Jos jokin asia tunnettaisiin absoluuttisen varmasti, sen olemassaolon todennäköisyys olisi yksi. Jos absoluuttisen varmasti tiedettäisiin, että jokin asia ei ole olemassa, sen olemassaolon todennäköisyys olisi nolla. Todennäköisyys sille, että seuraavalla kolikonheitolla saan klaavan, on 0,5.
Esimerkiksi painovoiman olemassaolon todennäköisyys on aika lähellä ykköstä (jos ajatellaan että filosofisesti katsoen absoluuttista tietoa ei voi olla). Sen perusteella, mitä olemme saaneet selville auringon toiminnasta ja planeettojen radoista, todennäköisyys sille, että aurinko nousee huomennakin, on myös melko lähellä yhtä, mutta ei ihan: maapallo tai aurinko saattavat jostain syystä räjähtää, tai maapallo suistua radaltaan. Todennäköisyys niille asioille on kuitenkin hyvin pieni, ja pudottaa todennäköisyysarvoa vain hyvin vähän.
Haluaisin uskoa, että huomisesta tulee keskimääräistä parempi päivä. Mutta sen todennäköisyys on valitettavasti vain 0,5. Tänään pelasin Texas hold 'em -pokeria iPhonen Pokerist -ohjelmalla (leikkirahalla tietysti), ja sain jaossa kaksi ässää. Tapahtuman todennäköisyys on 0,0045. Eikä se edes ollut ensimmäinen kerta.
Uskon, että minusta tulee huomenna Suomen presidentti. Mutta sen tapahtuman todennäköisyys on monestakin syystä aika lähellä nollaa.
Usko on eri asia kuin tieto. Jos kristinuskon jumalasta olisi olemassa varmaa tietoa, kyse ei enää olisi uskosta, vaan tiedosta. Kristinuskon jumalan olemassaolon todennäköisyys ei siis varmastikaan ole kovin lähellä ykköstä.
Mikä on mielestänne todennäköisyys (asteikolla 0-1) sille, että kristinuskon jumala on olemassa? Anna myös lyhyt perustelu.
Usko ja todennäköisyys
23
191
Vastaukset
- Thronos
Minun mielestäni kristinuskon jumalan olemassaolon todennäköisyys on niin lähellä nollaa että ero on merkityksetön.
Perustelu: Kristinuskon jumala on itsensä kanssa ristiriidassa. Jos itsensä kanssa ristiriidassa oleva olento on mahdollinen ja olemassa, on tämä maailma ja sen syy- ja seuraussuhteet jotakin aivan muuta kuin edes kuvittelen niiden olevan, ja näin ollen kaikki looginen ajattelu on täysin turhaa.- niinnoin
Näkemäsi ristiriidat eivät voi johtua väärästä tulkinnastasi, koska sen todennäköisyys on nolla.
- Thronos
niinnoin kirjoitti:
Näkemäsi ristiriidat eivät voi johtua väärästä tulkinnastasi, koska sen todennäköisyys on nolla.
Oliko kommenttisi sarkasmia?
- häirikköuskis
.......itsensä kanssa , silti todistetusti olemassa , on allekirjoittanut . Laihtua pitäisi , vaan jääkaapin ovi käy turhan tiuhaan . Ole siinä sovussa itsesi kanssa.
Näinkö helppoa on todistaa Jumalan olemassaolo. häirikköuskis kirjoitti:
.......itsensä kanssa , silti todistetusti olemassa , on allekirjoittanut . Laihtua pitäisi , vaan jääkaapin ovi käy turhan tiuhaan . Ole siinä sovussa itsesi kanssa.
Näinkö helppoa on todistaa Jumalan olemassaolo.Äläs viisastele siinä, vaan vastaa aloittajan vilpittömästi esittämään kysymykseen! :)
(Oletko muuten kokeillut vähähiilihydraattista dieettiä? Suosittelen. Saa syödä itsensä vaikka ähkyyn rasvaisia ja hyviä ruokia, ja silti kilot putoavat.)Lainaten Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n puheenjohtaja Jussi K. Niemelää Vihreä lehdestä: "Jumala on kuollut!".
Tuo lainaus voi olla myöskin mahdollista, sillä kukaan ei ole sitä tällä planeetalla nähnyt liitäen tai tallustaen?
Jos luomiskertomus voisi pitää paikkansa, niin tällöin vain tuon "Jumalan kuolema" voisi olla ainut selitys sille, miksei sitä näy luomassa ihmisestä parempaa? LOL! :D
Kuka ois valmis tappamaan kreationistin sekoittamassa puuroja ja vellejä sekaisin...käsi ylös!? *nimimerkillä käsi ollut jo kauan ylhäällä*Schlechterwisser kirjoitti:
Äläs viisastele siinä, vaan vastaa aloittajan vilpittömästi esittämään kysymykseen! :)
(Oletko muuten kokeillut vähähiilihydraattista dieettiä? Suosittelen. Saa syödä itsensä vaikka ähkyyn rasvaisia ja hyviä ruokia, ja silti kilot putoavat.)aivojen kapasiteetti niillä putoo eikä kilot?!
- Kristinuskon kirja.
ateisti1982 kirjoitti:
Lainaten Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n puheenjohtaja Jussi K. Niemelää Vihreä lehdestä: "Jumala on kuollut!".
Tuo lainaus voi olla myöskin mahdollista, sillä kukaan ei ole sitä tällä planeetalla nähnyt liitäen tai tallustaen?
Jos luomiskertomus voisi pitää paikkansa, niin tällöin vain tuon "Jumalan kuolema" voisi olla ainut selitys sille, miksei sitä näy luomassa ihmisestä parempaa? LOL! :D
Kuka ois valmis tappamaan kreationistin sekoittamassa puuroja ja vellejä sekaisin...käsi ylös!? *nimimerkillä käsi ollut jo kauan ylhäällä*Raamatun vanhan testamentin Jumala käsityksen, jota kirkko opissaan myötäilee, niin sen todennäköisyys on nolla.
Jeesus, Kristus, niminen henkilö on historian kirjoituksen mukaan elänyt. Jeesuksen ilmoittama sanoma perustuu perimätiedon todnnäköisyyteen, jonka uskoisin olevan lähellä yhtä. Siis kaikista 20 evankeliumista ja muista lähteistä perimätiedon todennäköisyydellä koottu aineisto.
Sen jälkeen tulee usko sen realistisuuteen, joka on kunkin ihmisen henkilökohtainen asia.
Tietysti voi uskoa Korkeimpaan ulkopuolella eri uskontokuntien mutta sekin on täysin ihmisen henkilökohtainen asia. ateisti1982 kirjoitti:
aivojen kapasiteetti niillä putoo eikä kilot?!
Menee nyt ihan OT:ksi, mutta sinulla on varmaan laittaa jotain linkkejä aiheesta tehtyihin tutkimuksiin, jossa todetaan noin?
- häirikköuskis
Schlechterwisser kirjoitti:
Äläs viisastele siinä, vaan vastaa aloittajan vilpittömästi esittämään kysymykseen! :)
(Oletko muuten kokeillut vähähiilihydraattista dieettiä? Suosittelen. Saa syödä itsensä vaikka ähkyyn rasvaisia ja hyviä ruokia, ja silti kilot putoavat.)saahan vähän tuoda huumoria taistelun tuoksinaan , keventää . Kiitos että jaksat pitää asialinjan .
Kysymys: Oöletko käynyt mittauttamassa kolesteroliarvosi noudatettuasi tuota dieettiäsi , nimenomaan sitä rasvaista osaa siitä , pari-kolme kuukauttakin tai pidempään ?? Sydän- ja verisuonitaudit ovat vaarana .
Hiilareista olen kanssasi samoilla linjoilla muuten ,paitsi että aivot ja hermosto tarvitsevat niitä melko paljon . Mutta liika on liikaa.
Ajatuksenjuoksun kirkkaudesta päätellen olet kuitenkin nauttinut hiilareita tarpeeksi joten minun ei tarvitse huolestua tähtesi .
Se tästä maallisesta regimentistä eli ehdonvallan asioista. Mikä olikaan kysymys??
Niin , usko on todella eri asia kuin tieto . Tämän vuoden kristillinen kirja-palkinnon saanut Valtaojan ja piispa Pihkalan kirjeenvaihto kannattaisi lukea , siinä on kädenvääntöä uskosta ja tiedosta herrasmiesten kesken .
Lukaseppa niin jatketaan keskustelua aiheesta . - rekkis2
ateisti1982 kirjoitti:
Lainaten Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n puheenjohtaja Jussi K. Niemelää Vihreä lehdestä: "Jumala on kuollut!".
Tuo lainaus voi olla myöskin mahdollista, sillä kukaan ei ole sitä tällä planeetalla nähnyt liitäen tai tallustaen?
Jos luomiskertomus voisi pitää paikkansa, niin tällöin vain tuon "Jumalan kuolema" voisi olla ainut selitys sille, miksei sitä näy luomassa ihmisestä parempaa? LOL! :D
Kuka ois valmis tappamaan kreationistin sekoittamassa puuroja ja vellejä sekaisin...käsi ylös!? *nimimerkillä käsi ollut jo kauan ylhäällä*Oletko ajatellut koskaan niin, että Jumala sallii pahan tapahtuvan että voisi armossaan pelastaa pahan ihmisen. Eli toisinpäin ajateltuna jos Jumala nyt poistaisi pahan sehän tarkoittaa armonajan loppumista ja tuomiopäivän koittamista meille kaikille.
- rekkis2
Sinun vähän yksilöidä väitettäsi. Miten ristiriidassa itsensä kanssa?
Ihmisellä on sellaisia ominaisuuksia kuin selitysten jano, voimakas mielikuvitus, mystiikasta nauttiminen, taikausko, kuolemanpelko, vallanhalu, laumasieluisuus, auktoriteettiuskollisuus, tarve korottaa itseään sekä into tarinoiden väsäämiseen ja levittämiseen. Näistä seikoista on seurannut laaja kirjo jumaliin liittyviä uskomuksia. Ihminen siis voi ja haluaa luoda itselleen ja toisilleen uskon. Tuon todennäköisyyttä pidän hyvin suurena. Sanoisin että sen todennäköisyys on 0.9999. Tässä valossa todennäköisyys sille, että usko jumaliin syntyisi muista syistä on käänteinen eli 0.0001.
Kristinuskon Jumala on vain yksi tuhansista ihmisen käyttämistä jumalmyyteistä. Todennäköisyys sille, että juuri tämä myytti olisi oikea, on tietenkin pieni, mutta annetaan sille kekrin kunniaksi kotikenttäetu ja laitetaan tältä kannalta todennäköisyydeksi 0.001.
Kristinusko on viimeaikainen kehitelmä, jonka tarinat ovat olleet uskonnollista valtaa tavoitteleville hyvin käyttökelpoisia sen syntyaikana ja sen jälkeen. Arvioisin, että juuri tämänkaltaiselle yksittäiselle uskolle on niin vahva tarve tulla sepitetyksi, että sepitteellisyyden todennäköisyys on 0.99, jolloin todenperäisyyden todennäköisyydeksi jää 0.01.
Koska nuo kolme lähtökohtaa ovat toisistaan riippumattomia, niin pelkästään näillä päästäisiin kokonaistodennäköisyyteen 0.0001 * 0,001 * 0.01 = 0.0000001. Tältä pohjalta olen taipuvainen kallistumaan sille kannalle, että Jumala ei välttämättä ole todellinen. :-)Höh, yksikään uskovainen ei ole vielä vastannut. Eikä kirkon työntekijätkään. :(
Vastaaminen olisi nopeatakin, ei tarvitse kirjoittaa kuin pari numeroa ja lyhyt perustelu.- Nasse.
Raamattu.
Raamatussa kuvatut jumalat ovat keskenään ristiriitaisia, toisensa poisslulkevia. - erkkiantero69
Todennäköisyys kristinuskon Jumalan olemassaololle on nolla. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kyseisen olennon olemassaolo on mahdotonta, ainoastaan että se on äärimmäisen epätodennäköistä.
On siis huomattava, että tn 0 ei tarkoita mahdotonta asiaa (vaikkakin kaikkien mahdottomien asioiden tn aina on 0). Vastaavasti tn 1 ei tarkoita varmaa asiaa (vaan ainoastaan äärimmäisen todennäköistä), vaikka varmojen asioiden tn onkin aina 1.- Kristinuskon kirja.
Ainoa asia maailmassamme, jonka todennäköisyys on yksi, on meidän poislähtömme.
- Matheisti
Ei ole olemassa mitään sattumaa on vain ennustamattomuutta.
Koko maaimankaikkeus on deterministinen "Jumala" ei heitä noppaa!
Sattumaa on vain se, että juuri tämä universumi on juuri sellainen kuin se on, muut
multiversumin maailmankaikkeudet ovat toisenlaisia.
Maailmankaikkeus on deterministinen mutta jää enää pohdittavaksi onko se kontinuumi vai
diskreetti. - j.j.j.j.j.j.j.j.
Heitit ilmoille mielenkiintoisen kysymyksen. Se sisältää kuitenkin kompastuskiven johon monet elleivät kaikki vastaajat ole kaatuneet. Kompastuskivenä on tieteen ja uskon sekoittaminen. Tällä palstalla on paljon keskusteluja siitä että tiede on tiedettä ja usko uskoa.
Vastaan yksi koska on vain yksi Jumala. Se oli lyhyt perustelu :)- Rompix
Tieteen ja uskon sekoittaminen on pahasta. Tiede ja uskonto on palapelin osat, jotka eivät sovi samaan maisemakuvaan. Jos niitä yrittää tunkea sinne väkisin, niin heikompi antaa periksi ja hajoaa. Pysy siis uskossa lujana, ettei tiede riko sitä. Usko ei kuitenkaan ole aina se heikompi palapelin pala ja tiedekin voi mennä rikki:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3509 On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka tahtovat uskoa eli esimerkiksi uskovaiset/kreationistit.
On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka tahtovat tietää eivätkä välttämättä uskoa esimerkiksi ateistit/uskonnottomat.
On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua tietää eivätkä uskoa.
On olemassa sellaisia ihmisiä, jotka tahtovat ainoastaan tietää esimerkiksi tiedemiehet (mutta ei uskoa)
Lopulta ne ovat paljon älyllisesti fiksumpia, jotka eivät usko mihinkään vaan tahtovat kieltää Jumalan läsnäolon.
Oli joskus tänä vuonna oli Helsingin Sanomissa (?) testin tulokset, jossa brittiläinen professori totesi, että uskonnottomat ovat älykkäämpiä kuin uskovaiset.
Toinen professori Richard Dawnkins toteaa: "uskonto on irrationaalista ja aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa".
Te ette edelleenkään luota professoreihin vaan Korkeimpana luottamuksena pidätte Jumalan keinotekoista läsnäoloa!?
Sanoisin, että se on yhtä lähellä nollaa kuin miten lähelle tiedemiehet ovat päässeet absoluuttista nollapistettä.
Perustelut: Siitä ei ole ainuttakaan luotettavaa havaintoa ja se, mitä ihmiset siitä kertovat, on mahdotonta ja keskenään ristiriitaista. Lisäksi siihen uskominen on ilmiönä täysin samankaltaista kuin muiden uskontojen, että kyseessä täytyy olla jokin psykologinen lajityypillinen ominaisuus kuten esim. homoseksuaalisuus.- girl22gr
jos nyt pakko tähän tiede juttuun lähtee ni usko tiede eli oisko 0,5 todennäköisyys että kristinuskon Jumala on olemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217