieno kappale, oikeasta elämästä lähtöisin olevat sanat, ja sävel, joka hyvin kuvastaa sanojen välittämää tunnetilaa ja sanomaa.
Tällaisia Kirsin lauluja rakastan, ne ovat antaneet niin paljon, etten voi sitä oikein kuvailla. (dramaattista, haeskelen aina niitä kuuluisia viimeisiä sanoja:)))
http://www.youtube.com/watch?v=AK8FyQfPQQw- jujdhgh
hyvä laulu, mutta huonosti tehty video...
- mr x
jujdhgh kirjoitti:
hyvä laulu, mutta huonosti tehty video...
Olen puoliksi samaa mieltä kanssasi, hyvä laulu, mutta mielestäni myös hyvin tehty video.
En tiedä, kuka on videon sisältöratkaisuihin eniten vaikuttanut, mutta ohjaaja kai ja on onnistunut työssään. Kirsin hieno enkelipersoona pääsee oikeuksiinsa näissä puvuissa ja kuvausympäristöiissä. Hallittua symboliikkaa, joka ruokkii mielikuvistusta ja saa ajatukset lentämään. Jos minun mielipidettäni kysyttäisiin, Kirsin persoonaan sopii pieni glamouri, ei Kirsi ole mikään elovenanaapurintyttö.
Mä vain pidän tästä videosta tosi paljon...huhh... - mr x
mr x kirjoitti:
Olen puoliksi samaa mieltä kanssasi, hyvä laulu, mutta mielestäni myös hyvin tehty video.
En tiedä, kuka on videon sisältöratkaisuihin eniten vaikuttanut, mutta ohjaaja kai ja on onnistunut työssään. Kirsin hieno enkelipersoona pääsee oikeuksiinsa näissä puvuissa ja kuvausympäristöiissä. Hallittua symboliikkaa, joka ruokkii mielikuvistusta ja saa ajatukset lentämään. Jos minun mielipidettäni kysyttäisiin, Kirsin persoonaan sopii pieni glamouri, ei Kirsi ole mikään elovenanaapurintyttö.
Mä vain pidän tästä videosta tosi paljon...huhh...Kun tarkemmin harkitsen tuota asiaa, niin olen sittenkin sitä mieltä, että Kirsi on sen verran hieno persoona, että monenlaisetkin roolit voisivat olla hänelle hyviä, vaikka prinsessa, kuningatar, enkeli, elovenatyttökin, luostarineito Amman ashramista ja vaikka melkein mikäi tahansa. Kun on kaunis ja hyvä tyylitaju, pystyy upeasti kantamaan vaikka minkälaista roolia.
- tosiasia se on
Arvoisa nimimerkki "Mielipiteitä vain". En ole taas aikoihin kuullut sinusta mitään ja sydämeni särkyy ja sekoan:( Niinpä ryhdyn taas sekoilemaan täällä, kun ei ole muutakaan tekemistä, eikä nukutakaan. Jos olet vielä elossa, niin olisi hauska kuulla kuulumisistasi...
Itse olen yrittänyt karkottaa sinua ajatuksistani, mutta huonolla tuloksella. Ei pirulauta mikään ole auttanut, viinaa en tähän vielä kokeillut, niin syvällä ei sentään vielä olla.
Yksin täällä siis hakkaan konetta ja ajattelen sinua, my sweety... - tosia etc
Kaikkea olen kohta jo yrittänyt, lirkuttelua, romanttisia lauluja, ruusuja jne. mutta lopullista läpimurtoa vielä odotetaan. Nyt on sellainen tunne, että voisinhan kokeilla vaikka tällaista Baddingin lantionkeikutusta, maine tässä on joka tapauksessa jo mennyt.:)
http://www.youtube.com/watch?v=CPUzkkrXzqQ&feature=list_related&playnext=1&list=AVGxdCwVVULXf2APo9CV0J66KrY0KHV5oq - tosia etc
jatkan sitten yksinpuheluani naislaulajista: Laila Kinnusessa on ollut kyllä tyyliä ja tämä Valoa Ikkunassa sopii varmaan jotenkin tähän ihan ilta- ja yölauluksi ja juhlallisesti omistan sen ystävälleni, jospa hän sen sattuisi joskus huomaamaan:
http://www.youtube.com/watch?v=xMu44znU-8A
Muuten sanon hyvää yötä, ei täällä pirukaan yksin valvo...
ps. ei se juhlallinen lopetus taaskaan onnistunut, kun ikävä voitti jälleen...
ehkä huomenna yritän rakentaa taas jotain juhlavaa lopetukseksi...:)) - tosiasia se on
Nyt jälleen pitkien kierrosten jälkeen pääsen tosiasioiden pariin eli tämänpäivän Iltalehden Ilonassa Kirsi on kyllä kansikuvassa ja monissa muissa kuvissa niin kaunis, että titteli Suomen kaunein nainen olisi aivan oikeutettu. Ilon hetki näin Kirsifanille.
Mutta tärkeämpää on kuitenkin sisäinen kauneus.
Ja koska Kirsi on siirtynyt kasvispainotteiselle ruokavaliolle, siitä saankin oivat "viimeiset sanani" tälle paljon antaneelle palstalle. (Viimeiset sanat, oliskohan tää nyt kerta nro 4.: Popsi popsi porkkanaa!
http://www.youtube.com/watch?v=nfFXlqO-te8- tosiasia se on
Ja selvennyksenä kaikille epäilijöille: olen PRKLE KYLLÄ MIES, vaikka usein kirjoitankin aika kaunista tekstiä. Olen vain suht´tottunut kirjoittelemaan yhtä sun toista, kun on tota koulutustakin taustalla. STNA TÄTÄ JULKKISPALSTAA!
- tosiasia se on/mies
Tulin sittenkin katumapäälle viimeisistä sanoista. Nuo edelliset eivät kuvasta mitenkään kunnolla Kirsin kauneutta, vaikka kasvispainotteinen ruokavalio saattaa kyllä edistää kauneuden säilymistä.
Kirsin kauneus on sitä luokkaa, että hän on miesten ihailevien katseiden kohde ja naisetkin ovat usein ihastuneita ja tunnustavat tosiasian. Ehkä tämä seuraava laulu tekee paremmin kunniaa Kirsin kauneudelle. Sanoja en ymmärrä, mutta luultavasti jotain rakkauteen ja romantiikkaan liittyvää.
En juuri käytä alkoholia, joskus harvoin otan pienen viskiryypyn (ehkä kerran kuukaudessa) ja muuta satunnaista (häissä ym.tilaisuuksissa). Humallun mieluummin kauneudesta. Siis viimeiset sanat nro 5: ryyppy kauneudelle!
http://www.youtube.com/watch?v=9Kpg_ND-AI4&feature=related - tosia etc.
tosiasia se on kirjoitti:
Ja selvennyksenä kaikille epäilijöille: olen PRKLE KYLLÄ MIES, vaikka usein kirjoitankin aika kaunista tekstiä. Olen vain suht´tottunut kirjoittelemaan yhtä sun toista, kun on tota koulutustakin taustalla. STNA TÄTÄ JULKKISPALSTAA!
sinä joka laitoit edelliseen kommenttiin miinusmerkin, et luultavasti tiedä tämän kyseisen asian taustoja, se on turhan pitkä selitettäväksi ja aivan älytön, oikeasti en ole mikään kiroilija, sorry...:)) ja oikeasti tämä julkkispalsta on ollut yksi elämäni parhaita kokemuksia...
- kauneustaiteilija
tosiasia se on kirjoitti:
Ja selvennyksenä kaikille epäilijöille: olen PRKLE KYLLÄ MIES, vaikka usein kirjoitankin aika kaunista tekstiä. Olen vain suht´tottunut kirjoittelemaan yhtä sun toista, kun on tota koulutustakin taustalla. STNA TÄTÄ JULKKISPALSTAA!
on totta, että nämä kirosanat ovat nyt liian lähellä viimeisiä sanoja. nyt ei oikein enää tyydytä taiteellista silmää. parasta kun mielessäni unohdan koko jupakan, ja jatkan tänne juttuja niin kauan, että nämä kirosanat jäävät jonnekin unholaan, yritän myös poistattaa ne...loppu on hyvä, mutta tähän väliin pitää kehitellä vaikka huomanna jotain...oikeasti koko jupakka ei vaivaa, kunhan olen vitsaillut...mutta näin taiteilijatkin korjailevat teoksiaan niin kauan, että saavat toivomansa lopputuloksen...:))
- tosiasia se on
kauneustaiteilija kirjoitti:

ja tähän väliin laitetaan upean ja kauniin Tangokuningatar Kirsi Rannon kunniaksi vähän tangomusiikkia...
kyllä tämä tangonäkökulmakin täytyy tässä vistiketjussa muistaa
http://www.youtube.com/watch?v=64HLXWjbJxE&feature=related
en osaa tarkemmin tätä selittää, mutta intohimoisen tuntuista on... - viestiketjutaiteilij
tosiasia se on kirjoitti:
ja tähän väliin laitetaan upean ja kauniin Tangokuningatar Kirsi Rannon kunniaksi vähän tangomusiikkia...
kyllä tämä tangonäkökulmakin täytyy tässä vistiketjussa muistaa
http://www.youtube.com/watch?v=64HLXWjbJxE&feature=related
en osaa tarkemmin tätä selittää, mutta intohimoisen tuntuista on...ehkä tämä nyt tällä erää alkaa olla kohtuullisen mukavan näköinen lopputulos, täytyy huomenna tarkastella uusin silmin, josko jäi jotain olennaista korjattavaa...
harmi että ystäväni "mp.vain" loisti poissaolollaan tänä loistavana viimeisenä iltana, no ehkä hän näkee lopputuloksen sitten joskus...
- Wear under
läpinäkyvää kun pitää yllään valkoista alusvaatemekkoa ja on miesten ilona :D
- tosia etc.
dear friend...uusi v.ketju...ajanviete...millainen oli viikkosi....my sweety dear friend...toivottavasti löydät....näyttää aika hiljaiselta alueelta...moiskis :)
- tosia etc
tosia etc. kirjoitti:
dear friend...uusi v.ketju...ajanviete...millainen oli viikkosi....my sweety dear friend...toivottavasti löydät....näyttää aika hiljaiselta alueelta...moiskis :)
Ajanviete...millainen oli viikkosi...my sweety dear friend
- tosikko
Jos tarkoitat Ilonassa 18.7. Kirsistä olleita kuvia, näyttää kyllä minusta valkoiselta kesämekolta, oikein raikkaalta ja suloiselta. Ja jos on kaunis, iloisilta katseilta ei voi välttyä, ei miesten eikä naisten. Iloiset katseet on elämän ilo! Kokonaisnäkökulmasi, mihin oikein pyrit, jää hiukan epäselväksi, en täysin ymmärrä naisten kielioppia.
- tosikko
Niin, pidin itsestäänselvä, että sinä "Wear under" olet nainen, koska miehet taitavat harvemmin kirjoitella naisten alusvaatteista. Miehet lähinnä nauttivat naisten alusvaatteista. (kukin tietysti omalla tavallaan:) (Minä en kuitenkaan pue niitä itse ylleni, no he he...)
- vapaarakkaus.
Kirsin blogissa lukee, että hänellä oli ollut kaksi miestä yhtäaikaa. Eli teillä saattaa olla hyvinkin tsäänssejä...
- vapaarakkaus.
"Samaan aikaan sain vastaanottaa elämääni kaksi - hah, yksi ei minun kohdallani ilmeisesti riittänyt! :DD - "uutta" opettajaa, rakasta ihmistä, joiden kanssa sain yhtäkkiä puolessatoista kuukaudessa käydä monien elämien parisuhdekarmaläksyjä läpi. Kaikki oli yhtä aikaa sekä hyvin intensiivistä kosmista yhdistymistä, tietoisuuden laajentumista, pahimpien egopelkojen kohtaamista, että puhtainta mahdollista ykseyttä ja rakkautta. "
http://ammandeepthi.blogspot.fi/2012_09_01_archive.html
- mr x
Lukaisin tuon antamasi kohdan läpi Kirsin blogista, mutta en varmuudella päässyt kylläkään selville, mitä hän tarkoittaa näillä opettajilla.
Jotenkin tuntuu, että ne opettajat on kyllä saattaneett olla vaikka enkeleitä tai vaikka jotain muita parisuhdeasioihin paneutuneita henkilöitä tai kenties vaikka jotain valo-olentoja. Vähän epäselväksi jäi...
Eli tuo olettamuksesi kahdesta miehestä ei saanut aivan vakuuttumaan tuon blogikirjoituksen perusteella, onko olettamuksesti oikea ja millaista rakkauselämää Kirsi harrastaa. - Iskelmänkuuntelija
"Samaan aikaan sain vastaanottaa elämääni kaksi - hah, yksi ei minun kohdallani ilmeisesti riittänyt! :DD - "uutta" opettajaa, rakasta ihmistä, joiden kanssa sain yhtäkkiä puolessatoista kuukaudessa käydä monien elämien parisuhdekarmaläksyjä läpi.
No ei tuota kyllä voi ymmärtää kuin yhdellä tavalla... Kiva juttu jos Kirsillä riittää rakkautta monelle, siitähän monikin näistä kirjoittajista haaveilee.- mr x
En kyllä mitenkään saa luettua tuosta Kirsin tekstistä ihan samaa ajatusta varmuudella, minkä sinä luet, että Kirsillä olisi ollut kaksi miestä yhtäaikaa. Kun ei tämä opettajien laatu oikein selviä minulle ainakaan, ovathan nämä kaksi rakasta ihmistä voineet olla jotain Kirsin ystäviä, joiden kanssa hän on syvällisesti puinut läpi tätä parisuhdekarmaansa.
Toisaalta ei ajatustasi voi poissulkeakaan, että olisi ollut vaikka kaksi miestäkin. Mutta minkälaisia suhteita nämä ovat olleet, ei tarkkaan selviä. Kyllä jää arvailujen varaan tämä homma. Rakkauttakin on monenlaista, en tiedä minkälaista rakkautta ajattelet. Mutta kyllä minunkin mielestä jotain on ikäänkuin ilmassa, mutta kun ei näillä perusteilla tiedä mitä, vähän on epäselvää.
En oikein usko kuitenkaan näillä perusteilla tuohon teoriaasi, että Kirsillä riittäisi sellaista tiettyä rakkautta monille yhtäaikaa. - mr x
mr x kirjoitti:
En kyllä mitenkään saa luettua tuosta Kirsin tekstistä ihan samaa ajatusta varmuudella, minkä sinä luet, että Kirsillä olisi ollut kaksi miestä yhtäaikaa. Kun ei tämä opettajien laatu oikein selviä minulle ainakaan, ovathan nämä kaksi rakasta ihmistä voineet olla jotain Kirsin ystäviä, joiden kanssa hän on syvällisesti puinut läpi tätä parisuhdekarmaansa.
Toisaalta ei ajatustasi voi poissulkeakaan, että olisi ollut vaikka kaksi miestäkin. Mutta minkälaisia suhteita nämä ovat olleet, ei tarkkaan selviä. Kyllä jää arvailujen varaan tämä homma. Rakkauttakin on monenlaista, en tiedä minkälaista rakkautta ajattelet. Mutta kyllä minunkin mielestä jotain on ikäänkuin ilmassa, mutta kun ei näillä perusteilla tiedä mitä, vähän on epäselvää.
En oikein usko kuitenkaan näillä perusteilla tuohon teoriaasi, että Kirsillä riittäisi sellaista tiettyä rakkautta monille yhtäaikaa.Muuten "iskelmänkuuntelija", jos sinulla on jotain parempaa tietoa Kirsistä ja hänen miehistään, olisin kiinnostunut tietämään.
- visualisti.
Mun mielestä Kirsissä on menninkäisnäköä, väkärä nenä, iloiset tähtisilmät. Söötti nainen.
- mr x
No ei mun mieleen Kirsistä oikeastaan ensimmäiseksi mikään menninkäinen tule, mutta jos oikein tahtoo sellaista nähdä, niin ok. Kivat on piirteet, nenänpää on suloinen, silmistä olen samaa mieltä, tähtisilmät on. Herkkä ja kaunis nainen.
- todellinen tähti*
Todella kaunis ja lahjakas laulajatar.
- mr x
Tästä olen samaa mieltä.
- Mr XX
Mitä tummanpuhuvat ja laulavat seireenit tekevät miehille?
Houkuttelevat ja nauravat räkäsesti päälle, Tuplasti. - mr x
Seireenit varmaan yleisesti tekevät näin, jopa useammin kuin tuplasti, mutta kyllä silloin miesten sinisilmäisyydessäkin ja omakuvassa on myös syynsä. Moni luulee varmasti olevansa suuri valloittaja, vaikka ei olekaan . Ja on läpeensä ihastunut ja voitonvarma jo etukäteen, jos seireeni osoittaa pientäkään ystävällisyyttä tai kiinnostusta. Kyllä seireenilläkin on oikeus osoittaa inhimillisiä eleitä ym. ilman että toisen tarttee olla heti läpeensä sekasin.
Mutta mitä tekemistä tällä seireeniasialla on Kirsin kanssa, ei oikein yhdisty mulle?? Toki Kirsi viehättävyydessään voi olla hiukan seireenimäinen, mutta siinä on varmaan aika paljon tahatontakin. Mutta että houkuttelisi, että saisi nauraa räkäsesti päälle ei oikein sovi kuvaan??? Ja en edelleenkään usko tuohon tuplateoriaan Kirsin kohdalla ilman vahvempia näyttöjä. - tosia etc
Arvoisa ystäväni "mielipiteitä vain". Ajattelin kokeilla onneani, vieläkö voisin sinut tavoittaa täältä. En ole koskaan sinua unohtanut, koska nautin kovasti keskusteluistamme.
Olen pahoillani, jos keskusteluyhteytemme katkesi jotenkin syystäni. On ollut ehkä jotain väärinkäsityksiä tms. Kiitollinen olisin, jos kertoisit olevasi olemassa! - Mielipiteitä vain
Vau! Olet sittenkin vielä täällä! Olen etsinyt sinua täältä kuukausitolkulla. Miksi poistit sen erään ketjun jonka loit yhdelle toiselle palstalle? Pahoittelen etten aina muistanut käydä siellä, olen vain niin tottunut käymään täällä julkkisjuorut-palstalla. Mitä sinulle kuuluu?
- tosia etc
sorry etten ole kirjoitellut...olen kuitenkin ajatellut sinua paljon...en tiedä mitä ketjua nyt oikein tarkoitat...erään ketjun poistin johon oii tullut törkeyksiä...mutta toinen ketjumme on kyllä ihan olemassa (dear friend)
kuuluu ihan hyvää...arkirutiineja pyörittelen päivästä toiseen...kun ei sen kummempaa ole
olen tosi iloinen että vastasit!!!
en tiedä mitä sanoisin...kerrohan mitä sinulle kuuluu?
lupaathan ettet katoa enää...niin minäkään en katoa...vaikka olisi välillä taukoakin, niin palaisit kuitenkin välillä
- tosia etc
Dear friend, annan sulle pusut molemmille pehmeille poskillesi ihan vain siitä ilosta että vastasit !
- tosia etc
My dear friend, Happy Valentine´s Day!!!!!
http://www.youtube.com/watch?v=PXY0Vkl1XGI - tosia etc
Dear friend, ajattelinpa välillä muistaa sinuakin. Oletko muuten käynyt Kirsin sivuilla viime aikoina?
Mun mielestäni on tosi hienoa, miten Kirsi on mennyt eteenpäin monessa asiassa. Enkelin siivet ovat kasvaneet kauniiksi ja Kirsillä on usein monia hienoja projekteja menossa. Ilo seurata.
Vastaa, jos joskus huomaat tämän. Aina välillä muistelen niitä kesäisiä keskustelujamme, minkä kyllä jo tiedätkin.
http://www.youtube.com/watch?v=ZpgY5S3AcSw - Mielipiteitä vain
Mitä sinulle kuuluu? Ääh, taas on jääänyt vähille täällä käynti :/ Pitää petrata enemmän ja käydä täällä usemmmin. On vähän väsymystä liikeellä.
- tosia etc
Moi ystävä, tuntuu kivalta että vastasit. Täällä muuten tapahtuu kummia asioita. Tähän oli ilmestynyt todella mielenkiintoinen laulu. Emilie Autumn. Thank God I´m Pretty. En ole aiemmin kuunnellut laulajaa.
Mutta joku oli poistanut sen. Mutta laitan sen tähän uudelleen, niin voit sinäkin kuunnella. En ymmärrä oikein, miksi se oli poistettu. Pidin jotenkin laulusta.
Miksi olet sitten väsynyt? Itse yleensä keskityn viikot työasioihin ym. arkirutiinien hoitamiseen. Onneksi talvi alkaa kääntyä voiton puolelle, en kovin paljon pidä kylmästä enkä lumesta.
http://www.youtube.com/watch?v=axPe_p0OLcY
Olen niin iloinen taas, että vastasit, että annan pusut molemmille poskillesi. :)
- tosia etc
Dear friend, mielip.vain. Happy Women´s Day!
Nainen on kylmä, nainen on kuuma,
Nainen on miehelle viehätys, huuma.
Nainen on elämä, nainen on hauta,
Nainen on voimakas magneettirauta,
Nainen on himojen kirkkahin kide,
Nainen on pahuuden sauma ja side,
Nainen on elämän riemu ja risti,
Piru sen miehelle kiusaksi pisti.
Tämä runo osui netistä silmiini, enkä voinut olla laittamatta sitä tähän. Huumoria vain, älä ota itseesi mitenkään. Love you.
Kaappaan sut naistenpäivän kunniaksi tuliseen tangoon, jos se piristäisi sinua.
http://www.youtube.com/watch?v=R7_rnucyZg8 - Mielipiteitä vain
Kiitos paljon :) Mitä olisit meiltä sellaisesta että tekisit taas meille kahdelle jonkin oman viestiketjun toisaalle että voitaisiin jutella enemmän? On nimittäin hankala tällä julkkispalstalla keskustella, yleensä aiheet eksyy toisaalle ja voi olla että on jopa muita häirtsevää kun me kaksi jutellaan täällä keskenään omia juttujamme. Unohdan myös vastata tähän ketjuun, aina en jaksa sitä etsiä täältä kun se kuitenkin hukkuu muiden palstalla olevien ketjujen joukkoon.
- tosia etc
ok. teen sellaisen ihan kohta. täytyy tutkia jokin huomiotaherättämätön ja rauhallinen paikka. "piilotan" ohjeet sitten tuonne ylemmäs, kun saan sen tehtyä....juuri nyt hiukan menoa, mutta palaan asiaan...moiskis... :)
- tosia etc
ok katso ylempää
- Joopsjoo
Jotenkin kovasti itteänsä täynnä se nainen. Postaa omia kuviansa facebookkiin ja blogiinsa hullun lailla. Minäminäminä. Henkisyyttä voi käyttää oman egon korostamiseen.
- Juuh
Eiköhän niitä kuvia postaa moni muukin julkkis eikä Kirsi edes mitenkään erityisen paljon niitä postaile. Mitä se haittaa jos hän niin tekee? Kaunis nainen niin kyllä sitä saakin laittaa useampia kuvia ja pitäähän sitä faneille olla katseltavaa ja päivittää sivuja uusilla kuvilla eikä kierrättää vanhoja.
- kuvista
Mun mielestäni kuuluu yksinkertaisesti artistin työnkuvaan, että pitää hienoja sivuja yllä.
- jussukka.
Yhdessä Kirsin omakuvassa oli teksti tyyliin "hauskanpitoa enkelten kanssa". Haloo, kuvassa näkyi vain hän itse, missä enkelit... Pahoin pelkään että tässä tapauksessa käytetään henkimaailman asioita oman kunnianhimon tyydyttämiseen.
- tietääkseni
jussukka. kirjoitti:

eivät enkelit näyttäydy kuin harvoin, silti niiden läsnäolon voi tuntea...enkelit voivat olla suurena lohdutuksena ja apuna ihmiselle...kyse silloin on mielestäni enemmänkin elämästä selviytymisestä kuin kunnianhimosta
sitäpaitsi tällaisiin henkimaailman asioihin kannattaa suhtautua kunnioituksella...sillä elämässä tapahtuu paljon selittämättömiäkin asioita...jos niihin joku uskoo, en kyllä lähtisi ensimmäiseksi moittimaan...elämässä on paljon muutakin kuin materia - jussukka.
tietääkseni kirjoitti:
eivät enkelit näyttäydy kuin harvoin, silti niiden läsnäolon voi tuntea...enkelit voivat olla suurena lohdutuksena ja apuna ihmiselle...kyse silloin on mielestäni enemmänkin elämästä selviytymisestä kuin kunnianhimosta
sitäpaitsi tällaisiin henkimaailman asioihin kannattaa suhtautua kunnioituksella...sillä elämässä tapahtuu paljon selittämättömiäkin asioita...jos niihin joku uskoo, en kyllä lähtisi ensimmäiseksi moittimaan...elämässä on paljon muutakin kuin materiaEn epäile enkeleitä, vaan Kirsin motiiveja...
- tietääkseni
jussukka. kirjoitti:
En epäile enkeleitä, vaan Kirsin motiiveja...
Kirsi tekee enkelityötä sydämellään, pääasiana halu palvettlla ihmisiä, palvelutyötä ja palveluammatti siinä kuin joku muukin. Ammattiauttamisa. Ei ole muuten lähllekään ainoa maailmassa eikä Suomessakaan, joka tekee ammattimaista enkelityötä.
Hyvä, jos ihminen löytää työtä, jossa on omimmilla alueillaan, silloin se on myös vastaanottajille antoisaa. - tietääkseni
tietääkseni kirjoitti:
Kirsi tekee enkelityötä sydämellään, pääasiana halu palvettlla ihmisiä, palvelutyötä ja palveluammatti siinä kuin joku muukin. Ammattiauttamisa. Ei ole muuten lähllekään ainoa maailmassa eikä Suomessakaan, joka tekee ammattimaista enkelityötä.
Hyvä, jos ihminen löytää työtä, jossa on omimmilla alueillaan, silloin se on myös vastaanottajille antoisaa.Tulipas kirjoitusvirheitä tuohon edelliseen, mutta kai siitä ajatus kuitenkin selviää.
- tosia etc
tietääkseni kirjoitti:
Tulipas kirjoitusvirheitä tuohon edelliseen, mutta kai siitä ajatus kuitenkin selviää.
Kirsi ei muuten ole mikään turha tekijä alalla, vaan omaa valtavan tietomäärän, mitä tulee enkeleihin, koska on niihin syvällisesti perehtynyt jo vuosia. Ihmiset näyttävät pitävät kovasti ja kaipaavat yhteyttä omiin enkeleihinsä. Hieno homma kaikenkaikkiaan!
Kirsi auttaa löytämään enkeleitä. Kiva laulu tämäkin ja aika kaunis tämä Anne Mattila! Myöskin...
http://www.youtube.com/watch?v=WmP20hU4R9Q
Ps. En aio lopettaa koskaan tätä viestiketjua, vaan piruuttanikin jatkan vaan... - tosia etc
tosia etc kirjoitti:
Kirsi ei muuten ole mikään turha tekijä alalla, vaan omaa valtavan tietomäärän, mitä tulee enkeleihin, koska on niihin syvällisesti perehtynyt jo vuosia. Ihmiset näyttävät pitävät kovasti ja kaipaavat yhteyttä omiin enkeleihinsä. Hieno homma kaikenkaikkiaan!
Kirsi auttaa löytämään enkeleitä. Kiva laulu tämäkin ja aika kaunis tämä Anne Mattila! Myöskin...
http://www.youtube.com/watch?v=WmP20hU4R9Q
Ps. En aio lopettaa koskaan tätä viestiketjua, vaan piruuttanikin jatkan vaan...Koska tuohon edelliseen ei tullut kuvia Anne Mattilasta, ajattelin laittaa toisen kappaleen, jossa on muutama kaunis kuva Annesta.
Laulu on tyypillisen haikea suomalainen...mutta joskus on kiva tällaisiakin kuunnella...
http://www.youtube.com/watch?v=kq5A34EGIAY
- lopettakaa tää ketju
Tämä se on kyllä kaikkein turhin roskaketju mitä koko palstalta löytyy!!! VOittaa mennen tullen tuksut, marat, lothrarit ym.ym. LÄssytetään jostain vanhasta 15v sitten julkisuudessa olleesta höyrypäisestä kurpasta ja sitten toiset luulee tätä treffipalstaksi. Hyi s.aatana.
- Jotain rajaa
Mitä ihmettä luet tätä ketjua jos se ei sinua miellytä? Ei yksi ketju ole häiriöksi kenellekään, Tuksuun ja muihin tyrkkyihin liittyviä ketjuja sen sijaan on ihan liikaa ja lisää tulee vaan koko ajan.
- ei ole pakko avata
tossa oot oikeessa...julkkispalstalla on ihan liikaa yhtä tuksua ja sen siskoa ja länsmania ja jotain aitolehtoa....pilaavat koko palstan ja ovat tosi rasittavia...saa aina selata hirveesti kun pitää ohittaa näitä älyvapaita ketjuja....en usko oikeesti että ne kiinnostavat kuin muutamia jostain syystä ko.henkilöihin katkereoituneita ihmisiä
tää yksi ketju ei voi ketään häiritä, ja tää yksi ketju on helppo sivuuttaa
vertaisin tilannetta maantiellä ajoon, tää on kuin pikku polkupyörä, jonka ohi pääsee huomaamatta, kun sen sijaan tuksu ja aitolehti ketjut ovat kuin rasittava rekkajono...
- sana on vapaa
ja täällä saa ite kukin keskustella mistä tahtoo
- Ihmettelen tässä
Juuri niin joten miksi emme saisi keskustella Kirsistä?
- Ihmettelen tässä
Juuri niin joten miksi emme saisi keskustella Kirsistä?
- sana on vapaa
saa Kirsistä keskustella, jos haluaa, eikä sitä kukaan voi estää
- mitä tää on?
Onko se jotain Kirsistä keskustelua kun 2 henkilöä tekee treffejä ja luulee tätä joksikin deittipalstaksi??
- Mielipiteitä vain
Anteeksi vain mutta en luule tätä miksikään treffipalstaksi enkä usko että nimimerkki tosiasia myöskään luulee. Juttumme ovat eksyneet välillä itse aiheesta, myönnän ja myös pahoittelen sitä. Mutta kuten huomaatte olemme myös pysyneet ketjun alkuperäisessä aiheessa.
- tosia etc
Onko se jotain treffien tekemistä, jos juttelee.... ??? ja mun mielestä täällä saa keskustella ihan mistä haluaa...
halit sulle mielip.vain, eikä täällä tartte oikeastaan pahoitella mitään...
- Mielipiteitä vain
Hei, haluaisin vain kysyä että missä se sinulle ja minulle tarkoitettu viestiketju on? Olisin sen halunnut tietää mutta ilmeisesti se viesti jossa kerroit sen, on poistettu täältä. Laittaisitko sen uudestaan niin voidaan jutella rauhassa ilman ylimääräisiä silmäpareja?
- tosia etc
Moi, kyllä se viesti on tuolla ylempänä, kun selaat rauhallisesti. Mutta laitan sen uudelleen selkeästi vielä sen alapuolelle.
- Mielipiteitä vain
Okei, kiitos :) En vain huomannut sitä kun täällä on niin paljon viestejä.
- tosia etc
no hyvä...halit sulle :)
- Mielipiteitä vain
tosia etc kirjoitti:
no hyvä...halit sulle :)
Äh, onko näössäni jotain vikaa vai miksi en löydä sitä viestiä? :/ Voisitko linkittää tänne suoraan sen toisen ketjun jossa voisimme keskustella rauhassa?
- tosia etc
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Äh, onko näössäni jotain vikaa vai miksi en löydä sitä viestiä? :/ Voisitko linkittää tänne suoraan sen toisen ketjun jossa voisimme keskustella rauhassa?
Linkitin sen ketjun kyllä tänne, mutta se on poistettu ??? Mutta katso: Ajanviete...millainen oli viikkosi...my sweety dear friend...
Löydät sen kyllä... - Mileipiteitä vain
tosia etc kirjoitti:
Linkitin sen ketjun kyllä tänne, mutta se on poistettu ??? Mutta katso: Ajanviete...millainen oli viikkosi...my sweety dear friend...
Löydät sen kyllä...Joo, huomasin juuri että ei sitä tosiaan ole. Etsin ja etsin mutta en löytänyt. Kuka noita sinun viestejä muuten ilmiantaa ylläpidolle? Muutamia on selvästi poistettu, outoa... No mutta kiitos sinulle kun laitoit tuon viestin :) Pitääpä käydä kirjoittamassa sinne jotain ;)
- Tosiasia etc
Mileipiteitä vain kirjoitti:
Joo, huomasin juuri että ei sitä tosiaan ole. Etsin ja etsin mutta en löytänyt. Kuka noita sinun viestejä muuten ilmiantaa ylläpidolle? Muutamia on selvästi poistettu, outoa... No mutta kiitos sinulle kun laitoit tuon viestin :) Pitääpä käydä kirjoittamassa sinne jotain ;)
Ilmeisesti jotakuta ärsyttää keskustelumme. En mielestäni ainakaan törkeyksiä kirjoittele (ainakaan usein), joten joskus ihmetyttää millä perusteella viestejä ylipäätänsä saadaan poistettua. Mutta ei haittaa ainakaan mua, saahan tänne aina uusia viestejä kirjoiteltua.
Tämä vain innostaa lisää ihan kiusallakin kirjoitteleen jotain... pusu poskellesi :)
(taas joku ärsyyntyy) :)
- Kirsi the Goddess
Kirsi on kyllä todellakin kaunis, oikein käsittämättömän suloinen. Ei voi tavan tallaaja oikein sanoin kuvailla Kirsin ihanuuksia.
- tosia etc
Samaa mieltä.....
- voin kuvailla :)
Kirsillä on lumoavat silmät ja täyteläiset huulet... :) ihana hymy... :)
- tosiasia etc
Oikein hienoa pääsiäisen aikaa sinulle, my dear frien, mielip.vain!!
Laitoin toiselle palstallemmekin pienen viestin, ettei täällä kenenkään tarvitse närkästyä... :)
Siinä nyt vain on jotain pientä- tosia etc
Tietysti pitää kirjoittaa dear friend, vähän lipsahti tuossa edellä...
- paistaa läpi näin on
laulajatar etsii vielä itseään kirjallisuuden avulla, mutta arvostelukyky on melko heikko ja usein ailahtelevainen mihin suuntaan milloinkin, raha ja menestys kiinnostaa niin pirusti vaikka muuta väittää ja ihailee niin pirusti kaikkia tähtiä mikä itsekin niin vitusti haluaisi pelkästään olla
eikä osaa edes salata asiaa- Ei tartteis kiroilla
Saahan niitä erilaisia ajatuksia tuoda esille, ei kaikkea tarvitse ottaa vakavasti ja tosissaan. Jos on kiinnostunut henkisestä kirjallisuudesta, on luonnollista, että heittää kaikenlaisia ajatuksia ilmaan. Olen huomannut Kirsin kiinnostuksesta rahaan oikeastaan ihan päinvastaista.
- enkelit :)
joo tosi uskottavaa on...
- tosiasia etc
Dear friend, joku on näköjään yöllä yrittänyt sabotoida tätä hienoa viestiketjuamme. Täytyy olla joku katkeroitunut vähemmän kaunis naishenkilö. Ei välitetä siitä, Kirsi on avoin ja herkkä luonnonlapsi. Iloitsee elämästä aidolla tavalla.
Edelleen hyvää pääsiäistä!- tosia etc
Ja on edennyt hienosti uudella urallaan burnoutin jälkeen!!
- Mielipiteitä vain
Luin näit uusimpia kommentteja ja ihan hämmästyin että mitä täällä oikein tapahtuu? Mikä sotatanner tästä ketjusta on oikein tullut? Tiedoksi niille joita ei Kirsi miellytä että miksi sitten ylipäätään tulitte tähän ketjuun urputtamaan? Lukekaa otsikko, se kertoo kaiken. Kyse on siis Kirsin fani-ketju, jos haluaa antaa hänestä negatiivista palautetta, on hyvä ja perustaa oman ketjunsa sille.
En ymmärrä että miksi Kirsin olemus ja enkeliharrastus herättä ihmisissä noin negatiivisia tunteita? Onko se joillekin (anteeksi vain) yksinkertaisille ihmisille liikaa että jollakin on epätavallinen ja erikoinen mielenkiinnonkohde? Noinko ottaa koville että joku on 100% ja häpeilemättömästi oma itsensä ja läsnä?
Kyllä Kirsin karisma ja kauneus selvästi herättää närää muissa. Kuka tämä Kirsiä herjaava vähemmän kaunis nainen oikein on? Kysymys on suunnattu erityisesti nimim. tosiasia etc:lle. - tosia etc.
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Luin näit uusimpia kommentteja ja ihan hämmästyin että mitä täällä oikein tapahtuu? Mikä sotatanner tästä ketjusta on oikein tullut? Tiedoksi niille joita ei Kirsi miellytä että miksi sitten ylipäätään tulitte tähän ketjuun urputtamaan? Lukekaa otsikko, se kertoo kaiken. Kyse on siis Kirsin fani-ketju, jos haluaa antaa hänestä negatiivista palautetta, on hyvä ja perustaa oman ketjunsa sille.
En ymmärrä että miksi Kirsin olemus ja enkeliharrastus herättä ihmisissä noin negatiivisia tunteita? Onko se joillekin (anteeksi vain) yksinkertaisille ihmisille liikaa että jollakin on epätavallinen ja erikoinen mielenkiinnonkohde? Noinko ottaa koville että joku on 100% ja häpeilemättömästi oma itsensä ja läsnä?
Kyllä Kirsin karisma ja kauneus selvästi herättää närää muissa. Kuka tämä Kirsiä herjaava vähemmän kaunis nainen oikein on? Kysymys on suunnattu erityisesti nimim. tosiasia etc:lle.Hienoa, mielip.vain, että kirjoitit myös tälle palstalle. En tietenkään voi tietää, mistä tämä vähemmän kaunis nainen tänne ilmestyi ja kuka hän on, mutta ei hän ole muutamaan tuntiin enään kirjoittanut, joten voi toivoa hänen jo lopettaneen. Luulen hänen olevan jonkun ex-naisystävistäni :) Sen verran katkera ihastuksestani Kirsiin. :))
Olin jo kovin väsähtänyt näistä häirikön kirjoituksista, mutta kai tästä toivutaan. Eihän niissä ollut juuri mitään oikeaa.
Kiva, että asetuit rinnalleni!! Sinuun voi pohjimmiltaan luottaa ja elämä näyttää taas oikein valoisalta. Halit sulle, tärkeä ystäväni! - Mielipiteitä vain
tosia etc. kirjoitti:
Hienoa, mielip.vain, että kirjoitit myös tälle palstalle. En tietenkään voi tietää, mistä tämä vähemmän kaunis nainen tänne ilmestyi ja kuka hän on, mutta ei hän ole muutamaan tuntiin enään kirjoittanut, joten voi toivoa hänen jo lopettaneen. Luulen hänen olevan jonkun ex-naisystävistäni :) Sen verran katkera ihastuksestani Kirsiin. :))
Olin jo kovin väsähtänyt näistä häirikön kirjoituksista, mutta kai tästä toivutaan. Eihän niissä ollut juuri mitään oikeaa.
Kiva, että asetuit rinnalleni!! Sinuun voi pohjimmiltaan luottaa ja elämä näyttää taas oikein valoisalta. Halit sulle, tärkeä ystäväni!Saanko muuten kysyä että miksi tätä kyseistä naispuolista kirjoittajaa sanotaan vähemmän kauniiksi? Täällähän ei ole kenekään kuvia näytillä. Mutta täytyy sanoa että luonne tuolla naisella ei ainakaan ole kovin kaunis.
Siis onko kaikki nuo Kirsiä koskevat negatiiviset viestit hänen kirjoittamiaan? Huh huh.. Melkoisen katkeraa tekstiä kyllä suoltaa.
Eipä kestä :) On itsestään selvyys että asetun rinnallesi, muista se ;) Pus! - tosia etc
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Saanko muuten kysyä että miksi tätä kyseistä naispuolista kirjoittajaa sanotaan vähemmän kauniiksi? Täällähän ei ole kenekään kuvia näytillä. Mutta täytyy sanoa että luonne tuolla naisella ei ainakaan ole kovin kaunis.
Siis onko kaikki nuo Kirsiä koskevat negatiiviset viestit hänen kirjoittamiaan? Huh huh.. Melkoisen katkeraa tekstiä kyllä suoltaa.
Eipä kestä :) On itsestään selvyys että asetun rinnallesi, muista se ;) Pus!Se vähemmän kaunis on vain arvioni asiasta....ja jos / kun se on joku ex-naisystävistästäni, se pitää myös varmaan paikkansa :))))
On erikoinen luonne...mutta tänne mahtuu kaikenlaista....kai ihmisillä on tarve purkaa jotain patoutumiaan tai jotain, mutta tällainen on kyllä väärä tapa...
Hyvä, että olemme samanmielisiä asiasta, pus sullekin, dear friend! - Mielipiteitä vain
tosia etc kirjoitti:
Se vähemmän kaunis on vain arvioni asiasta....ja jos / kun se on joku ex-naisystävistästäni, se pitää myös varmaan paikkansa :))))
On erikoinen luonne...mutta tänne mahtuu kaikenlaista....kai ihmisillä on tarve purkaa jotain patoutumiaan tai jotain, mutta tällainen on kyllä väärä tapa...
Hyvä, että olemme samanmielisiä asiasta, pus sullekin, dear friend!Vai että on mustasukkainen ex-kumppani asialla, no sehän selittää jo paljon :) Ei välitetä noista ruikuttajista, itse en edes huomioi tuollaisia negatiivisia kommentteja :)
- tosia etc
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Vai että on mustasukkainen ex-kumppani asialla, no sehän selittää jo paljon :) Ei välitetä noista ruikuttajista, itse en edes huomioi tuollaisia negatiivisia kommentteja :)
Sulla on hieno ja vahva asenne!! Ei noista kannata tosiaankaan välittää, mustasukkaisuus on toisaalta luonnollinen piirre ihmisissä, eikä mustasukkaisuuden vallassa olevaa kannata oikeastaan kovin vakavasti ottaa!
Antaa tosiaan ruikuttaa vaan!
- Munanesittelijä
Pubiruususta puhuva henkilö paljastuu tuolla ylempänä. Todellakin katkera ja vähemmän kaunis "akka". Kirsiä ei ilmeisesti vähempää voi kiinnostaa kyseinen hyypiö ja siksi tämä tulee tänne haukkumaan Kirsiä.
- tosia etc
Todellakin pubiruusuta puhuva henkilö tuli jo kesän aikana tutuksi. Paras jättää hänet omaan arvoonsa.
- tosia etc
tosia etc kirjoitti:
Todellakin pubiruusuta puhuva henkilö tuli jo kesän aikana tutuksi. Paras jättää hänet omaan arvoonsa.
siis pubiruususta, taas lyöntilipsahdus :)
- tosia etc
sanokaa mitä sanotte
http://www.youtube.com/watch?v=LVpitlP-0OM
löytyipä tällainen hieno live-esityskin Kirsiltä, hieno laulaja, hieno esitys, aito ja avoin luonne - totuus julkkiksista
viihde- ja julkkismaailmassa pärjäävät pitemmän päälle vain ne, jotka ihan oikeasti ovat nöyriä, ainakin Suomessa on näin, esim.Kari Tapio, Katri-Helena, Paula, Jari S.
kukkoilijat ja ne joilla nousee keltainen neste päähän, palautetaan aina ennemmin tai myöhemmin karusti maan pinnalle, suomalaisten luonne on sellainen, ne vaan odottaa hetkeä, että saavat kukkoilijoita ja kusipäitä lyödä ja lujaa ja vaikka vyön alle
emme ole missään amerikassa tai muualla missä kulttuuri voi olla toisenlainen - totuus julkkiksista
ihmiset on yrittäneet olla kirsin tukena, kun sillä on ollut vaikeaa, mutta kun keltaneste pääsee kihahtamaan vielä pahemmin, kääntävät selkänsä
kun yrittää samaan aikaan olla kaikkea, sosiaalisen matalakulttuurin hemaiseva stripparitähti, mistä roolista ei koskaan pääse nähtävästi eroon, koska tarttee henkeen ja vereen matalamielisten veikkojen suosiota, enpä ole kissimirrin fb:ssa oikein älykkäitä nähnyt ja samaan aikaan yritttää muka olla amman nunnaoppilas ja enkelisanoman levittäjä ym,ristiriitaisuuksia löytyisi pilvinpimein, mutta en viitti kaikkea luetella
vaimoehdokas :)) joku ehdotti. luottaisin yhtä paljon kuin väärään rahaan, aina lipsunut suhteesta toiseen, jos joku erehtyy naikkoseen, tulee pian pettymään, kun silmä vipattaa joka suuntaan...
jotenkin linjatonta - byebye kipa
JA kertokaa mikä stara tuo elähtänyt kurppa oikein on? Korkeintaan sammunut tähti, ei kiinnosta suurta yleisöä pätkääkään.
- totuus julkkiksista
no on lähinnä ex-stara, joka yrittää uutta tulemista hinnalla millä hyvänsä mutta melko huonolla tyylitajulla ja tod,näköisesti vielä karahtaa uudelleen karille,
- repikääs siitä
Ei tuo Kirsi ole läheskään Suomen kauneimpia laulajia. Upeempia on mm.Jenni Vartiainen, Chisu, Anna Eriksson, Laura Närhi. Ja em.leidit on OIKEITA staroja vrt tuo enkelihörhö...
- Kertoilija
Kirjoittaa 35-vuotiaana omaelämänkertansa !?!? Tuon naisen kertoiluihin ja itseopiskelleen "terapeutin hoito-iltoihin" en luottaisi. Joopa joo. Eipä taide-takka kestä sitä kirjallisuutta, menisi Pohojolan polttopuista.
- tosia etc
No onpas täällä keskustelu mennyt rajuksi ja asiattomaksikin. En nyt viitsi poistattaakan näitä vähemmän kauniin akan ja hänen hengenheimolaistensa kirjoituksia. Mielipiteensä kullakin.
En osaa näihin sanoa muuta kuin että meillä jokaisella on omat piirteemme ja olisi hyvä hyväksyä jokainen ihminen sellaisena kuin hän on.
Kirsi on pohjimmiltaan hyvin suloinen ja avoin ja kyllä minä ainakin uskon myös hänen enkeleihinsä.- tosiasia etc
Sitäpaitsi edelleen pidän Kirsiä Suomen kauneimpana laulajana, se on tosiasia, jos mikä.
- tosia etc
http://www.youtube.com/watch?v=uor-YefIYwQ
Kirsipä onkin oikein ROTUNAINEN, kateellisille tiedoksi... :)) - tosia etc
Sitäpaitsi odotan jo nyt Kirsin syksyllä ilmestyvää kirjaa!!!
- tosia etc
Kirsillä on nuoresta iästään huolimatta melkoinen kertomus kerrottavanaan!
- turha kurppa kipa
tosia etc kirjoitti:
Kirsillä on nuoresta iästään huolimatta melkoinen kertomus kerrottavanaan!
VOi sua säälittävää raukkaa, ei muuta tekemistä kuin parin minuutin välein yrittää täällä p.askapalstalla puolustella idoliasi. Hankippa vaikka jonkunlainen elämä?
- tosia etc
turha kurppa kipa kirjoitti:
VOi sua säälittävää raukkaa, ei muuta tekemistä kuin parin minuutin välein yrittää täällä p.askapalstalla puolustella idoliasi. Hankippa vaikka jonkunlainen elämä?
anteeksi kimpaantumiseni nimimerkki "turha kurppa kipa" ... pääsin hiiltymään ...
on ollut tässä vain oikein leppoisa vapaapäivä, enkä sentään koko päivää ole edes koneella istunut, vaikka myönnän että sitäkin on tullut tehtyä nyt...
kaikkea hyvää sinulle, kaikessa ystävyydessä
- tosia etc
Olen elänyt tosielämää ja hoitanut asiani kunnialla, toisin kuin tämän palstan kurpat, jotka elää lähinnä illuusioissa. On saavutuksia, joista ihmisenä voin olla oikeasti ylpeä, eikä tartte missään digimaailmassa elää.
- tosia etc
Mutta tähdennän, että idolini Kirsi ei ole mikään kurppa, vaan monipuolisesti osaava ja taitava nainen ja pohjimmiltani olen varma hänen hienoista tulevaisuudenmahdollisuuksistaan.
Itse olen hiukan häntä vanhempaa ikäluokkaa, enkä enää niin suuresti asioista haaveile, enempi kohta jäähdyttelen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä vielä voi eteentuoda.
Mutta elämä mulla kyllä on ollut koko ajan ja on tulevaisuudessakin.
- 2 tipua
No jos näitä kahta laulajaa vertaa, Jenni veis pitkän.........korren:
http://img.yle.fi/uutiset/aamu-tv/article5645663.ece/ALTERNATES/w580/kirsi ranto
http://areena.yle.fi/static/mk/images/previews/e2/e20d451bdd564e928c42c7835091a2ab/e20d451bdd564e928c42c7835091a2ab_1362988789443_620.jpg - tosia etc
Täällä taas ollaan, mutta en häpeä sitä yhtään, kun olen hiukan "kuumentunut" suosikkilaulajaani vastaan esitetyistä perusteettomista ja kohtuuttomista väitteistä.
Noissa kuvissa Kirsi on luonnonkaunis, kun Jenni on mielestäni pelkästään maalattu. Kirsillä on sirot ja herkät kasvot, kun Jenni ei ole mielestäni oikeastaan kovin kauniskaan, aika isot ja kolsot kasvot, ei kuitenkaan ihan niin pahasti kuin Martinalla, mutta vähän sinne päin.- puolisokee olet
Vai on KIrsi luonnonkaunis, p.askanmarjat, maalattu akka etkä ees sitä raukka näe. JOkaisella on oma makunsa, toki. Ja kehtaat vielä verrata Jenniä Marttiinaan, häpeä!
- tosia etc
puolisokee olet kirjoitti:
Vai on KIrsi luonnonkaunis, p.askanmarjat, maalattu akka etkä ees sitä raukka näe. JOkaisella on oma makunsa, toki. Ja kehtaat vielä verrata Jenniä Marttiinaan, häpeä!
Tämä nyt on minun käsitykseni. Kiinnitän huomioni erityisesti kasvojen piirteisiin ja mittasuhteisiin, mitkä Kirsillä on jotakuinkin täydelliset minun makuuni. Se, miten itse kukin tällaiset asiat näkee, saattaa jonkin verran riippua tietysti katsojan silmistä.
On tietysti niin, että kauneuskäsityksiä on hiukan erilaisia. Erityinen plussa minulle kuitenkin, että Kirsissä on sellaista herkkyyttä ja suomalaista pehmeyttä myös. Se on ratkaisevan tärkeä ominaisuus. Onhan maailmassa tietysti paljon kauniita naisia, mutta useimmilta puuttuu tämä herkkyys ja pehmeys.
No ehkä Jennin vertaaminen Martinaa oli hiukan liioiteltua, mutta Jenni nyt ei oikein ole makuuni.
Maalaamisella ei voi peittää kasvojen mittasuhteita kovinkaan paljon ym. joten se on vain sellainen täydennys itse kullekin, eikä maalaaminenkaan tee kauniiksi, jos ns. luonnollinen pohja ei ole kunnossa. - Mielipiteitä vain
tosia etc kirjoitti:
Tämä nyt on minun käsitykseni. Kiinnitän huomioni erityisesti kasvojen piirteisiin ja mittasuhteisiin, mitkä Kirsillä on jotakuinkin täydelliset minun makuuni. Se, miten itse kukin tällaiset asiat näkee, saattaa jonkin verran riippua tietysti katsojan silmistä.
On tietysti niin, että kauneuskäsityksiä on hiukan erilaisia. Erityinen plussa minulle kuitenkin, että Kirsissä on sellaista herkkyyttä ja suomalaista pehmeyttä myös. Se on ratkaisevan tärkeä ominaisuus. Onhan maailmassa tietysti paljon kauniita naisia, mutta useimmilta puuttuu tämä herkkyys ja pehmeys.
No ehkä Jennin vertaaminen Martinaa oli hiukan liioiteltua, mutta Jenni nyt ei oikein ole makuuni.
Maalaamisella ei voi peittää kasvojen mittasuhteita kovinkaan paljon ym. joten se on vain sellainen täydennys itse kullekin, eikä maalaaminenkaan tee kauniiksi, jos ns. luonnollinen pohja ei ole kunnossa.Selasin tuota Kirsin Fanisivua ja siellä on tällainen kiva kuva, jossa Kirsi on ilman meikkiä. Ei todellakaan ole mikään maalattu vaan luonnonkaunis :)
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151389751923262&set=p.10151389751923262&type=1&theater
Ps. Tuo kuvassa oleva kissa on ihana! :) - tosia etc
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Selasin tuota Kirsin Fanisivua ja siellä on tällainen kiva kuva, jossa Kirsi on ilman meikkiä. Ei todellakaan ole mikään maalattu vaan luonnonkaunis :)
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151389751923262&set=p.10151389751923262&type=1&theater
Ps. Tuo kuvassa oleva kissa on ihana! :)Dear friend, tästä on helppo olla kanssasi samaa mieltä. Kirsi on ihana luonnonkaunis nainen, jumalainen ja tuon kissan nimi on muuten Olga. Kaunis kuin emäntänsä.
Äijät käy aina aivan kuumana, kun Kirsi julkaisee jonkin hyvän kuvan itsestään. Runkkarit :)))) . Kun ei niillä oo kunnon naisia. :))) Reeder ja eräs Niskala. Tosi säälittäviä ja ovat tehneet itsestään sellaisia pellejä jo, että luultavasti kaikki Kirsin sivuilla käyvät pitävät niitä ihan paviaaneina.... Muitakin samankaltaisia pöllöjä on monta, jotka tekevät itsestään tosi naurettavia.
- Kutsu Välimerelle
Amma erottaa ja yhdistää ihmiset toisiinsa. On itsestä kiinni, ymmärtääkö sen vai ei, että voi jatkaa elämäänsä eteenpäin. Amma on THE BOSS.
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=yxKM1vXovKo&NR=1- tosia etc
Ehkä Amma, ehkä joku muu??? Pojat on poikia, pidin tuosta hameitten alle kurkkivasta, jotenkin niin luontevaa... :)))) Amma on melkoinen tapaus kyllä, kaikki arvonanto hänelle.
- tosia etc
Dear friend, mielip.vain. Sain ainakin suurimman osan poistettua häirikkökirjoittajan teksteistä!!
Tuntuu kuitenkin ihan konkreettisestikin vapauttavalta, kun ne ovat poissa, vaikka jotakin siellä vielä taitaa olla jäljellä!!
Annan sulle pusun poskelle ja toivotan hienoa pääsiäispäivää! Vaikka joku ärsyyntyisikin taas! :) - tosia etc
http://www.youtube.com/watch?v=Djnk5gBnc5M
Tässä erittäin mielenkiintoinen video kosmokonsertista. Kertoo yhdestä puolesta, joka Kirsissä on vahvasti nykyisin olemassa.
Hiukan pitkähkö pätkä, mutta erittäin meditatiivinen, nautinnollinen ja katsomisen arvoinen. Luovaa, vapaata ja intuitiivista musiikkia. Kirsi pianon soittamisen lisäksi soittaa myös muita soittimia tai mitä lie välineitä ovat sekä laulaa ja kiljahtelee!!!
:))))))
Erittäin hienot kohdat tulevat n.3.15 - 4.25 sekä n.5.30 - 6.35. :)))) - viihdekuluttaja
Kyllä "tosiasia etc" on siinä aivan oikeassa, että Jenni Vartiainen on ruma ja sillä on kolho naama eikä se osaa laulaa. Kerrankin joku mun kanssa samaa mieltä, jees, kiitos! Kirsi sen sijaan on best.
- tosia etc
No, olet oikeilla jäljillä, mutta ehkä olet saanut vähän turhan kovan vaikutelman sanoistani. Kyse on ollut vain vertailusta, ei Jenni toki ruma ole, vaikka ei varsinaisesti kauniskaan. Laulaakin osaa jotenkuten, mutta kuitenkin sen verran huonosti, etten kykene häntä nautinnolla kuuntelemaan.
Kirsin äänestä pidän ja laulaapa Kirsi mitä tahansa, ne ovat aina hienoja esityksiä. Se on se äänen sävy ja puhtaus ja kauneus. Harmi vaan, että suomalaisilla on keskimäärin niin heikko musiikkikorva, ettei ne tajuu tätä ääntä kunnolla. Paitsi monet musiikiammattilaiset, tiedän että he arvostavat Kirsin ääntä korkealle monet, aivan varmasti. - tosia etc
tosia etc kirjoitti:
No, olet oikeilla jäljillä, mutta ehkä olet saanut vähän turhan kovan vaikutelman sanoistani. Kyse on ollut vain vertailusta, ei Jenni toki ruma ole, vaikka ei varsinaisesti kauniskaan. Laulaakin osaa jotenkuten, mutta kuitenkin sen verran huonosti, etten kykene häntä nautinnolla kuuntelemaan.
Kirsin äänestä pidän ja laulaapa Kirsi mitä tahansa, ne ovat aina hienoja esityksiä. Se on se äänen sävy ja puhtaus ja kauneus. Harmi vaan, että suomalaisilla on keskimäärin niin heikko musiikkikorva, ettei ne tajuu tätä ääntä kunnolla. Paitsi monet musiikiammattilaiset, tiedän että he arvostavat Kirsin ääntä korkealle monet, aivan varmasti.Tarkistuksen vuoksi kuuntelin vielä hetken Jenniä, mutta pääsin noin puoleenväliin kappaletta, kun oli pakko lopettaa. Joten kuten laulaa, mutta jotain luotaantyöntävää karkeutta ja tehtyä, muka hienoa uikuttamista, on niin paljon, etten voi pitemmälle kuunnella.
- Mielipiteitä vain
tosia etc kirjoitti:
No, olet oikeilla jäljillä, mutta ehkä olet saanut vähän turhan kovan vaikutelman sanoistani. Kyse on ollut vain vertailusta, ei Jenni toki ruma ole, vaikka ei varsinaisesti kauniskaan. Laulaakin osaa jotenkuten, mutta kuitenkin sen verran huonosti, etten kykene häntä nautinnolla kuuntelemaan.
Kirsin äänestä pidän ja laulaapa Kirsi mitä tahansa, ne ovat aina hienoja esityksiä. Se on se äänen sävy ja puhtaus ja kauneus. Harmi vaan, että suomalaisilla on keskimäärin niin heikko musiikkikorva, ettei ne tajuu tätä ääntä kunnolla. Paitsi monet musiikiammattilaiset, tiedän että he arvostavat Kirsin ääntä korkealle monet, aivan varmasti.Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, jos ei Jennin ulkonäkö miellytä niin se ei miellytä. Itse en tykkää Jennin musiikista, liian tusinakamaa. Kirsi on laulajana monipuolisempi, ammattitaitoisempi ja hänellä on upea ääni. Jennin laulu on sellaista kuiskutusta ja kähinää. En tykkää. Mielestäni Kirsi on kauniimpi kuin Jenni, jos jota kuta ei tämä miellytä niin ei voi mitään mutta sitä mieltä minä vain olen :) Tällaisista asioista on turha kiistellä, se ei johda mihinkään. En ymmärrä että miksi ei nimim. tosiasia etc saa ilmaista mielipidettään?
- niitä mielipiteitä
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, jos ei Jennin ulkonäkö miellytä niin se ei miellytä. Itse en tykkää Jennin musiikista, liian tusinakamaa. Kirsi on laulajana monipuolisempi, ammattitaitoisempi ja hänellä on upea ääni. Jennin laulu on sellaista kuiskutusta ja kähinää. En tykkää. Mielestäni Kirsi on kauniimpi kuin Jenni, jos jota kuta ei tämä miellytä niin ei voi mitään mutta sitä mieltä minä vain olen :) Tällaisista asioista on turha kiistellä, se ei johda mihinkään. En ymmärrä että miksi ei nimim. tosiasia etc saa ilmaista mielipidettään?
Kas kun 155 000 levyn ostanutta suomalaista on teidän kanssa eri mieltä Jennin osaamisesta. Ja faniketjuista: ette te voi kieltää muita ihmisiä esittämästä mielipidettä teidän idolista kuten te lauotte mun idolista JEnnistä. Voisitte siirtyä Kirsinne kanssa SUomalaiset julkkikset -palstalle eli pois täältä Julkkisjuoruista.
- ihme tolloja
tosia etc kirjoitti:
No, olet oikeilla jäljillä, mutta ehkä olet saanut vähän turhan kovan vaikutelman sanoistani. Kyse on ollut vain vertailusta, ei Jenni toki ruma ole, vaikka ei varsinaisesti kauniskaan. Laulaakin osaa jotenkuten, mutta kuitenkin sen verran huonosti, etten kykene häntä nautinnolla kuuntelemaan.
Kirsin äänestä pidän ja laulaapa Kirsi mitä tahansa, ne ovat aina hienoja esityksiä. Se on se äänen sävy ja puhtaus ja kauneus. Harmi vaan, että suomalaisilla on keskimäärin niin heikko musiikkikorva, ettei ne tajuu tätä ääntä kunnolla. Paitsi monet musiikiammattilaiset, tiedän että he arvostavat Kirsin ääntä korkealle monet, aivan varmasti.tää on taas tätä että "suomalaisilla on huono maku ja musiikki korva" jos ei ylistä sun idolia eikä osta sen levyä. eli kaikki muut on väärässä ja sä oikeessa. Hohhoijjaa onpas kakaramainen kommentti.
- Viides blogi
Kannattaisiko jo harkita ihan uuden blogin ja chattiketjun perustamista? Tämän palstan kustantajataho voisi toimia sen viidennen blogin kustantajana. Fanit voivat sinne lisätä "kuuluisuuttasi ja äänesi puhtautta" ylistäviä kirjoituksia ja kuvia. Selvitys jatkuu.
Ja juo "kuravettä päälle".
Terveisin se vähemmän kaunis, mutta kaunis ilman meikkiäkin.- tosia etc
Terveiset vaan vähemmän kauniille :)) Oliskohan niin, ettei kannata vierailla tässä viestiketjussa, jos kateus iskee päälle...
- Lokki Joonatan
Olen samaa mieltä, että tän ketjun lukeminen tuottaa oksennus reaktion: kaksi tyyppiä kehuu kritiikittömästi menneen talven lumia olevaa höyrähtänyttä naista! Kirsin ulkonäköä hehkutetaan pää pilvissä aivan kuten muissa ketjuissa Jasmin mäntylää, ja samalla dissataan törkeästi esim Jenni vartiaisen naamaa rumaksi ja kolhoksi, vaikka nuo tyypit ovat aika yksin tuon mielipiteen kanssa. Ja välillä pidetään keskinäistä treffipalstaa.
Dont worry, EN ENÄÄ TÄSSÄ KETJUSSA KÄY, koska tämä tuo huonon fiiliksen ja pilaa päivän. Ei kateuden takia, vaan koska en pidä höyrähtäneestä lapsellisesta keskustelusta. Pitäkää ketjunne. - Mielipiteitä vain
Tämä ei ole mikään treffipalsta, sen tiedän kyllä ja luulenpa että nimimerkki tosiasia etc tietää sen myös. Välillä juttumme eksyvät raiteelta, myönnän mutta olemme myös keskustelleet itse ketjun pääaiheesta eli Kirsistä.
Saa kai Kirsiä kehua ja hehkuttaa kun tässä kumminkin hänen fanejaan ollaan? Tottakai sitä silloin kehutaan. Fanaattiseksi en tunnustaudu, on harmi jos joku on sellaisen kuvan viesteistäni saanut. En voi sille mitään jos joku pitää juttujani lapsellisina, sellaiseksi ne ei ole tarkoitettu :)
Pitäisikö minun väkisin kritisoida Kirsiä kun en näe siihen mitään aihetta? En häntä täydellisenäkään pidä, ihminen hänkin on mutta lähes enkelin kaltainen :) En muuten ymmärrä sitä että miksi ihmeessä Kirsi Rantoon liittyvässä ketjussa puhutaan Jenni Vartiaisesta? Eiköhän Jenni-fanit voi perustaa hänelle vaikka oman ketjunsa.- vai alat määräillä?
ET SINÄ eikä kukaan muukaan määrää mistä täällä saa keskustella ja mistä ei!! Jos halutaan puhua naapurin mummosta sekin on sallittua. En tiedä miten Jenni tänne on joutunut mutta huomioni kiinnittyi teidän kahden Jennin arvosteluun, olisitte jättäneet sen väliin jos kerran haluatte puhua vain Kirsistä.
- tosia etc
Onpas täällä keskustelu kuumentunut. Mielipiteitähän nämä vain ovat ja jokaisella on oikeus omaansa. Ei mulla ole varsinaisesti mitään Jenniä vastaan, en vain välitä hänen ulkonäöstään enkä laulutaidostaan. Jos joku haluaa pitää Jenniä kauniina ja hyvänä laulajana, niin siihen on hänellä oikeus, itse en vain jaksa häntä kuunnella.
Jotkin levymyyntiluvut ei varsinaisesti kiinnosta, itse asia on mulle tärkeämpi. Kuitenkin levy-yhtiöt myyvät varsin laskelmoidusti ja kovalla markkinoinnilla levyjä ja nostavat hyvin tietoisesti aina jotain laulajia kovasti esille, vaikkei ne kovin erikoisia varsinaisesti olisi, yksi viimeisimistä esimerkeistä on Jesse Kaikuranta.
Ja kansan musiikkimausta. On vain MIELIPITEENI, että suomalaisten musiikkimaku on kehno, näkeehän sen keskimääräisestä euroviisumenestyksestäkin, ainoa poikkeus lähestulkoon on ollut Lordi, joka yllätti kaikki uudella vedollaan, mutta sekään temppu ei toistamiseen onnistu.
Esim. onhan täällä Antti Tuiskukin menetynyt "laulajana", vaikka onkin lähinnä viihdehahmo laulutaidon ollessa suoraan sanottuna aika olematonta. VAIN MIELIPITEENI!
Keskustella saa mun puolestani mistä tahansa, onhan kauneuskin laaja käsite.- vapaa maa tämä
Mielipide se on sekin jos jonkun mielestä muitten mielipiteet toisten ulkonäöstä ja musasta ovat kehnoja ja oma on hyvä. JA kaikki mielipiteet on täällä sallittuja niin on turha valittaa että ompas kuumaa keskustelua; sitähän sen pitää ollakkin!!
- tosia etc
vapaa maa tämä kirjoitti:
Mielipide se on sekin jos jonkun mielestä muitten mielipiteet toisten ulkonäöstä ja musasta ovat kehnoja ja oma on hyvä. JA kaikki mielipiteet on täällä sallittuja niin on turha valittaa että ompas kuumaa keskustelua; sitähän sen pitää ollakkin!!
Oikeastaan olen tästä samaa mieltä, olkoon keskustelu vapaata, ja en sitä väitä, että omat mielipiteeni olisivat parempia kuin muiden, ne ovat vain omia mielipiteitäni. En myöskään väitä muiden mielipiteitä kehnoiksi.
- tosia etc
Jälleen tarkistuksen vuoksi kuuntelin hetken sekä Antti Tuiskua että Jesse Kaikurantaa varmistuaksi MIELIPITEISTÄNI.
Antti Tuiskun ääni on tosi lapsellinen, poikamainen, pahuksen epävarma ja epävireinen, lähinnä hän onkin hauska kaveri, joka on hurmannut hauskalla ulkonäöllään ja luonteellaan. Varmasti kiva kaveri, mutta ei ole kiinnostanut pätkääkään koskaan.
Jesse Kaikurannan ääni sentään on parempi, miehekkäämpi ja pysyy myös nuotissa eli on musikaalisempi, voi sanoa että lähestulkoon hyvä, mutta ei kuitenkaan ole koskaan mitenkään sytyttänyt. Aina kun olen kuullut häntä esim. telkkarista, on tullut syvä huokaus, että mitä ihmettä tuossa muka nähdään. En jaksa ko.henkilöä kuitenkaan kuunnella.- niitä mielipiteitä
TÄSTÄ olen kanssasi samaa mieltä: Antti on nätti poika muttei osaa laulaa, Jesse laulaa ok mutta on kummallisen näkönen ja naama nyrpeenä kokoa ajan, biisit samaan tylsään nuottiin tehtyjä. Joo tiedän ettei tämäkään liity Kirsiin mutta itsehän otit puheeksi.
- tosia etc
niitä mielipiteitä kirjoitti:
TÄSTÄ olen kanssasi samaa mieltä: Antti on nätti poika muttei osaa laulaa, Jesse laulaa ok mutta on kummallisen näkönen ja naama nyrpeenä kokoa ajan, biisit samaan tylsään nuottiin tehtyjä. Joo tiedän ettei tämäkään liity Kirsiin mutta itsehän otit puheeksi.
Todellakin samaa mieltä kanssasi. Jesse on tosiaan nyrpeen näköinen, parempaa sanaa ei voi keksiä. Yleensäkin nämä nykybiisit tehdään lähinnä tietokoneella ja hyvin laskelmoiden, eikä ole ihme, että niistä tulee lähinnä tylsää kamaa. Samaa keskitason jumputusta on ihan hirveesti.
Kirsi on muuten vihdoin ilmoittanut lähimmille ystävilleen menneensä KIHLOIHIN ja on sopinut hääpäivänsä 20.elokuuta. On myös perunut syksyisen Intian matkansa häämatkan takia.
Asiasta ilmoitetaan virallisesti kuulemma piakkoin Kirsin sivuilla.
Sulhanen vaan luuhaa ulkomailla toisen naisen kanssa :(
Näin käy, kun tilaa itselleen sulhasen facebookin alennusmyynnistä.
Mutta onnea Kirsille ja sulhaselle!!!!
- tosia etc
Kirsi on muuten ilmoittanut vihdoin menneensä kihloihin ja on sopinut hääpäivänsä elokuulle. On perunut myös syksyisen Intian matkansa häämatkan takia.
Tuleva sulhanen luuhaa tällä hetkellä ulkomailla, valitettavasti vain toisen naisen kanssa.
Näin käy, kun tilaa itselleen miehen facebookin alennusmyynnistä!! - tosia etc
Tulipas sama asia kahteen kertaan, mutta tärkeä on asiakin!
- oikea tosia e
EN OLE KIRJOITTANUT NÄITÄ KIHLAUSUUTISIA.
TÄYTYY OLLA JONKUN MAUTONTA APRILLIPILAILUA.
EI OLEKAAN ENNEN KÄYTETTY NIMIMERKKIÄNI VÄÄRIN.
ASIALLA EHKÄ EX-NAISYSTÄVÄNI.
YRITÄN POISTATTAA PIKAISESTI. - Mielipiteitä vain
Ihan sairaaksi on tämä touhu mennyt! Tiedoksi sille häirikkönaiselle että jätä tämä palsta rauhaan!
- Mielipiteitä vain
Ihan sairaaksi on tämä touhu mennyt. Tiedoksi tätä ketjua piinaavalle häirikkönaiselle: tämä tämä palsta rauhaan!
- Mielipiteitä vain
Tuli näköjään sama viesti kaksi kertaa, kiitos Suoli24 :D
- tosia etc
Dear friend, ota rauhallisesti. Soitan sille naiselle ja puhun asiat selväksi. Kyllä se sitten järkipuhetta uskoo ja jättää rauhaan. Lupaan sen!
Jätin noista mauttomuuksista ilmoituksen, täytyy vain odotella, jos ne poistuisivat.- Mielipiteitä vain
Toivotaan parasta, v*ituttaa kun tämä muuten niin kiva ja positiivinen ketju pitää pilata tuollaisilla asiattomuuksilla :/ Mikä sitä sinun ex-naistasi oikein vaivaa? Onko hän todella noin mustasukkainen ja Kirsille kateellinen? Ei taida hänellä olla kaikki hyvin siellä pääkopassa.
- tosia etc
Mielipiteitä vain kirjoitti:
Toivotaan parasta, v*ituttaa kun tämä muuten niin kiva ja positiivinen ketju pitää pilata tuollaisilla asiattomuuksilla :/ Mikä sitä sinun ex-naistasi oikein vaivaa? Onko hän todella noin mustasukkainen ja Kirsille kateellinen? Ei taida hänellä olla kaikki hyvin siellä pääkopassa.
Sain hänet kiinni ja myönsi olleensa suurimmasta osasta häiriköintiä syyllinen, myös tuosta kihlausjutusta. Kyllä hän pohjimmiltaan on järki-ihminen ja lupasi lopettaa osaltaan. Myönsi menneensä liian pitkälle ja tolkuttomiin juttuihin ja sanoi vieläpä häpeävänsä ja pyysi anteeksi meiltä. Ei aio enää edes lukea tätä viestiketjua.
On vain todellakin ollut mustasukkainen ja kateellinen Kirsille. Mutta meidän suhteissamme ei ihastukseni Kirsiin ole kuitenkaan ollut pääasia, miksi meidän suhde ajoi karille.
Halit sulle, ei kukaan ota vakavasti noita tolkuttomuuksia, kun näkevät tämän!
- Mielipiteitä vain
Hyvä että selvitit asiat hänen kanssaan. Unohdetaan tämä koko sotku ja keskitytään muihin asioihin :)
- tosia etc
Hyvä näin...taidankin ruveta pikkuhiljaa nukkumaan...älä välitä tuosta typerästä sotkusta tosiaankaan...on aika keskittyä muihin asioihin tosiaankin!!
Halit ja pusu sulle! Ehkä vielä laitan toiselle palstalle myöhemmin jotain kivaa! - Mielipiteitä vain
Samoin :) Kauniita unia :)
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211688
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen75798- 1760
- 46731
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta60653