Tänä päivänä osoitellaan helposti sormella. Osoittelun kohteeksi joutuvat mm nykynuoret, päättäjät, mamut, juopot, yhteiskunnan kelkasta pudonneet ja ne, jotka ovat elämässään hyvin menestyneet.
Minäpä kerron ketä olisi todella syytä osoitella sormella: juuri sitä teidän osoittelijoiden peilikuvaa. Te olette kasvattaneet nuoristanne sellaisia kuin ne ovat. Te olette erityisesti Lieksassa mahdollistaneet yksipuolisen poliittisen voiman mestaroinnin vuosikymmenien ajan ja kannatte nyt sen mukanaan tuomaa mätää hedelmää. Te, arvoisat sormella osoittelijat, olette äänestäneet ja valinneet herranne, jotka ovat osaltaan saattaneet asiat nykykuntoon. Niin ikään te olette valtakunnan päättäjät valitsemalla mahdollistaneet nykyisen maahanmuuttopolitiikan.
Tästä syystä voisitte pitää mölyt mahassanne ja syventyä miettimään missä meni vikaan. Olisiko tullut kumarrettua liian kauan ja liian hyväuskoisesti samaa puolueväriä vailla kritiikin häivää? Olisiko tullut unohdettua se lasten kasvattaminen ja syvennettyä pelkästään omaan napaan? Olisiko kannattanut tehdä muutakin kuin puhallella omiin muniin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Näillä sukupolvilla on omat Traumansa .
Ne kirjoittaa US Suomi osiolla käykääpä katsomassa tuttujenne blokeja ,Esim Helena.
Ei voe valittoo, ei voe valittoo, kun ei voi valittoo, nii ei voe valittoo.